Maria Jotuni: Arkielämää (klassikkohaaste)

Arkielämää on yhdenpäivänromaani. Maankiertäjä pappi Nyman saapuu Koppelmäen tilalle, mutta hän ei ole päähenkilö. Pääosassa on tilan yhteisö: vanha isäntä, talon tytär Loviisa, piiat Annastiina ja Eveliina, rengit Jussi ja Jahvetti, loisvaimo Liena lapsineen, Hullu-Kalle ja suutari Filemon. Leskeksi jäänyt Liena ja kehitysvammainen Kalle näyttävät, millaista oli sosiaaliturva satakunta vuotta sitten. Suutarikin oli tavallaan huollettavana, kun sai asustaa tuvan nurkassa. Koppelmäessä ovat menossa heinätyöt. Siksi oman väen lisäksi paikalla on aputyövoimaa, lähinnä pari riuskaotteista naisihmistä lähitorpista.

Nymania kutsutaan papiksi, vaikka hän ei sellainen olekaan. Sen verran hänen taustastaan selviää, että hän on opiskellut, mutta hairahtunut sivuteille, ilmeisesti liikaa viinaan menevänä. Nyt hän on kulkuri ja kiertää talosta taloon tarjoten palveluksiaan kirjeiden kirjoittamisesta lääketieteellisiin neuvoihin. Lisäksi hän saarnaa. Omalla tavallaan, josta on näyte kirjan lopussa.

Kovin paljon ei tapahdu. Loviisa leipoo leipää ja keittää kahvia. Heinäntekijät tulevat syömään. Jutustellaan. Nyman käy lähitalossa ryypyllä, toisella ryypyllä isännän kamarissa, ja filosofoi samalla vähän. Tapahtuupa kuitenkin jotain ihmeellistä: piika Annastiina synnyttää. Uuden ihmisen tulo maailmaan on aina ainutlaatuinen tapahtuma. Koppelmäessäkin jätetään heinät tekemättä pientareilta ja keitetään kahvit.

Näennäisen tapahtumattomuuden alla on paljon asiaa ihmisen elämästä. On muutakin, mutta varsinkin käyvät selväksi naisten rajalliset mahdollisuudet. Loviisa on menossa naimisiin toisen ison talon perijän kanssa, mutta ei todellakaan rakkaudesta, vaan siksi että pitää. Annastiinan lapsen isä on renki Jussi. Siinä suhteessa on rakkautta, mutta Eveliina joutuu myöntymään Jahvetille, vaikka olisi halunnut Jussin (niin kuin muuten myös Loviisa). Naapurin tytär on tullut palveluspaikastaan kotiin synnyttämään aviottoman lapsensa, ja Nymanille kerrotaan yksi aivan karmea insestitapaus syrjäkyliltä.

Arkielämästä tulee mieleen muutama vuosi myöhemmin ilmestynyt Sillanpään Ihmiset suviyössä, jossa myös seurataan useaa henkilöä. Ihmiset suviyössä on tapahtumiltaan dramaattisempi ja luonto korostuu siinä enemmän, vaikka Arkielämässäkin pappi Nyman havahtuu välillä ihastelemaan kesäistä maisemaa. Kieli on ronskimpaa ja arkisempaa kuin Sillanpäällä, mutta se sopii tähän, niin pitää ollakin.

Jatkoin Arkielämällä tutustumistani suomalaisiin klassikkoteoksiin. Aikaisempiin klassikkohaasteisiin olen lukenut romaanit Alastalon salissa, Laulu tulipunaisesta kukasta ja Sudenmorsian. Vain klassikkohaasteessa 2 käväisin ulkomaisen kirjan parissa: Nuoren Wertherin kärsimykset.

Maria Jotuni: Arkielämää

Otava 1976, 188 s.

Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1929