Philip Kerr: Liekit Berliinissä

Liekit Berliinissä sattui silmiini kirjastossa ja kun olin vähän aikaisemmin lukenut blogista Reader, why did I marry him kirjasta innostuneen arvion, päätin lainata sen.

Lukiessani huomasin taas kerran, että menneisyyteen sijoitetut dekkarit eivät oikein ole minun juttuni. Liekit Berliinissä tapahtuu vuonna 1936 Berliinin olympialaisten aikaan. Kirjan genre on kovaksi keitetty dekkari Chandlerin ja Hammettin tyyliin. Chandleriin jopa viitataan tekstissä.

Pääosassa on entinen poliisi, nykyinen yksityisetsivä Bernhard Gunther. Rikas teollisuuspamppu palkkaa hänet tutkimaan tyttärensä ja vävynsä murhaa ja samassa yhteydessä varastettujen jalokivikorujen kohtaloa. Juttu tietysti mutkistuu edetessään ja Gunther joutuu sekä pahoinpidellyksi että käyttämään itse asetta. Viimeiset langanpäät solmitaan paikassa, joka ei ollut minusta onnistunut valinta dekkariin.

Tämän tyyppisiin kirjoihin kuuluu rikollisjengejä, seksikkäitä naisia ja vaikutusvaltaisia miehiä. Tässä viimemainituista osa on historiasta tuttuja. Lisäksi pitää olla huumoriksi tarkoitettua liioittelua.

”Se oli niitä auloja, joihin saapuessaan tuntee olevansa onnekas jo sen ansiosta että pääsee sisään. Ylempiin kerroksiin johti kaksi portaikkoa, joiden kaidepuut kiiltelivät valkoisina, ja kattokruunu oli kirkonkelloakin isompi ja stripparin korvakoruja räikeämpi. Päätin pyytää korotusta palkkiooni.”

Liekit Berliinissä tuntui minusta jäljitelmältä. Se oli yhtä aito kuin juttuun sekaantuneen jumalaisen tähtinäyttelijän kiinnostus Bernhard Gunthoria kohtaan.

Philip Kerr: Liekit Berliinissä

Atena 2012, 304 s.

Suomentanut Jukka Jääskeläinen

Päällys Jussi Karjalainen

Englanninkielinen alkuteos The March Violets 1989

Ihminen sodassa -haaste valmis

Suketuksen Ihminen sodassa -haaste päättyy 30.11. Luin kymmenen haasteeseen sopivaa kirjaa eli saavutin luutnantin arvon.

1. Nikolai Gogol: Taras Bulba (kategoria I: Kaukaiset sodat)
2. Kristiina Vuori: Näkijän tytär (kategoria I: Kaukaiset sodat)
3. Mihail Sholohov: Kertomuksia (kategoria II: Sisällissodat)
4. Martin Suter: Der Koch (kategoria II: Sisällissodat)
5. Michael Frayn: Vakoojat (kategoria III: Maailmansodat)
6. Julian Semjonov: Kevään seitsemäntoista hetkeä ( kategoria III: Maailmansodat)
7. Lars Westerlund: Saksan vankileirit Suomessa (kategoria III: Maailmansodat)
8. Markus Zusak: Kirjavaras (kategoria III: Maailmansodat)
9. Arturo Pérez-Reverte: Taistelumaalari (kategoria IV: Moderni sota)
10. Pablo Neruda: Tunnustan eläneeni (kategoria V: Sodan liepeillä)

En ole aikaisemminkaan erityisesti vältellyt sota-aiheisia kirjoja. En myöskään etsinyt kirjoja tähän haasteeseen, vaan kirjasin haasteen aikana lukemani siihen sopivat kirjat. Kirjoja kertyi kuitenkin noin monta eli sota ainakin taustalla on aiheena yleinen. Ainoa varsinaisesti haasteeseen lukemani kirja oli samalla ainoa tietokirja eli Saksan vankileirit Suomessa.

Käytin Suketuksen antamaa vapautta päättää, mitkä kirjat sopivat haasteeseen. Otin mukaan Pablo Nerudan omaelämäkerran Tunnustan eläneeni, koska Neruda oli Espanjan sisällissodan aikaan Madridissa ja toisen maailmansodan alkaessa Pariisissa. Hänellä oli kokemuksia sodasta. vaikka ei itse sotinutkaan.

Tunnustan eläneeni olikin kirjoista paras, kannoillaan Sholohovin Kertomuksia. Vaatimattomimpia olivat Vuoren Näkijän tytär ja Zusakin Kirjavaras. Kirjoissa oli monenlaisia näkemyksiä sotaan, sotaintoilusta (Taras Bulba) lasten näkökulmaan (Vakoojat). Kaikissa tuli kuitenkin esille sodan julmuus.

Kristina Ohlsson: Varjelijat

Varjelijat on Kristina Ohlssonin kolmas rikosromaani. Hän kirjoittaa nykytapaan sarjaa. Ohlssonin kirjoissa keskushenkilöinä ovat komisario Alex Recht ja hänen tutkimusryhmänsä jäsenet Fredrika Bergman ja Peder Rydh. Heidän yksityiselämäänsä seurataan myös. Recht on juuri jäänyt leskeksi, Fredrika on saanut lapsen ja Peder on palannut vaimonsa luo.

”Yhtäkkiä huvimajan ovi avautuu taas ja huoneeseen astuu naamioitu mies. Miehellä on kädessään kirves. Huomatessaan miehen nainen huudahtaa ja lähtee perääntymään. Hän törmää verhoon, ja mies tarttuu häneen jotta hän ei kaatuisi ikkunan läpi pihalle. Mies kiskoo naista keskelle huonetta, kamera tärisee hiukan.”

Varjelijat alkaa, kun kaksi vuotta aikaisemmin kadonnut opiskelijatyttö löytyy murhattuna. Katoamistapaus on vaivannut Alex Rechtiä koko ajan. Tytön murha osoittautuu vuosikymmeniä vanhojen kammottavien rikosten seuraukseksi. Muitakin seurauksia on ollut, ja pahaa tapahtuu lisää.

Kirjassa väläytellään tulevia tapahtumia etukäteen, ehkä pitämään yllä lukijan kiinnostusta, mutta toisaalta osa jännityksestä katosi. Siitä huolimatta Varjelijat on niitä kirjoja, jonka haluaa lukea nopeasti. Jonkin verran minua häiritsi kaikkien kolmen poliisin läheisten sotkeminen osallisiksi murhatutkintaan. Eräs oli jopa hetken epäiltynä. Ei kovin uskottavaa.

Kristina Ohlsson: Varjelijat

WSOY 2013, 498 s.

Suomentanut Outi Menna

Ruotsinkielinen alkuteos Änglavakter 2011

James Joyce: Dublinilaisia

James Joycen Odysseus on yksi harvoja kirjoja, jonka olen jättänyt kesken. Yritin varmaan lukea väärään aikaan niin vaativaa tekstiä. Joycen Dublinilaisia on aivan erilainen, suorastaan perinteinen novellikokoelma.

Nimenä Dublinilaisia kuvaa kirjaa hyvin. Joycen dublinilaiset ovat tavallista väkeä. On täysihoitolan pitäjä, pikkuvirkamiehiä, tyhjäntoimittajia, tomeria vaimoja. Istutaan kapakoissa, juodaan viskiä ja stoutia. Puhutaan politiikkaa.

Nämä dublinilaiset eivät ole mukavia ihmisiä. He tavoittelevat omaa etuaan tai lapsensa etua (hyvin inhimillistä). Monet juovat liikaa ja joku kohtelee lapsiaan huonosti. Kun rahat ovat vähissä, liehakoidaan palvelustyttöä muutaman lantin toivossa. Kaiken kaikkiaan ihmiset ovat heikkouksineen todellisen tuntuisia.

Dublinilaisia kirjoittaessaan Joyce oli vielä nuori. Siitä huolimatta onnistuneimmat novellit kertovat vanhoista tai yksinäisinä vanhenevista ihmisistä. Kokoelman viimeistä, pitkähköä novellia Kuolleet lukiessani huomasin pian, että olin nähnyt siihen perustuvan elokuvan The Dead vuosia sitten, mutta en tietenkään muistanut elokuvan perustuneen Joycen kertomukseen. Kuolleet on hieno haikea tarina menetetystä nuoruudesta.

Nykylukijan on vaikea ymmärtää, mikä Joycen novelleissa teki niistä aikanaan epäilyttäviä. No, novellissa Kohtaaminen koulusta lintsaavat pojat tapaavat lapsia ahdistelevan miehen. Kuvaus on kuitenkin varsin viitteellinen. Ajat muuttuvat. Kirja ilmestyi 1914, tasan sata vuotta sitten. Pidin novelleja usein kauniina ja hieman apeina, joskus terävinä, mutta en rohkeina.

Lopuksi lainaus Dublinin kuvauksesta novellista Pieni pilvi.

”Grattan Bridgeä ylittäessään hän vilkaisi jokea rantakatuineen ja tunsi sääliä sen varrella seisovia matalia surkeita taloja kohtaan. Ne näyttivät hänestä kulkureilta, jotka kyyhöttivät rannalla vieri vieressä, vanhat takit pölyn ja noen peitossa, kauniin auringonlaskun typerryttäminä, ja odottivat yön ensimmäistä kylmää puraisua joka pakottaisi nousemaan, ravistelemaan itsensä valveille ja häipymään tiehensä.”

James Joyce: Dublinilaisia

Basam Books 2012, 240 s.

Suomentanut Heikki Salojärvi

Kansi Taivo Org

Englanninkielinen alkuteos Dubliners 1914

Klassinen Vanja-eno Kaupunginteatterissa

Helsingissä esitetään Anton Tšehovin Vanja-enoa sekä Kansallisteatterissa että Kaupunginteatterissa. Kaupunginteatterin Vanja-eno käynnistyy hieman vaisusti, mutta paranee edetessään. Vähän ennen väliaikaa Sonjan ja Jelenan ryypiskelykohtaus on jo upea.

Tšehov kutsui näytelmäänsä komediaksi. Yleisö naurahteleekin silloin tällöin, mutta repliikit eivät ole vitsejä, vaan usein itseivaa, jolloin niissä on kipeä ydin pohjalla. Minä en osaa pitää Vanja-enoa komediana, minusta se on hyvin pessimistinen.

Yksi henkilöistä, tohtori Astrov, on varhainen luonnonsuojelija tai oikeastaan metsien suojelija. Hän istuttaa puita ja on vuosikausia seurannut, miten metsäala pienenee. Tuossa Tšehov oli aikaansa edellä.

Muuten näytelmässä on Tšehovin tyypilliset teemat. Pysähtyneisyys. Elämänpetos. Lopussa ei ole mitään toivoa. Elämä jatkuu yhtä ankean harmaana kuin marraskuinen sää.

Kaupunginteatterin tulkinta on perinteinen. Se ei ole mikään täysosuma, mutta hyvää teatteria kuitenkin. Miinuksena sanoisin, että roolitus ei ole kaikin osin onnistunut. Suosittelen tätä versiota niille Vanja-enosta kiinnostuneille, jotka eivät ole nähneet näytelmää aikaisemmin.

Nikolai Gogol: Taras Bulba

”Bulba oli pelottavan itsepäinen. Hän oli niitä luonteita, jotka saattoivat syntyä vain karkealla 1400-luvulla ja vain Euroopan puolipaimentolaisessa Idässä, aikana jolloin vallitsi oikeita ja vääriä käsityksiä omistukseltaan jotenkin riidanalaisiksi ja ratkaisemattomiksi muuttuneista maista, joihin Ukrainakin silloin kuului.”

Taras Bulba on kirjoitettu 1800-luvun alkupuolella, mutta edellä oleva lainaus vaikuttaa osin kovin ajankohtaiselta. Kirja kuvaa ukrainalaisten kasakoiden sotaa puolalaisia vastaan.

Taras Bulba on kasakkapäällikkö, joka vie kaksi nuorta poikaansa sotimaan, jotta näistä tulisi todellisia kasakoita. Seuraukset ovat kohtalokkaita.  Gogolin kerronta on liioittelevaa. Leirikaupungissa kasakat hummailevat ylen määrin, sodassa he ovat peräänantamattoman rohkeita ja hurjia. Bulban nuoremman pojan rakastuminen on yltiöromanttista. Bulba itse on kostossaan äärimmäisen julma. Välillä liioittelu teki tarinasta humoristisen, mikä ei ehkä ollut tarkoitus.

Suomentaja Eero Balkin jälkisanat otsikolla Kasakkapäällikön kaksoiselämä ovat tarpeelliset ja valaisevat. Taras Bulbasta on olemassa kolme eri versiota ja Balk on nyt kääntänyt niistä ensimmäisen vuodelta 1835. Tavallisimmin käännökset on tehty vuoden 1842 laajennetusta laitoksesta. Balk selittää jälkisanoissaan versioiden välisiä eroja.

Nikolai Gogol: Taras Bulba

Basam Books 2010, 106 s. + selityksiä ja suomentajan jälkisanat

Suomentanut Eero Balk

Venäjänkielinen alkuteos Tapacъ Бульба 1835

Inger Frimansson: Häränsydäminen mies

”Aluksi savu oli ohutta ja läpikuultavaa, tuntui siltä kuin se olisi vain halunnut kiusata heitä vaikuttamalla harmittomalta. Epämiellyttävä tunne valtasi Stefan Almgrenin. Saman tapainen tunne oli tavallaan läsnä aina kun oltiin menossa palavaan rakennukseen. Mitä sieltä mahtaisi löytyä? Olisiko homma rankka? Mutta täällä. Täällä oli jotain outoa, hän ei vain tiennyt, mitä.”

Ruotsalainen Inger Frimansson kirjoittaa psykologisia trillereitä eli genre on sama kuin esimerkiksi Ruth Rendellillä ja Karin Fossumilla.

Häränsydäminen mies keskittyy Tukholman Östermalmin paloaseman ympärille. Yksi palomiehistä kuolee savusukellustehtävässä. Hänen kanssaan ollut työtoveri epäilee, että kuolemaan liittyy jotain hämärää. Pian paloaseman henkilökunnalle tapahtuu muutakin outoa. Pahinta on, että myös heidän perheenjäsenensä ja ystävänsä saattavat olla vaarassa.

Palomiehistä kolme on tuntenut toisensa lapsesta asti. Heidän neljäs kaverinsa ei läpäissyt koulutukseen vaadittavia testejä, koska hänen henkistä vahvuuttaan epäiltiin. Hän juuri on kirjan nimen Häränsydäminen mies.

Häränsydäminen mies ei nouse Rendellin kirjojen maaniselle tasolle. Se on paljon arkisempi. Muutaman tunnin rentoutumiseen kirja sopii kuitenkin aivan hyvin. Frimanssonilta on suomennettu monta kirjaa ja tämän perusteella saatan lukea niitä muitakin.

Inger Frimansson: Häränsydäminen mies

Like 2000, 326 s.

Suomentanut Outi Menna

Ruotsinkielinen alkuteos Mannen med oxhjärtat 1999

Kuukauden nobelisti Pär Lagerkvist: Barabbas

Pär Lagerkvist on yksi monista ruotsalaisista nobelisteista. Hänet palkittiin vuonna 1951. Olen lukenut häneltä aikaisemmin romaanin Dvärgen (Kääpiö) sekä kauan sitten pari kirjaa, joiden nimiäkään en enää muista. Barabbasta en ollut lukenut. Lukemani Lagerkvistin teokset ovat olleet synkkiä ja sellainen on Barabbaskin.

Varoitus: tällä kertaa kirjoituksessani on juonipaljastuksia.

Barabbas on juuri se henkilö, joka nimestä tulee mieleen, eli rosvo, joka Raamatun kertomuksen mukaan vapautettiin kuolemantuomiosta Jeesuksen sijasta. Lagerkvistin Barabbas seuraa ristiinnaulitsemista Golgatalla, hakeutuu haudalle odottamaan kuolleista heräämistä, mutta näkee siellä vain tyhjän haudan, palaa ryövärikoplaansa, mutta katoaa sieltä. Hän putkahtaa näkyville vuosien kuluttua Kyproksella kaivosorjana ja päätyy lopulta isäntänsä mukana Roomaan, on siellä kaupungin palon aikaan ja kuolee ristiinnaulittuna.

Kun katsoo Lagerkvistin Barabbaan vaiheita, niin hän vaikuttaa Jeesuksen varjokuvalta. Hän nousee jopa kuolleista, sillä kaivos, johon hän on joutunut orjaksi, on helvetillinen ja siitä puhutaan kirjassakin tuonelana. Barabbas on täynnä vihaa, ”siinä oli mies, joka oli siinnyt ja syntynyt vihassa”, vastakohtana alkukristittyjen rakkaudelle. Toisaalta Barabbas on ihminen, jonka Jeesuksen ristiinnaulitseminen on kirjaimellisesti pelastanut:

”Niin, hän tosiaan oli se ihminen jonka edestä Ihmisen Poika oli kuollut! Juuri hänelle eikä kenellekään muulle oli sanottu: Päästä tämä vapaaksi ja ristiinnaulitse minut!”

Kirjassa on tapahtumia ja henkilöitä, jotka vievät ajatuksia moneen suuntaan. Barabbas on tappanut isänsä tietämättä, että kyseessä on hänen isänsä. On nainen, joka on synnyttänyt Barabbaan aviottoman lapsen. Jeesuksen kuolleista herättämä mies sanoo Barabbaalle, että ”Kuolemanvaltakunta on tyhjyys, olemattomuus”. Yleinen tunnelma on ahdistus.

Minusta Barabbas on outo kirja. Ei mitenkään sen tyyppistä kirjallisuutta, jota haluaisin lukea enemmän. Lagerkvistin tuotannosta Barabbas on kuitenkin tunnetuin teos. Minä voisin lukea uudelleen Kääpiön ja sitä suosittelen muillekin.

Morre on kirjoittanut Barabbaasta. Muita blogikirjoituksia Lagerkvistin kirjoista löysin vain kaksi:

Kääpiö, Jokken kirjanurkka

Pyhiinvaeltaja-sarja (Sibylla, Ahasveruksen kuolema, Pyhiinvaeltaja merellä, Pyhää maa), Hyönteisdokumentti

Pär Lagerkvist: Barabbas

WSOY 1965, 5. painos, 180 s.

Suomentanut Lauri Hirvensalo

Ruotsinkielinen alkuteos Barabbas 1950