Mika Hentunen: Attan aarre

Attan aarre on toimittaja Mika Hentusen ensimmäinen dekkari. Tyyliltään Attan aarre on trilleri, mutta kovin jännittävä se ei ole. Käynnistyminen kestää kauan, kun henkilöitä ja heidän taustojaan esitellään. Trillerityyliin hypitään henkilöstä toiseen ja henkilöitä on paljon.

M. Atta on New Yorkin kaksoistorni-iskujen tekijän täyskaima, mistä hänelle on ollut valtavasti harmia. Aarteen jäljillä hän on isänsä tietojen perusteella. Hänen toimiaan seuraavat Mossad ja USA:n Kotimaan turvallisuuden ministeriön yksikkö Z. Myös yksinäinen susi, eteläkorealainen Rocky Lee sotkeutuu juttuun. Aarre on – jos on – Savitaipaleella Kärnäkosken linnoituksessa, joten Supokin tarkkailee tapahtumia.

Attan aarteen vahvuutena ovat miljööt jännityksen sijaan. Hentunen on ulkomaantoimittaja, tällä hetkellä YLE:n kirjeenvaihtaja Washingtonissa, ja hän tuntee paikat, joista kirjoittaa. USA, Etelä-Korea, Gaza. Atta käy Gazassa tapaamassa kuolemansairasta isäänsä ja Gazan olosuhteista saa ankean, lähes elämiseen sopimattoman kuvan.

Eteläkarjalainen Hentunen on sijoittanut aarteen ja sen mukana loppukohtauksen Savitaipaleelle. Muutakin hän on poiminut omasta taustastaan. Hän oli lupaava yleisurheilija ja kirjan henkilöiden taustoissa on viittauksia urheiluun, välillä turhan tuntuisesti, mutta tekstiä keventäen.

Hentusen toinen dekkari Elossa Washingtonissa on ilmestynyt CrimeTimen kustantamana.

Mika Hentunen: Attan aarre

Reuna 2017, 268 s.

***********

Helmet-haasteen kohta 21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja.

Joni Skiftesvik: Finlandia City

Finlandia City on Joni Skiftesvikin muistelukirja lapsuudestaan Haukiputaalla. Hänen perheeseensä kuuluivat äiti, isäpuoli ja heidän lapsensa. Isäpuoli oli merillä ja kävi maissa vain harvoin. Häneen nuorella Jonilla oli hyvä suhde.

50- ja 60-luvulla elämä Suomessa oli kovin erilaista kuin nykyisin. Haukiputaalla työskenneltiin satamassa ja Rauma-Repolassa. Rahasta oli pulaa. Isäpuoli lähetti, mitä voi, mutta äiti joutui tekemään töitä ahtaajana. Jonista saa kuvan kilttinä ja vastuuntuntoisena poikana. Hän meni lautatarhalle kesätöihin jo 13-vuotiaana, kun ei kestänyt olla kotona samalla kun äiti raatoi raskaassa työssä. Hän auttoi perhettä myös kalastamalla ja yhteen kalastusreissuun liittyy kauan ahdistanut tapahtuma, kun hän löytää sattumalta salakuljettajien viinajemman ja pelkää seurauksia pitkän aikaa.

Kirjailijan muistelmia on aina mukava lukea. Tästäkin kirjasta näkee, että taipumus kirjoittamiseen herää aikaisin. Joni lukee paljon ja kirjoittaa lehtiin. Koko ajan hän tarkkailee ihmisiä, ja erikoisia tyyppejä paikkakunnalla onkin. En ole lukenut kovin montaa Skiftesvikin teosta. Niitä enemmän lukeneille Finlandia City olisi vielä antoisampi, koska Skiftesvik kertoo joistakin tuntemistaan ihmisistä ja todellisista tapahtumista, jotka ovat muunneltuina päätyneet hänen kirjoihinsa.

Tekstissä on joitakin eteläsuomalaisesta hauskoilta kuulostavia sanoja kuten ”porinatutut”, jonka voisi vaikka ottaa itsekin käyttöön. Kuvittelin etukäteen, että nimi Finlandia City saattaisi viitata jotenkin satiirisesti nyky-Suomeen, mutta sen selitys onkin aivan toinen. Joni on soutanut hollantilaisen merimiehen laivasta maihin ja sen jälkeen:

”Miehen kysyessä englanniksi, oliko kylä iso ja puhuttiinko siellä muita kieliä kuin suomea, vastaus pyöri aivan kieleni päällä, mutta en kerta kaikkiaan saanut kakistetuksi sitä ulos. Jotakin oli kuitenkin sanottava ja töksäytin: − Yes, this is Finlandia City.”

Joni Skiftesvik: Finlandia City

WSOY 2018, 267 s.

***********

Helmet-haasteen kohta 23. Kirjan nimessä on jokin maa.

Maria Turtschaninoff: Maresi

Maresin fantasiamaailma muistuttaa mielikuvaa keskiajasta. Kirjan koko nimi on Maresi. Punaisen luostarin kronikoita. Luostari on saarella, jonne miehiltä on pääsy kielletty. Se on turvapaikka naisille ja tytöille, jotka ovat lähteneet pakoon nälkää, tietämättömyyttä tai patriarkaalista väkivaltaa.

Luostarin uskon perusta on Alkuäiti, joka on Neidon, Äidin ja Akan muodostama kolmiyhteys.

”Naiseuden salaisimmat mysteerit kuuluvat Neidolle. Hän on siemen ja kasvu, Äiti, siis Havva, on elämä ja hedelmällisyys ja Akka kuolema ja katoavaisuus.”

Maresi on noviisi, joka janoaa tietoa. Hän lukee päivän töiden jälkeen Aarrekammioksi kutsumassaan kirjastossa. Hän opettelee jopa itämaan kielen, jolla pystyy lukemaan luostarin perustaneiden Alkusisarten omin käsin kirjoittamia kirjakääröjä.

Luostarin tasaiseen elämään tunkeutuu pelkoa ja kauhua, kun yhden sieltä turvaa hakeneen tytön isä miehineen tulee vaatimaan tyttöä takaisin. Tarvitaan naisten salaperäisiä taikavoimia ja Maresin rohkeutta voittamaan hyökkääjät. Loppu on niin jännittävä, että sen lukemista ei voinut jättää kesken.

Maresi on erinomainen nuorten fantasiakirja. Siinä on mielikuvitusta, mystiikkaa, seikkailua, ja päähenkilönä urhea tyttö. Maresi saikin Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2014.

Maria Turtschaninoff: Maresi. Punaisen luostarin kronikoita

Suomentanut Marja Kyrö

Tammi 2014, 212 s.

Ruotsinkielinen alkuteos Maresi. Krönikor från Röda klostret 2014

***********

Helmet-haasteen kohta 13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja.

Karina Sainz Borgo: La hija de la española

Kirjan alussa Adelaida Falcón hautaa äitinsä. Maa on Venezuela, kaupunki on Caracas ja vallassa on Comandante Presidente. Hautajaisten jälkeen Adelaida yrittää selviytyä kaupungissa, jota terrorisoivat puolisotilaalliset hallituksen suojeluksessa olevat joukkiot. Öisin nuotiot palavat kaduilla ja luodit lentävät. Päivällä haisee kyynelkaasu. Kenen tahansa aunto voidaan vallata. Kuka tahansa voi joutua pidätetyksi tai kaapatuksi taisteleviin joukkoihin. Kun joku viedään, muut yrittävät olla kuin eivät näkisi mitään. Kaikilla on nälkä, paitsi niillä jotka tekevät mustan pörssin kauppaa köyhille tarkoitetuilla elintarvikkeilla.

Kaaoksen keskellä Adelaida muistelee elämäänsä äidin kanssa, maalla asuvia tätejään, käyntejä heidän luonaan. Toisenlaista aikaa, jolloin kaupoista sai mitä tarvitsi, ja rahalla oli se arvo, joka siihen oli painettu.

Samalla Adelaida pohtii, kuka hän on ja mihin hän kuuluu. Sukuunsa? Sinne, minne on haudannut kuolleensa? Voiko hän pysyä omana itsenään vai onko hänen muututtava päästäkseen pois maasta, joka tekee itsemurhaa?

Karina Sainz Borgon romaanista La hija de la española (espanjalaisen naisen tytär) on tullut maailmanmenestys, eikä ihme. Suomeksi se ilmestyy syksyllä Aula & Co:n kustantamana nimellä Caracasissa on vielä yö. Kirjasta on postannut myös Riitta, jonka blogista löysin tämän lukuvinkin.

Karina Sainz Borgo: La hija de la española

Lumen 2019, 220 s.

A. S. Byatt: Ragnarök

Ragnarök. Jumalten tuho on kirja pohjoismaisten myyttien maailmanselityksestä, maailman synnystä sen tuhoon saakka. A. S. Byatt lähestyy myyttejä lapsen kautta. Lapsella ei ole nimeä, hän on vain laiha lapsi. Lapsi on toisen maailmansodan aikaan maalla paossa pommituksia. Hän lukee pohjoisista myyteistä kertovaa teosta Asgård ja jumalat sekä Bunyanin Kristityn vaellusta. Kristinuskon tarinat turruttivat hänen mielikuvituksensa, kun taas Asgård ja jumalat ruokkivat sitä. ”Mutta hänen mielensä kaartoi toisaalle, sinne missä se sai elää.”

Maailmansaarni Yggdrasil, jumalat Odin, Thor, Frigg, Baldur, puolijumala muodonmuuttaja Loki, hirviösusi Fenris, maailmaa koossa pitävä jättiläiskäärme Jörmungandr ja kaikki muut tarunomaiset hahmot – niissä onkin aineksia mielikuvitukselle.

”Asgårdin jumalia rangaistiin, koska he ja heidän maailmansa olivat pahoja. Pahoja, eivätkä tarpeeksi älykkäitä.”

Jumalten tuho on taistelu, jossa jumalat kuolivat ja koko maailma loppui. Laiha lapsi valmistautui oman maailmansa loppuun. Ihmiskunta kulkee kohti loppuaan tuhoamalla luontoa. Kuten Asgårdin jumalat, ihmisetkin tietävät, mihin ovat menossa. A. S. Byatt yhdistää Ragnarökin, toisen maailmansodan ja maapallon tuhoutumisen. ”Että tarina oli aina ollut olemassa ja että sen henkilöt olivat aina tienneet sen.”

Kirjan viimeinen luku Ajatuksia myyteistä on jonkinlainen jälkisanat. Siinä A. S. Byatt kertoo käsityksiään myyteistä ja selittää, miksi kirjoitti kirjan juuri tällä tavalla, lapsen kautta. Pidin lähestymistavasta ja pidin koko kirjasta. Se on tiivis ja sen voi halutessaan lukea vaikka kertauksena (tai perustietona) skandinaavisista myyteistä.

A. S. Byatt: Ragnarök. Jumalten tuho

Suomentanut Titia Schuurman

Tammen Keltainen kirjasto 2013, 152 s.

Englanninkielinen alkuteos Ragnarok. The End of Gods 2011

***********

Helmet-haasteen kohta 27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja.

Kuukauden nobelisti François Mauriac: Pyhä suudelma

Pyhä suudelma on Jean Péloueyren ja Noémi d’Artiailhin tarina. Rakkaustarinaksi tätä ei voi kutsua, koska rakkautta ei ole.

Jean Péloueyre on pikkukaupungin mahtisuvun ainoa perijä. Hänen ulkonäköään kuvataan heti alussa.

”Hän oli niin pieni, että hän saattoi nähdä mitättömät ja rumat kasvonsa seinäpeilin alemmasta pinnasta: ontot poskensa, pitkän, terävän nenänsä, jonka punainen ja ikään kuin kulunut kärki muistutti pikkupojan ohueksi imemää tikkukaramelliä, otsansa, johon jo oli painunut vakoja ja jonka kanssa lyhyt tukka muodosti terävän kulman.”

Vastenmielisen ulkomuodon lisäksi Jean käyttäytyy omituisesti. Huitoo käsillään ja puhuu itsekseen. Hänen kulkiessaan ulkona kuuluu tyttöjen ”pahanilkisiä nauruntirskahduksia”.

Paikkakunnan kirkkoherra saa päähänsä, että Jeanin on mentävä naimisiin, ja valitsee vaimoehdokkaaksi kauniin Noémi d’Artiailhin, joka kuuluu hyvään, mutta köyhtyneeseen sukuun. Noémi suostuu, koska ” Péloueyren pojalle ei anneta rukkasia”. Jean suostuu ollessaan keskellä uskonnollista kriisiä luettuaan Nietzschen sanoja vallasta, heikkoudesta, säälistä ja kristinuskosta.

Avioliitosta tulee mahdoton. Noémi käyttäytyy mallikelpoisen vaimon tavoin, mutta ei pysty voittamaan fyysistä vastenmielisyyttä. Hän kärsii ja kuihtuu. Jean kärsii, koska näkee vaimonsa kärsivän. Lopulta kumpikin käyttäytyy tavalla, jota joku voisi kutsua pyhimysmäiseksi. Jean hankkii itselleen tuberkuloosin, johon kuolee, ja Noémi vapautuu, tai voisi vapautua. Noémi jää kuitenkin uskolliseksi kuolleelle puolisolleen.

Pyhän suudelman ranskankielinen nimi on Le Baiser au lépreux. Sen selitys on tässä:

”Mutta vaimo taisteli epätoivoisesti inhoaan vastaan, ja tuo taistelu riisti häneltä hänen voimansa. Monesti hän yöllä kutsui Jean Péloueyreä saadakseen hänet tulemaan luokseen, ja kun Jean oli nukkuvinaan, niin hän nousi, antoi hänelle suudelmia – samanlaisia suudelmia, joita muinoin pyhien miesten huulet pakottautuivat antamaan niille, jotka olivat spitaalin saastuttamia.”

Itsensä uhraaminen ja taistelu uskonnon vaatimusten kanssa tuntui aika vieraalta nykyajasta katsottuna. Toisaalta suhtautumisessa ulkoisesti poikkeaviin ihmisiin on edelleen paljon parannettavaa. Pyhä suudelma on kuitenkin tiivis ja kirjoitettu niin, että sen luki mielellään, vaikka aihe ei ihan omalle mielenkiinnon alueelle osunutkaan.

Mauriacilta on suomennettu neljä muuta romaania ja de Gaullen elämäkerta. Blogissa Hyönteisdokumentti on postaukset kahdesta kirjasta: Myrkyttäjätär, ja A Woman of the Pharisees (suomalaiselta nimeltään Täydellisyyden kudos).  Mauriacin kuuluisimmasta teoksesta Käärmesolmusta on kirjoitettu Jokken kirjanurkassa.

François Mauriac: Pyhä suudelma

Suomentanut Arvi Nuormaa

Kustannusosakeyhtiö Aura 1943, 2. painos, 119 s.

Ranskankielinen alkuteos Le Baiser au lépreux 1922