Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vonnegut Kurt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vonnegut Kurt. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kurt Vonnegut: Teurastamo 5

Kurt Vonnegut joutui II maailmansodassa saksalaisten sotavangiksi. Hän oli Dresdenissä vankina, kun Iso-Britannian ja USA:n koneet pommittivat kaupungin maan tasalle helmikuussa 1945.

Teurastamo 5 eli lasten ristiretki ei kerro ainoastaan Dresdenin pommituksesta, vaan sodasta muutenkin. Eikä tietenkään pidä odottaa mitään kronologista normaalia kertomusta. Vonnegutilaiseen tyyliin kirjassa hypitään ajassa ja paikassa, käydään jopa kuvitellulla Tralfamadore-planeetalla.

Vonnegutin päähenkilö on Billy Pilgrim, joka lähetetään sotaan niin myöhään, että hän ei ehdi osallistua sotimiseen. Hänelle ei anneta edes mitään varusteita ennen kuin hän joutuu vangiksi. Billy Pilgrimin sota on absurdi. Sen tapahtumia voisi pitää surkuhupaisina, mutta oikeasti ne tuntuvat raastavilta. Mitä ihmiset voivat tehdä toisilleen? Kun lukija alkaa epäillä, Vonnegut muistuttaa: ”Minä olin siellä.”

Billyn Tralfamadorella kaikki on toisin kuin Maassa, mutta niinhän sodassakin kaikki on toisin, vaikka eri tavalla. Billy yritti ”keksiä uudelleen itsensä ja maailmankaikkeutensa” selviytymiskeinona.

Amerikkalaiset vangit olivat Dresdenin tuhon ajan lihakellarissa. Pommituksen kuvaus on realistinen ja lyhyt. Lainaus siitä:
”Vähän väliä joku vartijoista meni portaiden päähän katsomaan millaista ulkona oli, ja sitten hän tuli alas ja kuiskaili muille vartijoille. Ulkona oli tulimyrsky. Dresden oli yhtä ainoaa suurta liekkiä. Tuo ainoa liekki söi kaiken orgaanisen, kaiken mikä paloi. 
Suojasta ei voinut vaaratta tulla ulos ennen kuin kello kaksitoista seuraavana päivänä. Kun amerikkalaiset ja heidän vartijansa tulivat ulos, taivas oli savusta musta. Aurinko oli äkäinen pieni neulanpää. Dresden oli nyt kuin kuu, ei muuta kuin mineraaleja. Kivet olivat kuumia. Kaikki muut heidän ympäriltään olivat kuolleet. Niin se käy.”
Teurastamo 5 on sodanvastaisen sotakirjallisuuden klassikko. Nykymaailmassa pelottavan ajankohtaista luettavaa.

Kurt Vonnegut: Teurastamo 5 eli lasten ristiretki
Suomentanut Juhani Jaskari
Tammi 2007, 7. painos, 190 s. (1. suomenkielinen painos 1970)
Englanninkielinen alkuteos Slaughterhouse Five or The Children’s Crusade 1969