tiistai 26. helmikuuta 2013

Wladimir Kaminer: Berliinin matkaopas


Kirjan koko nimi on Berliinin matkaopas uteliaalle matkailijalle. Kirja ei ole varsinainen matkaopas, vaan samanlainen pakinakokoelma kuin Ryssändisko, josta kirjoitin aiemmin. Kaminer katselee Berliiniä ja berliiniläisiä venäläisen maahanmuuttajan silmin. Kun hän kirjoittaa berliiniläisten puhumattomuudesta tai vertaa berliiniläisten naisten pukeutumista venäläisiin naisiin, tuntuu kuin hän kirjoittaisi suomalaisista.

Kirjan luvut on otsikoitu hieman matkaoppaan tyyliin: Berliinin historia lyhykäisyydessään, Shoppailu Berliinissä, Natseja ja muita nähtävyyksiä, ja niin edelleen. Lukujen sisältö saattaa olla yllättävä. Esimerkiksi luvussa Berliinin musiikki Kaminer pakinoi katusoittajista ja saksalaisten säästäväisyydestä.

Jokaisen luvun lopussa on matkailijalle tarkoitettu vinkki. Kun otsikkona on ollut Berliiniläinen sivistys, vinkki on seuraavanlainen:
”Flipperit olivat idässä kiellettyjä, koska ne levittivät sanomaa ”kilpailu on kivaa”. Ja lännessä niitä tuskin enää on, vaikka sieltä löytyy Bally-niminen liike, joka aiemmin aina pestasi taiteilijoita tekemään uusia flipperipelisuunnitelmia. Viimeiset flipperit ovat nykyään Körterstrassella Südsternissä Kahuna-nimisessä kapakassa.”
Kaminerin opaskirja ei todellakaan ole tavanomainen, mutta hauskaa luettavaa se on.

Otin kirjasta kuvan Amici-nimisessä mukavassa ravintolassa, jonka eräs saksalainen ystäväni näytti minulle edellisellä Berliinin matkallani.

Berliinin matkaopas uteliaalle matkailijalle
Suomentanut Heikki Lakkala
Sammakko 2011, 187 s
Saksankielinen alkuteos Ich bin kein Berliner, ein Reiseführer für faule Touristen, 2007

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Brecht-Haus Berliinissä


Bertolt Brechtin viimeinen asunto on nykyisin museona. Museon virallinen nimi on Brecht-Weigel-Gedenkstätte. Brecht ehti asua talossa vain kolme vuotta, hänen vaimonsa Helene Weigel paljon pitempään. Museoon pääsee vain opastetuilla kierroksilla, joita on puolen tunnin välein. Minun kanssani kierroksella oli saksalainen pariskunta ja opastus oli saksaksi.


Sisäänkäynti oli Brechtin aikaan kuvassa takana näkyvästä ovesta, jonka vieressä on autotallin ovi. (Brecht rakasti nopeita autoja.) Oikeanpuoleisesta ovesta mennään nykyisin museoon. Brecht asui ensimmäisessä kerroksessa, Helene Weigel toisessa kerroksessa ja kellarissa oli yhteinen ruokailuhuone ja keittiö. Kierroksella pääsee katsomaan kaikkia Brechtin käytössä olleita huoneita, jotka ovat alkuperäisessä kunnossa kalusteineen, sekä kellarikerrosta, jonka Helene Weigel muutti omaa käyttöään varten. Museossa sisällä ei saanut ottaa kuvia.

Brechtin asunnossa on aamutyöhuone (aamuauringon suuntaan), iso työhuone ja makuuhuone. Kirjoituskoneita oli monta. Kirjasto oli mielenkiintoinen: klassikoita, filosofiaa ja dekkareita. Oppaan mukaan Brecht luki mielellään rikosromaaneja. Opas kertoi Brechtin elämästä, mukana oli tietysti joitakin anekdootteja, ja lukuisat naissuhteetkin mainittiin. Hän puhui niin selkeästi, että minäkin ymmärsin suurimman osan.

