Anna-Liisa Haavikko: Kaari

 

Anna-Liisa Haavikko on kirjoittanut hienon elämäkerran Kaari Utriosta. Hän on saanut käyttöönsä Utrion oman arkiston, jossa ovat muun muassa Utrion saamat ja lähettämät kirjeet.

Oma historiani Utrion kirjojen kanssa alkoi jo ensimmäisestä eli romaanista Kartanonherra ja kaunis Kirstin ja jatkui vuosien mittaan viimeisiin, 1800-luvun alun Suomeen sijoitettuihin tapakomedioihin. Elämäkertaan liitettyä julkaisuluetteloa katsoessani huomasin, että olen lukenut suurimman osan Utrion kaunokirjallisesta tuotannosta. Tietokirjoista sen sijaan tuttu on vain Eevan tyttäret. Olen aina pitänyt Utrion rohkeista sankarittarista ja kirjojen feminismistä, jonka tyyli on usein ilkikurinen.

Minua kiinnosti eniten, mitä elämäkerrassa kerrotaan kirjailijan työstä. Utrio teki aina perusteellista taustatyötä ja suunnitteli kirjat tarkasti etukäteen. Itse kirjoittamisesta sanotaan:

”Kirjailijan työn suurimpia iloja oli, kun tarina alkoi viedä. Silloin Kaari itki ja nauroi kuvatessaan sankareitaan. Maailma oli kaukana, ja hän rakasti ja vihasi henkilöitään. Ilman noita nautinnon hetkiä hän ei voinut elää.”

Kaari etenee kronologisesti lapsuudesta vuoteen 2020. Nyt Utrio ei enää kirjoita romaaneja, mutta jatkaa tarinointia Facebookissa.

Kun elämäkerta kattaa monta vuosikymmentä, siitä näkyy selvästi, miten suhtautuminen viihdekirjallisuuteen on muuttunut. Utrion uran alussa hänen historiallisia romaanejaan väheksyttiin, puhuttiin jopa ”rouvaspornosta”. Myöhemmin kirjat ja kirjailija saivat tunnustusta. Vuonna 1995 Utrio nimitettiin taiteilijaprofessoriksi.

On hämmästyttävää, kuinka paljon Utrio on ehtinyt. Hän on julkaissut kirjan lähes joka vuosi. Hän on kirjoittanut kolumneja, pitänyt esitelmiä, opettanut kirjoittamista. Hän on pitänyt yllä laajaa kirjeenvaihtoa. Someron kotitilalla on ollut jatkuvasti menossa joku rakennusprojekti puoliso Kai Linnilän johdolla. Siellä toimii myös perheyritys Amanita. Kaiken tämän lisäksi Utrio on ollut Kirjailijaliiton johtokunnassa, valtion kirjallisuustoimikunnassa, Someron kunnanvaltuustossa ja aktiivisena jäsenenä erilaisissa seuroissa, kuten Minna Canthin seurassa.

Olen kirjoituksessani keskittynyt Kaari Utrioon kirjailijana, mutta elämäkerrassa on tietysti mukana myös hänen siviilielämänsä, puolisot, lapset, vanhemmat, ystävät. Olin kerran vuosikausia sitten Utrion kanssa yhtä aikaa pienten kokojen vaatekaupassa, jonka vakioasiakkaita olimme molemmat (kertoi kaupan omistaja myöhemmin). Olin niin arka, että en uskaltanut puhutella ihailemaani kirjailijaa. Elämäkerran perusteella olisin hyvin voinut tehdä sen.

Kulttuuri kukoistaa -blogissa elämäkertaa kuvataan sanoilla fiksu, monipuolinen, helposti luettava ja paljon kertova.

Anna-Liisa Haavikko: Kaari
Siltala 2021, 509 s.

Satuja aikuisille. Sadan vuoden unet

 

Satuja aikuisille. Sadan vuoden unet on ensimmäinen kirja, jonka olen tänä vuonna valinnut Helmet-haastetta ajatellen. Haasteessa on kohta Satukirja, ja sellaista en tule lukeneeksi muuten.

Kirjassa on 13 kirjailijan mukaelmat vanhoista saduista. Suurin osa saduista on tuttuja, esimerkiksi nimeen valittu Sadan vuoden unet pohjautuu tietysti Prinsessa Ruususeen. Vaikka jotkut kirjoitukset etääntyvät kauas lähtökohdastaan, sadut oli varsin helppo tunnistaa paria harvinaisempaa lukuun ottamatta. Kirjan lopussa kukin kirjailija kertoo lyhyesti suhteestaan omaan satuunsa, joten sieltä ainakin selviää, mistä saduista on kysymys.

Satujen tyyli ja käsittelytapa vaihtelevat suuresti. Osa on sijoitettu nykyaikaan, joku on menneisyydessä, mutta mukana on myös scifiä ja yksi dystopia. Yksi on kirjoitettu kovaksi keitetyn dekkarin tyyliin.

