Poul Anderson: Tau nolla (klassikkohaaste)

 

Poul Andersonin Tau nolla on scifi-klassikko vuodelta 1970. Siinä lähetetään Maasta avaruusalus kohti Beta Virginis -tähden planeettaa, jonka arvellaan olevan sopiva ihmisen asuttavaksi.

Tau nolla ei ole millään tavoin humoristinen, mutta siitä huolimatta sen alku hymyilytti minua. Ihmettelin, miksi kirja alkaa Tukholmasta, jossa ensimmäinen esiteltävä ihminen on avaruusaluksen ensimmäinen upseeri Ingrid Lindgren. Selitys seurasi pian. Ollaan 2200-luvulla. Maapallolla on käyty ydinsota. Siitä selvinneet ovat päättäneet yleisestä aseistariisunnasta ja eräänlaisesta maailmanpoliisista.

”Kenelle voimme uskoa kaikki planeettasurma-aseet ja rajattomat valtuudet tutkimusten ja pidätysten suorittamiseen? No, maalle, joka on kyllin suuri ja nykyaikainen tehdäkseen rauhantyöstä suurteollisuutta, mutta joka ei ole niin suuri että se kykenisi valloittamaan muut tai pakottamaan ne taipumaan tahtoonsa ilman kansojen enemmistön tukea, maalle josta kaikki ajattelevat jokseenkin hyvää. Sanalla sanoen, Ruotsille.”

Kun avaruusalus Leonora Christine lähetetään matkaan, ajatus on, että matka kestää aluksen ajassa viisi vuotta. Jos planeetta osoittautuu elinkelpoiseksi, aluksen 50-henkinen miehistö jää sinne ja perustaa siirtokunnan. Muussa tapauksessa he palaavat takaisin. Kirjan nimessä oleva tau on suhteellisuusteorian yhtälöissä oleva tekijä, jonka arvo lähestyy nollaa, kun liikkuvan kappaleen – kuten avaruusaluksen – nopeus lähestyy valonnopeutta. Samalla aluksessa kahden tapahtuman välillä kuluva aika on tau kertaa paikallaan pysyvän havaitsijan mittaama aika. Aluksessa aika siis kulkee hitaammin. Maasta katsottuna Leonora Christinen matkan piti kestää noin 32 vuotta, koska aluksen moottori pystyi kiihdyttämään lähes valonnopeuteen.

Kaikki ei suju suunnitelmien mukaan, vaan tapahtuu onnettomuus, jonka jälkeen alusta ei enää pysty jarruttamaan. Se kiihdyttää koko ajan ja nopeus lähenee ja lähenee valonnopeutta (jota mikään kappale, jolla on massaa, ei voi saavuttaa). Ongelmasta kyllä selvitään lopuksi tavalla, joka on jokseenkin uskomaton.

Leonora Christinen miehistöstä nostetaan Ingrid Lindgrenin ohella esille muutama muukin. Matkalla on tietysti eri alojen tieteentekijöitä ja muuta henkilöstöä. Haitaria soittava lääkäri on nimestä päätellen suomalainen. Koska perillä pitäisi perustaa siirtokunta eli lisääntyä, aluksella yritetään etsiä paria. Ihmissuhdekuviot parinvaihtoineen ja mustasukkaisuuksineen ovat hieman kökköjä ja tuntuvat päälle liimatuilta. Tieteelliset asiat on selostettu sujuvammin. Niissäkin on tietysti tapahtunut muutoksia kirjan ilmestymisen jälkeen. Esimerkiksi aluksen Bussard-moottori ei nykytiedon mukaan toimisi (googlasin). Kirjailija on ollut aikaansa edellä lähettäessään aluksen kohti eksoplaneettaa. Niitä ei ollut vuonna 1970 vielä löydetty. Ensimmäinen varmistettu eksoplaneetta löytyi vasta 1992.

Tieteiskirjallisuuden klassikkona Tau nolla oli tutustumisen arvoinen, vaikka sen kirjalliset ansiot olivat osin puutteellisia.

Poul Anderson: Tau nolla
Suomentanut Veikko Rekunen
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa 1981, 189 s.
Englanninkielinen alkuteos Tau Zero 1970

Kuva: Niina T./Yöpöydän kirjat

Klassikkohaasteen 16 koontipostaus on blogissa Kirjaluotsi.

Olen osallistunut kaikkiin kirjabloggaajien klassikkohaasteisiin. Aikaisempien haasteiden kirjani: 

1. Volter Kilpi: Alastalon salissa
2. J. W. von Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
3. Johannes Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta
4. Aino Kallas: Sudenmorsian
5. Maria Jotuni: Arkielämää
6. Minna Canth: Hanna
7. Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä 1
8. Federico García Lorca: Mustalaisromansseja
9. Junichiro Tanizaki: Makiokan sisarukset
10. Jane Austen: Kasvattitytön tarina
11. Arvid Järnefelt: Isänmaa
12. L. Onerva: Mirdja
13. Simone de Beauvoir: Mandariinit
14. Multatuli: Max Havelaar
15. François Rabelais: Pantagruel. Dipsodien kuningas

***********

Helmet-haaste: kohta 21. Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta.