lauantai 23. elokuuta 2014

Camilla Läckberg: Enkelintekijä

Edellinen lukemani kirja käsitteli saksalaisten vankileirejä. Yritin hakea luettavaksi jotakin toisenlaista, mutta enpä päässyt eroon natseista. Enkelintekijässä on mukana itse Hermann Göring ja natsien hengenheimolaisia nykyajassa.

Olen lukenut aikaisemmin vain yhden Camilla Läckbergin dekkarin, Merenneidon. Enkelintekijä on jo Läckbergin kahdeksas Fjällbackaan sijoitettu kirja, jonka päähenkilönä on kirjailija Erica Falck. Erica sekaantuu aina miehensä Patrik Hedströmin poliisitutkimuksiin. Tässä kirjassa perusteluna on, että rikokset liittyvät sukuun, josta Erica on valmistellut kirjaa ja siksi tehnyt runsaasti taustatyötä.

Enkelintekijässä on kaksi kertomusta. On nykyhetken tapahtumat, joiden juuret vievät Fjällbackan edustan saarella olevaan entiseen poikakouluun ja 1970-luvulle. Ja on sukutarina, joka alkaa vuonna 1908 ja etenee 1970-luvulle ja jolla on tietysti yhteys nykyaikaan. Rakenteesta johtuen henkilöitä on paljon ja lukijan pitää olla tarkkana, jotta pysyy selvillä heidän suhteistaan. Lopun paljastuksissa on jotain yllättävääkin.

Läckbergin dekkarit ovat valtavan suosittuja, muuallakin kuin Ruotsissa. Kaksi lukemaani ovat olleet hyviä, mutta eivät poikkeuksellisen hyviä. Lähes 500-sivuiseen Enkelintekijäänkin mahtuu jonkin verran myös aika löysää tekstiä.

Camilla Läckberg: Enkelintekijä
Gummerus 2013, 483 s.
Suomentanut Outi Menna
Ruotsinkielinen alkuteos Änglamakerskan 2011
Kannen suunnittelu Eevaliina Rusanen, kannen kuvat Getty Images/Eppe Wikström, Stockphoto

lauantai 16. elokuuta 2014

Lars Westerlund: Saksan vankileirit Suomessa

Teoksen koko nimi on Saksan vankileirit Suomessa ja raja-alueilla 1941-1944. Kirja on omasta kirjahyllystä. Taloutemme toinen jäsen luki sen jo ilmestymisvuonna 2008 ja kehotti minuakin lukemaan. Saattaa olla, että ilman Suketuksen Ihminen sodassa -haastetta tämä kirja olisi jäänyt vieläkin lukematta. Nyt sain haasteeseen edes yhden tietokirjan.

Saksan vankileirit olivat luonnollisesti suurimmaksi osaksi pohjoisessa. Vankileireillä oli pääasiassa neuvostoliittolaisia sotavankeja, mutta myös muita sotavankeja, joita saksalaiset toivat Suomeen, koska he käyttivät sotavankeja työvoimana, eivätkä asemasotavaiheessa saaneet pohjoisen rintamalla paljonkaan vankeja. Saksalaisilla oli Suomessa myös vankileirejä omille rangaistusvangeilleen. Näitä he toivat muualta ja kirjan mukaan kohtelivat vielä huonommin kuin sotavankeja.

Olot vankileireillä olivat tietysti kovat. Pohjoisessa oli kylmää. Vangit asuivat usein suomalaisten saksalaisille myymissä vaneriteltoissa, joista kirjassa on jopa oma lukunsa. Ruoka-annokset olivat liian pieniä. Kuri oli kova. Pienestäkin rikkeestä saatettiin ampua tai surmata muuten. Seuraavassa on yksi kuvaus, tosin Norjassa olleelta leiriltä. Niitäkin käsitellään kirjassa hieman.
”Beisfjordin leirillä hirtettiin syyskuussa 1942 veljekset Mihajlo ja Sreten Cvijetinović syystä, että he eivät suostuneet ilmiantamaan norjalaista kotirouvaa, joka oli salaa tuonut serbivangeille perunoita ja kuivattua kalaa. Saksalaiset sitoivat veljesten kädet rautalangalla selän taakse ja hirttivät heidät päät alaspäin. He riippuivat viisi tuntia, minkä aikana rautalanka tunkeutui käsiin ja jalkoihin niin, että veri valui kehoista ja he kuolivat lopulta.”
Kävin kesälomamatkalla Prahassa ja sieltä käsin Terezinin keskitysleirillä. Sellaisen käynnin ja tämän kirjan lukemisen jälkeen ihmettelee taas, kuinka julmia ihmiset ovat olleet. Tämän hetkisiä maailman tapahtumia ajatellessani huomaan, että edellisen lauseen aikamuoto pitää vaihtaa: ei ovat olleet, vaan ovat.

