perjantai 25. marraskuuta 2016

Ian Rankin: Pimeän sylissä

Olen lukenut aikaisemmin yhden Ian Rankinin John Rebus -dekkarin. Niitä on niin monta, että niitä on vaikea saada käsiinsä ilmestymisjärjestyksessä, joten en ole edes yrittänyt. Pimeän sylissä on sarjan kymmenes.

Komisario Rebus on varsin kliseinen hahmo. Hän on lähellä eläkeikää, polttaa tupakkaa ja juo liikaa. Perhe on hajonnut, eikä hänellä tässä kirjassa ollut naisystävääkään. Hän on omapäinen ja siksi hänellä on ongelmia esimiesten kanssa. Tässä hänen rikostutkintaansa työntyy kiusankappale, uraohjus  kirjoituspöytäpoliisi, joka luulee johtavansa tutkimuksia, mutta oikeasti on vain tiellä. Kliseisyydestä huolimatta Rebus on sympaattinen. Rikosten ratkaisijana hän on lyömätön.

Edinburghissa kunnostetaan Skotlannin parlamenttia varten vanhaa rakennusta. Sen kiinni muuratusta uunista löytyy vuosia vanha ruumis.  Aloitteleva poliitikko murhataan samalla työmaalla. Asunnoton mies tekee itsemurhan juna-asemalla. Ennen pitkää tapaukset liittyvät toisiinsa.

Vuonna 2000 ilmestynyt Pimeän sylissä tuntui ajankohtaiselta nykyisenä brexit-aikana. Skotlannin  oma parlamentti aloitti vuonna 1999. Parlamentista oli äänestetty jo 1979, mutta ilman tulosta. Rikosten alkusyy liittyy tuohon äänestykseen.

Ian Rankin: Pimeän sylissä
Suomentanut Ulla Ekman-Salokangas
Blue Moon 2009, 443 s.
Englanninkielinen alkuteos Set in Darkness 2000

lauantai 19. marraskuuta 2016

Toni Morrison: Armolahja

Armolahja on kertomus neljästä naisesta 1690-luvun Amerikassa. Yksi naisista on Emäntä, muut kolme orjia. Emännän mies on taustaltaan hollantilainen Jacob Vaark, joka ei hyväksy ihmisten myymistä. Muutenkin Jacob Vaark on hyvä sekä vaimoaan että eri syistä vastuulleen joutuneita värillisiä naisia kohtaan. Kun mies kuolee isorokkoon, naiset ovat pulassa. He ovat suojattomia, eikä Emännän asema ole loppujen lopuksi sen parempi kuin piikojen.

Naiset selviävät kukin omalla tavallaan. Heidän elämässään on ollut kuolemaa, julmuutta ja hylkäämisiä, mutta myös ystävyyttä. Rakkautta on ollut vähemmän, ainakin sellaista, johon vastattaisiin. Nuori Florens saa oman äänensä kuuluviin, kun hän kirjoittaa itsestään.
"Minä selitän. Voit pitää kertomustani rippinä, jos haluat, mutta rippinä joka vilisee erikoisuuksia, sellaisia joita tapaa vain unissa ja silloin kun pannun höyryssä häilyy koiran sivukuva."
 Koko ajan kieli on kaunista.

Eurooppalaisia ei Armolahjassa kiitellä. He ovat kylmiä ja kovia tai naurettavia. (Jacob Vaark on poikkeus.) Eurooppalaisten uskonnot ovat myös kylmiä ja torjuvia. Pelastus on varattu vain valituille. Edes kuolleita lapsia ei suostuta siunaamaan, jos heillä on vääränlaiset vanhemmat.

Armolahja kertoo orjuudesta, mutta nimenomaan naisten orjuudesta. Se kertoo maailmasta, jossa äiti pitää armolahjana sitä, että luovuttaa lapsensa miehelle, joka näki tytön ”ihmislapsena, ei pesoina”.

Marjatan kirjaelämyksissä on hieno analyysi kirjasta.

Toni Morrison: Armolahja
Suomentanut Seppo Loponen
Tammen Keltainen kirjasto 2009, 189 s.
Englanninkielinen alkuteos A Mercy 2008

perjantai 11. marraskuuta 2016

Naisten aakkoset: I

Tämän kuun kirjain on I. Kysymykset ovat entiset:
  1. Kuka on suosikkikirjailijasi?
  2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
  3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.
Etukäteen luulin I:n olevan vaikea kirjain, mutta vastaukset löytyivät helposti.
  1. Iris Murdoch. Olen tutustunut Murdochiin vasta tänä vuonna, mutta ihastuin hänen kirjoihinsa heti. Olen blogannut romaaneista Hiekkalinna ja Jackson's Dilemma.
  2. Inari Krohn. Taidemaalari, graafikko. Pidän hänen joskus hieman mystisistä ja naivismiin vivahtavista teoksistaan. Niitä voi katsella Valtion taidemuseon kokoelmista.
  3. a) Emmi Itäranta. Varsinkin Teemestarin kirja kiinnostaisi, mutta niinpä vain on vielä lukematta.
Aiemmat juttuni aiheesta: ABCDEF, G, H.

tiistai 8. marraskuuta 2016

Lukuharjoituksia-haaste valmis

Kujerruksia-blogin Linnea aloitti tammikuussa näytelmähaasteen, joka päättyy tällä viikolla. En ole aiemmin lukenut näytelmiä, mutta tiesin, että joudun lukemaan niitä ainakin nobelistisarjaani. Linnean haaste toimi hyvänä yllykkeenä.

Luin seuraavat kolme näytelmää:
  1. Shakespeare: Macbeth
  2. Harold Pinter: The Birthday Party
  3. Dario Fo: Can't Pay? Won't Pay!
Shakespeare ja kaksi nobelistia. Olen tyytyväinen. Eikä näytelmien lukeminen ollut lainkaan niin hankalaa kuin kuvittelin. Varsinkin Pinter houkuttelee lukemaan lisää.

Kolmella näytelmällä pääsin haasteessa tasolle lavastaja.

lauantai 5. marraskuuta 2016

Christa Wolf: Jaettu taivas

Jaettu taivas on hieno kirja. Se on rakkauskertomus, ihmissuhderomaani, jonka taustalla heijastelee itäsaksalainen yhteiskunta.

Nuori maalaistyttö Rita rakastuu kaupunkilaiseen Manfrediin. Manfred on Ritaa jonkin verran vanhempi kemian tohtori. Hän on jo elämän kyynillistämä, mutta Rita on hänelle mahdollisuus. Heidän yhteinen tarinansa alkaa, kun Rita kysyy Manfredilta: ” – Onko vaikeaa tulla sellaiseksi kuin te olette?” Tarina jatkuu kaupungissa, jossa Rita työskentelee vuoden junavaunutehtaassa ennen opettajaseminaariin menoa. Onneton loppu on tiedossa alusta alkaen, koska kertomus etenee kahdella aikatasolla, joista myöhemmällä Rita on joutunut ensin sairaalaan ja sitten parantolaan.

Itäsaksalainen 1960-luvun alun todellisuus elää vaunutehtaalla ja Manfredin perheessä. Tehtaalla on ristiriitoja tavoitteiden ja mahdollisuuksien välillä. Ristiriitoja on myös työyhteisön jäsenten välillä. Manfredin äiti haikailee länteen siskonsa luo. Loikkauksia peitellään, koska niistä koituu vaikeuksia jäljelle jääneille.

Luin Jaettua taivasta kauan. Sitä piti lukea hitaasti, koska Wolf on kirjoittanut tekstiä, jossa on merkityksiä sanojen alla. Ihmisten suhteista kertovat katseet, keskustelussa valitut sanat, pienenpienet havainnot, joita Rita tekee. Valon väri muuttuu vuodenaikojen ja mielialojen mukaan.

Ritan tarina on yhden ihmisen. Eikä se lopulta ole vailla toivoa. Sen luettuamme
”totumme jälleen nukkumaan rauhallisesti. Me elämme täysin määrin, ikään kuin olisi yltäkyllin tätä omituista ainetta nimeltä elämä, ikään kuin se ei voisi koskaan loppua.”

Christa Wolf: Jaettu taivas
Suomentanut Maija Tikka
Kirjayhtymä 1966, 306 s.
Saksankielinen alkuteos Der geteilte Himmel 1965

tiistai 1. marraskuuta 2016

Kuukauden nobelisti Dario Fo: Can't Pay? Won't Pay! ja Ei makseta! Ei makseta! Hkt:ssa


Dario Fo kuoli viime kuussa samana päivänä, jolloin ilmoitettiin tämän vuoden nobelisti Bob Dylan. Olin jo aikaisemmin ostanut lipun Helsingin kaupunginteatterin esitykseen Ei makseta! Ei makseta! ja aloittanut näytelmän lukemisen. Valitettavasti jouduin lukemaan sen englanniksi.

Can’t Pay? Won’t Pay!

Can’t Pay? Won’t Pay! on farssi ja sen huumori perustuu farssiin kuuluvasti väärinkäsitykseen. Luettuna väärinkäsitys tuntui yliampuvalta, mutta yliampuviahan farssit ovat. Näyttämöllä hauskuus riippuu toteutuksesta.

Dario Fon tapaan farssiaineksen takana on vakavia yhteiskunnallisia ongelmia. Hinnat nousevat, ruoka on kallista, rahat eivät riitä vuokraan. Hallitus ei välitä kansasta, eivätkä ammattiliitot jäsenistään. Yhden päähenkilön sanoin:
”What is quite clear is that it’s no good working people waiting for the government to do something, the union’s intervention and a good word from your party. We have to stop expecting a white paper from the government and a strongly worded declaration of intent from the union every time we want to turn round and have a piss! If we don’t do things for ourselves, then no one will.”
Näytelmä on 1970-luvulta, mutta sen käsittelemät ongelmat ovat ajankohtaisia. Ajatellaanpa vaikka ruuan hintaa Suomessa tai Helsingin vuokratasoa. Viittaukset Maon pieneen punaiseen kirjaan, Karl Marxiin ja kommunistiseen puolueeseen voi jättää pois, mutta vähän modernisoimalla tästä näytelmästä saa hyvän satiirin nykymenosta. Näiden odotusten kanssa menin katsomaan Helsingin kaupunginteatterin esitystä.

Ei makseta! Ei makseta!

Repliikkeihin olikin saatu sujuvasti mukaan halpuuttaminen, yt-neuvottelut ja muuta ajankohtaista. Mukana oli poliisiorganisaation huono tiedonkulku, ja facebook mainittiin. Kommunistinen puolue oli vaihdettu SDP:ksi. Yhteisöllisyyttä korostettiin, mutta se ei sentään tarkoittanut some-yhteisöllisyyttä, vaan alkutekstin mukaista ihmisten yhteistä toimintaa. Tapahtumiltaan näytelmä seurasi yllättävänkin tarkasti englanninkielistä versiota, johon olin tutustunut.

Esitys itse ei aivan loksahtanut paikoilleen. Siinä oli hauskoja kohtia ja yleisöstä irtosi jopa joitakin väliaplodeja. Ongelmat liittyivät lähinnä näyttelijäntyöhön. Farssi on vaikea laji.


Dario Fo: Can’t Pay? Won’t Pay!
Kirjassa Plays: 2, Methuen Drama 1997
Englanniksi kääntänyt Lino Pertile
Helsingin kaupunginteatterin esitykseen suomentanut ja sovittanut Pentti Järvinen
Italiankielinen alkuteos Non si paga! Non si paga! 1974