L. Onerva: Mirdja (klassikkohaaste)

 

Harvoin olen lukenut kirjaa, jonka päähenkilö esitellään yhtä lupauksia herättävästi kuin Mirdja Ast. Hän ei ole paikalla kokoontumisessa, jossa suunnitellaan iltamien ohjelmaa, mutta ylioppilaspojat nostavat hänet esille mahdollisena laulunumeron esittäjänä. Osalle vanhemmista ihmisistä hänen nimensä on tuntematon, ja muutkin ovat kuulleet lähinnä juoruja.

”– Voi kultaseni, hän on sanan täydellisessä merkityksessä huono tyttö. Eikä siinä kylliksi, että hän on niin läpeensä turmeltunut, mutta hänellä on myös suuri vaikutus muihin.

– Niin, niin, tietysti kuten kaikilla huonoilla ihmisillä. Ja hän on vielä lisäksi ylioppilas, niinkö?”

Esittelyn jälkeen näkökulma siirtyy Mirdjaan itseensä. Hän käy jatkuvasti mielessään läpi omaa olemustaan, sitä, millainen hän on, mitä haluaa elämältä. Onko hän poikkeusyksilö vai pelkkä keskinkertaisuus?

Mirdja ei sovi naisen muottiin. ”Mutta Mirdja, Mirdja, hän on sekä heikko että voimakas, yht’aikaa mies ja nainen.” Toistuvasti hän rakastuu ja häneen rakastutaan, mutta aina hän työntää miehen pois. Hän kavahtaa avioliiton ajatusta ja sitoutumista. Häneen on vaikuttanut ensimmäinen ystävä Rolf ihailullaan ja nietzscheläisillä ideoillaan.

Elämä kuluu eteenpäin. Mirdja matkustaa ulkomaille, lopettaa oikusta lauluopintonsa, piiloutuu originellin setänsä maaseutuasunnolle, menee lopulta naimisiin, kapinoi, vanhenee. Koko ajan hän velloo itsetutkiskelussaan, niin että lukeminen alkaa uuvuttaa.

”Kaikki sisäiset intohimot ja ulkonaiset pyyteet, kaikki erotiikka ja oikkujen suloiset ailahtelut, jotka ennen minun ydintäni olivat, tuntuvat nyt vain valheellisilta varjoilta ja kuvitteluilta, joiden aika on ammoin ohitse. Vaisu välinpitämättömyys on tappavana myrkkynä vähitellen tunkeutunut koko olemukseni läpi. Ja useasti lankeaa ylitseni kauheita hetkiä, jolloin hämärä, äärettömissä hapuileva tylsyys minut lyö.”

Mirdja ei aivan täyttänyt alun herättämiä odotuksia.

Mirdja on julkaistu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sarjassa Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita. Kirjassa on mukana kahden henkilön aikalaisarviot. Toinen kehuu Mirdjaa lyyrilliseksi ja psykologisesti tarkkanäköiseksi. Toinen myöntää teoksella olevan joitakin ansioita, mutta pitää sen kvasifilosofista painolastia väsyttävänä.

Kirjabloggaajien 12. klassikkohaastetta vetää blogi Jotakin syötäväksi kelvotonta. Sieltä löytyy kooste kaikista osallistujista ja heidän kirjoituksistaan.

Olen osallistunut kaikkiin kirjabloggaajien klassikkohaasteisiin. Listaus aikaisemmista klassikoistani:

1. Volter Kilpi: Alastalon salissa
2. J. W. von Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
3. Johannes Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta
4. Aino Kallas: Sudenmorsian
5. Maria Jotuni: Arkielämää
6. Minna Canth: Hanna
7. Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä 1
8. Federico García Lorca: Mustalaisromansseja
9. Junichiro Tanizaki: Makiokan sisarukset
10. Jane Austen: Kasvattitytön tarina
11. Arvid Järnefelt: Isänmaa

L. Onerva: Mirdja
SKS 2002, 364 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1908

***********

Helmet-haaste: 17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi.