Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gordimer Nadine. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gordimer Nadine. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. huhtikuuta 2023

Kaksi kirjaa Etelä-Afrikasta: Gordimerin novelleja ja lastenkirja 1960-luvulta

Yhdistän tähän kirjoitukseen kaksi aivan erilaista kirjaa. Toinen on nobelisti Nadine Gordimerin novellikokoelma ja toinen lapsena kirjoituskilpailusta palkinnoksi saamani kirja.

Nadine Gordimer: Hyppy ja muita kertomuksia


Novellikokoelma Hyppy ja muita kertomuksia ilmestyi englanniksi vuonna 1991 eli samana vuonna, jolloin Gordimer sai Nobelin palkinnon. Novelleissa näkyy, miten erillisissä maailmoissa mustat ja valkoiset asuivat Etelä-Afrikassa. Vain muutama ihmissuhdekertomus voisi sijoittua minne tahansa.

Valkoiset piiloutuvat turvalaitteiden taakse. Lyhyessä kertomuksessa Olipa kerran piikkilanka koituu avioparin oman pojan kohtaloksi.  Novellissa Kuntoilua aamulenkillä ollut mies harhautuu liian lähelle slummia ja näkee väkijoukon tappavan uhrinsa. Vanha musta nainen pelastaa hänet seurauksilta. Valkoisten ja mustien erilaista luontosuhdetta kuvaa Saalis. Toiset ovat huvittelemassa yksityisellä luonnonsuojelualueella, toiset osaavat elää petojen lähellä. Mitä unta sinä näit? kuvaa, kuinka mahdotonta vasta maahan tulleen englantilaisen on ymmärtää mustien ja valkoisten suhdetta.

Novelleissa Hyppy, Toverit, Koti ja Amnestia päähenkilö on eri tavoin poliittisesti aktiivinen. Samaa aihepiiriä käsittelee Turvataloja, jossa oikeudenkäyntiä pakoileva valkoinen mies tapaa bussissa valkoisen naisen, joka ei yleensä käytä busseja. Naisen aviomies on työmatkalla ulkomailla, ja hänen talostaan tulee vähäksi aikaa miehen turvatalo.

Vahvin novelli oli Ylivertainen safari. Siinä mosambikilaiset isovanhemmat lapsenlapsineen pakenevat kotimaastaan, jossa sisällissota on tuhonnut heidän elinmahdollisuutensa. Nälkää ja janoa kärsien he kulkevat läpi Krugerin luonnonpuiston, jossa heidän on pysyteltävä piilossa vartijoilta. He päätyvät jonkun avustusjärjestön leiriin. Kun he ovat asuneet siellä yli kaksi vuotta, isoäiti ei enää halua mennä takaisin, mutta tarinaa kertova lapsenlapsi, tyttö, elättelee toivetta, että voisi löytää kadonneen äitinsä kotona odottamassa.

Valkoisia lapsia mustien maassa


Sain tämän kirjan palkinnoksi paikallisen pankin järjestämästä kirjoituskilpailusta 1960-luvun puolivälissä. Olin tuolloin toisella luokalla kansakoulussa. Takakannessa lukee, että kirja kuuluu maailmankuuluun värikuvakirjasarjaan. Ilmeisesti alkuperäiset kirjat olivat englanninkielisiä.  Suomessa sarjan nimi oli Meidän kaunis maamme. Tarkoituksena oli tutustuttaa lapsia maailman maihin.

Etelä-Afrikkaa esittelee Kapkaupungissa asuva tyttö veljensä ja Johannesburgista kylään tulleen serkkunsa kanssa. He ovat kirjan nimen mukaisesti valkoisia. Tyttö kertoo, miten hienoja koulut ovat puutarhoineen ja miten mukavaa lomalla on viettää aikaa meren rannalla. Tekstissä ihastellaan toistuvasti maan kauneutta. ”Etelä-Afrikka on laajojen näköalojen maa.” Kirjan kuvituksena on värivalokuvia. Niiden aiheena 0n maisemia Kapkaupungin ympäristöstä tai kolme lasta puuhissaan. Jostain syystä kuvissa on moneen kertaan silloinen pääministerin asunto, josta mainitaan, että sen oli rakennuttanut Cecil Rhodes.

