Hilary Mantel: Susipalatsi

Kaipasin luettavaksi jotakin kunnollista pitkää romaania. Pidän historiallisista aiheista, joten valitsin Hilary Mantelin Booker-palkitun Susipalatsin.

Odotukseni eivät aivan toteutuneet. Itsepähän halusin jotakin historiallista, mutta Henrik VIII ja hänen vaimonsa on vähän liiankin tuttu aihe. Näkökulma Susipalatsissa on kyllä harvinaisempi eli Thomas Cromwellin. Henrik VIII:n ero ensimmäisestä vaimostaan ja välirikko roomalaiskatolisen kirkon kanssa käydään läpi kaikkine kiemuroineen hitaasti ja perusteellisesti. Anne Boleynista annetaan varsin epämiellyttävä kuva.

Thomas Cromwell esitetään uskollisena ja rakastavana perheenisänä sekä suoraselkäisenä kuninkaan tukijana. Johtuneekohan kirjan suosio Englannissa osittain tästä uudenlaisesta positiivisesta tulkinnasta. Cromwell nousi alhaisesta syntyperästään huolimatta korkeaan asemaan ja taisteli vaikutusvallasta Thomas Moren kanssa. Susipalatsissa on ratkaiseva kohtaus, jossa Cromwell saa untaan pelästyneen kuninkaan rauhoittumaan. Sen jälkeen hänen lopullinen nousunsa valtaan alkaa.

” – Koska nyt on kriittinen hetki, hän sanoo. – Koska nyt on hetki teidän tulla siksi hallitsijaksi, joka teidän kuuluu olla, valtakuntanne ainoaksi, ylivaltaiseksi valtiaaksi.”

Susipalatsin ajankuva on hieno ja varmaankin tarkka. Historialliset tosiasiat lienevät paikallaan. Kirja ei ole huono, enhän toki olisi lukenut kahdeksaasataa sivua, jos en olisi jossain määrin pitänyt lukemastani. Susipalatsi ei kuitenkaan imaissut mukaansa samalla tavoin kuin odotin. Tuskin luen jatko-osaa Syytettyjen salia.

Hilary Mantel: Susipalatsi

Teos 2011, 800 s.

Suomentanut Kaisa Sivenius

Kansi Iira Oivo

Englanninkielinen alkuteos Wolf Hall 2009

Messuperjantai

Perjantaina messupäiväni oli paljon lyhyempi kuin torstaina. Kiertelin uutuuskirjoja myyvien kustantajien ja kirjakauppojen osastoilla, kuuntelin kaksi haastattelua ja istuskelin kirjabloggaajien tapaamispisteessä Boknäsin osastolla. Siellä kävin antoisia keskusteluja vanhojen tuttujen bloggaajien sekä muutaman aloittelevan bloggaajan kanssa, sekä tietysti kirjabloggauksesta kiinnostuneiden messuvieraiden kanssa.

En ole lukenut yhtään Merete Mazzarellan kirjaa, vaikka niitä on kehuttu minulle. Mazzarella oli messuilla puhumassa uudesta kirjastaan Sielun pimeä puoli − Mary Shelley ja Frankenstein. Haastattelu oli pettymys. Ei suinkaan Mazzarellan itsensä vuoksi, vaan haastattelijan, joka mielestäni (ja erään toisen kirjabloggaajan mielestä) käänsi Mazzarellan puheita suomeksi välillä väärin ja piti keskustelun Mary Shelleyssä ja hänen Frankensteinissaan. Olisin mieluummin kuullut Mazzarellan kirjasta ja siinä kehitellyistä yhteyksistä Frankensteinin luoman olennon (ei siis hirviön) ja nykyajan ihmisten välillä. Näihin vain viitattiin.

