Adania Shibli: Sivuseikka (#naistenviikko2024)

 

Adania Shiblin Sivuseikka on hyvin vahva romaani. Sen ensimmäisessä osassa etuvartioon kuuluvat israelilaiset sotilaat kohtaavat beduiiniryhmän. He ampuvat ihmiset ja kamelit. Vain yksi tyttö jää henkiin. Hänet viedään leiriin, raiskataan ja tapetaan. Aika on Israelin sodan päättymisen jälkeen elokuussa 1949. Toisessa osassa, nykyajassa, palestiinalainen nainen lukee tapahtumasta kirjoitetun lehtijutun. Nainen on syntynyt täsmälleen 25 vuotta tytön kuolinpäivän jälkeen.

”Tämä sivuseikka, jolle joku muu vain tuhahtelisi, liimautuu minuun ikuisiksi ajoiksi, vasten tahtoani ja vaikka kuinka yritän karistaa sen mielestäni. Sen totuusarvo kurittaa minua herkeämättä, koska minussa on samaa heikkoutta ja voimattomuutta kuin edessäni ikkunalasin takana seisovissa puissa. Ehkäpä tämä sivuseikka on kaikkein olennaisin avain koko siihen täydelliseen totuuteen, jota lehtijuttu ei tavoita, koska se jättää huomiotta tarinasta tytön näkökulman.”

Nainen lähtee etsimään lisätietoa päästäkseen lähemmäs tytön kokemusta.

Ensimmäinen osa on kylmäävä. Kertoja keskittyy joukko-osaston johtajaan. Kerronta on lyhyttä, intensiivistä ja yksityiskohtaista.

Toisessa osassa nainen on minäkertoja. Lukija pääsee seuraamaan hänen epävarmaa automatkaansa Länsirannalta Gazaan ja kokee saman pelon ja sydämentykytykset tarkastuspisteitä lähestyttäessä. Koko ajan mieltä painaa kysymys, miten tässä käy.

Sivuseikka on ilmestynyt 2017, mutta tämänhetkinen sota ei voi olla vaikuttamatta lukukokemukseen.

Tämä on viimeinen juttu, jolla osallistun tämänvuotiseen naistenviikkohaasteeseen. Blogissa Tuijata.Kulttuuripohdintoja ilmestyy 25.7. koontipostaus viikon kirjoituksista.

Adania Shibli: Sivuseikka
Suomentanut Sampsa Peltonen
Otava 2024, 104 s.
Arabiankielinen alkuteos 2017 تفصيل ثانوي

***********

Helmet-haaste: kohta 37. Kirja, joka herättää voimakkaita tunteita.

Maailmanvalloitus: Palestiina.

Anneli Kanto: Piru, kreivi, noita ja näyttelijä (#naistenviikko2024)

 

Anneli Kannon historiallinen romaani Piru, kreivi, noita ja näyttelijä sijoittuu 1600-luvulle kreivi Pietari Brahen aikaan. Kirjassa hänen etunimestään käytetään versiota Petrus. Kirja sopii hyvin naistenviikolle, koska yhdellä henkilöistä eli kirjan nimen noidalla Anna-Margaretalla on tänään nimipäivä. (Niin, ja onhan tänään myös Margitin nimipäivä.)

Varsinainen päähenkilö on Laurentius Petrus Bircalensis, joka 0n kirjan kertoja. Komean nimensä hän sai itseltään kreivi Brahelta maalaisen Reeti Reetinpojan tilalle. Laurentius pääsi Brahen suosiollisella avustuksella opiskelemaan Turkuun. Kirjassa on pitkä kuvaus Turun Akatemian avajaisista opiskelijan näkökulmasta. Laurentius on minusta waltarilainen hahmo. Hän tuntee olevansa erilainen kuin perheensä muut jäsenet ja uskoo olevansa oikeasti jonkun ylhäisen henkilön poika. Hän on nopea oppija, mutta tarvitsee suojelijan. Kymnaasissa häntä kiusataan, kunnes vahva Jaakko Matinpoika ryhtyy hänen ystäväkseen. Kun Laurentius joutuu vankilaan öisten taikakeinojen kokeilemisen vuoksi, hän pääsee pakenemaan toisen vangin Henrikin avustuksella. Henrik esittäytyy: ”Henrik Högblom, sirkustaiteilija, voimamies, kääpiö ja ilotulittaja.”

Anna-Margaretan ja Laurentiuksen kohtalot kietoutuvat toisiinsa. He ovat tuttuja lapsuuden paimenpoika ja -tyttöajoista saakka. Anna-Margaretaa epäillään noituudesta parantajan taitojensa vuoksi. Ne hän oli oppinut äidiltään. Henrik, Anna-Margareta ja Laurentius kiertävät Länsi-Suomea teatteriseurueena. Kohtalo vie heidät myös Kajaanin linnaan, jossa Laurentius tapaa elämänsä rakkauden, runoilija Lars Vivalliuksen. Vivallius on todellinen historiallinen henkilö, joita tässä kirjassa on muitakin, esimerkiksi Laurentiuksen opettaja Martinus Stodius.

Kreivi Brahen järkevä suhtautuminen noituusepäilyihin tulee esille Laurentiuksen armahduskirjeessä, joka on kirjailijan mukaan alun perin kirjoitettu erään todellisen opiskelijan vapauttamiseksi syytöksistä, ja toisesta kirjeestä, jossa Brahe määrää, että professori Stodiuksen pitää antaa jatkaa virassaan, vaikka häntä on syytetty kabbalististen kirjojen tutkimisesta.

Piru, kreivi, noita ja näyttelijä oli oikein mukavaa luettavaa. Kuka sitten on nimen piru? Laurentiuksen henkilökohtainen spiritus familiaris. Hänet voi jokainen lukija tulkita niin kuin haluaa.

Kirjablogien naistenviikkohaastetta vetää blogi Tuijata. Kulttuuripohdintoja.

Anneli Kanto: Piru, kreivi, noita ja näyttelijä
Gummerus 2007, 443 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 2. Kirjassa tehdään taikoja.

Eleanor Catton: Birnamin metsä (#naistenviikko2024)

 

Birnamin metsä herätti kiinnostukseni nimellään jo ennen kuin tiesin, mitä kirja käsittelee. Macbethin olen lukenut ja nähnyt siitä jonkun elokuvaversion. Tämän kirjan Birnamin metsä on aktivistiryhmä, joka viljelee luomutuotteita tyhjillä maapalstoilla. Heidän tavoitteensa on levittää ekologista ajatteluaan, mutta myös tehdä toiminnasta tuottavaa. Siitä he ovat toistaiseksi kaukana. Osa heidän metodeistaan menee kansalaistottelemattomuuden puolelle.

Birnamin metsän kaksi tärkeintä jäsentä ovat ystävykset Mira ja Shelley. Mira on ideoija, Shelley organisoija. Heidän välillään on pientä jännitettä, kun Shelley harkitsee toiminnasta vetäytymistä, ja Mira vaistoaa sen. Yhteistyö jatkuu, kun Birnamin metsä saa yllättävän laajenemismahdollisuuden. Miljardööri Robert Lemoine tarjoaa rahoitusta ja ryhmän käyttöön eteläisestä Uudesta-Seelannista hankkimansa tilan. Tarjous herättää ryhmän sisällä keskustelua miehen motiiveista. Varsinkin Birnamin metsästä eronnut perustajajäsen Tony vastustaa Lemoinea. Tony olisi ehkä palannut ryhmään, jos tarjous olisi hylätty.

Birnamin metsästä puhutaan ekotrillerinä. Varsinaista jännitystä siinä on vasta aivan loppupuolella, mutta lopun shakespeariaanisia tapahtumia valmistellaan pitkin kirjaa. Keskeiset henkilöt taustoitetaan perusteellisesti: millaisia he ovat ja miksi he ovat mukana Birnamin metsässä ja miksi Lemoine toimii niin kuin toimii. Muita aineksia ovat muun muassa pikkuviherkaija, harvinaiset maametallit, droonit ja lopun ajoilta suojautuminen.

Birnamin metsä on minusta kirja vallasta, vallasta ihmissuhteissa ja muutenkin. Mira ja Shelley, Mira ja Tony, Mira ja Lemoine, Shelley ja Lemoine. Perustuuko valta tietoon, ideointikykyyn, järjestelmällisyyteen, itsekkyyteen? Vai sittenkin rahaan?

 

Tällä naisen kirjoittamalla kirjalla, jonka päähenkilöt ovat kaksi nuorta naista, osallistun naistenviikkohaasteeseen. Haastetta vetää blogi Tuijata. Kulttuuripohdintoja.

Eleanor Catton: Birnamin metsä
Suomentanut Tero Valkonen
Siltala 2024, 463 s.
Englanninkielinen alkuteos Birnam Wood 2023

***********

Helmet-haaste: kohta 46. Kirjan kannen pääväri on musta tai kirjan nimessä on sana musta.

Läckbergin ja Börjlindien uusimmat

Camilla Läckberg: Käenpoika

Käenpoika on yhdestoista teos Camilla Läckbergin Fjällbacka-sarjassa. Olen lukenut vain kaksi aiempaa osaa, mutta se ei haitannut. Päähenkilöt ovat aviopari Erica Falck ja Patrik Hedström. Patrik on poliisi ja Erica on entinen toimittaja ja nykyinen kirjailija. 

”Hänen menestyksensä naiskirjailijoiden elämäkerroissa ja murhatapausten kuvauksissa johtui paljolti hänen kyvystään nuuskia esiin kaikkein vaikeimmin saavutettavat yksityiskohdat.”

Käenpojassa on kaksi aikatasoa, mikä tuntuu olevan tyypillistä Läckbergin dekkareille. 80-luvulla seurataan Lolaa ja hänen pientä tytärtään Pirpanaa. Lola on transvestiitti ja hänen elämänsä oli tuohon aikaan vielä kovempaa kuin olisi nykyisin. Hän ja tytär joutuivat selvittämättä jääneen rikoksen uhreiksi. Sitä rikosta Erica alkaa selvittää, kun saa vinkin Patrikin tutkiman nykyajan rikoksen yhteydessä. Kuuluisa valokuvaaja murhataan, kun hän valmistelee uusinta näyttelyään. Hänen lähipiiriinsä kuuluvat Ruotsin akatemian jäsen, jonka miehellä on taipumus kohdella nuoria naisia seksistisesti, sekä kustantaja, jonka miestä huhutaan seuraavan Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Kirjan takakannessa on kummallinen virhe, jossa sanotaan, että kyseinen kirjailija murhataan. Toinen murha tapahtuu, mutta kirjailija on epäilty, eikä uhri. Käenpojan yksi oleellinen juonihaara oli helppo arvata jo ennen kirjan puoliväliä. Lopussa on hieman lisää koukeroita.

Cilla & Rolf Börjlind: Yön silmä

Börjlindien dekkarisarja on päässyt jo kahdeksanteen osaansa. Nämä olen lukenut kaikki. Yön silmässä ovat mukana vanhat tutut: entinen poliisi Tom Stilton ja hänen avopuolisonsa Luna, poliisit Olivia Rönning ja Lisa Hedqvist, eläkkeellä oleva ex-murhatutkija Mette Olsäter ja hänen miehensä Mårten. Tomin ystävä Abbas el Fassi on esillä tavallista enemmän. Yön silmän aiheena on kansainvälinen ihmiskauppa ja naisten hyväksikäyttö. Olivia ja Lisa pääsevät ihmiskaupan jäljille sotaa paenneen ukrainalaisen naisen kautta. Mette ja Tom värvätään tutkimaan katolta pudonneen, tai pudotetun, tunnistamattoman miehen tapausta. Selviää, että sillä on yhteys ennestään tuntemattomaan ihmiskauppaverkostoon. Kirjassa on melkoisia yhteensattumia, jotta kaikki henkilöt saadaan sidotuksi samaan tutkimukseen. Loppupuolella on pakollinen toimintakohtaus, jossa Tom ja Abbas toimivat sankarillisesti Antibesissa. Yön silmä loppuu kauniiseen kohtaukseen, johon koko sarja olisi luonnollista lopettaa. Lopettaminen olisi ehkä aiheellistakin, koska sarja on alkanut toistaa itseään, ja Yön silmä ja edellinen kirja Laupias samarialainen ovat olleet hieman väljähtyneitä.

Camilla Läckberg: Käenpoika
Suomentanut Kristiina Vaara
Otava 2022, 477 s. (pokkari)
Ruotsinkielinen alkuteos Gökungen 2022

Cilla & Rolf Börjlind: Yön silmä
Suomentanut Ulla Lempinen
S & S 2024, 340 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Nattens öga 2023

Marjut Hjelt: Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa

Tämä kirja kiinnitti huomioni hienolla kannellaan – ja jäniksellä.

Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa on tietokirja, jonka kirjoittaja Marjut Hjelt käsittelee jäniksiin ja kaniineihin liittyvät myytit ja tarinat maanosittain. Hän aloittaa Aasiasta. Se onkin oikea valinta. Aasiasta on paljon kerrottavaa. Minä ihastuin Kuujänikseen (tai Kuukaniiniin). Japanilaisen myytin mukaan kaniini päätyi Kuuhun, kun Kuun vanha mies vieraili Maassa kerjäläiseksi pukeutuneena ja pyysi eläimiltä syötävää. Kaniinilla oli vain ruohoa, joten se päätti tarjota itsensä ja hyppäsi nuotioon. Kuun vanha mies pelasti kaniinin ja vei tuon sydämellisen eläimen mukanaan Kuuhun. Tarina uhrautuvasta jäniksestä tunnetaan monesta muustakin maasta samoin kuin Kuussa asuva valkoinen jänis.

Lähes jumalallisten yhteyksien lisäksi jäniksestä on tarinoita, joissa sitä kuvaillaan ovelaksi ja muita eläimiä huiputtavaksi. Tiibetistä kerrotaan tarina, jossa kostonhimoinen jänis on suorastaan raaka.

Afrikkalaisissa myyteissä esiintyy myös itseään isompia eläimiä huijaava veijarijänis. Ja kuinka ollakaan – bušmanneilla jänis liittyy Kuuhun. Tarinan mukaan Kuu halusi ihmisten elävän ikuisesti, mutta jänis sotki viestin. Niinpä ihmiset ovat kuolevaisia, ja suuttunut Kuu halkaisi jäniksen huulet.

”Mesoamerikan asteekkien ja mayojen myyttiset jänikset ja kaniinit ovat jumalia tai liittyvät Kuun jumaluuksiin aasialaisten myyttisten sankareiden tavoin.”

Sankarillisesti käyttäytyvien jänisten lisäksi asteekeilta tunnetaan myös juopottelevat jänisjumalat, jotka olivat juopottelun ja siveettömän rietastelun jumalia.

Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoilla on paljon erilaisia jänismyyttejä, joista jotkut kertovat maailman luomisesta. Algonkineilla oli mahtava jänisjumala Michabo, joka liittyy ihmiskunnan syntyyn ja vedenpaisumukseen. Ojibwa-heimon myytissä jänis Nanabozho on Kuun tyttären lapsenlapsi, josta tuli ihmissuvun kantaisä. Monessa tarinassa jänis asuu isoäitinsä eli itse Maaäidin luona.

Amerikassa tunnetaan myös huijarijänis. Kirjassa on siitä monta hauskaa kertomusta. Se on saanut aikaan esimerkiksi opossumin karvattoman hännän ja hirvien tylpät hampaat.

Muista maanosista tunnetaan runsaasti jänismyyttejä. Euroopasta löytyy lähinnä tarinoita, joissa pidettiin jäniksiä onnea tuovina eläiminä tai niiden kehonosia sairauksia parantavina. Antiikin Kreikassa jänis oli Afroditen lemmikki ja paransi hedelmällisyyttä. Pääsiäismunat tuova jänis on ilmeisesti perua muinaisgermaanien kevään juhlasta. Kirjan lopussa on lyhyt luku jäniksistä suomalaisessa kansanuskossa.

Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa on tietokirja lähdeluetteloineen, mutta se oli monessa kohdassa riemastuttavaa luettavaa. Taidan katsella uusin silmin pihalla usein vierailevaa rusakkoa. Vai että Kuujänis?

Marjut Hjelt: Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa
SKS Kirjat 2023
E-kirja lainattu Ellibsistä

W. G. Sebald: Saturnuksen renkaat

Saturnuksen renkaiden alaotsikko on Pyhiinvaellus Englannissa. Minäkertoja - kirjailija tai ainakin kovasti häntä muistuttava mies - lähtee Norwichista ja kulkee pääasiassa jalan pitkin rannikkoa kohti etelää. Matkalla hän kohtaa rapistuvaa loistavaa menneisyyttä, kuten Somerleyton Hallin kartanon, ja hiljenneitä rannikkokaupunkeja ja -kyliä. Hän käy myös tapaamassa vanhoja tuttavia. 

Kerronta on lähes tajunnanvirtaa. Ajatukset hyppivät asiasta toiseen. Muistot tai aiemmin luettu tulee mieleen sään luomasta tunnelmasta tai jostakin nähdystä, vaikka pääskysen lennosta. Omien ajatusten sekaan ilmestyy muiden ihmisten muistoja ja kirjoituksia. Esimerkiksi viidennessä luvussa hotellissa tv:stä nähty dokumentti Roger Casementista johtaa kertojan käymään läpi Casementia ihailleen Józef Korzeniowskin (eli Joseph Conradin) elämäntarinaa ja Belgian raakoja sortotoimia Kongossa. Niistä hän pääsee käyntiinsä Waterloon taistelupaikalla ja siellä näkemäänsä taistelusta maalattuun panoraamaan. Ajatukset palaavat Casementiin, joka teloitettiin maanpetturina, kun hän osallistui Irlannin vapautusliikkeeseen.

Muutenkin kertojan mietteet hakeutuvat kohti epäonnistumista ja tuhoa. Joitakin mainitakseni: saasteiden vaikutus sillin kalastukseen, vanhojen metsien vuosisatainen hävittäminen Britteinsaarilta, oopiumisota ja Brittiläinen imperialismi Kiinassa, matkalle osunut Orfordnessin nyt jo hylätty maineeltaan pelottava aseidenkehityslaitos. Tuntuu, että kirjan idea kiteytyy ajatukseen, että ihmiskunnan historia "koostuu melkein pelkästään katastrofeista". 

Kirjasta ei kuitenkaan jää päällimmäiseksi tunteeksi epätoivo. Kertojan suhde kirjoittamaansa on rauhallinen ja tyyni. Saturnuksen renkaat on pohdintaa ihmiselämän suhteesta maailmaan.

"Mehän emme tosiaankaan tiedä, miten monta mutaatiota maailma on jo käynyt läpi ja miten paljon aikaa, sikäli kuin aika on olemassa, on vielä jäljellä." 

W. G. Sebald: Saturnuksen renkaat

Suomentanut Oili Suominen

Tammen Keltainen kirjasto 2010, 345 s.

Saksankielinen alkuteos Die Ringe des Saturn 1995

***********

Saturnuksen renkaissa on Sebaldin tapaan mustavalkoisia hieman suttuisia valokuvia, joten se sopii Helmet-haasteen kohtaan 16. Kirjassa on valokuvia. 

Rabindranath Tagore: Elämäni muistoja

Elämäni muistoja on nobelisti Tagoren kirjoitus siitä, miten hänestä tuli kirjailija ja miten hän löysi oman kirjailijanlaatunsa. Kirja on ilmestynyt kaksi vuotta Tagoren kuuluisimman teoksen Uhrilauluja jälkeen, mutta siihen saakka muistelmissa ei mennä.

Tagore oli varakkaan ja vaikutusvaltaisen bramiiniperheen nuorin, seitsemäs poika. (Sisarista hän ei sano mitään.) Varhaislapsuudessa hän oli täysin eristetty ympäröivästä yhteiskunnasta. Myöhemmin hän kävi koulua, mutta ei pitänyt siitä. Hyvän kasvatuksen hän kyllä sai, kotiopettajia oli tarpeen mukaan.

Perhe oli hyvin kulttuurimyönteinen. Hindujen pyhiä kirjoituksia, kuten upanisadeja, luettiin ja siteerattiin ulkomuistista. Jotkut isoveljet harrastivat säveltämistä ja kirjoittamista. Tagore sanoo lumoutuneensa runoudesta jo pienenä ja aloittaneensa runojen kirjoittamisen 8-vuotiaana. Kun hän ilmoitti isälleen aikovansa isona runoilijaksi, ajatukseen suhtauduttiin myönteisesti.

Tagore ei arvosta nuoruusaikaisia kirjoituksiaan, vaikka sai niitä julkaistuksi. Hän oli liian kokematon, eikä tuntenut elämää. Runollisen uransa merkittävimmäksi tapahtumaksi hän kutsuu sitä, kun ymmärsi voivansa vapautua perimätapojen kahleista. Runoihinsa hän alkoi olla tyytyväinen vasta, kun oli saanut kaksi ilmestyksenomaista kokemusta, joissa hän näki maailman uusin silmin.

"Kauemmin katsellessani minusta yht'äkkiä tuntui siltä, kuin verho olisi väistynyt katseeni tieltä, minä näin maailman ihmeellisessä loistossa, ja joka puolelta kuohuivat esiin kauneuden ja ilon aallot."

Kirjailijan näkemystä omasta kehityksestään on aina mukava lukea. Tämä yli satavuotias kirja olisi hyötynyt asiantuntevista selityksistä (muutamia oli, ilmeisesti suomentajan kirjoittamia). Esimerkiksi kirjoittaessaan henkilöistä, jotka ovat vaikuttaneet hänen ajatteluunsa, Tagore olettaa lukijan tietävän, keitä he ovat. Useita ei löytynyt edes googlaamalla. Siitä huolimatta Elämäni muistoja on Tagoren tuotannosta kiinnostuneelle suositeltavaa luettavaa.

Rabindranath Tagore: Elämäni muistoja

Suomentanut J. Hollo

Otava 1923, 296 s.

Bengalinkielinen alkuteos Jivansmriti 1912

Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

 

Romaanin Tuuliajolla Berliinissä huomasin muutamasta blogista, ja kiinnostukseni heräsi. Kirjailija Kästnerin tiesin ennestään vain moneen kertaan lukemastani lastenkirjasta Lisen ja Lotten salaisuus, joka on edelleen tallessa kirjahyllyssäni.

Berliinissä haahuilee kirjallisuustieteen tohtori Jacob Fabian, joka hankkii elantonsa mainostekstien kirjoittajana. Ajankohta sijoittuu vuosiin 1930–1931, jolloin kirja on myös kirjoitettu. Aikalaiskirjallisuutta siis. Natsit eivät olleet vielä nousseet, vaikka tulevasta on aavistuksia kirjassakin, vahvimmin Fabianin näkemässä ekspressionistisessa unessa. Saksassa oli työttömyyttä ja köyhyyttä. Vahvana eli tunne, että maailmansodan jälkeinen rauha oli ollut epäoikeudenmukainen. Muutamaa vuotta aiempia aikoja kuvaa Alfred Döblinin klassikko Berlin Alexanderplatz. Se on paljon rankempi kuin Tuuliajolla Berliinissä.

”Niiltä osin kuin tämä jättiläiskaupunki on kiveä, se on yhä lähes entisensä. Mitä asukkaisiin tulee, kaupunki on jo pitkään muistuttanut hullujenhuonetta. Idässä asuu rikos, keskustassa petos, pohjoisessa kurjuus, lännessä siveettömyys, ja kaikissa ilmansuunnissa pesii tuho.”

Fabian ei ole tyytyväinen elämäänsä. Hän oli odottanut jotakin muuta, mutta ei tunnu tietävän, mitä. Dresdenissä asuvat vanhemmat haluaisivat pojan asettuvan aloilleen. Fabian filosofoi ystävänsä Labuden kanssa ja kulkee Berliinin yöelämässä, päätyy satunnaisten tuttavien koteihin ja naisten sänkyihin. Labude on idealisti, jolla on nuorison parhaimmistoon luottava utopistinen suunnitelma Euroopan pelastamiseksi tuholta. Fabian on perimmältään hyväsydäminen moralisti, joka kadottaa uskon omaan utopiaansa.

”Istuessaan aseman penkillä ja puolustellessaan omaa moraalista asennettaan taloussuhdanteiden tutkijoita vastaan Fabianissa heräsivät taas epäilyt, jotka matoina olivat nakertaneet hänen mieltään jo pitkään. Olivatko nuo hänen toivomansa humaanit ja kunnolliset normaali-ihmiset tosiasiassa toivomisen arvoisia? Eikö sellainen maanpäällinen taivas, oli se sitten saavutettavissa tahi ei, ollut jo kuvitelmana pirullinen?”

Tuuliajolla Berliinissä on pessimistinen teos loppuaan myöten. Ja kyllähän jälkipolvet tietävät, kuinka sitten kävi.

Pidin siitä, että kirjassa olevat selitykset oli sijoitettu loppuun luvuittain ilman, että tekstissä olisi ollut viittauksia. Lukija voi halutessaan katsoa, onko selityksissä jotakin hyödyllistä. Aika usein oli. Suomentajan essee Erich Kästneristä ja tämän kirjan synnystä kannattaa myös lukea.

Muualla blogeissa: Donna mobilen kirjat, Mrs Karlsson lukee ja Kirjaluotsi.

Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

Suomentanut Vesa Tapio Valo

Aviador 2022, 232 s. + selityksiä romaaniin ja kääntäjän essee kirjailijasta

Saksankielinen alkuteos Der Gang vor die Hunde 1931

***********

Kirjassa on biseksuaalinen sivuhenkilö, joten saan osuman Helmet-haasteen kohtaan 39. Kirjassa on bi- tai panseksuaalinen henkilö.

Henrik Ibsenin kotimuseo Oslossa

Kansallisteatterin edessä seisovat Ibsen (vasemmalla) ja nobelisti Björnson.

Kävin kesäkuun alussa lyhyellä matkalla Oslossa. Kirjoihin liittyviä käyntikohteita oli kaksi: Ibsenin kotimuseo ja Oslon pääkirjasto. Ibsenin kotimuseo on kirjailijan viimeisessä asunnossa, jossa suurin osa kalustuksesta on alkuperäistä ja aitoa. Asuntoon pääsee vain opastetulle kierrokselle. Minun kanssani samalla kierroksella oli vain kolme muuta kiinnostunutta, joten oli hyvä tilaisuus tehdä kysymyksiä. Ibsenin työhuoneeseen ei saanut kävellä sisälle, koska siellä on alkuperäinen lattia, eikä kopio. Ovelta pääsi kurkistamaan. Asunnon lisäksi museossa on näyttely, jossa on tietoja Ibsenin elämästä ja teoksista,  näytelmien ensipainoksia ja sekalaista kirjailijalle kuulunutta tavaraa kuten hänen kuuluisa silinterinsä. Museon oheen on rakennettu pieni teatteri, jota päästiin myös katsomaan. Opas sanoi, että se on lähes käyttämättömänä, koska rahoitusta ei ole tarpeeksi (Norjassa?).

Työhuone

Ensipainoksia

Oslon pääkirjaston rakennus on uusi, vuodelta 2020. Kerroksia on monta ja mielestäni kirjasto oli jokseenkin sekava, ja meluisa. Se ei ollut lainkaan niin tyylikäs kuin Oodin ylin kerros. Mutta kirjasto oli selvästi suosittu. Aika moni kävijä oli siellä viettämässä aikaa sateisena päivänä.

Paasilinnoja oli pitkä rivi.

Kolme Rankinin Rebus-dekkaria (#dekkariviikko)

 

Dekkariviikon lopuksi kolme Ian Rankinin dekkaria, joiden päähenkilö on edinburghilainen komisario Rebus. Kirjat ovat ilmestyneet 1990-luvun alkupuolella, joten poliiseilla ei ole kännyköitä ja jatkuva tietokoneen äärellä istuminen on vasta tulossa. Rebus tekee perinteistä poliisityötä paneutumalla ihmisiin ja heidän välisiinsä suhteisiin. Usein pieniltä tuntuvista havainnoista syntyy kokonaisuus. Siviilielämässä Rebusilla on menossa on-off -suhde, mutta koska hän asettaa työn kaiken muun edelle, suhde on kolmannen kirjan alussa jo lopahtanut.

Paljas poliitikko

Paljas poliitikko on aiheeltaan hyvin brittiläinen. Maineeltaan puhtoinen kongressiedustaja Gregor Jack jää kiinni bordellissa poliisin tekemässä yllätysratsiassa. Jackia ei auta se, että hänellä oli housut jalassa, eikä kintuissa. Paikalla on ennakolta vihjeen saaneita toimittajia, jotka syöksyvät uuden poliittisen skandaalin kimppuun. Kun Jackin vaimo löytyy kuolleena, Rebus joutuu penkomaan poliitikon ja hänen lähipiirinsä salaisuuksia.

”Gregor Jack oli tehnyt lujasti töitä julkisen imagonsa rakentamiseksi ja vielä enemmän töitä sen säilyttämiseksi. Kiitämällä paikasta toiseen tarjoilemassa onton vilpitöntä hymyään ja tilanteen mukaan mitoitettua kädenpuristustaan. Työskentelemällä uupumatta vaalipiirissään, työskentelemällä uupumatta julkisuudessa. Mutta hänen yksityiselämänsä... sitä Rebus ei olisi suostunut vaihtamaan omaansa. Se oli täysin rempallaan.”

Kalman asialla

Kalman asialla on sikäli poikkeuksellinen Rebus-dekkari, että siinä päädytään todella suuriin ympyröihin. Kirja alkaa murhasta, jonka Rebus tunnistaa IRA:n tyyliin tehdyksi – tai IRA:n tyyliä matkivaksi. Tutkimukset laajenevat Edinburghin oranialaisista lojalisteista kansainväliseen asekauppaan. Koska murhalla epäillään olevan terroristiyhteyksiä, Rebus siirretään väliaikaisesti Skotlannin keskusrikospoliisiin. Se sopii hänelle hyvin, koska hän huomaa voivansa toimia tavallistakin itsenäisemmin. Edinburghilaista tunnelmaa kirjaan luo tutkimusten aikana käynnissä oleva vuotuinen esitystaiteen Fringe-festivaali.

Pakkosiirtoja

Pakkosiirtoja alkaa hurjalla toimintakohtauksella, jossa poliisit ajavat takaa kahta nuorta. Pojat ovat väittäneet kidnapanneensa pormestarin tyttären, joka on ilmoitettu kadonneeksi. Takaa-ajo päättyy kolariin sillalla, sekasortoon ja nuorten kaksoisitsemurhaan. Seuraavaksi juuri vankilasta päässyt mies ampuu itsensä kunnallispoliitikon silmien edessä. Kahden tapahtuman yhteys selviää Rebusin tutkimuksissa, jotka johtavat hänet syvälle Edinburghin kunnallispolitiikan ja talouselämän kytkentöihin. Rebus astuu niin suurten tekijöiden varpaille, että joutuu pakkolomalle. Hän ei tietenkään lopeta tutkimuksiaan, ei edes saamiensa uhkauksien vuoksi.

Ian Rankin: Paljas poliitikko
Suomentanut Osmo Saarinen
Docendo 2020, äänikirjan kesto 11 h 27
Englanninkielinen alkuteos Strip Jack 1992, suomennos 2002

Ian Rankin: Kalman asialla
Suomentanut Heikki Salojärvi
Docendo 2020, äänikirjan kesto 11 h 54
Englanninkielinen alkuteos Mortal Causes 1994, suomennos 2004

Ian Rankin: Pakkosiirtoja
Suomentanut Heikki Salojärvi
Docendo 2020, äänikirjan kesto 12 h 24
Englanninkielinen alkuteos Let it Bleed 1995, suomennos 2005

Kuuntelin kirjaston Ellibs-palvelusta. Kaikissa lukijana on Ilkka Villi. Suomennosten alkuperäinen kustantaja on Blue Moon.

Kooste dekkariviikon blogikirjoituksista ilmestyy Kirsin kirjanurkassa.

***********

Rebus-dekkareista on tehty TV-sarja, jossa on käytetty jokaista näistä kolmesta dekkarista. Sijoitan kirjoista vanhimman (Paljas poliitikko) Helmet-haasteen kohtaan 21. Kirjasta on tehty TV-sarja.

Max Seeck: Uskollinen lukija (#dekkariviikko)

Jatkan Dekkariviikkoa Lasiavain-palkinnon voittaneiden parissa. Vuonna 2023 palkinnon sai Max Seeck kirjasta Kauna. Se oli vasta toinen kerta, kun palkinto tuli Suomeen. En lukenut Kaunaa, kun huomasin, että se on sarjan kolmas osa. Luin sen sijaan ensimmäisen osan Uskollinen lukija.

Päähenkilö on rikosylikonstaapeli Jessica Niemi. Hänen henkilöhistoriaansa käydään läpi varsin paljon. Sanon siitä vain sen verran, että hän on erittäin rikas perijä. Sen hän on onnistunut salaamaan työtovereiltaan.

Rikosjuoni on ovela. Menestyneen dekkaristin Roger Koposen vaimo löydetään murhattuna irvokkaalla tavalla, joka on peräisin Koposen romaanista. Murhia tulee lisää, ja ne kaikki seuraavat Noitavaino-nimistä kirjasarjaa. Tutkimusten tahti on kiivas ja nopeatempoinen. Intensiteettiä katkaisevat harmillisesti Jessican nuoruuteen vievät takaumat. Siitä huolimatta kirja onnistuu pysymään jännittävänä ja joissakin kohdin jopa pelottavana. Kuolleita tulee kyllä liikaa.

Uskollinen lukija on hyvä dekkari, vaikka parista asiasta edellä valitinkin. Ehkäpä kirjoittaminen vain paranee sarjan seuraavissa osissa. Hauskasti olin huomaavinani tekstissä jonkin verran itseironiaa, joka kiteytyy Koposelle tehtyyn kysymykseen

”Pelkäätkö sinä sitä mitä kirjoitat?”

Max Seeck: Uskollinen lukija
Tammi 2019, 387 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 38. Kirjan kannessa tai nimessä on käsi tai kädet

Morten Hesseldahl: Mörkret under isen (#dekkariviikko)

Aloitin Dekkariviikon postauksella vuoden 2020 Lasiavain-palkitusta Camilla Greben dekkarista Varjokuvat. Vuoden 2021 voittaja oli Tove Alsterdalin Juurakko. Siitä olen kirjoittanut aiemmin. Niinpä siirryn vuoteen 2022, jolloin Lasiavaimella palkittiin tanskalainen Morten Hesseldahl. Hänen teostaan Mörkret under isen ei ole suomennettu, joten luin sen ruotsiksi.

Päähenkilö Pipaluk on taustaltaan grönlantilainen alle kolmekymppinen nainen. Hän oli nuoruudessaan Nuukissa ajautumassa huumekierteeseen ja rappiolle, mutta opettaja Agnes oli pelastanut hänet. Työkseen hän valitsi armeijan ja hänestä oli koulutettu eliittisotilas. Afganistan-komennuksen jälkeen hän oli siirtynyt poliisin tiedustelupalveluun, mutta ei viihtynyt toimistotyössä. Kirjan alussa Pipaluk on alamaissa saatuaan potkut seikkailumatkoja järjestävästä matkatoimistosta ja jouduttuaan miesystävänsä – ja pomonsa – hylkäämäksi.

Pipalukin on ryhdistäydyttävä, kun hänen entinen poliisikollegansa Victor murhataan sen jälkeen kun Pipaluk oli ollut hänen luonaan kyläilemässä. Hän alkaa selvittää murhaa yhdessä armeija-aikaisen ystävänsä Lauritsin kanssa. He saavat avukseen myös asianajaja Godfredin, jolla on yhteys Victorin murhan syyhyn.

Tässä kirjassa käsitellään isoja asioita. Taustalla on yhdysvaltalainen ydinaseita kuljettanut lentokone, joka putosi Grönlantiin vuosikymmeniä sitten, ja viranomaisten asiaan liittyvä salailu. Nykyajassa jäätiköiden sulaminen uhkaa paljastaa vanhoja salaisuuksia. Toisaalta kiinnostus Grönlantia ja sen luonnonvaroja kohtaan on lisääntynyt. Grönlannissa kasvaa halu itsenäistyä, ja sitä ulkomaalainen raha käyttää hyväkseen. Vaaleissa hybridivaikuttaminen muodostaa vakavasti otettavan uhan.

”Självklart kan du erövra ett land om du bara har pengar, idéer och rätt tajming.”

Pipaluk joutuu palaamaan Grönlantiin, vaikka on vannonut, ettei menisi sinne ikinä takaisin. Yhdessä Lauritsin kanssa hän joutuu lopuksi seikkailuun, josta selviää vain ihminen, jolla on Pipalukin tausta ja taidot.

Ihmettelen sitä, että kirjaa ei ole suomennettu. Yleensähän Lasiavain-palkitut suomennetaan. Mörkret under isen poikkeaa valtavirrasta jo Grönlanti-aiheellaan. Pipaluk on erinomainen keskushenkilö, ja kirja on vetävästi kirjoitettu vaihtelevine aikatasoineen. No, tämä on saatavissa ruotsiksi, jos joku kiinnostuu.

Morten Hesseldahl: Mörkret under isen
Ruotsintanut Elin Pirttimaa Rosén
Bokfabriken 2023, 336 s.
Tanskankielinen alkuteos Mørket under isen 2020

Camilla Grebe: Varjokuvat (#dekkariviikko)

 

Tämän vuoden Dekkariviikolla kirjoitan muutamasta viime vuosien Lasiavain-palkinnon voittajasta. Aloitan Camilla Greben Varjokuvista, joka sai palkinnon 2020.

Varjokuvissa on parasta sen rakenne, joka antaa luontevan mahdollisuuden ottaa teemaksi naisten aseman muutoksen Ruotsin poliisivoimissa ja miksei samalla koko yhteiskunnassa. Aikajänne on pitkä, vuodesta 1944 vuoteen 2019. Loppupuolella tavataan Greben aikaisemmista kirjoista tuttuja hahmoja. Sitä ennen kerrotaan naisiin kohdistuvista murhista, jotka tehdään saman julman kaavan mukaan. Uhrit ovat yleensä nuoria yksinhuoltajaäitejä.

Vuonna 1944 naiset eivät voineet toimia poliiseina, vaan niin sanottuina poliisisisarina, jotka esimerkiksi huolehtivat rikoksiin liittyneistä lapsista. Yksi poliisisisar kuolee ensimmäisen murhan yhteydessä. 1970-luvun alussa vanhojen poliisimiesten vastustus naispoliiseja kohtaan oli vielä voimakasta. Sympaattinen nuori konstaapeli Britt-Marie joutuu esimiehensä höykyttämäksi. Hänet laitetaan arkistointitehtäviin, vaikka samaan aikaan työt aloittanut miespuolinen kollega otetaan heti mukaan tutkimuksiin ja osaksi kaveriporukkaa. Oma-aloitteinen Britt-Marie tekee omia tutkimuksiaan. Vielä 80-luvulla poliisia auttavaa rikollisten profilointiin erikoistunutta nuorta kaunista tohtoria kohdellaan väheksyvästi, eikä metoo-liikkeestä ollut vielä kuultukaan. Aivan hyvin asiat eivät ole vielä nykyaikaan tultaessakaan. Työn ja siviilielämän yhdistäminen ei välttämättä ole helppoa, ja esteitä urakehitykselle voi asettaa jopa naispuolinen päällikkö.

Murhia on siis monta useiden vuosien välein. Niiden väliset yhteydet toki selviävät lopuksi. Lukijana joutui laskeskelemaan syyllisehdokkaiden ikiä motiivien miettimisen lisäksi. Varjokuvissa on taidokkaasti punottu juoni!

Tämänvuotista Dekkariviikkoa kirjablogeissa vetää blogi Kirsin kirjanurkka.

Camilla Grebe: Varjokuvat
Suomentanut Sari Kumpulainen

Gummerus 2020, 461 s.

Ruotsinkielinen alkuteos Skuggjägaren 2019

Patrick Modiano: Chevreusen vuodet

 

Vanha mies, nimeltään Bosmans, muistelee viidenkymmenen vuoden takaisia aikoja. Silloin hän oli kaksikymppinen ja tapasi joitakin ihmisiä, jotka toivat hänen mieleensä lapsena viitisentoista vuotta aiemmin näkemiään asioita. Jo tuolloin, nuorena, hänen oli ollut vaikea muistaa tapahtumien järjestystä.

”Ajan oloon kaikki kiintopisteet olivat kadonneet, niin että kauempaa katsottuna tapahtumat näyttivät samanaikaisilta ja sekoittuivat kuin kaksoisvalotetut valokuvat.”

Talo Chevreusen laaksossa, sen Bosmans muisti lapsuudestaan. Miksi hänen uudet tuttavansa veivät hänet sinne? Mitä liittyi asuntoon Porte de l’Auteuil’n lähellä? Keitä nämä ihmiset olivat, miten he tunsivat Bosmansin lapsuuden, mihin he pyrkivät? Muisto sieltä, vaikutelma täältä. Lopulta Bosmans uskoo saaneensa kiinni arvoituksesta. Hänestä tulee uudelleen epävarma kirjoitettuaan romaanin, jonka sivuhenkilöiksi hän on sijoittanut tuntemiaan ihmisiä.

”Kohtaamiset olivat olleet niin lyhyitä ja satunnaisia, ettei hän ollut ehtinyt tutustua niihin ihmisiin, vaan he jäisivät osin arvoituksellisiksi, jopa siinä määrin, että heräsi epäilys, olivatko he sittenkin pelkkiä kuvitteellisia olentoja.”

Chevreusen vuosissa muistojen epävarmuus kutoo verkoston, joka kutkuttaa lukijan uteliaisuutta ja saa hänet muodostamaan tarinan, joka ehkä on totta. Modiano on kirjoittanut muistamisesta ja muistoista ennenkin. Aiempien kirjojen tapaan tunnelma on surumielinen ja hapuileva, täynnä ihmetystä.

Muita kirjoituksia: Lumiomena, Kirjatimpuri, Maailmankirjat.

Patrick Modiano: Chevreusen vuodet

Suomentanut Lotta Toivanen

WSOY 2024, 170 s.

Ranskankielinen alkuteos Chevreuse 2021

Per Petterson: En suostu

 

Olen lukenut Per Pettersonin romaanit Hevosvarkaat ja Kirottu ajan katoava virta, joista varsinkin Hevosvarkaat teki vaikutuksen. En suostu kertoo lapsuudenystävistä Jim ja Tommy, jotka tapaavat sattumalta yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Muutaman minuutin ohimenevä kohtaaminen muuttaa molempien elämän suunnan.

Tommya ja Jimiä seurataan tapaamispäivänä, ja väliin kerrotaan tärkeitä hetkiä heidän yhteisistä lapsuus- ja nuoruusvuosistaan. En suostu on lyhyt ja tiivis. Lukujen otsikoissa on selkeästi merkitty, kuka on fokuksessa ja mikä vuosi on menossa. Perheen merkityksestä tässä on kysymys.

”Kun he olivat pieniä, Jimin ja Tommyn mielestä oli omaperäistä että lapsella oli molemmat vanhemmat, ainakin pidemmän päälle, kunnes he ymmärsivät että useimmilla oli, pysyvästi. Jimillä oli vieläkin vain toinen, Tommylla ei ollut ketään.”

Kerronta on useimmiten minämuotoista, välillä äänessä on kertoja. Tommyn pikkusisko Siri saa myös muutaman luvun samoin kuin pari perheiden ulkopuolista. Ulkopuoliset tarvitaan, koska heillä on tietoa siitä, mitä tapahtui Tommyn äidille ja miksi hän jätti neljä lastaan väkivaltaisen isän epävarmaan huostaan.

En suostu on aika surullinen kirja siitä, miten menneisyys pitää ihmistä hallussaan. Asiat voivat näyttää olevan hyvin, mutta jossain pohjalla on kaipuuta tai vihaa. Kielto ’en suostu’ viittaa siihen, että oman elämän jatkumisen kannalta voi olla parasta myöntää, että anteeksi ei tarvitse antaa.

Per Petterson: En suostu

Suomentanut Katriina Huttunen

Otava 2014, 243 s.

Norjankielinen alkuteos Jeg nekter 2012