”- - , hän seisoi vasten ikkunaa, hänen kuvansa heijastui lasista, mutta samalla tavalla kuin Henri Ruzickan kuva, hänen kuvansa ei muodostunut yhdestä kuvasta, vaan valo taittoi sen osiin, jotka liukuivat hitaasti toisiaan kohden, etääntyivät taas, ja kun katsoin lasia, jonka edessä hän seisoi, sen takana ei tuntunut olevan mitään: vain pimeä ja tyhjä tila.”
Perhoskerääjän nimetön minäkertoja saa yllättäen tiedon, että
Henri Ruzicka on testamentannut hänelle omaisuutensa. Mies ei tiedä, kuka Henri
Ruzicka oli, hän ei tuntenut tätä. Perintö ei ole suuri. Siihen kuuluu
rapistumassa oleva vanha talo ja talon kirjasto, jossa on vain perhoskirjoja,
ja valtava kokoelma perhosia lasikantisiin laatikoihin kiinnitettyinä. Talosta
löytyneiden vanhojen kirjeiden ja muiden vihjeiden perusteella mies alkaa
selvittää, kuka oli Henri Ruzicka ja mikä oli heidän välisensä yhteys.
Pääsin kirjan sisään hitaasti. Alussa tyyli oli
jotenkin etäännyttävää, siinä oli hienostelevia metaforia, jollaisista en ole
koskaan oikein pitänyt. Mutta kun mies aloitti selvitystyönsä kunnolla ja
matkusti Keski-Eurooppaan, lukeminen alkoi sujua. Henri Ruzickan elämä paljastui kerroksittain
ja sirpaleittain. Mies etsi Henri Ruzickaa, mutta lopulta hän löysi itsensä.
Tunnelma oli koko ajan alakuloinen ja viipyilevä.
Perhoskerääjä on ensimmäinen lukemani Haahtelan kirja,
vaikka hän on arvostettuja nykykirjailijoitamme. Tämä pieni
kirja oli ihan
positiivinen ensikosketus. Muun muassa Maria ja Katja ovat suorastaan ihastuneet kirjaan.
Lukemisen aikana kiinnostukseni lisääntyi aivan
henkilökohtaisesta syystä. Perhoskerääjä
on ollut hyllyssäni pari vuotta ja otin sen tällä viikolla pienenä ja kevyenä kirjana mukaan
pitkähkölle bussimatkalle. En tiennyt kirjasta mitään etukäteen. Kun päähenkilö
lähtee matkalleen, hän lentää Berliiniin ja jatkaa siitä Dresdeniin junalla.
Olin varannut muutama viikko sitten lennon Berliiniin, josta menen junalla
Dresdeniin. Joskus tulee tällaisia sattumia.
Joel Haahtela: Perhoskerääjä
Otava, Seven-pokkari 2011, 189 s. (ilmestynyt
ensimmäisen kerran 2006)
Kansi Päivi Puustinen