Merete Mazzarella

Pirkko Saision kirjoista olen lukenut Elämänmenon ja Punaisen erokirjan. Niistä molemmista olen pitänyt. Saisio keskusteli uudesta kirjastaan Signaali Jukka Petäjän kanssa. Tämä haastattelu oli lämminhenkinen ja välillä hauskakin. Häiritsevää oli vain se, että Petäjä joskus puhui Saision päälle ja keskeytti hänet. Kirjana Signaali on ilmeisesti vaikea määriteltävä. Saisio ja Petäjä päätyivät termiin ”eksyilevää essehdintää”.

Pirkko Saisio ja Jukka Petäjä

Tarkoitukseni oli seurata vielä Esko Valtaojan haastattelu, mutta hän on niin suosittu, että kuuntelijoita oli todella paljon, enkä olisi päässyt edes kohtuulliselle seisomapaikalle. Jätin tuon tilaisuuden väliin, enkä siten saanut täyteen suunnittelemaani tähtitiede-kosmologia -haastattelutriplaa.

Hankin messuilta vain viisi kirjaa. Leena Krohnin Umbran ostin, koska järjestämässäni Nobel-kyselyssä tiedustelin, kuka suomalainen kirjailija ansaitsisi Nobelin ja Leena Krohn sai eniten ääniä. Olen lukenut häneltä vain Tainaronin, joka on ihana kirja. Nyt ajattelin lukea jotakin muuta ja Umbra sattui löytymään. Elias Canettin Pelastunut kieli kuuluu Nobel-projektiini. Nikolai Gogolin Taras Bulba on klassikko, jonka olen lukenut, mutta jota minulla ei ollut. Basam Books myi sitä yhdellä eurolla. Samasta paikasta ostin myös James Joycen Dublinilaisia, ei sentään yhdellä, vaan viidellä eurolla. Ainoastaan viides ostamani kirja on tämän syksyn uutuus, mutta se tulee joululahjaksi, joten en voi paljastaa sitä.

Messutorstai

Olin tänään kirjamessuilla koko päivän kymmenestä kuuteen. Parasta oli kirjabloggaajien oma piste Boknäsin osastolla. Alla oleva kuvani ei tee oikeutta leppoisalle ja seuralliselle tunnelmalle, eikä kalustuksellekaan. Kanssamme juttelemaan pysähtyneet messuvieraat viihtyivät yleensä pitkään tutustumassa blogeihin ja useat halusivat kirjavinkkejäkin.

Seurasin kahta kirjailijahaastattelua ja yhtä keskustelua. Markus Hotakainen on julkaissut kirjan Onko siellä ketään? Avaruuden älyä etsimässä. Aihepiiri on kiinnostanut minua kauan, joten halusin kuunnella hänen haastattelunsa. Hotakainen kertoi tuttuja asioita esim. eksoplaneettojen löytämisestä tekniikan ja havaintojen tarkkuuden parantuessa, mutta kun puhuttiin elämän ja älyn synnystä, hän esitti teorian, jonka mukaan olisi mahdollista, että ”elämän synty on aineen ominaisuus”. Ainakin minulle uusi ja vavahduttava ajatus.

Markus Hotakainen

Olen lukenut Kari Enqvistin kirjan Kosmoksen hahmo ja silloin huomasin, että hän kirjoittaa todella hyvin. Enqvistin uusi kirja on Ensimmäinen sekunti – silminnäkijän kertomus. Haastattelussa Enqvist sanoikin pyrkivänsä aikaansaamaan lukijassa myös emotionaalisen vaikutuksen, eikä vain luettelemaan faktoja.