Brecht-Hausin vieressä on hautausmaa, jonne Brecht ja Weigel on haudattu. Siellä on myös Hanns Eislerin hauta monien muiden kuuluisien henkilöiden hautojen lisäksi.


Etsin Berliinin kirjakaupoista Brechtin runoja, mutta en löytänyt. Ostin sen sijaan näytelmän Leben des Galilei, jonka olen nähnyt kaksi kertaa näyttämöllä.

lauantai 23. helmikuuta 2013

11 matkatunnustusta

Sain haasteen Hemulin kirjahyllyn Hennalta ja Tarinoiden syvyydet -blogin Nina Marilta. Kiitos!

Haasteen ideana on kertoa 11 satunnaista asiaa itsestään, vastata haastajan esittämiin 11 kysymykseen ja haastaa itse 11 bloggaajaa. Jätän uusien bloggaajien haastamisen pois, koska minusta näyttää, että seuraamissani blogeissa tämä haaste on jo käynyt.

Äskettäisen Berliinin matkani innoittamana kirjoitan 11 satunnaista matkustamiseen liittyvää asiaa.

  1. Olen kaupunkimatkailija. Rantalomat eivät ole minua varten, eivätkä vaellukset ja muut vastaavat.
  2. Suosikkikaupunkini on Pariisi.
  3. En pidä lentämisestä, joten olen matkustanut vain Euroopassa. Silloinkin pitää lentää, mutta lentoaika on sentään lyhyt.
  4. Haluaisin mennä Kuubaan ja Japaniin, ja siellä Hiroshimaan. Vrt. edellinen kohta.
  5. Suomessa minua ei saisi kävelemään kilometrikaupalla räntäsateessa. Berliinissä se ei ollut mikään ongelma.
  6. Suunnittelen matkat usein liian tarkasti. Enemmän spontaanisuutta voisi olla mukavaa.
  7. Minulla on hyvä kaupunkisuuntavaisto. Katselen ennen matkaa kaupungin karttaa niin, että se on pääkohdiltaan muistissani. Perillä minun tarvitsee katsoa karttaa vain, kun etsin jotakin spesiaalia. Monet turistit tuijottavat jonkun mobiililaitteen karttaa, eivätkä katsele ympärilleen. On parempi, että kartta on päässä.
  8. Kahdesta edellisestä kohdasta huolimatta minulla on taito päätyä paikkoihin, joissa ei ole ketään muita. Esimerkiksi Istanbulissa törmäsin kanatarhaan varsin lähellä keskustaa.
  9. Matkoilla on niin paljon muuta tekemistä, että en yleensä ehdi lukea lainkaan.
  10. Olen matkustanut paljon yksin. Silloin saa tehdä, mitä haluaa.
  11. Kun palaan matkalta, alan miettiä, milloin ja mihin pääsisin seuraavaksi.


Hennan kysymykset:

  1. Minkä kirjan haluaisit tehtävän elokuvaksi? Bloggaamistani kirjoista tuli mieleen Kaari Utrion Oppinut neiti. Utrion kirjoista saisi kivoja viihde-elokuvia, mutta taitavat olla liian kalliita tehtäviksi.
  2. Kuka elossa oleva ihminen haluaisit olla? Elossa olevista ihmisistä arvostan eniten Nelson Mandelaa, joten sanon hänet, vaikka en vankilakokemuksista olisikaan selvinnyt.
  3. Pidätkö punaisista autoista? Miksi? En pidä oikeastaan mistään autoista, punaiset mukaan luettuina. Käytän julkisia kulkuvälineitä aina, kun se on mahdollista.
  4. Lempivärisi? Sininen.
  5. Koira vai kissa? Koira, ehdottomasti. En hankkisi itselleni koiraa, mutta opin pitämään niistä lapsuudenkodissani.
  6. Kirjoitatko itse fiktiivistä tekstiä? En. Blogi taitaa olla kirjoituksistani lähimpänä fiktiivistä tekstiä. Kirjoitan, mutta faktaa.
  7. Teetkö uudenvuodenlupauksia? En tee.
  8. Mikä on oudointa, mikä sinulle on tapahtunut? En tiedä, onko tämä niin outoa, mutta olen käynyt elämässäni vain kerran diskossa, ja siellä rakastuin mieheeni.
  9. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? Tähän tulikin vastaus jo edellisen kysymyksen kohdalla.
  10. Osaatko leipoa pullaa katsomatta ohjetta jauhopussin kyljestä? Toki. Tosin leivon harvoin.
  11. Millaisista elokuvista pidät? Pidän niin monenlaisista elokuvista, että on helpompi sanoa, mistä en pidä: kauhuelokuvista ja romanttisista komedioista (tästäkin on muutama poikkeus).


