Ian McEwan: Makeannälkä

Serena on päätynyt yliopisto-opintojen jälkeen töihin turvallisuuspalvelu MI5:een. Sinne hänet johdatteli professori, jonka kanssa hänellä oli riitaisasti päättynyt suhde. Serena oli opiskellut äitinsä vaatimuksesta matematiikkaa Cambridgessa, vaikka olisi halunnut johonkin vaatimattomampaan yliopistoon opiskelemaan englantia ja kirjallisuutta. Hän luki intohimoisesti.

MI5 vastaa Ison-Britannian sisäisestä turvallisuudesta. Tapahtuma-aika on 1970-luvun alku, jolloin Pohjois-Irlannin väkivaltaiset levottomuudet olivat pahimmillaan, öljykriisi heikensi taloutta ja kylmä sota oli voimissaan. Serena oli alimman tason työntekijä, joka puuhasteli kansioiden ja arkistojen parissa, kunnes hänet poimittiin peitetehtävään. Uudessa projektissa tuettiin vastavirtaan uivia taiteilijoita taloudellisesti. Taiteelliset piirit olivat poliittisesti kallellaan vasemmalle ja siihen haluttiin muutosta. Serena sai kohteekseen lupaavan nuoren kirjailijan. Jo kirjan ensimmäisissä lauseissa kerrotaan, että Serenan projekti ei onnistunut.

Serena on agenttitehtäviin täysin sopimaton, naiivi, hyväuskoinen, aina hyväksyntää hakeva. ”Äidin tavoin minulla oli voimakas taipumus totella.” Hän sotkeutui perinpohjaisesti.

1970-luvulla eläneenä muistan hyvin silloisen politiikan ja henkisen ilmapiirin. Ulkopuolisen tahon, kuten valtiollisen organisaation, yritys vaikuttaa taiteilijaan ei ole  kuitenkaan aikaan sidottu, vaan aihe, joka on ajankohtainen aina.

Makeannälän lopussa odottaa yllätys, josta en tässä tietenkään kerro mitään. Sen sijaan mainitsen, että Kumlinge esiintyy kirjassa lapsuuden paratiisina.

Nyt olen lukenut kolme Ian McEwanin romaania. Sementtipuutarhasta en pitänyt, Lauantaita kutsuin keskinkertaiseksi, eikä Makeannälkäkään nostanut McEwania suosikkikirjailijoideni joukkoon, vaikka pidinkin sen kirjallisuusaiheesta.

Makeannälästä on runsaasti blogikirjoituksia. Nostan esille kaksi. McEwanin suuri fani Leena Lumi ei pitänytkään kirjasta. Sen sijaan MarikaOksa piti Makeannälkää huippuhyvänä.

Ian McEwan: Makeannälkä

Suomentanut Juhani Lindholm

Otava 2013, 388 s.

Englanninkielinen alkuteos Sweet Tooth 2012

*********** 

Makeannälkä sopii hyvin Helmet-haasteen kohtaan 22. Kirjassa on epäluotettava kertoja.

Ian McEwan: Lauantai

Lauantai kertoo yhdestä päivästä neurokirurgi Henry Perownen elämässä. Päivä on sama, jolloin Lontoossa järjestettiin suurmielenosoitus Irakin sotaan liittymistä vastaan. Ajankohta on siis helmikuu 2003. Kirja alkaa, kun Perowne katselee aamuyöstä ikkunasta ulos ja näkee palavan lentokoneen suuntaavaan kohti Heathrowia. Yhteys terrorismiin nousee heti Perownen – ja lukijan – mieleen.

Lauantai on Perownen vapaapäivä. Tämä lauantai on sikäli erityislaatuinen, että normaalin ohjelman lisäksi illalla odottaa perheen yhteinen tapaaminen. Kohta ensimmäisen runokirjansa julkaiseva tytär saapuu Ranskasta käymään. Muut illalliselle osallistujat ovat Perownen juristivaimo ja poika, lahjakas blueskitaristi, sekä appiukko, joka on kuuluisa runoilija.