Luin kaikki sadut innostuneena, mutta nostan tässä esille kolme, joista pidin eniten. Marika Riikosen kirjoittamassa sadussa Lasikenkä prinssi on kenkäfetisisti, joka ihastuu morsianehdokkaan kenkiin enemmän kuin tyttöön itseensä. Prinssi kirjoittaa tarinan päiväkirjaansa mainiolla tyylillä.

”Nyt kaunokaisella oli sinertävä mekko. Mutta mikä tärkeintä, tähänkin asuun sisältyivät ne erikoiset kengät, jos kuuloelimeni eivät tyystin erehtyneet. Eivätkä ne voineet, onhan minulla absoluuttinen koronkopsekorva.”

Vesa Sisättö on muokannut Lumikin ja seitsemän kääpiötä saduksi Miten HairParadisen Viivi ja Paukku karkottivat taikapeilin hengen (ja pelastivat maailman). Pääosassa on kampaamoon päätyvä taikapeili, jonka hengellä on pahat mielessä. Tämä tarina oli aivan hervoton. Jos on olemassa sellainen genre kuin humoristinen kauhu, niin tämä oli sitä.

Johanna Sinisalon sadun Hantta ja Kertsi lähtökohta näkyy nimestä. Nokkelat sisarukset selviävät kiperistä tilanteista nykytekniikkaa luovasti soveltaen. Sinisalo sanoo sadun kirjoittamisen olleen ”ilkeän herkullinen tehtävä”. Herkullinen oli myös lukukokemus.

Pidin kovasti näistä aikuisille muokatuista saduista. Taas näkyi Helmet-haasteen hyöty: ilman haastetta en olisi kirjaan tullut tarttuneeksi.

Kirjan on toimittanut Juri Nummelin. Kirjoittajat ovat Johanna Venho, Vesa Sisättö, Sari Peltoniemi, Markus Harju, Artemis Kelosaari, Marika Riikonen, Juha-Pekka Koskinen, Shimo Suntila, Markus Leikola, Heikki Nevala, Johanna Sinisalo, Anne Leinonen ja Tiina Raevaara.

Satuja aikuisille. Sadan vuoden unet
Toimittanut Juri Nummelin
Jalava 2017, 331 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 42. Satukirja.

Tash Aw: Silkkimies

 

Silkkimies on malesialainen Johnny Lim. Häntä katsotaan kolmen henkilön silmin. Heidän kirjoituksensa ovat peräkkäin. Johnnyn poika kertoo, mitä on saanut selville kirjoista ja lehtiartikkeleista. Hän inhosi isäänsä, eikä ole saanut tältä tietoja. Johnnyn tausta on tuntematon, mutta hänestä tuli merkkimies, menestyksekkään Silkkitehdas Soinnun omistaja ja sotasankari.

Pojan jälkeen omasta lyhyestä avioliitostaan kirjoittaa Johnnyn vaimo Snow. Hän kuoli pojan synnytykseen. Snown osuus on päiväkirjamerkintöinä. Kolmas kertoja on Johnnyn ystävä, englantilainen Malesiaan asettunut Peter. Hän muistelee vanhainkodissa historiaansa Johnnyn kanssa.

Kolmen henkilön näkemys Johnnysta on täysin erilainen. Tuntuu, että he ovat yhtä mieltä vain siitä, että hän omisti Silkkitehdas Soinnun. Pojan tiedoista (ehkä paremminkin tulkinnoista) osa on selvästi virheellisiä. Snow tuntuu tunteneen miehensä elämän kaikkein huonoiten. Peter vaikuttaa luotettavimmalta.

Kertojat eivät ole samaa mieltä edes tapahtumista. Johnnyn luonteesta heidän käsityksensä ovat suorastaan vastakkaisia. Poika kirjoittaa:

”Joissain ihmisissä on syntymästä saakka häivä ilkeyttä. Se myrkyttää heidän verensä, ajelehtii suonissa kuin salaperäinen virus. Se saattaa pysyä piilossa vuosikaudet, nousta esiin vain joskus. - - Ennen pitkää kylmä viha vie kuitenkin voiton. Se on parantumaton tila.”

Ystävä Peter sanoo:

”Hänen kasvoilleen levisi turmeltumattoman viaton ilme, jollaista en ollut nähnyt kertaakaan länsimaissa.”

Lukija joutuu muodostamaan oman käsityksensä limittäin ja lomittain menevien epäluotettavien kertomusten perusteella. Kirjan lähestymistapa kohteeseensa on onnistunut. Kenestä tahansa saataisiin todennäköisesti aika erilainen kuva kolmen henkilön välityksellä, vaikka hänen elämänsä ei olisikaan niin monivaiheinen ja salaperäinen kuin Johnnyn.