Nina Marin kysymykset:

  1. Hankitko luettavaa enemmän kirjastoista vai kirjakaupoista? Kirjastoista. Muuten kotiin kertyisi aivan liikaa kirjoja. On niitä nytkin paljon...
  2. Suositko enemmän pokkareita vai kovakantisia? Kovakantisia minulla on enemmän. Dekkareita on paljon pokkareina.
  3. Luetko enemmän aamulla, päivällä vai illalla, viikolla vai viikonloppuna? Viikonpäivästä riippumatta luen eniten illalla.
  4. Mikä kirja on jäänyt vaivaamaan sinua vielä pitkään sen luettuasi? Christa Wolfin Unter den Linden, joka oli kiehtovan monimerkityksinen ja jonka ymmärtämistä vielä vaikeutti saksan kieli.
  5. Kuinka usein kirja saa sinut tuntemaan hyvin voimakkaita tunteita, esimerkiksi surua tai vihaa? Mitkä kirjat ovat saaneet tätä aikaan? Valitettavasti on sanottava, että suuret tunnevaikutukset ovat laimentuneet iän myötä. Suurimmat surun ja vihan tunteet olen kokenut nuorena suomalaisten klassikkojen äärellä, esimerkkinä Täällä Pohjantähden alla.
  6. Mikä piirre ärsyttää sinua päähenkilössä ja mistä piirteestä pidät eniten? Ensin tuli mieleen itsekkyys, mutta sitten huomasin pitäväni monesta itsekkäästä hahmosta. Ehkä minua äsyttää eniten tietynlainen sovinismi, jota päähenkilö ei tunnista itsessään, esimerkkinä Grassin Kampela ja toisen nobelistin Gaon Vapaan miehen raamattu. Pidän oma-aloitteisuudesta ja neuvokkuudesta.
  7. Jos saisit valita yhden kirjan henkilön, jonka kanssa voisit käydä syvällisen keskustelun jostakin sinulle tärkeästä aiheesta, kenet valitsisit? Dostojevskin Idiootin ruhtinas Myškinin kanssa voisi keskustella syvällisesti monesta ihmiselämän peruskysymyksestä.
  8. Miten kirjamakusi on muuttunut viimeisten parin vuoden aikana, vai onko mitenkään? Eipä ole muuttunut. Klassikoita arvostan edelleen ja jos tarvitsen rentoutusta, tartun yleensä dekkariin.
  9. Vertaatko kirjaa ja kirjan pohjalta tehtyä elokuvaa usein keskenään vai yritätkö arvioida niitä kahtena erillisenä teoksena? Kyllä tulee verrattua, ja yleensä kirja vie voiton.
  10. Mistä kirjasta mielestäsi pitäisi ehdottomasti tehdä elokuva, ja ketkä valitsisit elokuvan näyttelijöiksi? Vastasin jo yhdellä tavalla edellisissä kysymyksissä, mutta en sanoisi, että Utrion kirjoista pitäisi ehdottomasti tehdä elokuvia. En oikeastaan osaa vastata tähän, sillä hyvä kirja on hyvä kirja. Ei siitä tarvitse tehdä elokuvaa.
  11. Onko sinun helppo kuvitella kirjan hahmot ja samastua heihin? Kuka hahmo on ollut helpoin lähestyä ja kuka vaikein? Hahmojen kuvitteleminen on helppoa. Samastuminen on sitten eri asia. Jostakin syystä Tuulen viemän Scarlettiin pystyn samastumaan, vaikka Scarlettilla ja minulla on tuskin mitään yhteistä. Vaikeasti lähestyttäviä ovat jotkut epämiellyttävät miespuoliset päähenkilöt, kuten Coetzeen Häpeäpaalun David Lurie.
Tulipa pitkät tarinat, jaksaneeko kukaan lukea loppun asti.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Jonathan Rabb: Rosa


