Maria Jotuni: Kun on tunteet & Tyttö ruusutarhassa

 

SKS:n julkaisema teos sisältää kaksi Maria Jotunin novellikokoelmaa: Kun on tunteet vuodelta 1913 ja Tyttö ruusutarhassa vuodelta 1927. Joidenkin novellien nimet olivat minulle entuudestaan tuttuja, mutta en ollut lukenut niitä.

Jotunin novellityyli on omaperäinen. Useimmissa novelleissa on paljon dialogia. Joissakin on pelkästään dialogia. Varsinkin kokoelman Kun on tunteet lyhyet novellit ovat riemastuttavia humoristisuudessaan. Novellissa Kansantapa emäntä juttelee naapurin Lois-Kaisalle, kun menee murjakkeeksi kutsumaltaan saidalta mieheltä salaa kahville.

”Näetsen mies, jonka otit, omasi on. Ja kun omasi on, toimeen sen kanssa tule. Mitatkoon vaikka joka voinokareen kymmeneen kertaan, minä miestä sittenkin kymmenkertaisesti kehvellän. Se on kansan tapa aina Aatamista asti.”

Novellissa Hilda Husso Hilda soittaa aviottoman lapsensa isälle, ja luemme vain Hildan osuuden puhelusta. Sopuisasti etenevässä keskustelussa on yllättäviä käänteitä. YLE Areenassa on kuunneltavissa Emmi Jurkan loistava tulkinta Hilda Hussosta.

Kun on tunteet on hyvä yleisnimi Jotunin novelleille. Novellit ovat sata vuotta vanhoja. Ihmisten tunteet tuskin ovat muuttuneet, mutta novelleista näkyy, miten raha vaikutti ihmissuhteisiin. Oli herrasväkeä ja palvelijoita, oli isäntiä, piikoja ja renkejä. Avioliitto oli naiselle taloudellinen turva, ellei mies sitten ollut juoppo tai laiska. Novellissa Ikkunanpesijöitä täti ja sisarentytär keskustelevat miehistä. Sisarentytär on päättänyt hyväksyä leskimiehen kosinnan.

»Sanoin vain, että nälkää näkemään en miehelään lähde. Minä tahdon syödä hyvin ja leviästi, sanoin. ’Saat syödä mitä tahdot’, sanoi, ’On ollut työtä niin, ettei kosimaankaan ole kerinnyt’, sanoi. ’Kyllä ne miehet luvata osaa’, sanoin, ’hullu se, joka niiden puheet totena pitää’, sanoin. ’Saat puolet tuloista aina’, sanoi. ’Olisiko tuo totta’, sanoin. ’Tehdään vaikka kirjat’, sanoi. ’Ja otapa huomioon, etten juo’, sanoi.»

Humoristisissakin novelleissa on usein pohjalla kipeitä tunteita, eivätkä kaikki novellit suinkaan ole humoristisia. Hyvä esimerkki on toisen kokoelman surullinen niminovelli Tyttö ruusutarhassa. Kuoleva sisar kutsuu isosiskonsa ja tämän miehen kuolinvuoteensa ääreen. Sisarusten välit olivat menneet poikki, kun isosisko vei itselleen sisarensa kihlatun. Kuoleva käy houreissaan läpi raskasta rakkaudetonta elämäänsä. Hänen kuoltuaan sisko on kiinnostunut lähinnä sukuhopeista, jotka nyt saa itselleen.

Kirja on julkaistu SKS:n sarjassa Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita. Sarjan kirjoissa on aina muutama aikalaisarvostelu. Jotunin novellien arvostelut ovat olleet hyvin positiivisia. Hänen asemansa taitavana novellikirjailijana on tunnustettu jo hänen elinaikanaan.

Maria Jotuni: Kun on tunteet & Tyttö ruusutarhassa
SKS 1999, 262 s.
Teosten ensimmäiset painokset: Kun on tunteet 1913 ja Tyttö ruusutarhassa 1927

***********

Helmet-haaste: kohta 3. Kirjan nimessä on kasvi.

