Lainasin Reidar Palmgrenin romaanin Jalat edellä Helmet-haasteen vuoksi. Kirja on palkittu Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnolla vuonna 2001, joten se sopii Helmet-haasteen kohtaan 45. Palkittu esikoisteos.
Minulla ei ollut kirjasta mitään muistikuvaa ennestään, eikä siis myöskään ennakkoasennetta. Jalat edellä on romaani väljähtyneestä avioliitosta ja siitä, mitä vanhempien riitelystä seuraa – tai voi seurata – lapselle. Näkökulma on perheen isän Riston.
Jossain
välissä Risto toteaa itsekin, ettei ole mukava mies. Voimakkaampaakin
adjektiivia voisi käyttää. Hänessä oli kyllä ollut jotakin, ehkä unelmia.
Marika, jonka kanssa Ristolla oli suhde, ajattelee ensimmäistä tapaamistaan
Riston kanssa.
”Mies
oli istunut hotellin baarissa lasi kädessään, mietteissään. Tai pikemminkin
näytti, kuinka hänen lävitseen vain virtaisi kuvia, ja mies oli niiden
vietävänä, ei vastustellut niissä mitään, ei pyrkinyt mihinkään, oli vain. Se
näytti kiehtovalta. Ajatukset vain kulkivat. Hän olisi voinut miettiä mitä
tahansa, ja näytti kuin hän ajattelisi kaikkea maailmassa.”
Vappuaattona
sataa lunta. Poika haluaa vapputorille ostamaan naamarin. Risto ei ehdi,
hänellä on töitä. Kuumeinen vaimo ja poika lähtevät polkupyörillä. Seuraa
tapahtumaketju, jossa Risto on vähällä menettää todellisuudentajunsa.
”Risto
katsoi vanhuksen suureen peiliin, joka oli suoraan hänen edessään. Huoneessa ei
ollut muita, hän näki itsensä, vain itsensä. Siinä on hirviö, se minun on
voitettava. [- -] Se pitää surmata aina uudestaan, aina vaan. Joka päivä.”
Jalat
edellä parani tavanomaisesta alusta loppua kohti.
Kirja mietitytti monta päivää lukemisen jälkeen. Varsinkin sen toiveikas
päätös.
Reidar Palmgren: Jalat edellä
Otavan Loisto-pokkari 2002, 9. painos, 206 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 2001
***********
Helmet-haaste: kohta 45. Palkittu esikoisteos.
