torstai 31. tammikuuta 2019

García Lorca: Mustalaisromansseja (klassikkohaaste)


Musta kuutamo, mustat ratsut, mustat viitat, kuolema.

Federico García Lorcan runoissa on paljon kuolemaa. Runossa Unissakävijäromanssi kauan turhaan odottaneelle tytölle käy näin:

Veden kasvoilla sammiossa
mustalaistyttö keinui,
vihreä iho, vihreät silmät.
Kuun jäinen puikko kantoi
häntä vesien kuutamossa.

Runo Romanssi Espanjan santarmeista alkaa

Mustat hevoset ovat.
Hevosen kengät mustat.
Kiiltävät tummat viitat
mustetahroja, vahaa.

ja jatkuu kuvauksella santarmien hyökkäyksestä Jerez de la Fronteraan, jota Lorca kutsuu mustalaisten kaupungiksi.

Runoissa on vahvoja tunteita, Lorcan rakkautta Andalusiaan, sen kaupunkeihin, luontoon ja ihmisiin. Niissä on myös katkeruutta kansan kokemista vääryyksistä.

Käännöskokoelma Mustalaisromansseja pitää sisällään runoja kokoelmasta Poema del Cante Jondo otsikolla Lauluja, Mustalaisromansseja kokoelmasta Romanceros Gitanos sekä elegian Valituslaulu härkätaistelijan kuoleman johdosta (Llanto por Ignacio Sánchez Mejías). Runoihin pääsisi parhaiten sisälle, jos tuntisi hyvin andalusialaista kulttuuria ja historiaa. Suomentaja Kirsi Kunnas tarjoaa taustatietoja ja analyysejä kokoelmaan liitetyssä Parnasson artikkelissaan ja jälkisanoissaan.

Palaan vielä kuolema-aiheeseen. Valituslaulu härkätaistelijan kuoleman johdosta on yksi arvostetuimpia espanjalaisia elegioita. Sen merkitys ei synny pelkästään runosta, vaan myös Ignacio Sánchez Mejíasista, jonka kuolemaa siinä kuvataan. Sánchez Mejías oli härkätaistelija, näytelmäkirjailija ja tunnettu kulttuuritoimija. Runon alkuosa on hypnoottinen.

Kello viisi iltapäivällä,
kello oli tasan viisi iltapäivällä.
Muuan lapsi kantoi valkoista lakanaa
kello viisi iltapäivällä.
Kalkkikori oli jo valmistettu
kello viisi iltapäivällä.
Muu oli kuolemaa ja pelkkää kuolemaa
kello viisi iltapäivällä.


Aikaisemmat klassikkopostaukseni ovat:
  1. Volter Kilpi: Alastalon salissa
  2. J. W. von Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
  3. Johannes Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta
  4. Aino Kallas: Sudenmorsian
  5. Maria Jotuni: Arkielämää
  6. Minna Canth: Hanna
  7. Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä 1

Federico García Lorca: Mustalaisromansseja
Suomentanut Kirsi Kunnas
WSOY 1999, toinen, uudistettu painos, 88 s. (ensimmäinen painos 1976)
Espanjankieliset alkuteokset 1921-1935

 ***********
Helmet-haaste: 28. Kirjan kannessa on kuu.

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Klassikkohaasteen 8 koontipostaus

Klassikkohaaste numero 8 päättyi torstaina 31.1.2019. Osallistujia oli 27, joten taas tuli tarjolle hieno kokoelma klassikkopostauksia.

Klassikkohaasteita jatketaan! Heinäkuun lopussa päättyvää yhdeksättä haastetta vetää blogi Tuntematon lukija.

