Lars Westerlund: Saksan vankileirit Suomessa

Teoksen koko nimi on Saksan vankileirit Suomessa ja raja-alueilla 1941-1944. Kirja on omasta kirjahyllystä. Taloutemme toinen jäsen luki sen jo ilmestymisvuonna 2008 ja kehotti minuakin lukemaan. Saattaa olla, että ilman Suketuksen Ihminen sodassa -haastetta tämä kirja olisi jäänyt vieläkin lukematta. Nyt sain haasteeseen edes yhden tietokirjan.

Saksan vankileirit olivat luonnollisesti suurimmaksi osaksi pohjoisessa. Vankileireillä oli pääasiassa neuvostoliittolaisia sotavankeja, mutta myös muita sotavankeja, joita saksalaiset toivat Suomeen, koska he käyttivät sotavankeja työvoimana, eivätkä asemasotavaiheessa saaneet pohjoisen rintamalla paljonkaan vankeja. Saksalaisilla oli Suomessa myös vankileirejä omille rangaistusvangeilleen. Näitä he toivat muualta ja kirjan mukaan kohtelivat vielä huonommin kuin sotavankeja.

Olot vankileireillä olivat tietysti kovat. Pohjoisessa oli kylmää. Vangit asuivat usein suomalaisten saksalaisille myymissä vaneriteltoissa, joista kirjassa on jopa oma lukunsa. Ruoka-annokset olivat liian pieniä. Kuri oli kova. Pienestäkin rikkeestä saatettiin ampua tai surmata muuten. Seuraavassa on yksi kuvaus, tosin Norjassa olleelta leiriltä. Niitäkin käsitellään kirjassa hieman.

”Beisfjordin leirillä hirtettiin syyskuussa 1942 veljekset Mihajlo ja Sreten Cvijetinović syystä, että he eivät suostuneet ilmiantamaan norjalaista kotirouvaa, joka oli salaa tuonut serbivangeille perunoita ja kuivattua kalaa. Saksalaiset sitoivat veljesten kädet rautalangalla selän taakse ja hirttivät heidät päät alaspäin. He riippuivat viisi tuntia, minkä aikana rautalanka tunkeutui käsiin ja jalkoihin niin, että veri valui kehoista ja he kuolivat lopulta.”

Kävin kesälomamatkalla Prahassa ja sieltä käsin Terezinin keskitysleirillä. Sellaisen käynnin ja tämän kirjan lukemisen jälkeen ihmettelee taas, kuinka julmia ihmiset ovat olleet. Tämän hetkisiä maailman tapahtumia ajatellessani huomaan, että edellisen lauseen aikamuoto pitää vaihtaa: ei ovat olleet, vaan ovat.

Kirjan toiseksi viimeisessä luvussa ”Sotavankien kuolleisuus” kerrotaan kaiken luetun jälkeen yllättäen, että neuvostosotavankien kuolleisuus saksalaisten vankileireillä oli pienempi kuin suomalaisten leireillä.

Saksan vankileirit Suomessa on akateemista tekstiä. Lähteitä on monta sivua ja viittauksia on yli tuhat. En ole tottunut lukemaan tietokirjoja historian alalta ja minusta monet asiat selitettiin sanallisesti, vaikka kartta tai diagrammi olisivat kertoneet saman asian lyhyemmin ja selvemmin. Kirjoittaja ja tutkija Lars Westerlundin toteavan tekstin seassa on varsinkin kirjan alkupuolella lainauksia aikalaiskuvauksista, esimerkiksi erään lotan kuvausta Kuolajärven leiriltä. Sellaisia olisi saanut olla enemmänkin, mutta niitä ei ilmeisesti ole olemassa kovinkaan paljon. Kaiken kaikkiaan kirjan tekemisessä ja lähdemateriaalin keräämisessä on ollut valtava työ.

Lars Westerlund: Saksan vankileirit Suomessa ja raja-alueilla 1941-1944

Tammi 2008, 386 s.