Enon opetukset on pieni kirja elämisen
vaikeudesta. Takakansitekstin mukaan kirjassa on lakonista huumoria ja
tilannekomiikkaa. Minä olen ehkä tosikko, koska en löytänyt kumpaakaan. Vain
alussa näin mustaa huumoria, kun kertoja Jussi enonsa ja tämän kaverin Myrskyn
kanssa on Turussa hakemassa ruumisarkkua isoisälle, joka haluaa nähdä arkun
ennen kuolemaansa.
En tarkoita, että kirja olisi
huono, vaan erilainen kuin ennakolta odotin. Minusta Enon opetukset on alakuloinen.
Varsinkin parisuhteet ovat kipeitä ja osin jopa julmia. Taustalla on
vertauskohtana kuninkaallisia suhteita, kun kirja alkaa Dianan ja Charlesin
hääpäivänä ja loppupuolella Jussi pohtii niitä toisia häitä.
”‒ ‒ , että minusta Charlesin ja Camillan häissä ei ollut mitään satumaista ja että juuri se niissä oli niin lohdullista. Minusta Charles haki Camillasta kohtuutta ja mielenrauhaa ja sitä me kaipasimme kaikki, jotakin joka voisi tyynnyttää meidät, jotakin joka muistuttaisi, että kaikki oli sittenkin hyvin, juuri nyt.”
Eno on Jussin tärkein ihminen, se
tuki, joka seisoo vieressä, kun on vaikeaa. Hän yrittää rohkaista Jussia
pois syrjästäkatsojan nurkasta elämään niin kuin haluaa. Jussi ihailee enon
elämänasennetta, vaikka eno on tehnyt omasta elämästään melkoisen sotkun.
Asenne lienee enon suurin opetus.
Enon opetuksista on kirjoitettu paljon, mutta laitan linkin vain Sallan tekstiin, joka on paljon perusteellisempi kuin omani.
Petri
Tamminen: Enon opetukset
Otava 2006, 205 s