Suomalaiselle lukijalle Silkkimiehessä on lisäksi itämaista eksotiikkaa, vierasta kulttuuria ja historiaa. Ainakin minun piti googlata, mitä Malesialle tapahtui toisen maailmansodan alkuvuosina, joihin kertomukset painottuvat.

Tash Aw: Silkkimies
Suomentanut Irmeli Ruuska
WSOY 2006, 329 s.
Englanninkielinen alkuteos The Harmony Silk Factory 2005

***********

Helmet-haaste: kohta 1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa.

Maailmanvalloitus: Malesia.

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa

 

Risto Isomäen ekotrilleri Sarasvatin hiekkaa on maineensa veroinen. Juoneen punoutuvat oivaltavasti Grönlannin jäätiköiden sulaminen, Storeggan jättimäinen merenalainen maanvyöry lähes 10000 vuotta sitten, Intian rannikolta merestä löytyneet muinaisen korkeakulttuurin jäänteet sekä jopa Atlantis-myytti.

Toimijoina ovat merentutkijat Sergei ja Amrita, jäätikkötutkija Susan ja suomalainen insinööri ja keksijä Kari. He kaikki päätyvät saman ongelman äärelle.

Sarasvatin hiekkaa tarjoaa jännittäviä hetkiä ja huikean loppuhuipennuksen. Lisäksi se antaa runsaasti tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista.

”– Jäätikön heijastavuus vähenee hiekkapölyn, noen ja levien takia ja jään sulaminen kiihtyy. Jäätikön pinnalle muodostuu suuria sulavesilätäköitä ja jääjärviä. Vesipintojen heijastavuus on alle kymmenen prosenttia, kymmenen kertaa vähemmän kuin puhtaalla lumella. Lätäköt ja jääjärvet imevät aurinkoenergiaa kuin sieni.”

Sarasvatin hiekkaa on ilmestynyt vuonna 2005, mutta ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan. Päinvastoin, se tuntuu nyt entistäkin todemmalta ja pelottavammalta.

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa
Tammi, pokkaripainos 2021, 322 s. (ensimmäinen painos 2005)

***********

Helmet-haaste: kohta 34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa.

Laurent Binet: Kuka murhasi Roland Barthesin?

 

Filosofi ja kirjallisuuden tutkija sekä kriitikko Roland Barthes kuoli vuonna 1980 jäätyään auton alle. Tästä lähtökohdasta Laurent Binet on kirjoittanut rikosromaanin, jossa Barthesin kuolemaan johtanut auto-onnettomuus on murha. Sen syynä on salaperäinen paperi, joka Barthesilla oli mukanaan ja joka katosi murhapaikalta.

Henkilöinä on ajankohdan kuuluisia ranskalaisia älykköjä kuten Julia Kristeva, Bernard-Henri Lévy, Michel Foucault, Jacques Derrida ja useita muita, joiden nimet olivat minulle ennestään tuntemattomia. Myös Umberto Eco on mukana. Kirjan tyylilaji on satiirinen. Satiirista olisi saanut enemmän irti, jos tuntisi älykkökuuluisuuksien kirjoituksia, mutta olen lukenut ainoastaan Umberto Ecoa ja häneltäkin vain romaanin Ruusun nimi (josta en pitänyt). Presidentti Giscard d’Estaing ja tulossa olevissa vaaleissa hänen kanssaan kilpaileva Mitterrand esikuntineen ovat myös kiinnostuneita Barthesilta kadonneen paperin sisällöstä.

Binet on saanut juoneen sovitetuksi muitakin historiallisia tapahtumia, kuten Bolognan rautatieaseman tuhoisan terrori-iskun sekä tapon, jonka teki filosofi Louis Althusser. Hän kuristi vaimonsa.

Juttua määrätään tutkimaan komisario Jacques Bayard, joka ei ymmärrä mitään kuulustelemiensa filosofien puheista. Hän ottaa apulaisekseen kielitieteen väitöskirjaa valmistelevan nuoren Simon Herzogin, jonka tulkkauksia lukijakin tarvitsee. Joistakin osuvista kohtauksista huolimatta kirjasta jää päällimmäiseksi tunne, että kirjailija esittelee siinä omaa tietämystään. Sama tunne jäi minulle Econ Ruusun nimestä. En siis erityisemmin innostunut tästä romaanista.

Kirsin Book Clubin Airi Vilhunen on kirjoittanut teoksesta hienon analyysin. Hänestä se on älykäs, kepeä ja nerokas.

Laurent Binet: Kuka murhasi Roland Barthesin?
Suomentanut Lotta Toivanen
Gummerus 2017, 378 s.
Ranskankielinen alkuteos La septième fonction du langage 2015

***********

Helmet-haaste: kohta 24. Kirjan nimessä on kysymysmerkki tai huutomerkki.