Päivä ei suju aivan suunnitelmien mukaan. Matkalla pelaamaan squahia Perowne joutuu kolariin. Kolari on sinänsä aivan vaaraton, mutta se johtaa riitaan vastapuolen kanssa. Kolariin ei pysty sanomaan yksikäsitteistä syyllistä. Lisäksi Perowne käyttää neurokirurgin tietojaan ja tulee nolanneeksi vastustajansa. Kohtaamisella on seuraukset, jotka vaarantavat Perownen itsensä ja hänen perheensä.

Kirjassa rinnastetaan kansakunnan ja yksilön päätökset. Kuka on syyllinen? Mitä pitää tehdä? Perowne ei osaa päättää kantaansa Irakin sotaan. Sen hän tietää, että haluaa puolustaa perhettään, mutta kuka onkaan vastuussa tapahtumista? Mitä seurauksia on väkivallalla? Miten pitää kohdella vaarattomaksi tehtyä vastustajaa? Kaikkea tätä on jouduttu miettimään vielä paljon enemmän kirjan julkaisemisen jälkeen. Lauantai on kuitenkin vahvasti aikaansa sidottu. Siinä viitataan Saddamiin, Blairiin ja jopa Hans Blixiin. Epäilen, että muutaman vuoden kuluttua lukijat eivät tiedä edes, mistä sodasta puhutaan.

Aiheesta huolimatta Lauantai on varsin keskinkertainen. En osannut samastua Perowneen. Hän oli päähenkilönä jotenkin hengetön, vaikka osoittautui lopulta humaaniksi. Tunnetta puuttui, kirja oli steriili, vaikka siinä oli periaatteessa dramaattisia tapahtumia. Olen lukenut McEwanilta aiemmin Sementtipuutarhan, josta en pitänyt lainkaan. Sementtipuutarhan lika ja eritteet jäävät kuitenkin varmasti paremmin mieleen kuin Lauantai.

Laitan tähän linkin kahteen hyvin erilaiseen postaukseen Lauantaista. Luettua-blogin Sanna piti kirjasta kovasti, kun taas blogin 1001 kirjaa ja pieni elämä Marile ei pitänyt kirjasta, vaikka myönsi sen taitavaksi.

Ian McEwan: Lauantai

Suomentanut Juhani Lindholm

Otava 2006, 388 s.

Englanninkielinen alkuteos Saturday 2005

***********

Helmet-haasteessa Lauantaille on luonnollinen paikka eli kohta 19. Yhdenpäivänromaani.

Ian McEwan: Sementtipuutarha

Sementtipuutarhan kertoja on murrosikäinen Jack. Hänellä on kolme sisarusta: isosisko Julie, pikkusisko Sue ja perheen nuorimmainen Tom. Kirjan alussa heidän isänsä kuolee ja vähän myöhemmin kuolee äiti. Lapset jäävät keskenään. Varsinaisesti kirjan tapahtumat sijoittuvat kuumaan kesään äidin kuoleman jälkeen.

Perhe asuu suuressa talossa, jonka ympärillä on isän aikanaan vaalima puutarha. Juuri ennen kuolemaansa isä hankki suuren määrän sementtisäkkejä ja hiekkaa peittääkseen puutarhan, jota ei enää jaksanut hoitaa. Sementti jäi lapsille. Kodin perintönä saatava painolasti on meillä kullakin omanlaisensa.

Kesän tapahtumat ovat makaabereja, hurjia ja uskomattomia. Vastenmielisiäkin, hajuja ja kärpäsiä myöten.

Sain Sementtipuutarhan Karoliinan poistoperjantain arvonnasta. En ollut aiemmin lukenut McEwania ja tämä kirja kiinnosti minua. Taidokkuudestaan huolimatta se ei ollut minun tyyppiseni kirja, eikä houkuttele lukemaan muuta McEwanilta.

Sementtipuutarhasta ovat kirjoittaneet muutaman mainitakseni Paula, Susa P. ja Valkoinen kirahvi.

Osallistun tällä kirjalla Satun Lapsen silmin -minihaasteeseen.

Ian McEwan: Sementtipuutarha

Suomentanut Eva Siikarla

Kirjayhtymä 1980, 134 s.