Kari Enqvist

Keskustelu aiheesta kriitikot vs. kirjabloggaajat oli itsestään selvä ohjelmanumero. Keskustelemassa olivat Parnasson päätoimittaja Karo Hämäläinen, Helsingin Sanomien kriitikko Suvi Ahola, Kiiltomato.netin päätoimittaja Aleksis Salusjärvi, kirjabloggaaja sekä Lukulamppu.fi:n sisällöntuottaja Salla Brunou ja kirjabloggaaja Taika Dahlbom. Keskustelu sujui varsin leppoisasti, vaikka Taika Dahlbom yritti aloituspuheenvuorossaan vähän provosoida ja samoin puheenjohtajana toiminut Karo Hämäläinen keskustelun aikana. Olen itse sitä mieltä, että kirjallisuuskritiikin pitää pystyä sijoittamaan kirja laajempaan kontekstiin ja tietenkin kriitikon täytyy olla syvällisesti perehtynyt kirjallisuuden lajiin, josta kirjoittaa. Bloggaaja on usein tavallinen lukija, joka kirjoittaa mielipiteensä kirjasta. Nämä asiat mainittiin keskustelussakin. Kriitikot korostivat sitä, että kritiikki vie kirjallisuutta eteenpäin. Blogien eduksi todettiin lukijoiden välinen aktiivinen dialogi. Nämä nyt ovat vain pari omaa nostoani keskustelusta. Hyönteisdokumentissa on perusteellisempaa pohdintaa aiheesta.

Ahola, Dahlbom, Hämäläinen, Brunou, Salusjärvi

Vietin runsaasti aikaa antikvariaattiosastolla ja tein ostoksiakin, tosin maltillisesti, Niistä on tarkoitukseni kirjoittaa vasta huomisen messupäivän jälkeen.

Huomenna kirjamessuille!

Helsingin kirjamessut kuuluvat syksyyn. Tänä vuonna minulla on onnellisesti vapaata töistä juuri messujen aikaan ja pääsen messuille torstaina, jolloin on rauhallisempaa kuin viikonloppuna. Ehkä käyn messuilla myös perjantaina, mutta viikonloppuna on muuta tekemistä.

Kirjabloggaajilla on tänä vuonna ensimmäistä kertaa oma tapaamispaikka Boknäsin osastolla (6g85). Sinne saa kuka tahansa kirjabloggauksesta kiinnostunut tulla juttelemaan ja vaikka kysymään kirjavinkkejä. Minä olen päivystämässä ainakin torstaina klo 13-14, ja varmaan pistäydyn paikalla muulloinkin.

Oman messuaikani käytän yleensä suurimmaksi osaksi Antikvaarisilla Kirjamessuilla. Käyn tapaamassa vanhaa tuttavaani Punapartaa (Antikvariaatti Punaparta) ja kiertelen tutkimassa vanhojen kirjojen hyllyjä. Aina on löytynyt jotakin mukaan ostettavaa.

Selailin messulehteä ja löysin torstain ja perjantain ohjelmasta kiinnostavia esityksiä. Tavallisesti messuilla on käynyt niin, että tulen kuunnelleeksi vain pari kolme etukäteen ajattelemaani keskustelua. Riippuu tunnelmasta ja jalkojen väsymisasteesta. Näitä harkitsen (suluissa paikka):

Torstai

• 10.30 Esa Mäkijärvi: Pomon lumo − Bruce Springsteenin tarina & Valkoinen baletti - Kirjoituksia Real Madridista (Kirjakahvila)
• 11.00 Markus Hotakainen: Onko siellä ketään? Avaruuden älyä etsimässä (Wine Corner)
• 11.30 Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen − Minna Canth (Eino Leino)
• 14.00 Miten suomennokseni ovat syntyneet, Juhani Lindholm (Wine Corner)
• 15.30 Kari Enqvist: Ensimmäinen sekunti − silminnäkijän kertomus (Aleksis Kivi)
• 17.00 Kriitikot vs. kirjabloggaajat (Kullervo)

Perjantai

• 12.00 Merete Mazzarella: Sielun pimeä puoli − Mary Shelley ja Frankenstein (Katri Vala)
• 15.00 Tähtihetki: Pirkko Saisio (Aleksis Kivi)
• 15.30 Esko Valtaoja: Ensimmäinen koira kuussa − kootut kolumnit (Kirjakahvila)

Cormac McCarthy: Menetetty maa

Menetetyn maan lukemista häiritsi kovasti se, että olen katsonut kaksi kertaa kirjaan perustuvan Coenin veljesten ohjaaman elokuvan. Elokuva on hyvä ja tehokas. Lukiessani minulle selvisi, että elokuva seuraa kirjaa todella tarkasti, paljon tarkemmin kuin kirjoihin perustuvat elokuvat yleensä. Tiesin siis koko ajan, mitä seuraavaksi tapahtuu ja miten kaikki päättyy. Lukeminen meni enemmän elokuvan ajattelemiseksi kuin sen miettimiseksi, mitä kirjassa sanotaan.

Alussa Llewelyn Moss osuu sattumalta paikalle, jossa huumekauppiaat ovat selvitelleet välejään. Moss löytää monta ruumista, yhden kuolevan miehen, heroiinia ja paljon rahaa. Hän ottaa rahat ja saa peräänsä ”kaikki”, kuten hän itse sanoo.

Yksi kaikista on epäinhimillinen tappaja Anton Chigurh (jota elokuvassa esitti hyytävästi Javier Bardem). Seriffi Bellin mielestä hän on ”tuhon profeetta”. Bell puolestaan on humaani hahmo. Häneen kiteytyy kirjan alkuperäinen nimi No Country for Old Men. Bellin uran alussa rikollisuus oli toisenlaista kuin nykyisin. Hän ei ymmärrä, miten tähän on tultu ja mihin lopulta päädytään. Milloin maan hajoaminen alkoi? Vietnamin sodasta vaiko jo sitä ennen? Chigurhin käsittämättömät teot vahvistavat seriffi Bellin päätöksen jättää virkansa.

Menetetyssä maassa on raakoja kohtauksia. Lainaan lopuksi yhtä, joka ei ole mitenkään pahimmasta päästä, mutta kuvaa Chigurhia.

”Mies katsoi Chigurhia. Hän katsoi uutta päivää joka oli hämärtymässä hänen ympärillään. Chigurh ampui häntä otsaan ja jäi sitten katselemaan. Katselemaan miten hiussuonet katkesivat hänen silmissään. Miten valo katosi. Miten Chigurhin oma kuva himmeni tuossa haaskatussa maailmassa.”

Cormac McCarthy: Menetetty maa

WSOY 2006, 263 s.

Suomentanut Raimo Salminen

Päällys Tuula Mäkiä

Englanninkielinen alkuteos No Country for Old Men 2005

Richard Ford: Rock Springs

”Kaikki tämä mistä aion kertoa tapahtui kun olin vasta viidentoista vanha, vuonna 1959, sinä vuonna jolloin vanhempani erosivat, jolloin isäni tappoi miehen ja joutui vankilaan, samana vuonna jolloin minä läksin kotoa ja koulusta, valehtelin ikäni päästäkseni armeijaan enkä enää palannut. Se oli toisin sanoen se vuosi jolloin meidän kaikkien elämä muuttui ratkaisevasti ja peruuttamattomasti – sai käänteen jota kukaan meistä ei olisi osannut kuvitella edes hurjimmissa unelmissaan.”

Rock Springs pitää sisällään kymmenen kertomusta. Ne ovat kuvauksia jostakin tärkeästä tapahtumasta, joka vaikuttaa henkilöiden loppuelämään. Kaikki eivät ole yhtä dramaattisia kuin alkuun lainaamani tarina Optimisteja, eivätkä osallistujat tapahtumahetkellä välttämättä tiedosta sen merkitystä. Joskus kyseessä on vain satunnaisen tuntuinen kohtaaminen.

Tunnelma on koko kirjassa alakuloinen. Tarinoiden ihmiset ovat kaukana amerikkalaisesta unelmasta. He ovat pikkurikollisia, työttömiä tai kouluttamattomia, jotka sinnittelevät satunnaisten töiden varassa. Lukiessa mieleen nousee elokuvista tuttuja kuvia loppumattomista maanteistä, motellien valomainoksista ja asuntovaunualueista.