Kirjan toiseksi viimeisessä luvussa ”Sotavankien kuolleisuus” kerrotaan kaiken luetun jälkeen yllättäen, että neuvostosotavankien kuolleisuus saksalaisten vankileireillä oli pienempi kuin suomalaisten leireillä.

Saksan vankileirit Suomessa on akateemista tekstiä. Lähteitä on monta sivua ja viittauksia on yli tuhat. En ole tottunut lukemaan tietokirjoja historian alalta ja minusta monet asiat selitettiin sanallisesti, vaikka kartta tai diagrammi olisivat kertoneet saman asian lyhyemmin ja selvemmin. Kirjoittaja ja tutkija Lars Westerlundin toteavan tekstin seassa on varsinkin kirjan alkupuolella lainauksia aikalaiskuvauksista, esimerkiksi erään lotan kuvausta Kuolajärven leiriltä. Sellaisia olisi saanut olla enemmänkin, mutta niitä ei ilmeisesti ole olemassa kovinkaan paljon. Kaiken kaikkiaan kirjan tekemisessä ja lähdemateriaalin keräämisessä on ollut valtava työ.

Lars Westerlund: Saksan vankileirit Suomessa ja raja-alueilla 1941-1944
Tammi 2008, 386 s.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Fred Vargas: Kuriton mies nurin

Kuriton mies nurin on toinen lukemani Fred Vargasin komisario Adamsberg -dekkari. Ensimmäinen oli Sinistenympyröiden mies. Kirja oli minulla kesän ulkomaanmatkan lukemisena, koska halusin mukaan jotakin kevyttä (sisällöltään ja massaltaan). Tulin lukeneeksi ainoastaan lentokoneessa, kuten usein käy, ja luin kirjan loppuun vasta Suomessa.

Kuriton mies nurin on vähän outo dekkari. Siinä on ihmissusiaihe, joka sai ainakin minut välillä tuntemaan, että luin satukirjaa. Kirjassa ei suinkaan uskoteltu, että ihmissusia olisi olemassa, vaan tapahtuneille murhille ja lampaiden raateluille etsittiin oikeaa syytä. Ihmissusista ja niihin liittyvistä ranskalaisista myyteistä puhuttiin kuitenkin koko ajan. On vaikea uskoa, että nykyaikana Ranskassa edes syrjäisimmillä vuoristoseuduilla joku uskoisi ihmissusiin.

Kirjasta vei mielenkiintoa se, että syyllisen arvasi viimeistään puolivälin paikkeilla. Tapaus oli niin ilmiselvä. Syy murhiin selvisi vasta lopussa, mutta tekijä aikaisemmin.

Itse komisario Adamsberg esiintyy tässä kirjassa aika vähän. Enemmän liikutaan hänen entisen rakastettunsa Camillen ja tämän vuoristolaisystävien parissa. Adamsbergin erikoiset toimintatavat ja poikkeuksellinen ajatuksenjuoksu kuitenkin ratkaisevat jutun. Komisarion työtoveri Danglard, joka vain pistäytyy tässä kirjassa, ei ymmärrä, miten Adamsberg menettelee.
”Adamsbergin ajatuskulkujen seuraaminen oli kuitenkin liikaa Danglardin hermoille. Komisarion ajatukset nimittäin olivat luonteeltaan epämääräisiä, olomuodoltaan kaasun, nesteen ja kiinteän aineen välimailta, ja kaiken kukkuraksi niillä oli tapana kasautua yhteen muiden, näennäisesti täysin asiaan kuulumattomien ajatusten kanssa. Kun Danglard neulanterävässä mielessään jaotteli, lajitteli ja sarjoitti faktoja ja pusersi niistä järjestelmällisiä ratkaisuja, Adamsberg sekoitti analyysitasot, eteni vaiheesta toiseen väärässä järjestyksessä, hajotti syyt ja seuraukset, tavoitteli tuulta. Ja loppujen lopuksi hän kiskoi totuuden kaaoksen keskeltä kummallisella hitaalla tavallaan.”
Pokkarin kansi on niin pimeä, että siitä tuskin näkyy mitään. Siksi laitoin kuvaksi villisian porsaan, vaikka se ei ole sen enempää lammas kuin ihmissusikaan.

Fred Vargas: Kuriton mies nurin
Gummerus, Loisto-pokkari 2007, 2. painos, 376 s.
Suomentanut Marja Luoma
Ranskankielinen alkuteos L’Homme à l’envers 1999

torstai 7. elokuuta 2014

Kafkaa Prahassa

Vietin äskettäin muutaman päivän Prahassa. Olen käynyt siellä kerran aikaisemmin, 12 vuotta sitten. Silloin osallistuin opastetulle Franz Kafka -kävelykierrokselle, joka olikin oikein mukava. Oppaan johdolla kierreltiin Vanhankaupungin aukion ympäristössä katsomassa Kafkaan liittyviä paikkoja. Ryhmä oli pieni, meitä oli vain viisi osallistujaa, joten kaiken kuuli hyvin ja oppaalle voi tehdä kysymyksiä. Tämän kertaisella matkalla en tietenkään tehnyt uutta Kafka-kierrosta (en siksikään, että se ei olisi kiinnostanut matkaseuralaistani).

Sen sijaan pari muuta Kafkaan liittyvää ohjelmanumeroa kävin läpi. Vltava-joen rannalla lähellä Kaarlensiltaa on Kafka -museo. Museo on antoisa asianharrastajalle. Kafkan elämä ja tuotanto esitellään. Vitriineissä on muun muassa Kafkan käsin kirjoittamia kirjeitä (tai siis kopioita niistä) isälleen ja käsikirjoitussivuja. Jotta niitä pystyy lukemaan, täytyy osata saksaa.


Kafka asui jonkin aikaa Prahan linnan alueella Kultaisen kujan talossa numero 22. Nykyisin talossa on kirjakauppa.

Kafkan kantapaikkoihin kuului kahvila Louvre. En käynyt siellä, koska talo on remontissa, eikä kahvila niin ollen ollut houkutteleva. Itse asiassa kävelin kahvilan ohi sattumalta. Samoin sattumalta istahdin Kafka-kahvilaan aivan Vanhankaupungin aukion vieressä olevalla Kafkan aukiolla.




Seuraava ei liity Kafkaan, vaan toiseen kirjailijaan eli Jan Nerudaan. Hän kirjoitti Prahalaistarinoita Malá Strana -kaupunginosan ihmisistä ja hänelle on nimetty siellä katu, Nerudova. Katu on kapea, jyrkkä ja täynnä turisteja, koska sitä pitkin pääsee Prahan linnan luo. Liitän tähän kuvan Nerudovalta lähtevästä sivukadusta, jolle turistit eivät poikenneet (paitsi minä ja seuralaiseni).



Kolme Jokisen Koskista

Olen lukenut Seppo Jokisen komisario Koskinen -sarjaa ilmestymisjärjestyksessä. Kahdesta ensimmäisestä kirjasta olen jo kirjoittanut (Koskinen ja siimamies ja Koskinen ja raadonsyöjä). Seuraavat kolme olen lukenut kesän mittaan, kun ne ovat sattuneet olemaan kirjastossa ja kun olen tarvinnut kevyttä välipalakirjaa. Vaikka arvioni ovat aika kriittisiä, niin kirjat ovat kuitenkin ihan kelvollista viihdyttävää luettavaa. Toisaalta aion nyt jättää Jokisen dekkarit joksikin aikaa.

Koskinen ja pudotuspeli

Kirja alkaa epäonnistuneesta pankkiryöstöstä, jossa ryöstäjä ampuu sivullisen asiakkaan. Lukijalle kerrotaan pian, kuka on syyllinen, joten tuohon ei liity arvoitusta, vaan seurataan, miten Koskinen saa syyllisen selville. Kirjassa on toinenkin rikosjuoni ja siinä syyllinen selviää vasta lopussa: mielisairaalassa alkaa kuolla potilaita nopeaan tahtiin epäilyttäviin sydänkohtauksiin.

Koskisesta on tullut komisario tämän kirjan alussa. Hän ei viihdy kirjoituspöytätöissä, vaan osallistuu aktiivisesti kenttätutkimuksiin. Jo kahdessa aikaisemmassa kirjassa minua kiusasi Koskisen suhtautuminen naispuolisiin työtovereihin, joita hän ei kohtele työntekijöinä, vaan naisina. Tässä tuo häiritsi minua vielä enemmän. Loppuratkaisussa Koskinen käyttäytyy tavalla, jota en uskoisi yhdenkään poliisin tekevän.

Koskinen ja taikashow

Komisario Koskinen epäilee erästä vanhaa itsemurhaa murhaksi. Junan alle jäänyt nainen on ollut taikurin avustaja, ja kuinka ollakaan, Koskinen tutustuu taikuriin ja tämän uuteen avustajaan melkein sattumalta. On odotettavissa, että tapahtuu lisää rikoksia ja niin tietysti käy. Toinen juonihaara alkaa murhatusta poikaprostituoidusta. Nämä kaksi tapausta vain hipaisevat toisiaan.

Kirjan alussa on aika paljon tyhjäkäyntiä, kun taikuri Mister Magiciin tutustutaan ja samaan aikaan Koskisella on kotirintamalla ylittämättömän tuntuisia vaikeuksia. Kirjan sivumääräkin on tavallista suurempi. Pitkän valmistelun jälkeen tapahtumat kiihtyvät vasta lopussa. En tunne poliisin toimintatapoja, mutta samoin kuin edellisessä kirjassa, tässäkin on epärealistisen tuntuista toimintaa. Antaisiko poliisi yhden epäillyistä osallistua tutkintaan?

Koskinen ja kreikkalainen kolmio

Kirja alkaa räväkästi, kun Koskinen ja kaverinsa Puustinen löytävät purjehdusreissullaan ruumiin. Koskinen on tässä päässyt kauan haaveilemalleen purjehdukselle Kreikan saaristoon.

Kuollut osoittautuu suomalaiseksi ja hänet on tietysti murhattu. Koskinen ja kreikkalainen kolmio sisältää runsaasti epätodennäköisiä sattumuksia sen lisäksi, että kaksi suomalaista poliisia löytää Välimerestä suomalaisen murhatun. Kirja vaikuttaa osin Rhodoksen mainokselta. En ole käynyt Rhodoksella, joten en tiedä vastaako kuvaus todellisuutta. Huumoriakin on, ainakin luulen, että kreikkalaisen poliisin toiminnan kuvaus on tarkoitettu sellaiseksi.



Kirjan pauloissa -blogissa julkaistiin eilen juttu täsmälleen samoista kirjoista.

Seppo Jokinen:

Koskinen ja pudotuspeli
Karisto 2007, 7.painos, 288 s. (1. painos 1998)

Koskinen ja taikashow
Karisto 2006, 5. painos, 379 s. (1. painos 1999)

Koskinen ja kreikkalainen kolmio
Karisto 2008, 6. painos, 326 s. (1. painos 2000)

tiistai 5. elokuuta 2014

Kuukauden nobelisti William Faulkner: Liekehtivä elokuu

Kolme yhdysvaltalaista kirjailijaa sai Nobelin palkinnon varsin lähekkäin, William Faulkner 1949, Ernest Hemingway 1954 ja John Steinbeck 1962. Näistä kolmesta Faulkner on jäänyt minulle etäisimmäksi. Olen lukenut muutaman hänen romaaninsa, tämän Liekehtivän elokuunkin joskus nuoruudessani. Nyt sen lukeminen ei herättänyt minkäänlaisia muistikuvia, mikä on yllättävää, sillä niin vahva painostava tunnelma kirjassa on.