Luettelo tällä kertaa luetuista klassikoista (klikkaamalla blogin nimeä pääsee postaukseen):

  1. Muriel Spark: The Prime of Miss Jean Brodie - Kirjaluotsi
  2. Jean Paul Sartre: Nausea - Kartanon kruunamaton lukija
  3. Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme - Oksan hyllyltä
  4. Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan - Kirja vieköön!
  5. Astrid Lindgren: Veljeni, Leijonamieli - Kirjapöllön huhuiluja
  6. Timo K. Mukka: Tabu - Kirjasähkökäyrä
  7. Gustave Flaubert: Rouva Bovary - Tekstiluola
  8. Shirley Jackson: The Haunting of Hill House - Taikakirjaimet
  9. William Faulkner: Ääni ja vimma - Täysien sivujen nautinto
  10. Minna Canth: Salakari - Tuijata. Kulttuuripohdintoja
  11. Sally Salminen: Katrina - Tuulevin lukublogi
  12. Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva - Jokken kirjanurkka
  13. Edgar Lee Masters: Spoon River antologia - Donna mobilen kirjat
  14. Alice Walker: Häivähdys purppuraa - Mitä luimme kerran
  15. Virginia Woolf: Oma huone - Matkalla Mikä-Mikä-Maahan
  16. Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo - Tylypahkan kirjasto
  17. Charles Dickens: Suuria odotuksia - 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä
  18. John Cleland: Fanny Hill - Ilotytön muistelmat - Kirjakaapin avain
  19. Minna Canth: Papin perhe - Yöpöydän kirjat
  20. Gertrude Stein: Herkät napit - Reader, why did I marry him?
  21. Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi - Tuntematon lukija
  22. Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu - Kulttuuri kukoistaa
  23. Evelyn Waugh: Mennyt maailma - Luettua elämää
  24. Anton Tšehov: Lokki - Kirsin Book Club
  25. Pearl S. Buck: Hyvä maa - Kirjan pauloissa
  26. Kurt Vonnegut: Sähköpiano - Kaikkea kirjasta
  27. Federico García Lorca: Mustalaisromansseja - Tarukirja


torstai 24. tammikuuta 2019

Svetlana Aleksijevitš: Sodalla ei ole naisen kasvoja

Svetlana Aleksijevitš kirjoittaa dokumenttiromaaneja omalla tyylillään. Kirjaa Sodalla ei ole naisen kasvoja hän teki seitsemän vuotta 1978-1985. Hän haastatteli valtavan määrän toisessa maailmansodassa taistelleita neuvostoliittolaisia naisia. Näistä haastatteluista hän kokosi kirjan, josta sanoo:
”En kirjoita sodasta vaan ihmisestä sodassa.”
Monessa naisten kertomuksessa ei ole merkitystä sillä, onko kokija nainen vai mies. Samanlaisia kammottavuuksia kaikille.
”Kaikki ulvoivat, huusivat. Ja se rasahtelu… Se rasahtelu! Sitä ei voi unohtaa… Luiden rasahtelua… Kuului, miten pääkallo murtui. Halkesi… Sodassa kaikki on painajaismaista, mitään inhimillistä siellä ei ole.”
Tätä kirjaa lukiessa piti kovettaa itsensä, tai ainakin yrittää etääntyä lukemastaan, jotta ei samastuisi liikaa ja pystyisi jatkamaan.

Aleksijevitšia tuntuu kiinnostaneen, miksi naiset lähtivät sotaan. Heidänhän ei ollut pakko. Päinvastoin, monet haastatellut kertovat, että heitä ei ensin haluttu hyväksyä ja vasta sinnikkyydellään he pääsivät mukaan. Syyksi he sanovat, että halusivat puolustaa maataan. Monet olivat kovin nuoria. Jotkut valehtelivat ikänsä. Joku haastateltava oli vielä sodan loppuessakin alle 20-vuotias.

