Häivähdys purppuraa alkaa
tavalla, joka on yksi hätkähdyttävimpiä lukemiani. Celie kirjoittaa Jumalalle,
kun ei tiedä, kenelle muullekaan voisi uskoutua. Puhuttelun jälkeen seuraa
”Minä olen neljätoista vuotta vanha. Minä olenkiltaina ollu kiltti tyttö. Jos sinä antasit mulle merkin vaikka että minä tiän mitä tämä on.
Viime keväänä se oli sen jälkeen kun pikku Lucious oli tullu minä kuulin että niillä oli riitaa. Äijä kisko äitiä kädestä. Äiti sano että Ei vielä voi, Fonso, minä en ole terve vielä. Lopulta se jätti äidin rauhaan. Meni viikko ja sitte se kisko äitiä taas kädestä. Äiti sano En minä en minä suostu. Ekkö näe että minä olen jo puolikuollu ja näin paljon on pentuja.”
Seuraavaksi
Celie kertoo, miten äijä
raiskasi hänet. ”Sinä saat ruveta kun äitis ei rupee.”
Celie kertoo kirjeissä elämäänsä kymmenien
vuosien aikana. Jossain vaiheessa hänen pikkusiskonsa Nettie alkaa myös
kirjoittaa kirjeitä, jotka on tarkoitettu Celielle. Nettie säästyi Celien
kohtalolta. Hän pakeni kotoa ja päätyi lähetyssaarnaajapariskunnan kanssa Afrikkaan.
Nettien kautta saadaan näkymä naisen asemaan olinko-heimon keskuudessa ja
huomataan, että se oli samankaltainen kuin USA:n etelävaltiossa – ei koulutusta,
nainen oli vaimo ja äiti, jonka tekemisistä päätti mies. (Netistä luin, että
olinkot ovat kuvitteellinen heimo ja että heidän kuvauksessaan on vaikutteita
Alice Walkerin suvussa kulkeneesta tiedosta.)
Celie on kiltti ja alistuu. Hänen
lapsensa viedään, hänet naitetaan väkisin, mutta hän alistuu. Hän tuntee myös
vahvoja naisia, jotka panevat vastaan miehille ja valkoisille. Kaikkein ihanin
on laulaja Shug, jota kaikki rakastavat, myös Celie. Shugin vaikutuksesta Celie
alkaa vanhemmiten itsenäistyä. Yksi kirjan vahvuuksista on ihmisten kehittyminen
ja kasvaminen ajan myötä. Jopa jotkut miehistä muuttuvat parempaan suuntaan,
vaikka sitä ei alun perusteella uskoisi.
Häivähdys
purppuraa
on hurja, karmea ja loistava. Naisten kohtalot tulevat lähelle ja koskettavat,
joskus jopa tekevät kipeää. Kersti Juvan suomennos tavoittaa täydellisesti
koulun kesken jättäneen Celien puheenomaisen kirjoitustyylin. Kirjaa lukiessani
ihmettelin vain, miksi en ole lukenut tätä aikamme klassikkoa aikaisemmin.
Tämä on kolmas – ja viimeinen –
naistenviikkohaasteen postaukseni. Haasteen vetäjä Tuija julkaisee viikon
päätyttyä blogissaan yhteenvedon naistenviikon kirjoituksista.
Alice Walker: Häivähdys purppuraa
Suomentanut Kersti Juva
WSOY 1986, 361 s.
Englanninkielinen alkuteos The Color Purple 1982
