On
sääli, ettei espanjalaiselta Miguel Delibesiltä (1920–2010) aikanaan
suomennettu mitään. Erilaisista parhaiden kirjojen listauksista voi tietysti
olla mitä mieltä tahansa, mutta El Mundo -lehden listassa, jossa on 100 parasta
1900-luvun espanjankielistä romaania, on kolme teosta vain kuudelta
kirjailijalta. Delibes on yksi heistä, muita ovat esimerkiksi Gabriel García
Márquez ja Mario Vargas Llosa. Los santos inocentes on listalla.
Englanniksi se on käännetty alkuperäistä vastaavalla nimellä The Holy
Innocents.
Kirjassa kaikki vakuuttaa: tyyli,
rakenne ja tarina. Isoja alkukirjaimia on vain erisnimissä, pisteitä ei ole,
virkkeitä erottavat pilkut ja sijoittelu, mutta lukeminen ei ole vaikeaa, kun
tyyliin tottuu. Alle kahdessasadassa sivussa ei selitellä ihmisten välisiä sukulaisuus-
tai alistussuhteita, ne selviävät kertomuksen edetessä, mutta tarkkana pitää
olla. Lukuja on kuusi. Edelliset kertovat kaiken tarpeellisen kahden viimeisen
huipennusta varten. Niiden otsikot ovat El accidente (Onnettomuus) ja El crimen
(Rikos). Luetun jälkeen viimeisen luvun rikos tuntuu juuri siltä, mitä pitikin
tehdä.
Tapahtumapaikka on maatila, jonka
suuruutta ja hienoutta on Suomessa vaikea kuvitella. Siellä käy vieraana ministereitä
ja ulkomaalaisia diplomaatteja, eikä omistajaperhe todellakaan tee
maataloustöitä. Sitä varten on työntekijöitä ja palvelijoita. Aika on 1960-luvun
alkupuoli. Sitä ei ole suoraan kerrottu, mutta Espanjassa on osattu tulkita
vihjeet. Minä olisin sijoittanut ajan aikaisemmaksi esimerkiksi siksi, että tilan
työntekijät ovat lukutaidottomia, eivätkä heidän lapsensa käy koulua.
Päähenkilöt ovat Paco, Azarías ja
isäntä Iván. Paco tekee maatalon töitä, mutta hänen tärkein tehtävänsä on
avustaa metsästystä intohimoisesti harrastavaa isäntää. Pacolla ja hänen vaimollaan
on neljä lasta, joista vanhin on vakavasti vaikeavammainen. Hän ei puhu, eikä
kävele. Koko muu perhe hoivaa häntä hellästi. Muut lapset ovat tilan töissä
sitä mukaa kun ovat tarpeeksi vanhoja. Azarías on Pacon vaimon Régulan veli.
Hän on lievästi kehitysvammainen, käyttäytyy joskus oudosti, mutta pystyy
tekemään yksinkertaisia töitä, puhdistamaan kanalaa ja muuta vastaavaa.
Paco ja hänen perheensä, kuten
muutkin tilan työntekijät, ovat täysin alisteisia isäntäväelle. Heitä
kohdellaan alentuvasti ja röyhkeästi, hädin tuskin ihmisinä. Iván kehuu Pacoa
vierailleen paremmaksi avuksi metsästyksessä kuin koiraa. Pacon oppivaista tytärtä
Nievesiä koulutetaan sisäköksi. Siinä tehtävässä hän näkee isäntäperheen pojan
ensimmäisen ehtoollisen kunniaksi järjestetyn juhlan ja tulee sanoneeksi, että
haluaisi itsekin päästä ehtoolliselle. Hänestä tulee jatkuvan pilkan kohde.
Miten nyt jonkun palvelijan tytär! Kehtaavatkin toivoa tuollaista!
Paco ja hänen perheenjäsenensä ovat
nöyriä ja tottelevaisia. Ainoa kerta, kun joku sanoo vastaan, on kun Régulalle
ehdotetaan, että Azarías olisi hyvä sijoittaa johonkin hoitolaitokseen. Régula
kieltäytyy sanomalla, että niin kauan kuin hän elää, ketään hänen äitinsä
synnyttämää ei laiteta laitokseen. Azarías rakastaa lintuja. Hän kesyttää
mustavariksen, joka saa lennellä vapaana, mutta palaa aina Azaríaksen luo, kun
tämä kutsuu. Lopun konflikti syntyy Azaríaksen ja lintuja ampuvan isäntä Ivánin
välille.
Delibesin kuvaamana itsekeskeisen
eliitin ja pyhien viattomien vastakkainasettelu tuotti järisyttävän
lukukokemuksen.
Miguel Delibes: Los santos inocentes
Planeta 1989, 18. painos, 179 s.; 1. painos 1981
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.