Mitä naiset sitten tekivät sodassa? Heitä oli sotamiehinä, ilmatorjuntasotilaina, viestisotilaina, tarkka-ampujina, lääkintäsotilaina ja -upseereina, lentäjinä, konekiväärijoukkueen komentajina, tykkiryhmän johtajina ja niin edelleen. Heitä oli myös rakentajina, keittäjinä, autonkuljettajina, mekaanikkoina. He tekivät kaikkea mitä miehetkin. Saksan valtaamilla alueilla vastarintaliikkeen partisaaneina toimineiden naisten kertomukset olivat ehkäpä karmeimpia.

Sodan jälkeen naisia ei arvostettu, vaan hyljeksittiin. Heitä pidettiin liikaa nähneinä, liikaa kokeneina, vaimoiksi ja äideiksi sopimattomina. Monet haastatellut ihmettelivät, miksi heitä alettiin kunnioittaa vasta vuosikymmeniä sodan päättymisen jälkeen.

Sodalla ei ole naisen kasvoja saavuttaa Aleksijevitšin tavoitteen. Kirja ei kerro sotasaavutuksista tai sankareista, vaan naisten sanoin sodasta, jossa on
”omat värinsä, omat tuoksunsa, oma valonsa ja omat tunteensa. Omat sanansa.”


Lukemassani uudessa suomennoksessa on alussa Aleksijevitšin täydennys vuodelta 2004. Alkuperäinen kirja on julkaistu Neuvostoliitossa perestroikan aikaan. Silloinkin vielä sensuroitiin. Muutama sensuroitu katkelma on lisätty, samoin pari lyhyttä keskustelua sensorin kanssa. Ja Aleksijevitšin itse pois jättämiä pätkiä. Sensuroiduissa kohdissa on Stalinin arvostelua, viittauksia seksiin ja vielä epäinhimillisempää käytöstä kuin kirjassa muuten. Blogissa Donna mobilen kirjat ilmestyi pari päivää sitten arvio kirjan vanhasta laitoksesta.

Svetlana Aleksijevitš: Sodalla ei ole naisen kasvoja
Suomentanut Pauli Tapio
Tammen Keltainen kirjasto 2017, uusi, laajennettu suomenkielinen laitos, 417 s.
Venäjänkielinen alkuteos У войны не женское лицо 1985

***********
Helmet-haaste: kohta 45. Kirjan nimessä on kieltosana.

perjantai 18. tammikuuta 2019

le Carré - Cleeves - Jokinen

John le Carré: Mies kylmästä, vakoilutrilleri. Mies kylmästä vie lukijan vakoilun käsittämättömään maailmaan, jossa kehenkään ei voi luottaa. Petturi voi olla kuka tahansa, kollega tai jopa esimies. Sivullisista uhreista ei välitetä. Yksi voidaan aina uhrata muiden puolesta. Ja tuo koskee omaakin puolta, eikä vain vastustajaa, joka le Carrén kirjoissa tulee rautaesiripun takaa. Vastakkainasettelu hyvät vastaan pahat  hämärtyy. Uransa loppupuolella oleva Alec Leamas ottaa vastaan viimeiseksi ajattelemansa tehtävän, mutta kaikki ei ole sitä miltä näyttää, eikä suju niin kuin on suunniteltu. Kuten kirjan kannesta näkyy, liikutaan Berliinissä. Aika on heti muurin rakentamisen jälkeen. Leamas on kokenut ja kova, mutta hänen kohdettaan kuvataan näin:
”Leamasin ei ollut vaikea palauttaa mieleensä, että Mundt oli tappaja. Hänestä uhosi kylmyyttä ja ehdotonta varmuutta; hänellä oli täydet edellytykset murhaajaksi. Mundt oli armottoman kova mies.”
Mies kylmästä on jäätävän hyytävää luettavaa.

Ann Cleeves: Satamakatu, Vera Stanhope -sarjan 4. osa. Metrossa murhataan vanha nainen. Tutkimukset selvittävät, että hän oli aktiivinen vapaaehtoistyöntekijä ja seurakuntalainen. Mitä syytä kenelläkään oli murhata hänet? Seuraava uhri on alkoholisti ja satunnainen prostituoitu. Murhatut tunsivat toisensa. Siinäkö on yhteys? Vera Stanhope ja hänen tutkijansa, varsinkin Joe Ashworth, paneutuvat Newcastlen rähjäisen Satamakadun elämään ja ihmisten menneisyyteen. Kirjassa onkin parasta Veran uppoutuminen miljööseen ja ihmissuhteisiin. Hän pääsee niin syvälle, että tulee ratkaisseeksi myös yhden vanhan mysteerin. Murhaajalla Cleeves yllätti minut täysin. Epäilykseni kulkivat aivan toiseen suuntaan. Sama on tapahtunut samantapaisesti ennenkin, pitää muistaa, jos (kun) luen lisää Cleevesiä.

Seppo Jokinen: Vilpittömässä mielessä, komisario Koskisen tutkimuksia vuodelta 2003. Tutkittavana on maahanmuuttajanaisen murha, jota lehdet julistavat isoilla otsikoilla kunniamurhaksi, sekä sarja kuolemantapauksia, joista ei heti tiedetä, ovatko ne itsemurhia, tappoja vai onnettomuuksia. Jälkimmäisten rikosten tekijä paljastetaan kirjan alkupuolella ja lukija pääsee seuraamaan hänen mielenliikkeitään. Kirjan teemat eivät ole lainkaan vanhentuneet, sillä ne ovat naisiin kohdistuva parisuhdeväkivalta ja nettichattailun petollisuus. Koskisen sanoin:
”Kylmät sieluttomat kirjaimet eivät koskaan voineet ilmaista tunteiden aitoutta tai lähettäjänsä todellisia tarkoitusperiä.”
Koskisen joskus sekavalla naisrintamalla on tässä kirjassa rauhallista, mikä on hyvä asia. Esimiehenä hänen pitäisi parantaa ihmissuhdetaitojaan, minkä hän itsekin huomaa lopulta. Vilpittömässä mielessä on luotettavan turvallinen kirja Seppo Jokisen Komisario Koskinen  -sarjassa.

John le Carré: Mies kylmästä
Suomentanut Antti Salomaa
Tammi 2018, 303 s., ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestynyt 1964
Englanninkielinen alkuteos The Spy who Came in from the Cold 1963

Ann Cleeves: Satamakatu
Suomentanut Annukka Kolehmainen
Karisto 2015, 317 s.
Englanninkielinen alkuteos Harbour Street 2014

Seppo Jokinen: Vilpittömässä mielessä
Karisto 2003, 280 s.

***********
Helmet-haaste:
Mies kylmästä; 33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan. Katsoin elokuvan joitakin vuosia sitten televisiosta, ja tietysti suunnilleen ainoa asia, jonka muistin, oli loppu.
Satamakatu; 31. Kirjassa kuljetaan metrolla. Metrossa tapahtuu tässä muutakin kuin alun murha.
Vilpittömässä mielessä; 30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema. Kannessa on öinen kuva Tampereelta.

lauantai 12. tammikuuta 2019

Kuukauden nobelisti Ivo Andrić: Drina-joen silta

Drina-joen silta on nykyisessä Bosnia-Hertsegovinassa, mutta rakennusaikaan alue kuului Turkin sulttaanikuntaan (Osmanien valtakuntaan). Silta valmistui vuonna 1577. Kirja ulottuu rakentamisajasta vuoteen 1914. Andrić oli kotoisin Višegradin kaupungista, jonka kahta puolta silta yhdistää. Kaupungissa on säilynyt siltaan liittyviä myyttisiä tarinoita ja Andrić on käyttänyt niitä hyväkseen. Kirjan alaotsikkona onkin Višegradin kronikka.

