Yasunari Kawabata: Tuhat kurkea

 

Luin viime vuonna Kawabatan aivan ihastuttavan Kioton. Romaanin Tuhat kurkea jälkeen minulla on lukematta Kawabatan niukoista suomennoksista vain novellikokoelma Kämmenenkokoisia tarinoita.

Tuhat kurkea on ihmissuhderomaani, joka on Kawabatan tyyliin tekstiltään tiivis ja ajatuksiltaan runsas. Kikuji on nuori mies, jonka isä oli teemestari. Itse hän ei ole paneutunut teeseremonian taiteeseen. Kikujin elämään sotkeutuvat kaksi hänen isänsä entistä rakastajatarta. Chikako on tunkeileva ja röyhkeä. Häneen isällä oli ollut lyhytaikainen suhde. Rouva Ootaa Kikuji uskoo isänsä rakastaneen oikeasti.

Chikako yrittää naittaa Kikujin kauniille neiti Inamuralle, jonka valkoisilla kurjilla kirjotun silkkiliinan Kikuji pani merkille hänet ensi kerran nähdessään. Kikuji kiinnostuu kuitenkin enemmän rouva Ootan tyttärestä Fumikosta.

Kikujin ja naisten monimutkaisia toisiinsa kietoutuvia suhteita symboloivat teeseremonioissa käytettävät satoja vuosia vanhat posliinikulhot ja -ruukut, jotka olivat olleet Kikujin isän käytössä, mutta joiden omistussuhteet vaihtelevat henkilöltä toiselle.

”Neiti Inamura valmisti teen myös rouva Ootalle. Kaikki katsoivat häntä. Mutta kulhon tarinasta ei nuori nainen tiennyt varmaankaan mitään. Hän suoritti vain täsmällisesti säädetyt liikkeet, niin kuin ne oli hänelle opetettu. Hänen liikkeensä olivat vapaat ja eleettömät, hänen olemuksensa hienostunut ja jalopiirteinen.”

Kawabatan kirjoittamiseen sopivat lainauksen sanat eleetön ja hienostunut. Samalla hän on tietoinen perinteestä. Tuhat kurkea on Nobel-kirjallisuutta parhaimmillaan.

Yasunari Kawabata: Tuhat kurkea
Saksan- ja englanninkielisten laitosten pohjalta suomentanut Eeva-Liisa Manner
Tammen Keltainen kirjasto 1969, 3. painos, 149 s.; ensimmäinen painos 1965
Japaninkielinen alkuteos 千羽鶴 1949–52

Yasunari Kawabata: Kioto

Olipa kaunis kirja! Kioto alkaa keväällä kirsikankukkien aikaan ja päättyy talven lumisateeseen. Siinä välissä kaupungissa vietetään perinteisiä juhlia, koko heinäkuu Gion-juhlaa, elokuussa Daimonji-juhlaa, myöhemmin vuodenaikajuhlaa.

”Kiotosta, tuhannen temppelin kaupungista, ei suotta sanota, ettei päivää ilman suurempaa tai pienempää pyhää.”

Kangastukkukauppiaan tyttären Chiekon elämässä tapahtuu muutoksia. Chieko on löytölapsi. Hänet oli jätetty vauvana kauppiaan talon oven eteen. Lapseton pariskunta on kasvattanut hänet omana rakkaana tyttärenään. Chieko saa sattumalta selville alkuperänsä ja tapaa kaksoissisarensa. Samaan aikaan hänen elämäänsä ilmestyy sulhasehdokkaita.

Kiotossa on pidättyvästi kerrottuja suuria tunteita ja hienovaraisia ihmissuhteita, jotka jäävät avoimiksi.  Varsinainen päähenkilö on kaupunki, sen puistot, sitä ympäröivät setrimetsät, juhlat ja niihin liittyvät tavat, perinteinen pukeutuminen, obit ja kimonot – kaikki kaunis, mikä ajatuksissa kuuluu Japaniin.