Jotkut kertomukset ovat hyviä, toiset mitäänsanomattomia. Eniten pidin niminovellista Rock Springs. Kaikissa on kuitenkin jonkinlainen toteamus elämästä, siitä miten elämä on toisaalla, jossakin ulkopuolella, tai miten elämä on epäonnistunut.

”Jollakin tavalla, ilman mitään näkyvää syytä, ihmisen elämä kellahtaa päälaelleen ja ote alkaa lipsua. Ja jonakin päivänä ihminen vain herää ja huomaa olevansa juuri sellaisessa tilanteessa johon on vannonut ettei koskaan joutuisi, eikä enää tiedä mikä elämässä on tärkeää. Ja sen jälkeen kaikki on mennyttä.”

Richard Ford: Rock Springs

Tammen Keltainen kirjasto 1996, 298 s.

Suomentanut Sirkka Aulanko

Englanninkielinen alkuteos Rock Springs 1988

Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa

”Joka aamu Siiri Kettunen heräsi ja huomasi, ettei ollut vieläkään kuollut.”

Harvoin kirjan alkulause virittää lukijan oikeaan tunnelmaan niin osuvasti kuin tässä kirjassa. Siiri Kettunen asuu hoivakoti Ehtoolehdossa. Siellä asuvat myös hänen ystävänsä Irma ja Anna-Liisa. Kaikki rouvat ovat yli 90-vuotiaita.

Hoivakodissa tapahtuu kaikenlaista hämärää, kuten kokkipoika Teron epäselvä itsemurha, tulipalo ja asukkaiden kyseenalaiset siirrot suljetulle dementiaosastolle. Siiri ystävineen yrittää saada selvyyttä tapahtumiin, mutta ainoa kiinnostunut tuntuu olevan taksia ajava sinisilmäinen enkeli, jolla on musta nahkatakki ja joka on kiinnostunut moottoripyöristä.

Kuolema Ehtoolehdossa on luokiteltu dekkariksi ja se löytyi kirjaston jännityshyllystä. Luokittelusta huolimatta Kuolema Ehtoolehdossa on mielestäni enemmänkin kirja suomalaisesta vanhustenhoidosta ja vanhusten yrityksistä selvitä itselleen vieraaksi käyneessä maailmassa. Siinä on surkuhupaisia kohtauksia, esimerkiksi kun Siiri haluaa tallettaa käteistä rahaa omalle tililleen. Se osoittautuu lähes mahdottomaksi.

Tätä kirjaa lukiessa naurattaa tai ainakin hymyilyttää usein. Samalla ovat kyyneleet lähellä, aivan samoin kuin Siirillä ja Irmalla itsellään. Tosin sitkeinä rouvina he yleensä itkevät ensin ja nauravat sitten.

Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa

Teos 2013, 302 s.

Nobel-kyselyn ja -arvonnan tulokset

Kirjallisuuden Nobel-palkinnon sai ranskalainen Patrick Modiano, yllätys jälleen kerran. En tuntenut häntä edes nimeltä, vaikka häneltä on suomennettu muutama kirja. Pitänee tutustua.

Valinta yllätti myös Nobel-kyselyyni osallistuneet, koska kukaan ei ehdottanut Modianoa. Yli kahtakymmentä kirjailijaa veikattiin. Eniten mainintoja eli neljä sai André Brink.

Kysyin myös, kuka suomalainen kirjailija ansaisisi Nobelin. Eniten ääniä sai Leena Krohn (6). Muut enemmän kuin yhden kannattajan saaneet olivat Sofi Oksanen (5) ja Pirkko Saisio (3).

Koska kukaan ei arvannut oikeaa voittajaa, arvoin osallistujista kolme, jotka saaavat kukin valita yhden seuraavista kirjoista:

1. J. M. Coetzee: Kesä
2. Ernest Hemingway: Nick Adamsin tarina
3. Herta Müller: Matala maa
4. Thomas Mann: Kuolema Venetsiassa ja muita kertomuksia (pokkari)
5. Toni Morrison: Paratiisi (pokkari)

Perinteisellä lippusysteemillä suoritetun arvonnan voittivat MrRainfold, Henna ja vilhelmiina viuhiina. Ottakaapa minuun yhteyttä sähköpostitse ja kertokaa, minkä kirjoista haluatte. Osoite on sivulla Margit. Nopein saa valita ensin!

Kaksi päivää aikaa vastata Nobel-kyselyyn

Tällä viikolla jaetaan Nobelin palkintoja. Tänään saivat palkintonsa lääketieteen tutkijat. Perinteiden mukaan kirjallisuuden Nobelin ilmoitusajankohtaa ei ole kerrottu, mutta eiköhän se ole torstaina.

Minun Nobel-kyselyyni voi vastata vielä parin päivän aikana, viimeistään keskiviikkona. Linkki on myös sivupalkin kuvassa.

Vedonlyöjien listoilla näyttävät johtavan Haruki Murakami ja Ngugi wa Thiong'o, mutta Ruotsin Nobel-komitea ei ole ennenkään seurannut muiden mielipiteitä, vaan on yllättänyt usein.

John Steinbeck: Tuntemattomalle jumalalle

”Et voi kuvitella Josephin kuolevan. Hän on ikuinen. Hänen isänsä kuoli, eikä se ollut kuolema. Raman suu teki avuttomia liikkeitä, sanoja hakien. Hän huudahti, kuin tuskissaan: − Minä sanon sinulle että tämä mies ei ole ihminen, ellei hän sitten ole yksin tein kaikki ihmiset. Kaikkien ihmisten voima ja sitkeys, hidas ja kangerteleva ajatus ja myös kaikki ilo ja kärsimys, jotka kumoavat toisensa ja silti säilyttävät oman luonteensa. Hän on kaikkea tätä, hänessä on palanen jokaisen ihmisen sielua, ja vielä enemmänkin, hänessä on koko maan sielu.”

Noin raamatullisesti kuvaa Joseph Waynen veljen vaimo Rama Josephia tämän vastavihitylle vaimolle Elizabethille.

Joseph veljineen on tullut Vermontista asuttamaan länttä. He asettuvat Kalifornian Nuestra Señoran laaksoon viljelemään maata ja kasvattamaan karjaa. Aluksi kaikki sujuu hyvin, mutta tapahtumien yllä leijuu koko ajan uhka. Paikka on altis kuivuudelle, joka tuhoaisi kaiken kasvillisuuden ja tappaisi karjan. Ja lopulta kuivuus tulee, se on selvää alusta alkaen.

Kirjan nimi Tuntemattomalle jumalalle tulee Veda-runosta, joka on alkulehdellä. Runon viimeinen säkeistö on:

”Säästäneekö Hän meitä, Hän joka teki maan,

teki taivaan ja säteilevän meren?

Ken on tämä Jumala jolle me annamme uhrimme?"

Kirjassa onkin erilaisia uskomuksia. Yksi Josephin veljistä on kiihkeä protestantti. Ympäristön valtauskonto on katolilaisuus. Intiaaneilla on oma kulttinsa. Viitataan jopa druideihin Elizabethin sukujuurien kautta. Joseph itse tuntuu olevan taipuvainen pakanallisuuteen. Hän pitää tilan suurta tammea isänsä hengen asuinpaikkana ja jonkinlaisena palvonnan kohteena. Kun myrskyinen sade lopussa palaa, jää avoimeksi, saiko sen aikaan isä Angelon rukous, intiaanien taikamenot vai Josephin uhraus. Vai olisiko sade tullut joka tapauksessa?

Tuntemattomalle jumalalle on Steinbeckin kirjaksi hieman mystisen outo, eikä nouse hänen parhaiden teostensa tasolle. Kirja on suomennettukin aika myöhään eli vasta 1982, vaikka se on ilmestynyt jo 1933. Kirjakko ruispellossa on aivan eri mieltä eli rakastaa tätä kirjaa. Ketjukolaaja taas on enemmän minun kannallani.

John Steinbeck: Tuntemattomalle jumalalle

Tammen Keltainen kirjasto 1982, 255 s.

Suomentanut Marjatta Kapari

Englanninkielinen alkuteos To a God Unknown 1933

Kuukauden nobelisti Pearl S. Buck: Orjatyttö

Yhdysvaltalainen Pearl S. Buck sai Nobelin palkinnon vuonna 1938. Hän vietti lapsuutensa Kiinassa ja asui siellä pitkän aikaa myös aikuisena. Olen lukenut aikaisemmin pari kertaa hänen teoksensa Hyvä maa, joka on minusta erinomainen kirja.

Orjatyttö kertoo Leinikistä, joka on ostettu rikkaaseen juutalaiseen kauppiasperheeseen seuraksi perheen ainoalle pojalle Davidille. Kirjan alussa Leinikki ja David ovat nuoria ja Leinikki on tietysti rakastunut Davidiin. Kuten Buckin kirjat usein, niin Orjatyttökin sijoittuu Kiinaan. Kaifengin kaupunki oli aikanaan Kiinassa asuneiden juutalaisten keskus. En osannut ajoittaa tapatumia kirjan perusteella, mutta Wikipedia-artikkelin mukaan aika on suunnilleen 1800-luvun puoliväli.

Kirjassa taistellaan Davidin sielusta. Hänen äitinsä haluaisi naittaa pojan rabbin tyttärelle Lealle. Isä Esra ben Israel puolestaan suosii kiinalaisen kauppakumppaninsa tytärtä, joka sattuu lisäksi olemaan kaunis ja suloinen. Mukana on myös Leinikki juonitteluineen, vaikka hän tietää, että orjana hänellä ei ole toivoa päästä Davidin vaimoksi.

”Kysymys oli tämä: Onko elämä onnetonta vai onnellista? Jos hän vain olisi saanut vastauksen tähän peruskysymykseen, Leinikki ajatteli, niin hän olisi osannut toimia sen mukaisesti. Jos elämä saattoi olla ja jos sen piti olla onnellista, jos eläminen itsessään oli hyvää, niin miksi hän ei yrittäisi saada kaikkea, mihin saattoi ulottua? Mutta jos, kun kaikki oli saavutettu, elämä sellaisenaan oli onnetonta, hänen oli tyydyttävä siihen, mikä hänellä oli.”

Kulttuurierot ovat Buckin aiheita. Tässä hän esittää juutalaisuuden kovana ja ankeana verrattuna suvaitsevaiseen kiinalaiseen filosofiaan. Erot ovat sellaisia, että juutalaisuuden tilalla voisi olla mikä tahansa Kiinasta länteen vallalla oleva yksijumalainen uskonto, jonka harjoittajat uskovat, että heidän jumalansa on ainoa oikea.

Orjatytössä olisi aineksia hyväksi kirjaksi, mutta valitettavasti kirja on ikävä ja monin kohdin pitkäveteinen. Tyyli on raskas ja varsinkin rouva Esrasta ja rabbista puhuttaessa tylsän ylevä. Kun Lea ja David selvittävät välejään, lipsahdetaan melodraaman puolelle. Välillä oli vaikea uskoa, että Orjatyttö on saman kirjailijan teos kuin Hyvä maa. Lisäksi Orjatyttö on ilmestynyt vasta Buckin jo saatua Nobelin. Jos joku haluaa tutustua Pearl S. Buckiin, kannattaa lukea Hyvä maa, eikä Orjatyttöä.

Buckin kirjoja on aikanaan suomennettu paljon, mutta löysin blogeista vain pari kirjoitusta Hyvästä maasta, kirjoittajina Suketus ja MrRainfold, yhden kirjoituksen romaanista Naisten piha blogista Arjen kulttuuria ja yhden kirjasta Lapsi ei vartu blogista Tahaton lueskelija.

Pearl S. Buck: Orjatyttö

Tammi 1950, 2. painos, 324 s.

Suomentanut Tauno Tainio

Englanninkielinen alkuteos Peony 1948