Miguel Delibes: Los santos inocentes

 

On sääli, ettei espanjalaiselta Miguel Delibesiltä (1920–2010) aikanaan suomennettu mitään. Erilaisista parhaiden kirjojen listauksista voi tietysti olla mitä mieltä tahansa, mutta El Mundo -lehden listassa, jossa on 100 parasta 1900-luvun espanjankielistä romaania, on kolme teosta vain kuudelta kirjailijalta. Delibes on yksi heistä, muita ovat esimerkiksi Gabriel García Márquez ja Mario Vargas Llosa. Los santos inocentes on listalla. Englanniksi se on käännetty alkuperäistä vastaavalla nimellä The Holy Innocents.

Kirjassa kaikki vakuuttaa: tyyli, rakenne ja tarina. Isoja alkukirjaimia on vain erisnimissä, pisteitä ei ole, virkkeitä erottavat pilkut ja sijoittelu, mutta lukeminen ei ole vaikeaa, kun tyyliin tottuu. Alle kahdessasadassa sivussa ei selitellä ihmisten välisiä sukulaisuus- tai alistussuhteita, ne selviävät kertomuksen edetessä, mutta tarkkana pitää olla. Lukuja on kuusi. Edelliset kertovat kaiken tarpeellisen kahden viimeisen huipennusta varten. Niiden otsikot ovat El accidente (Onnettomuus) ja El crimen (Rikos). Luetun jälkeen viimeisen luvun rikos tuntuu juuri siltä, mitä pitikin tehdä.

Tapahtumapaikka on maatila, jonka suuruutta ja hienoutta on Suomessa vaikea kuvitella. Siellä käy vieraana ministereitä ja ulkomaalaisia diplomaatteja, eikä omistajaperhe todellakaan tee maataloustöitä. Sitä varten on työntekijöitä ja palvelijoita. Aika on 1960-luvun alkupuoli. Sitä ei ole suoraan kerrottu, mutta Espanjassa on osattu tulkita vihjeet. Minä olisin sijoittanut ajan aikaisemmaksi esimerkiksi siksi, että tilan työntekijät ovat lukutaidottomia, eivätkä heidän lapsensa käy koulua.

Päähenkilöt ovat Paco, Azarías ja isäntä Iván. Paco tekee maatalon töitä, mutta hänen tärkein tehtävänsä on avustaa metsästystä intohimoisesti harrastavaa isäntää. Pacolla ja hänen vaimollaan on neljä lasta, joista vanhin on vakavasti vaikeavammainen. Hän ei puhu, eikä kävele. Koko muu perhe hoivaa häntä hellästi. Muut lapset ovat tilan töissä sitä mukaa kun ovat tarpeeksi vanhoja. Azarías on Pacon vaimon Régulan veli. Hän on lievästi kehitysvammainen, käyttäytyy joskus oudosti, mutta pystyy tekemään yksinkertaisia töitä, puhdistamaan kanalaa ja muuta vastaavaa.

Paco ja hänen perheensä, kuten muutkin tilan työntekijät, ovat täysin alisteisia isäntäväelle. Heitä kohdellaan alentuvasti ja röyhkeästi, hädin tuskin ihmisinä. Iván kehuu Pacoa vierailleen paremmaksi avuksi metsästyksessä kuin koiraa. Pacon oppivaista tytärtä Nievesiä koulutetaan sisäköksi. Siinä tehtävässä hän näkee isäntäperheen pojan ensimmäisen ehtoollisen kunniaksi järjestetyn juhlan ja tulee sanoneeksi, että haluaisi itsekin päästä ehtoolliselle. Hänestä tulee jatkuvan pilkan kohde. Miten nyt jonkun palvelijan tytär! Kehtaavatkin toivoa tuollaista!

Paco ja hänen perheenjäsenensä ovat nöyriä ja tottelevaisia. Ainoa kerta, kun joku sanoo vastaan, on kun Régulalle ehdotetaan, että Azarías olisi hyvä sijoittaa johonkin hoitolaitokseen. Régula kieltäytyy sanomalla, että niin kauan kuin hän elää, ketään hänen äitinsä synnyttämää ei laiteta laitokseen. Azarías rakastaa lintuja. Hän kesyttää mustavariksen, joka saa lennellä vapaana, mutta palaa aina Azaríaksen luo, kun tämä kutsuu. Lopun konflikti syntyy Azaríaksen ja lintuja ampuvan isäntä Ivánin välille.

Delibesin kuvaamana itsekeskeisen eliitin ja pyhien viattomien vastakkainasettelu tuotti järisyttävän lukukokemuksen.

Miguel Delibes: Los santos inocentes
Planeta 1989, 18. painos, 179 s.; 1. painos 1981