Kuukauden nobelisti Roger Martin du Gard: Confidence africaine

 

Ranskalaisen Roger Martin du Gardin tunnetuin teos on kahdeksanosainen romaanisarja Les Thibault, josta on suomennettu kuusi osaa nimellä Thibault’n suku. Pientä kirjaa Confidence africaine (afrikkalainen luottamuksenosoitus) kutsutaan Martin du Gardin teosluettelossa kertomukseksi. Sitä ei ole suomennettu. Olen lukenut sen kerran aikaisemmin vuosia sitten ja luin uudestaan tätä bloggausta varten. Tapojeni vastaisesti selostan tässä kertomuksen juonta.

Kirjassa on kehyskertomus, johon Martin du Gard on kirjoittanut itsensä. Kirjailija on mennyt keuhkotautiparantolaan tapaamaan erästä hoidettavana olevaa oppilastaan. Siellä hän tutustuu italialaiseen kirjakauppiaaseen Barbazanoon, jonka sisarenpoika Michele on kuolemaisillaan tautiin. Michele kuoleekin muutaman päivän kuluttua. Kirjailija auttaa Barbazanoa käytännön järjestelyissä. He ovat alusta alkaen pitäneet toisistaan.

Myöhemmin Martin du Gard on työmatkalla, joka vie hänet oleskelemaan j0ksikin aikaa pohjoisafrikkalaiseseen kaupunkiin, jossa Barbazano asuu. Kirjailija tutustuu Barbazanon yhtiökumppaniin Luzzatiin, joka on naimisissa Barbazanon sisaren Amalian kanssa. He ovat aivan erilaisia kuin Barbazano, niin henkisesti kuin ruumiillisestikin. Amalia on paljon miestään nuorempi. Hän istuu kaupan kassalla ja syö koko ajan viikunahilloa tai turkkilaisia makeisia. Ylensyöminen ja useat raskaudet ovat muokanneet hänen ulkomuotoaan niin, että kirjailija pitää häntä täydellisenä parannuskeinona seksuaalista halua vastaan.

Afrikkalainen luottamuksenosoitus on Barbazanon kirjailijalle kertoma tositarina, jonka Martin du Gard sanoo vain kirjanneensa ylös sellaisena kuin se hänelle kerrottiin. Barbazanon ja Amalian äiti kuoli, kun lapset olivat pieniä. Ankara isä kohteli heitä etäisesti. Lapset asuivat kaupan ja muiden asuintilojen yläpuolella samassa huoneessa. Kun Barbazano oli 17-vuotias ja Amalia 21, he alkoivat maata keskenään. Kiihkeä suhde kesti neljä vuotta kenenkään huomaamatta. Sille tuli loppu, kun Barbazanon piti lähteä kahden vuoden asepalvelukseen. Samoihin aikoihin isä päätti naittaa Amalian liikekumppanilleen Luzzatille. Amalia ei olisi halunnut naimisiin ”vanhan sian” kanssa, mutta isälle ei sanottu vastaan. Hän päätti hankkiutua raskaaksi ennen häitä. Keuhkotautiparantolassa kuollut Michele oli sisarusten lapsi.

Kirjailijaa hämmensivät perheen nykyiset järjestelyt. Barbazano asui yhdessä lankonsa ja sisarensa ja heidän lapsilaumansa kanssa. Hänen ja Amalian välinen intohimo oli laantunut asepalveluksen aikana. Sen jälkeen hän oli joutunut ensimmäiseen maailmansotaan, ja kun hän palasi sieltä, Amalia näytti täysin tyytyväiseltä elämäänsä. Sisarukset eivät olleet koskaan enää puhuneet nuoruutensa tapahtumista.

Confidence africaine on minusta erinomainen kertomus rakenteeltaan ja tyyliltään. Barbazano kertoo intohimotarinansa viileän toteavasti. Tunteita herää lukijassa.

Barbazano aloittaa kertomuksensa sen jälkeen, kun hän ja kirjailija ovat keskustelleet ranskalaisesta lehtiartikkelista, jossa syytettiin nuoria amerikkalaisia romaanikirjailijoita shokeeraavista ja epätodennäköisistä aiheista. Ehkä Martin du Gard halusi sanoa, että elämässä tapahtuu kaikenlaista poikkeuksellista.

Sarjasta Thibault’n suku on blogannut Jokke.

Roger Martin du Gard: Confidence africaine
Gallimard, 1995, 89 s. (ilmestynyt ensimmäisen kerran 1949)

***********

Sijoitan kirjan Helmet-haasteeessa kohtaan 28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä. Kirja ei ollut hyödyllinen sisältönsä vuoksi, vaan siksi, että en ole pitkään aikaan lukenut mitään ranskaksi ja jouduin verestämään taitojani.