Muutamassa kuvassa on hymyileviä värillisiä poimimassa ja pakkaamassa omenoita ja viinirypäleitä. Värillisistä todetaan, että he tekevät suurimman osan käytännöllisistä töistä.

Kirjan loppupuolella sanotaan, että Etelä-Afrikka on pinta-alaltaan suuri maa, johon tarvittaisiin lisää ihmisiä.

”Siksipä kaikkialta Hollannista ihmiset muuttavat tähän suureen maahan. Erittäin suuri puute on valkoisesta ammattitaitoisesta väestä, sillä valkoisia asuu täällä vain 20 % koko väestöstä.”

Että sellaista ”tietoa” jaettiin lapsille 60 vuotta sitten.

Yksi kirjan aukeamista. Oikeanpuoleisen kuvan taloa sanotaan tekstissä tyypilliseksi eteläafrikkalaiseksi talonpoikaistaloksi.



Nadine Gordimer: Hyppy ja muita kertomuksia
Suomentanut Seppo Loponen
WSOY 1992, 274 s.
Englanninkielinen alkuteos Jump and Other Stories 1991


Valkoisia lapsia mustien maassa
Kuva ja Sana 1960, 35 s.
Sarjan Meidän kaunis maamme 3. osa

***********

 Gordimerin novellit sijoittuvat Sadan vuoden lukuhaasteessa 1990-luvulle.

perjantai 12. helmikuuta 2016

Kuukauden nobelisti Nadine Gordimer: Poikani tarina

Eteläafrikkalainen Nadine Gordimer sai kirjallisuuden Nobelin palkinnon vuonna 1991. Hän oli vahva rotuerottelun vastustaja, myös kirjassa Poikani tarina.

Kirja alkaa kun poika Will näkee isänsä elokuvissa valkoisen naisen kanssa. Siitä alkaen Will (oikeastaan William Shakespearen mukaan) joutuu vastentahtoisesti isänsä salaliittolaiseksi suojellakseen äitiään. Willin isä, lempinimeltään Sonny, on värillisten sankareita. Hän on entinen opettaja, jonka taistelu rotuerottelua vastaan on vienyt mukanaan. Hän on ollut vankilassa, mutta jatkaa taistelua vapauduttuaan.

Tämän kirjan vahvuus onkin sen ihmisissä. He eivät ole hyviä tai pahoja, vaan inhimillisiä. Sonny pettää vaimoaan naisen kanssa, jonka hän kokee taistelutoveriksi. Nuori valkoinen Hannah rakastaa Sonnya. Hän tekee työtä värillisten vankien puolesta ja on omistautunut asialle, jota pitää oikeana. Muistin edelliseltä lukukerralta pari vuosikymmentä sitten, että minuun teki suurimman vaikutuksen Sonnyn vaimon Ailan muuttuminen ja itsenäinen ratkaisu, jota muu perhe ei osannut aavistaa. Sama vaikutus Ailalla oli nytkin. 
”- - tutun kauneuden läpi kuulsi heleä vieraus. Rohkein vedoin hahmoteltu. Oli kuin jokin tietty kokemus olisi tavoittanut hänestä, niin kuin taidemaalari mallistaan, hänen olemuksensa, sen mitä pinnan alta oli löydettävissä.” 
Gordimer kuvaa, miten valhe vaikuttaa perheen jäseniin ja tuhoaa kodin sisältä päin samalla kun valkoiset tuhoavat kodin ulkopuolelta, konkreettisesti polttamalla.

Poikani tarina on hienovireinen perhekuvaus, mutta samalla voimakas rotusorron vastaisen taistelun kuvaus. Etelä-Afrikan sortojärjestelmä on mennyttä sellaisena kuin se tässä kirjassa esiintyy. Rotusorto ja vieraan pelko ei kuitenkaan ole kadonnut maailmasta mihinkään, kuten hyvin tiedämme. Poikani tarina on valitettavasti ajankohtainen edelleen.

Tämän hienon kirjailijan teoksia soisi luettavan enemmän. Löysin vain muutaman bloggauksen hänen kirjoistaan:

Vieraat toisilleen, Kirjakaapin kummitus
Palvelija ja herra, Kirjasähkökäyrä
Hyppy ja muita kertomuksia, Jokken kirjanurkka

Nadine Gordimer: Poikani tarina
Suomentanut Kristiina Drews
WSOY 1991, 327 s.
Englanninkielinen alkuteos My Son’s Story 1990