Olen
lukenut jonkin verran Kustaa Vaasan pojista Eerikistä ja Juhanasta, mutta Kustaa
II Aadolfista käsitykseni perustui lähinnä Topeliuksen Välskärin kertomuksiin.
Mirkka Lappalainenkin mainitsee Välskärin kertomusten vaikuttaneen suomalaisten
mielikuvaan Kustaa Aadolfista. Tuo kuva on positiivinen, ja tämä kirja vain
vahvisti sitä.
Kirjan
mukaan Kustaa II Aadolfin henkilökohtaiset ominaisuudet olivat
poikkeuksellisia. Hän oli karismaattinen, loistava puhuja, ”yleensä hyväntuulinen
ja ystävällinen”, mutta osasi myös raivostua. Sodassa hän oli liiankin rohkea, mikä koitui hänen kohtalokseen. Pohjolan Leijona ei kuitenkaan ole tavanomainen kuningaselämäkerta,
vaan siinä keskitytään Kustaa Aadolfin yksityiskohtaisten vaiheiden sijasta
hänen toimintansa vaikutuksiin. Kirjan alaotsikko on kuvaavasti Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611-1632.
”Kaiken ohjenuorana oli yhdenmukaisuus, keskittäminen, yksityiskohtaisten määräysten noudattaminen, kuri ja harmonia. Kaikkein tärkeintä oli aluksi saada kontrolliin ne, jotka käyttivät kuninkaan ja kirkon valtaa kylissä ja pitäjissä: voudit, lainlukijat ja kirkkoherrat.”
Kustaa
Aadolfin aikana alkoi Ruotsin ja siinä samalla Suomen kehitys järjestyneeksi
yhteiskunnaksi. Oikeuslaitos, uudet kaupungit, kaupankäynti, kaivokset, tieverkko – kuningas oli mukana kaikessa. Hän ei tietenkään toiminut yksin, vaan osasi valita päteviä miehiä ympärilleen.
Pohjolan Leijona
on kirjoitettu niin hyvin, että minun kaltaiseni maallikko lukee sitä kuin
romaania. Mielenkiinto säilyy koko ajan, vaikka etukäteen voisi ajatella verotuksen
ja hallinnon järjestämistä kuvaavien kohtien olevan kuivia. Ei ole mikään ihme,
että Mirkka Lappalainen sai kirjasta tämän vuoden Tieto-Finlandian.
Mirkka
Lappalainen: Pohjolan Leijona. Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611-1632
Siltala
2014, 3.
painos, 321 s.
Päällyksen
kuva Nils Forsberg, graafinen suunnittelu Tuula Mäkiä
Tätä tosiaan lukee paikoin kuin romaania. Vetävä, tarkka ja hyvä kirja. Seuraavaksi luen Lappalaiselta Jumalan vihan ruoskan, jota on myös kehuttu.
VastaaPoistaOn hienoa, että meillä on tutkijoita, jotka osaavat kirjoittaa näin hyvin.
PoistaKirja on minustakin erinomainen ja palkintonsa ansainnut. Hyvissä käsissä on Suomen 1600-luku.
VastaaPoistaTuota upeaa kannen maalausta olen ihmetellyt kotona ja kirjakaupoissa. Vaikka vierekkäin on vastavärejä, ne ovat niin murrettuja, että kaikki näyttää harmaalta ja kuitenkin terävältä.
Hyvä huomio kannen maalauksesta! Se näyttää terävältä vielä tietokoneen näytölläkin.
PoistaTämä kiinnostaa kovasti. Olen kuullut kirjasta niin paljon hyvää. Arviosi vain vahvistaa ennakkokäsitystäni...
VastaaPoistaJos yhtään kiinnostaa, niin ehdottomasti kannattaa lukea!
PoistaSaattaisinpa sittenkin uskaltaa lukea tämän, kiitos Margit. Suomen historian tuntemukseni on aivan onneton, mutta hyvä tietokirja auttaisi varmasti siinäkin asiassa. Lappalainen lienee tosiaan lukemieni kehujen perusteella ansainneen Finlandiansa, pitänee varata tämä kirjastosta.
VastaaPoistaLinnea, varmasti voit lukea Pohjolan Leijonan. Se on kirjoitettu niin, että lukija ei tarvitse mitään ihmeellisiä tietoja Suomen historiasta.
PoistaNyt sain vihdoin teoksen luettua ja kyllä oli hyvä! Allekirjoitan vertauksesi romaanimaisuudesta, todella sujuvaa tekstiä jota oli miellyttävä lukea.
PoistaKiva, että luit ja pidit! Pohjolan Leijona näyttää, että historiaa käsittelevää kirjaa ei todellakaan tarvitse pelätä.
PoistaHei
VastaaPoistaKErrotko mistä löysit kertomuksia Kustaa Vaasan pojista.
Lukemisesta on kovin kauan, kymmeniä vuosia, mutta jotakin muistan. Alun perin kiinnostuin Eerikistä ja Juhanasta luettuani Ursula Pohjolan-Pirhosen romanttisen historiallisen romaanin Suomen herttua Juhana. Saattoi olla, että veljekset esiintyivät jossain muussakin Pohjolan-Pirhosen kirjassa; varma en ole. Tietoteoksista muistan lukeneeni ruotsalaisen Ingvar Anderssonin kirjan Eerik XIV.
Poista