”Tämä kirsikkapuu heleine kukkineen ja riippuvine oksineen oli tavattoman upea ja laajalti kuulu. Kuin itkupajulla riippuivat oksat laajassa kehässä. Kun he menivät puun alle, ravisti kevyt tuulenhenki terälehtiä Chiekon jalkoihin ja olkapäille. Jokunen kukka putosi veteen ja jäi kellumaan; niitä ei ollut monta, seitsemän tai kahdeksan.”

Yasunari Kawabata: Kioto
Saksankielisestä laitoksesta suomentanut Eeva-Liisa Manner
Tammen Keltainen kirjasto 1969, 193 s.
Japaninkielinen alkuteos Koto 1962

***********

Helmet-haaste: kohta 44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi.

 

Kuukauden nobelisti Yasunari Kawabata: Lumen maa

Sain Lumen maan joululahjaksi, mutta tulin lukeneeksi sen vasta nyt, sopivasti samaan aikaan, kun Etelä-Suomeenkin satoi lunta.

Yasunari Kawabata sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon ensimmäisenä japanilaisena vuonna 1968. Japanilaisia nobelisteja on vain kaksi, Kawabatan lisäksi Kenzaburō Ōe vuodelta 1994.

Lumen maata voi sanoa rakkauskertomukseksi. Rikas tokiolainen Shimamura käy vuoriston Lumen maassa tapaamassa geisha Komakoa. Pelkäksi rakkauskertomukseksi kutsuminen olisi kuitenkin yksinkertaistamista. Ehkä Shimamura pyrkii Lumen maassa käydessään puhdistautumaan, samalla tavalla kuin hän lähettää vuoristoon valkaistavaksi keräilemänsä arvokkaat chijimivaatteet. Chijimi on hampusta kudottua kangasta, jota kudottiin ennen vuoristossa. Sitä emme saa tietää, mistä Shimamura puhdistautuisi.

Sekään ei ole varmaa, onko Shimamura rakastunut Komakoon. Heidän taustallaan liikkuu arvoituksellinen kaunis Yuko, johon Shimamura tuntee vetoa. Komakon ja Yukon suhteessa on vihaa, mutta myös rakkautta. Syy niihin jää avoimeksi. Välillä Shimamura katsoo molempia naisia heijastusten ja peilikuvien kautta.

”Vielä talosta lähdettyäänkin Shimamura oli tuntevinaan otsallaan tuon katseen polton. Se oli yhtä kylmä kuin se kaukainen valo, jonka kuvaamaton kauneus oli vavahduttanut hänen sydäntään, kun se edellisenä iltana vuorilta tullen oli osunut tytön [Yukon] kasvoihin ja hetkeksi valaissut hänen silmäänsä. Tuo näky palasi Shimamuran mieleen ja samalla myös lumen täyttämä peili, jossa leijuivat Komakon punaiset posket.”

Lumen maa on pieni ja siro, tiivis ja kaunis ja hyvin japanilainen. Sen luontokuvaukset ovat huikaisevia, jäisen kylmiä tai hehkuvan punaisia. Pinnan alla on paljon näkymätöntä samoin kuin ainoassa aiemmin lukemassani Kawabatan teoksessa Vuoren jylyssä. Lumen maa on niitä kirjoja, joita lukemisen jälkeen miettii vielä kauan.

Kirjan kansikuva on harvinaisen kaunis, mutta valitettavasti keltainen Nobel-leima häiritsee siinä pahasti.

Lumen maasta on kirjoitettu aika monessa blogissa, varmaan johtuen vuoden 2012 uusintapainoksesta. Muista Kawabatan suomennoksista löysin seuraavat blogitekstit:

Tuhat kurkea, Oota, mä luen tän eka loppuun

Kioto, Jokken kirjanurkka

Vuoren jyly, Kirja-aitta (samassa tekstissä myös arvio Lumen maasta)

Kämmenenkokoisia tarinoita, K-blogi

Yasunari Kawabata: Lumen maa

Tammi, Keltainen kirjasto 2012, 161 s (ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi 1958)

Englannin- ja saksankielisten käännösten pohjalta suomentanut Yrjö Kivimies

Päällys Markko Taina, päällyksen valokuva Tohoku Color Agency/Getty Images

Japaninkielinen alkuteos Yukiguni 1947