Rosa on vuoden 1919 Berliiniin sijoitettu rikosromaani. Komisario Nikolai Hoffner tutkii apulaisensa Hans Fichten kanssa sarjamurhia. Murhatut ovat naisia. Erikoiseksi tapauksen tekee naisten selkään puukolla viilletty mystinen kuvio. Kirjan nimi tulee Rosa Luxemburgista. Murhien takana on monimutkainen suunnitelma, johon Luxemburgkin on kiedottu.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksa oli kiehuva ja levoton. Vallassa oli sosiaalidemokraatti Friedrich Ebert, sosialistit yrittivät vallankumousta. Rosa Luxemburg ja Karl Liebknect surmattiin.

Kirjan rytmi on kuitenkin verkkainen, välillä jopa liian hidas. Hoffnerin ongelmallista perhe-elämää seurataan. Suojelupoliisi tuntuu häiritsevän tutkimuksia. Kuolleen Rosa Luxemburgin lisäksi kirjaan on sijoitettu elävinä sivuhenkilöinä muita kuuluisuuksia. Pienissä kohtauksissa esiintyvät Albert Einstein ja Käthe Kollwitz. Vähän suurempi rooli on Luxemburgin ystävällä ja aatetoverilla Leo Jogichesilla.

Historiaan sijoitetut rikosromaanit eivät ole minusta yleensä onnistuneita, mutta tämä kirja oli lajissaan tavallista parempi. Vaikka juoni oli osittain keinotekoinen, niin aihe, aikakausi ja sodanjälkeinen Berliini ovat kiehtovia.
”Hoffnerin oli silti pakko myöntää, että berliiniläiset, olivat he sitten sosialisteja tai eivät, olivat osanneet jättää puistokadun rauhaan. Unter den Linden oli näet paljon enemmän kuin tavallinen eurooppalainen bulevardi. Se oli ja tulisi aina olemaan väylä idästä länteen, työläisten raadannasta etuoikeutettujen portille, hänen omasta maailmastaan ylhäisön maailmaan.”
Jonathan Rabb: Rosa
Suomentanut Lotta Toivanen
Like 2006, 473 s
Englanninkielinen alkuteos Rosa, 2005

torstai 14. helmikuuta 2013

Wladimir Kaminer: Ryssändisko

Wladimir Kaminer muutti Berliiniin vuonna 1990. Venäjänjuutalaiset saivat tuolloin helposti oleskeluluvan Saksassa. Kaminer on julkaissut useita kirjoja. Hän kirjoittaa saksaksi. Suomalaisen kustantajan eli Sammakon sivuilla sanotaan, että Kaminer on Saksassa hyvin suosittu, esimerkiksi hänen ensimmäistä kirjaansa Ryssändisko on myyty yli puoli miljoonaa kappaletta.

Ryssändisko koostuu lyhyistä, muutaman sivun jutuista. Kaminer kirjoittaa venäläisistä Berliinissä, muista maahanmuuttajista ja tietysti myös saksalaisista ulkomaalaisen silmin. Joskus hän muistelee elämää Moskovassa. Jutut ovat humoristisia ja usein ironisia. En kutsuisi niitä novelleiksi, vaan pakinoiksi. Ne sopisivat hyvin lehdessä julkaistaviksi.

Kirja on kepeä, hyvin nopeasti luettu. Se tuntuu varmaan saksalaisesta erilaiselta kuin suomalaisesta. Muuten en ymmärrä niin suurta suosiota, vaikka berliiniläisestä elämästä suomalaisenkin on mukava lukea. Ryssändiskon jälkeen Kaminer on julkaissut jatko-osan Schönhauser Allee, ja äskettäin on ilmestynyt suomeksi vielä kolmas samantyylinen kirja Kolmas krokotiili.

Vaikka Kaminer keskittyy Ryssändiskossa Berliiniin, lainaan tähän hänen näkemyksensä Weimarin kulttuuritarjonnasta.
"Nähtävyyksiin kuuluivat Buchenwaldin keskitysleirin vastamaalatut parakit ja kunnostetut polttouunit. Schillerin ja Goethen kahtakymmentäyhtä pölyistä ruumisarkkua pääsi myös katsomaan kymmenen saksanmarkan pääsymaksusta, samoin heidän talojaan. Nähtävänä oli vielä Hitlerin yksityinen taidekokoelma, Nietzsche-arkisto ja mehiläismuseo samoin kuin thüringeninseisojan juhlavuoden näyttely."
Vaikka Kaminer on alunperin venäläinen, osallistun Ryssändiskolla Nannan kirjakimaran haasteeseen Teemamaana Saksa. Kaminer asuu Saksassa, hän kirjoittaa saksaksi ja pitää itse itseään saksalaisena kirjailijana.

Wladimir Kaminer: Ryssändisko
Suomentanut Vesa Suominen
Sammakko 2005, 157 s
Saksankielinen alkuteos Russendisko, 2000

torstai 7. helmikuuta 2013

Ulla-Lena Lundberg: Jää


Jää on kaksijakoinen kirja. Alku on onnellinen ja loppu surullinen. Kun nuori pappi Petter Kummel vaimonsa ja tyttärensä kanssa saapuu Luodoille, kaikki on yltiöpositiivista. Pastorska on välillä äksy ja tohtori Gyllenillä on haudottavanaan suuri suru, mutta pappi on rakastettava ja iloinen ja luotolaiset ovat ihania. Lukiessani huomasin, että ajatukseni olivat joskus ihan muualla kuin tekstissä, varsinkin kun kerrottiin saarnan valmistelusta tai kokouksista. Aivan alussa on varoitus tulevasta, kun luotoukkoihin ja muuhun taianomaiseen uskova Posti-Anton tuo perheen kirkkolaituriin ja pappi on astumassa maihin.
”Ensivaikutelma on hyvä. Mutta kun hän aikoo astua maihin, vene liukuu laiturista aivan kuin meri tahtoisi ottaa hänet takaisin ja salmen läpi käy kylmä viima. Mitä se tarkoittaa, sitä en osaa sanoa.”
Kirjan loppu on ankeaa luettavaa piinaavan yksityiskohtaisine ja pitkine kuvauksineen. Minulle tuli ahdistunut olo.

Saariston elämän Lundberg aivan ilmeisesti tuntee hyvin. Hän kuvaa kovaa työtä, jota karjan hengissä pitäminen vaatii, hän kuvaa talven kylmyyttä, kun hatariin taloihin tuulee sisään. Ja hän kuvaa merta, joka erottaa Luodot muusta maailmasta, sekä jäätä, joka yhdistää, mutta jonka petollisuutta on osattava varoa.

Ennakko-odotukseni olivat ehkä liian korkealla. Tämänkin kirjan jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että paras lukemani Finlandia-voittaja on Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi.

Ulla-Lena Lundberg: Jää
Suomentanut Leena Vallisaari
Teos & Schildts & Söderströms 2012, 366 s
Ruotsinkielinen alkuteos Is, 2012

perjantai 1. helmikuuta 2013

Blogistanian Globalia


Annan pisteeni kahdelle kirjalle:
  1. John Irving: Vapauttakaa karhut! (3 p)
  2. Haruki Murakami: Norwegian Wood (2 p)

Olen lukenut vain neljä vuonna 2012 suomeksi julkaistua käännöskirjaa. Kahta edellä olevaa haluan äänestää, toiset kaksi lukemaani eivät mielestäni kuulu parhaiden käännöskirjojen joukkoon.

Blogistanian Globalian säännöt löytyvät Karoliinan blogista. Siellä julkaistaan myös tulokset.