Sillan rakennutti Mehmed pašša Sokoli, joka oli alun perin bosnialainen. Hän nousi sulttaanin hovissa suurvisiiriksi eli valtakunnan korkeimpaan virkaan. Sillan tarkoitus oli yhdistää länsi Konstantinopoliin. Juuri sillan rakentamiseen liittyy edellä mainittuja myyttejä. Niiden mukaan sillan valmistuminen vaati esimerkiksi kaksospoikien muuraamisen sen sisään. Osa paikallisista vastusti rakentamista ja häiritsi rakennustöitä. Jos tihutöistä jäi kiinni, rangaistus oli ankara, pään katkaisu tai vieläkin kamalampi eli kuolema seivästämällä.
”Varmaa on kuitenkin, että kaupunkilaisten elämän ja tämän sillan välillä on läheinen ja vuosisatainen side. Niiden kohtalot ovat niin toisiinsa kietoutuneet, että niitä voidaan ajatellakin ja niistä kertoa vain toistensa yhteydessä. Sen tähden tarina sillan synnystä ja vaiheista on samalla kertaa kertomus kaupungin ja sen asukkaiden elämästä sukupolvesta toiseen, ja kaikkien kaupunkia koskevien kertomusten kautta kulkee yhtenäisenä linjana kivinen silta, jonka yhdentoista holvin ylle kohoaa keskellä kapijan kruunu.”
Kapija on sillan puolivälissä oleva levennys, jonka sofalla kaupunkilaiset rauhallisina aikoina istuskelivat iltaa viettämässä ja tuttavia tapaamassa, nuoret jopa tanssivat siellä. Levottomina aikoina kapijalle rakennettiin vartiotupa sillan ylittäjien tarkkailua varten.

Turkkilaisten monisatavuotinen valtakausi oli suhteellisen rauhallista aikaa. Joskus kapinoitiin, varsinkin serbialaiset, pakolaisia kulki sillan yli, kulkutaudit koettelivat. Kaupungin islaminuskoiset, kristityt ja juutalaiset tulivat jotenkin toimeen keskenään.

Sillalla tapahtui kaikenlaista. Nuori nainen hyppäsi kapijalta jokeen, kun häntä vietiin häiden jälkeen vastenmielisen sulhasen taloon. Hän päätyi laulun aiheeksi. Hempeämielinen vartiosotilas päästi koko valtakunnassa etsityn rosvon läpi, kun menetti tarkkaavaisuutensa luultuaan rakastuneensa. Hän maksoi huolimattomuuden hengellään. Pelihimoinen mies hävisi omaisuutensa pelattuaan koko yön korttia saatanan kanssa, tai niin hän houreissaan ainakin luuli. Andrić nostaa yksittäisiä ihmisiä näkyviin historian virrasta.

Itävalta-Unkari valtasi Bosnian vuonna 1878. Siitä alkoi uusi aika. Rakennettiin rautatie, sillan merkitys väheni, mutta sitä kuitenkin korjattiin. Ajatus kansallisvaltioista levisi. Levottomuus lisääntyi. Lopulta vuonna 1914 Bosnian serbi Gavrilo Princip ampui arkkiherttua Frans Ferdinandin ja vähän myöhemmin syttyi ensimmäinen maailmansota. Principin teko näkyi heti Višegradissa serbeihin kohdistuneena epäluulona.

Drina-joen sillalle sota merkitsi pitkän olemassaolon ensimmäistä pahaa onnettomuutta. Yksi sillan pilareista räjäytettiin. Kirja päättyy räjäytykseen.

Drina-joen silta on niitä kirjoja, jota lukiessa on tarkistettava historiallisia faktoja. Kirja on tietysti fiktiota, mutta siitä huolimatta se lisää ymmärrystä, samoin kuin toinen lukemani Andrićin romaani Konsulit. Muutaman vuosisadan aikaista historiaa ei voida noin vain pyyhkiä pois. Drina-joen sillan tarinaa voisi hyvin jatkaa kirjan lopusta sata vuotta eteenpäin ja, kuten hyvin tiedämme, tapahtumia on riittänyt liikaakin. Silta on nykyisin Unescon maailmanperintökohde. Siitä on artikkeli Wikipediassa: Mehmed Paša Sokolovićin silta. Kannattaa katsoa kuvat.

