Thomas Mannin Buddenbrookien
alaotsake on Erään suvun rappio. Se
kertoo, mistä kirjassa on kysymys: mahtava Buddenbrookien kauppiassuku häviää.
Piirsin oheisen sukutaulun hahmottamaan teoksen henkilöitä.
Lyypekkiläisten Buddenbrookien
viljatukkuliike oli perustettu vuonna 1768. Kirja alkaa vuodesta 1835, jolloin
sukutaulun Johann ja Antoinette olivat vanhuksia ja liikkeen johdossa oli
heidän poikansa Johann. Vanhempi poika Gotthold Johannin ensimmäisestä avioliitosta
oli syrjäytetty, koska hän meni naimisiin naisen kanssa, jota suku ei
hyväksynyt. Nuorempi Johann Buddenbrook kuoli yllättäen niin aikaisin, että
hänen poikansa Thomas joutui ottamaan vastuun liikkeestä varsin nuorella iällä.
Thomaksen sukupolvi onkin kirjassa läsnä koko ajan, lapsuudesta Thomaksen
kuolemaan saakka.
Thomas Buddenbrook oli senaattori
ja konsuli, samoin kuin Thomas Mannin isä. Henkilöt eivät ole suoraan Mannin
suvusta, mutta sieltä kirjailija on ottanut vaikutteita. Thomasta pidetään kai
yleensä Buddenbrookien keskushenkilönä, mutta minulle on läheisin hänen
sisarensa Antonie, jota kutsutaan Tonyksi. Kirjan kolmannen osan, joka kertoo
Tonyn nuoruuden rakkaudesta, Mann on omistanut sisarelleen Julialle.
Mann luo kirjassa 1800-luvun porvariston
kuvan. Hän kuvailee yksityiskohtaisesti tapoja, sisustuksia, vaatteita, jopa
miesten partojen leikkauksia. Tuo voi kuulostaa tylsältä, mutta ei ole.
Kauppiassuvun käyttäytymissäännöt ovat ankaria. Naiset, eli lähinnä Tony, ovat
kuin kauppatavaraa. Rakastetunkin tyttären tehtävänä on solmia kauppahuonetta
hyödyttävä avioliitto. Miten lukija sääliikään Tonya, joka menee naimisiin
inhoamansa miehen kanssa ja kysyy vihkimisen jälkeen isältään: ”Oletko sinä
tyytyväinen minuun?”
Miksi Buddenbrookien suku sitten
joutuu rappiolle? Rappiokin on suhteellinen käsite. Thomas Buddenbrookin aikana
kauppahuone oli vielä voimissaan, mutta ei niin mahtavana kuin aiemmin. Minulle
tuli mieleen Tolstoin Sodassa ja rauhassa esittämä ajatus, että aika vain ajoi
ohi. Muut, uudet ja yritteliäämmät kauppiaat menestyivät paremmin. Thomas
Buddenbrook oli velvollisuudentuntoinen, mutta hänen sydämensä ei ollut samalla
tavalla mukana liiketoiminnassa kuin edeltäjillä. Viimeinen Buddenbrook, Hanno,
halusikin jo jotain aivan muuta eli musiikkia.
Luin nyt Buddenbrookit toiseen
kertaan. Jo ensimmäisestä kerrasta mieleeni oli jäänyt, miten Mann käyttää
sukuun syntyviä tyttöjä häviön symboleina. Suvusta pois suljettu Gotthold saa
vain tyttäriä, Thomaksen ja Tonyn veljen Christianin avioton lapsi on tyttö –
ja jopa Tonyn pian synnytyksen jälkeen kuollut vauva oli tyttö. Kun Hanno
epäonnistuu lausuessaan isälleen runoa kauppahuoneen satavuotispäivänä, hän saa
haukut:
”No tämä nyt ei ole mikään nautinto”, sanoi senaattori kiivaasti ja kärttyisästi ja nousi. ”Mitä sinä itket? Sitä tässä olisi syytä itkeä että sinusta ei ole edes tällaisena päivänä tuottamaan minulle minkäänlaista iloa. Pieni tyttökö sinä olet vai mikä? Mitä sinusta tulee jos jatkat tuohon tapaan?”
Thomas Mann sai Nobel-palkintonsa
nimenomaan Buddenbrookeista. Buddenbrookit on harvinainen kirja: sillä on oma
museo, Buddenbrookhaus Lyypekissä. Museo on Mannin perheen vanhassa talossa.
Kävin siellä elokuisella matkallani.
Pohjakerroksen näyttely esittelee Mannin sukua. Ensimmäisessä kerroksessa on vaihtuva näyttely, jonka aiheena
oli tällä kertaa Heinrich Mann. Toinen kerros keskittyy kirjaan, sen syntyyn ja
vastaanottoon jne. Siellä on myös museon paras osa eli kaksi huonetta, jotka on
sisustettu kirjan mukaisesti. Näytteillä on esimerkiksi nukketeatteri,
jollaisen Hanno sai joululahjaksi. Ikkunasta näkyy sama kirkko, jota Mann on
katsellut ja tunnelmaa lisää nauhalta kuuluva kavioiden kopse.
Museossa ei saanut ottaa kuvia, joten liitän loppuun
kuvan vanhoista makasiineista, jotka ovat varmaankin samanlaisia kuin
Buddenbrookien (tai Mannien) viljavarastot.
Thomas
Mann: Buddenbrookit
Suomentanut
Ilona Nykyri
WSOY
2010, 644 s (aikaisempi suomennos ilmestynyt 1925)
Saksankielinen alkuteos Buddenbrooks – Verfall einer
Familie, 1901