Liekehtivä elokuu on hyvin hidas kirja. Keskeisimmät henkilöt esitellään perusteellisesti, mutta ei välttämättä silloin, kun he ilmestyvät tekstiin ensimmäisen kerran. Sukuhistoria ja elämänvaiheet auttavat ymmärtämään ihmisten toimintaa niiden parin kuukauden aikana, joita kirjassa kuvataan.

Tapahtumapaikka on Jefferson, Mississippi, Yhdysvaltojen syvää etelää, jossa valkoiset ja neekerit ovat kaksi täysin erillistä rotua. Käytän tässä sanaa neekeri kuten sitä käytetään kirjassakin. Liekehtivä elokuu on ilmestynyt vuonna 1932 ja suomennos 1968. Jeffersoniin kauan sitten asettunut jenkki, jota yhteisö ei hyväksynyt koskaan, puhuu tyttärelleen:
”Muista tämä. Isoisäsi ja veljesi lepäävät täällä. Heitä ei murhannut yksi ainoa valkoinen mies, vaan kirous, jonka Jumala sinkosi kokonaiselle rodulle, ennen kuin isoisäsi tai veljesi tai minä tai sinä olimme syntyneetkään. Rodulle, joka on tuomittu ja kirottu ikuisesti olemaan osa valkoisen rodun tuomiosta ja kirouksesta sen syntien vuoksi. Muista se. Hänen tuomionsa ja hänen kirouksensa. Ikuisesti ja ainaisesti. Minun. Äitisi. Sinun, vaikka olet vielä lapsi. Jokaisen jo syntyneen ja vastedes syntyvän valkoisen lapsen kirous.”
Alussa viimeisillään raskaana oleva Lucy tulee Jeffersoniin etsimään miestä, joka on jättänyt hänet pulaan.  Kirja alkaa Lucysta ja päättyy häneen, mutta kertoo ennen kaikkea Christmasista. Christmas on mies, joka näyttää valkoiselta. Valkoiset luulevat häntä valkoiseksi ja mustat luulevat häntä valkoiseksi. Hänessä on kuitenkin neekeriverta. Heti kun tieto leviää, Christmasista tulee valkoisten silmissä neekeri, kirottu nekru. On siis tärkeämpää, mitä ihmisestä luullaan ja sanotaan kuin se, millaiseksi hänet on koettu. Asiahan voisi olla joku muukin kuin rotu. Jopa Christmas itse on muokannut omaa elämäänsä neekeriverensä mukaan.

Uskonto (uskonnot) ovat mukana ihmisten elämässä tai ainakin taustalla vaikuttamassa. Yksi päähenkilöistä on viralta pantu epäonnistunut pappi. Christmasin kasvatusisä on ollut vahingollisen kiihkouskovainen. Nimi Christmas tulee siitä, että hänet jätettiin vauvana orpokodin rappusille jouluna. Raamatulliseen yhteyteen viitataan kirjassakin, vaikka Christmas on paha mies. Hän on tappanut ja tappaa.

Liekehtivä elokuu ei ole helppoa luettavaa. Sitä pitää lukea ajatuksella, ja ajatuksen aiheita siinä riittää.

Faulknerin teoksia on suomennettu monta, mutta ilmeisesti niitä luetaan enää vähän. Blogeista löysin vain muutaman arvion:

Villipalmut, Kirjavinkit
Kylä, Elämää ja aspartaamia
Kun tein kuolemaa, Kirjahullun mietteitä
Ääni ja vimma, Kirjanurkkaus
Voittamattomat, Kirjallisuuden Nobelistit

William Faulkner: Liekehtivä elokuu
Tammen Keltainen kirjasto 1968, 387 s.
Suomentanut Kai Kaila
Englanninkielinen alkuteos Light in August 1932