Konsuleista en löytänyt bloggausta, mutta kolmannesta Andrićin suomennetusta romaanista Neidistä löytyi, blogista  Keltainen kirjasto.

Ivo Andrić: Drina-joen silta
Suomentaneet Aira ja Elvi Sinervo
Tammen Keltainen kirjasto 1960, 319 s.
Serbokroaatinkielinen alkuteos Na Drini čuprija 1945

***********
Ivo Andrić oli bosnialainen. Kun Drina-joen silta ilmestyi 1945, hän oli jugoslavialainen. Drina-joen silta sopii hienosti Helmet-haasteen kohtaan 18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja.

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen

Kun käyn töiden vuoksi ulkomailla, olen keskusteluissa huomannut, että ainoa suomalainen, joka maailmalla tiedetään, on Kimi Räikkönen. Saksassa saatetaan vielä muistaa myös Mika Häkkinen. Kimi Räikkönen – maailman tunnetuin suomalainen?

Otin perheeseen joululahjana tulleen kirjan luettavakseni sekä kirjoittajan että kohteen vuoksi. Ajattelin, että kirjailija, joka ei ollut edes seurannut Formula ykkösiä aiemmin, ei kirjoittaisi fanikirjaa. Tuntematon Kimi Räikkönen on Räikkösen tähänastinen elämäkerta, jossa käydään läpi lapsuus, uran alku, tärkeät henkilöt, nykyinen elämäntilanne ja niin edelleen, vaikka ei aina kronologisesti. Hotakainen on tehnyt paljon haastatteluja. Lisäksi hän on päässyt seuraamaan Räikköstä läheltä, kilpailuihin, niihin valmistautumiseen ja jopa kotiin.

Formula 1 on fyysisesti ja henkisesti vaativa laji. Sanon näin, vaikka en itse seuraakaan kilpailuja. Olisin toivonut kirjan keskittyvän enemmän siihen, mitä laji vaatii ja miksi Räikkönen on niin hyvä kuski. Luontainen lahjakkuus, loistava 3D-hahmotuskyky, hyvä fyysinen kunto ja tekniikan tuntemus – toki nämä mainitaan kirjassa. Räikkösen kanssa karting-kisoja Euroopassa kiertänyt mekaanikko Kalle Jokinen sanoo Räikkösestä: ”Sehän on aivan helvetin hyvä laittamaan moottoreita, voi olla että ykkösissä ainut, joka voi tehdä koneremontin yksin.”

”Aavistuksenomainen laiskuus, hyvät unenlahjat, rento mieli ja kova vauhti.” Siinä Hotakaisen tulkintaa.

Ammatin ulkopuoliset asiat eivät minua kiinnostaneet, mutta joutuihan nekin lukemaan. Eipä paljon haitannut, koko kirjan lukaisin kolmessa tunnissa.
Mika Häkkisen Formula 1 varusteet Mercedes Benz -museossa Stuttgartissa. Muiden kuskien varusteita siellä ei ollut näytteillä.

Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen
Siltala 2018, 269 s.

***********
Helmet-haaste: kohta 1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot.

tiistai 1. tammikuuta 2019

Sally Salminen: Katrina

Katrina ilmestyi 2018 Juha Hurmeen suomentamana. Olen lukenut vuosikymmeniä sitten ensimmäisen suomennoksen Katriina, suomentajana Aukusti Simojoki. Luimme lukiossa Katrinasta lyhyen katkelman ruotsin lukukirjasta. Kiinnostuin niin, että lainasin kirjan. Itäsuomalaisen maalaiskirjaston kokoelmissa Katrinaa ei tietenkään ollut ruotsiksi, joten luin sen suomeksi. Katrinan vaikuttavuutta kuvaa se, että vaikka lukemisesta on todella kauan, muistin kirjasta paljon, harvinaisen paljon. Suomennoksia en pysty vertaamaan toisiinsa, koska lukukertojen välissä on liian paljon aikaa.

