Pohjanmaan Antikvariaatti ja Planeetta-antikvariaatit |
Vietin eilen koko päivän
kirjamessuilla. Kirjabloggaajana sain sinne tällä kertaa ilmaisen lipun Suomen
Messuilta.
Kuten ennakkojutussani kirjoitin, viihdyn
Antikvaarisilla Kirjamessuilla. Aloitin siis antikvariaateista ja tutkinkin niitä
perusteellisesti. Kahta etsimääni kirjaa en löytänyt, mutta muuten olen
tyytyväinen ostoksiini, jotka onnistuin rajoittamaan vain kuuteen.
Kirjat näkyvät kuvasta, mutta
tässä listaus:
- Christa Wolf: Medeia (tätä olen etsinyt kauan)
- Hermann Hesse: Ystävykset (puuttui Hesse-kokoelmastani)
- Hermann Hesse: Alppien poika (sama kuin edellä)
- Konstantin Paustovski: Valkoista kultaa (neuvostoklassikko, jota en ole lukenut)
- Pär Lagerkvist: Barabbas (tulee aikanaan Kuukauden nobelisti -sarjaani)
- Bertolt Brecht: Runoja 1914-1956 (tästä olen blogannut, mutta lainasin kirjan; nyt halusin sen omaksi)
Jyrki Lappi-Seppälä, Jaana Kapari-Jatta, Kristiina Rikman, Ville Keynäs |
Messuojelmassa minua kiinnosti
eniten kääntäjien keskustelu Eroaako klassikoiden ja best sellereiden
kääntäminen? Keskustelemassa olivat tunnetut kääntäjät Kristiina Rikman, Jaana
Kapari-Jatta, Ville Keynäs ja Jyrki Lappi-Seppälä.
Kaikki neljä sanoivat, että
heidän ensimmäinen ajatuksensa otsikon kysymyksestä oli, että ei eroa, mutta
joitakin eroja keskustelussa löytyi. Kääntäjän asenteessa ei ole eroa, mutta
best sellereissä kääntäjälle annettu aikataulu on tiukka, käytettiin jopa sanaa
hirveä. Klassikoihin ainakin nämä neljä kääntäjää ovat saaneet tarpeeksi aikaa.
Vanhoissa kirjoissa kieli on myös vanhaa. Keynäs esimerkiksi sanoi, että hänen
tällä hetkellä kääntämänsä Rabelaisin kieli on sellaista, että nykyranskalainen
ei ymmärrä sitä. Toisaalta klassikoista on olemassa tutkimuksia, jotka
auttavat, mutta joihin perehtyminen vaatii aikaa. Ja klassikoista on olemassa
paljon käännöksiä eri kielille, niitäkin voi käyttää tukena. En edes muista
kuinka monelle eri kielelle tehtyjä käännöksiä Keynäs luetteli, että hänellä on
Rabelaisista. Kristiina Rikman huomautti hauskasti, että kääntäessään ei voi
edes aina tietää, kääntääkö tulevaa klassikkoa, ja mainitsi esimerkkinä Alice
Munron.
Kääntämisestä yleensä puhuttiin
myös. Kääntäjä joutuu usein perehtymään jonkun alan erikoissanastoon (Keynäs
mainitsi esimerkkinä pitsinvalmistuskoneen). Nykyisin on sellainenkin ongelma,
että joillakin erikoisaloilla ei ole termeille suomenkielisiä vastineita, vaan
asiantuntijatkin käyttävät englanninkielisiä termejä. Kääntäjän kokemusta ja jonkinlaista vaistoa
tarvitaan, kun kirjoissa on sitaatteja, joita ei ole merkitty (esimerkiksi
Hustvedt kuuluu käyttävän sellaisia). Keskustelun kuuntelijana ajattelin, että
kääntäjällä täytyy olla huikea yleissivistys.
Kun yleisöstä esitettiin kysymys,
millainen on hyvä käännös, niin vastaukseksi tuli, että kirjaa ei pidä
tunnistaa käännökseksi. Sen pitää siis olla kuin kirja olisi kirjoitettu
suomeksi.
Muustakin kuin edellä
kirjoittamastani puhuttiin. Keskustelu oli todella mielenkiintoinen ja
voimme olla iloisia, että meillä Suomessa on keskustelijoiden kaltaisia hienoja
kääntäjiä
Chimamanda Ngozi Adichie, haastattelijana Jukka Petäjä |
Viimeisenä ohjelmanumerona
seurasin Chimamanda Ngozi Adichien haastattelun. Sitä ennen kuuntelin samalla
esiintymislavalla käynnissä olleesta keskustelusta Miten voi 2000-luvun
suomalainen kirjallisuus? lopun. Tuo keskustelu vaikutti aika hajanaiselta.
Adichie kiinnosti minua, koska olen lukenut kaksi hänen kirjaansa ja
postaukseni Purppuranpunaisesta hibiskuksesta on ylivoimaisesti suosituin
blogikirjoitukseni. Adichien uusinta käännöstä Kotiinpalaajat en ole lukenut.
Onneksi Adichie ei suostunut paljastamaan kirjasta oikeastaan mitään, vaan
keskustelu liikkui yleisissä asioissa kuten suhtautumisessa rotuun Nigeriassa
ja Yhdysvalloissa sekä Adichien kirjoittamisessa yleensä. Hän kertoi olevansa
toivoton tekstin hioja ja uudelleen kirjoittaja. Adichie osoittautui
huumorintajuiseksi ja sanavalmiiksi haastateltavaksi.