Maria Jotuni: Arkielämää (klassikkohaaste)

Arkielämää on yhdenpäivänromaani. Maankiertäjä pappi Nyman saapuu Koppelmäen tilalle, mutta hän ei ole päähenkilö. Pääosassa on tilan yhteisö: vanha isäntä, talon tytär Loviisa, piiat Annastiina ja Eveliina, rengit Jussi ja Jahvetti, loisvaimo Liena lapsineen, Hullu-Kalle ja suutari Filemon. Leskeksi jäänyt Liena ja kehitysvammainen Kalle näyttävät, millaista oli sosiaaliturva satakunta vuotta sitten. Suutarikin oli tavallaan huollettavana, kun sai asustaa tuvan nurkassa. Koppelmäessä ovat menossa heinätyöt. Siksi oman väen lisäksi paikalla on aputyövoimaa, lähinnä pari riuskaotteista naisihmistä lähitorpista.

Nymania kutsutaan papiksi, vaikka hän ei sellainen olekaan. Sen verran hänen taustastaan selviää, että hän on opiskellut, mutta hairahtunut sivuteille, ilmeisesti liikaa viinaan menevänä. Nyt hän on kulkuri ja kiertää talosta taloon tarjoten palveluksiaan kirjeiden kirjoittamisesta lääketieteellisiin neuvoihin. Lisäksi hän saarnaa. Omalla tavallaan, josta on näyte kirjan lopussa.

Kovin paljon ei tapahdu. Loviisa leipoo leipää ja keittää kahvia. Heinäntekijät tulevat syömään. Jutustellaan. Nyman käy lähitalossa ryypyllä, toisella ryypyllä isännän kamarissa, ja filosofoi samalla vähän. Tapahtuupa kuitenkin jotain ihmeellistä: piika Annastiina synnyttää. Uuden ihmisen tulo maailmaan on aina ainutlaatuinen tapahtuma. Koppelmäessäkin jätetään heinät tekemättä pientareilta ja keitetään kahvit.

Näennäisen tapahtumattomuuden alla on paljon asiaa ihmisen elämästä. On muutakin, mutta varsinkin käyvät selväksi naisten rajalliset mahdollisuudet. Loviisa on menossa naimisiin toisen ison talon perijän kanssa, mutta ei todellakaan rakkaudesta, vaan siksi että pitää. Annastiinan lapsen isä on renki Jussi. Siinä suhteessa on rakkautta, mutta Eveliina joutuu myöntymään Jahvetille, vaikka olisi halunnut Jussin (niin kuin muuten myös Loviisa). Naapurin tytär on tullut palveluspaikastaan kotiin synnyttämään aviottoman lapsensa, ja Nymanille kerrotaan yksi aivan karmea insestitapaus syrjäkyliltä.

Arkielämästä tulee mieleen muutama vuosi myöhemmin ilmestynyt Sillanpään Ihmiset suviyössä, jossa myös seurataan useaa henkilöä. Ihmiset suviyössä on tapahtumiltaan dramaattisempi ja luonto korostuu siinä enemmän, vaikka Arkielämässäkin pappi Nyman havahtuu välillä ihastelemaan kesäistä maisemaa. Kieli on ronskimpaa ja arkisempaa kuin Sillanpäällä, mutta se sopii tähän, niin pitää ollakin.

Jatkoin Arkielämällä tutustumistani suomalaisiin klassikkoteoksiin. Aikaisempiin klassikkohaasteisiin olen lukenut romaanit Alastalon salissa, Laulu tulipunaisesta kukasta ja Sudenmorsian. Vain klassikkohaasteessa 2 käväisin ulkomaisen kirjan parissa: Nuoren Wertherin kärsimykset.

Maria Jotuni: Arkielämää

Otava 1976, 188 s.

Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1929