Katrina on ison pohjanmaalaisen maatilan tytär. Ahvenanmaalainen merimies Johan hurmaa hänet puhumalla kotiseutunsa rikkaudesta ja ihanuudesta. Muistan vieläkin, kun ruotsin opettaja kuuntelutti vanhalla mankalla: ”blå-blå-blåa äpplen”. Ahvenanmaalla totuus paljastuu, kun Johan vie Katrinan valkoisen huvilan sijasta pieneen harmaaseen tölliin ja lähtee itse takaisin laivalle.
”Värit sammuivat taivaalta hiljaa auringonlaskun jälkeen, ja samoin vaipui hänen huoleton nuoruudenilonsa hautaan, josta se ei koskaan enää nousisi. Hän riisuutui hitaasti ja meni lepäämään Johanin kovalle pedille.”
Katrina on vahva ja hän selviää. Hän mukautuu saaren elämään, jossa miehet ovat purjehduskaudella poissa ja naiset käyvät töissä siellä, minne suurtilalliset määräävät. Tilalliset, vanhat kapteenit, kohtelevat mökkiläisiä kuin omistaisivat nämä. Korvaus päivän raskaasta työstä saattaa olla kannullinen kurria. Yksi törkimys yrittää jopa päästä Katrinan sänkyyn.

Katrinan on vaikea päästä kyläyhteisön jäseneksi. Hän huomaa pian, että Johania halveksitaan tyhjänpuhujana ja halveksunta ulottuu myös Katrinaan. Hänet hyväksytään paremmin vasta usean vuoden jälkeen, kun hän panee kovan kovaa vastaan saaren mahtimiehelle kapteeni Nordkvistille. Kun Nordkvist lopulta kehuu Katrinaa topakaksi tytöksi, hänen arvonsa nousee muiden silmissä. Täysin saarelaista Katrinasta ei tule koskaan. Hänen pohjanmaalainen murteensa erottaa häntä muista ja syytä on myös hänen omassa luonteessaan.

Saaren köyhillä naisilla ei ole elämässään paljon mahdollisuuksia. Katrina rakastaa lapsiaan, mutta toivoo, että lapsia ei syntyisi yhtä monta kuin naapurimökin Bedalle. Jokainen lapsi vaikeuttaa toimeentuloa.
”Katrina katseli taas kauas yli veden. Kuinka paljon vapaampaa olikaan miehen elämä, vaikka mies olisi köyhä ja reppana kuten Johan. Hän sai kohottaa siipensä ja lentää tiehensä – ulos – kauas kaikesta pikkumaisuudesta saarilla. Mutta Katrinalla ei ollut mitään mahdollisuutta päästä sieltä.”
Meri antaa miehille mahdollisuuksia, mutta se vie Katrinalta kaikki hänen poikansa, eri tavoin, mutta vie kuitenkin.

Katrinan elämä on kovaa työtä ja köyhyyttä. Se on myös yksinäisyyttä, loppuun saakka. Mutta siinä on myös onnea. Onnea lapsista, ylpeyttä vanhimmasta pojasta. Ja rakkautta. Loppujen lopuksi Katrinan ja Johanin yhteiselossa on paljon lämpöä. Katrinaa voin suositella kaikille, mutta varoitan, että loppusivuja varten kannattaa varata nenäliinoja.

Sally Salminen: Katrina
Suomentanut Juha Hurme
Teos 2018, 448 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Katrina 1936

***********
Katrinan voisi Helmet-haastessa 2019 sijoittaa moneen kohtaan. Vaikka se kertoo yli sadan vuoden takaisesta ajasta, valitsen kohdan 11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa.