Ann Cleeves: Väärä todistus

 

Väärä todistus on Vera Stanhope -sarjan toinen kirja. Se on jostain syystä suomennettu vasta nyt.

Pidän dekkareista, joissa a) ei ole raakaa väkivaltaa b) poliisit tai muut tutkijat eivät ole henkilökohtaisesti yhteydessä rikokseen c) on yhteiskunnallinen näkökulma. Nykyisin varsinkin kohdan b mukainen juoni on yleinen kirjojen lisäksi myös tv-sarjoissa. Poliisit tai heidän lähipiirinsä ovat rikoksen kohteena tai uhattuina. Joskus poliisi on jopa osallinen rikoksiin. Cleevesin Vera Stanhope -dekkarit toteuttavat kohdat a ja b. Yhteiskunnallisesti merkittäviä aiheita niissä ei niinkään ole. Niissä on oleellista psykologinen ihmissuhdekuvaus. Tietysti päähenkilökin on tärkeä, ja Vera Stanhope pienine omituisuuksineen on yksi parhaista poliisidekkareiden sankareista.

Väärä todistus lähtee liikkeelle kymmenen vuotta sitten tehdystä 15-vuotiaan tytön murhasta, jonka tekijäksi tuomittu nuori nainen on juuri tehnyt itsemurhan vankilassa. Samaan aikaan on ilmaantunut uusi todistaja, jonka kertomuksen perusteella nainen ei voinut olla syyllinen. Vera Stanhope lähetetään selvittämään vanhaa rikosta lähellä Hullin kaupunkia sijaitsevaan pieneen kylään.

Kirjan rakenne poikkeaa tavanomaisesta. Sen ensimmäisessä osassa näkökulmahenkilöinä vuorottelevat murhan uhrin löytänyt tyttö, joka on nyt nuori nainen ja pienen vauvan äiti, hänen puolisonsa ja murhasta tuomitun naisen isä. Vera Stanhope piipahtaa vain sivuhenkilönä heidän kertomuksissaan. Kun tapahtuu uusi murha, kirjassa alkaa toinen osa, jossa ihmisiä ja tutkimusten etenemistä katsotaan Veran silmin.

Pieni joenvarsikylä on juuri sopiva tapahtumapaikka Cleevesin tyyppiselle dekkarille. Kaikki ihmiset tuntevat toisensa ainakin pinnallisesti, mutta syvemmältä löytyy salaisuuksia ja yllättäviä yhteyksiä. Väärä todistus on hyvä lisä Vera Stanhopen tutkimuksista kertoviin kirjoihin.

Ann Cleeves: Väärä todistus
Suomentanut Annukka Kolehmainen
Karisto 2024, 384 s.
Englanninkielinen alkuteos Telling Tales 2005

***********

Väärä todistus on ensimmäinen tänä vuonna lukemani dekkari, ja sille on sopiva paikka Helmet haasteessa: kohta 24. Kirjassa tehdään laittomuuksia.

3 x Vera Stanhope

 

Olen viime kuukausina lukenut Ann Cleevesin Vera Stanhope -dekkareita rentoutuskirjoina. Cleevesin rikosromaanit ovat perinteisiä brittidekkareita. Niissä ei ole raakaa väkivaltaa, ja vaikka poliisin käytössä on modernit menetelmät kuten dna-analyysit, niin rikokset ratkaistaan kuulustelemalla, motiivia etsimällä ja ihmissuhteisiin paneutumalla. Komisario Vera Stanhope on upea päähenkilö. Hän on erikoinen, mutta ei liikaa. Hän on iso, kömpelö ja pukeutuu huolimattomasti. Hän on yksinäinen. Hän omistautuu työlleen ja on siinä hyvä. Televisiosarjan Vera on hieman siistitty versio kirjojen Verasta.

Viiltoja

Viiltoja on suljetun paikan mysteeri. Syrjäisessä Kirjailijoiden talossa pidetään kurssia rikoskirjailijuudesta haaveileville. Yksi kurssin ohjaajista murhataan. Hän oli professori, näkyvä tv-esiintyjä ja teräväsanainen kriitikko. Kurssin järjestäjillä ja osallistujilla on yllättäviä kytkentöjä murhan uhriin ja toisiinsa. Rikospaikka antaa Cleevesille mahdollisuuden itseironisiin kommentteihin. ”Christiempää kuin Christie itse.”

Merilokki

Vera saa vankilaan joutuneelta entiseltä kollegaltaan vinkin ruumiin kätköpaikasta. Vinkki osoittautuu paikkansa pitäväksi, mutta piilosta löytyy yhden ruumiin sijasta kaksi. Juttu on vanha. Uhreista on jäljellä vain luut. Tässä tutkimuksessa Vera joutuu pelkäämään, paljastuuko hänen edesmenneestä Hector-isästään jotakin vakavampaa kuin suojeltujen lintujen metsästäminen ja täyttäminen ja niiden munien myyminen. Veran lähestymistapa tutkintaan näkyy siinä, miten hän arvioi järjestelmällistä ja tehokasta nuorta alaistaan Hollya.

”Hän kuitenkin tiesi, ettei Hollysta koskaan tulisi parempaa poliisia. Tämä ei pystynyt luontevasti seurustelemaan eri-ikäisten ja eritaustaisten ihmisten kanssa, kuuntelemaan, tunnustelemaan ja ymmärtämään. Ihmiset eivät kiehtoneet häntä.”

Synkin ilta

Synkin ilta alkaa, kun Vera löytää sankassa lumipyryssä tien laitaan ovi auki hylätyn auton turvaistuimesta vuoden vanhan pikkupojan. Tapahtumapaikka on lähellä Blockburnin kartanoa, jonne Vera ajaa soittamaan puhelimella, koska kännykälle ei löydy kenttää. Kartanon pihalta löytyy nuoren naisen ruumis. Pikkupojan äidin, kuten nopeasti selviää. Blockburn on Veran isän Hectorin suvun rapistunut kartano. Hector oli katkaissut välinsä sukulaisiinsa, eikä Verakaan ollut pitänyt heihin yhteyttä. Synkimmässä illassa on tyypillinen englantilainen rikostarinoiden miljöö: vanha kartano, sen omanarvontuntoista väkeä, vuokraviljelijöitä, vanhoja ja uusia salaisuuksia. Kuka oli Veran löytämän lapsen isä?

Ann Cleeves: Viiltoja
Suomentanut Annukka Kolehmainen
Karisto 2014, 314 s.
Englanninkielinen alkuteos The Glass Room 2012

Ann Cleeves: Merilokki
Suomentanut Annukka Kolehmainen
Karisto 2018, 354 s.
Englanninkielinen alkuteos The Seagull 2017

Ann Cleeves: Synkin ilta
Suomentanut Annukka Kolehmainen
Karisto 2021, 345 s.
Englanninkielinen alkuteos The Darkest Evening 2020

Tuttu Cleeves ja uusi Ware

Ann Cleeves: Yöperhoset

Yöperhoset on Cleevesin Vera Stanhope -sarjaa. Tutkimuksen kohteena on kaksoismurha, jossa uhreja yhdistää kiinnostus yöperhosiin. Veran avustajana on vanhan tutun Joe Ashworthin lisäksi konstaapeli Holly Clarke, jonka osuus jutun selviämisessä onkin ratkaiseva. Tutkimukset pyörivät vanhan kartanon maille rakennettujen luksusasuntojen ympärillä. Niiden eläkkeellä olevat asukkaat kutsuvat itseään ”eläköityneiksi hedonisteiksi”. Brittiläiset luokkaerot tulevat esille. Kirjassa on myös ankea kuva vankeinhoidosta, varsinkin kun vangit ovat nuoria. Olen ennenkin kirjoittanut, että Vera Stanhope on näiden kirjojen ydin. Lukiessa tulee ajatelleeksi häntä tv-sarjan Brenda Blethynin kaltaisena, vaikka sarjan Vera on kaunisteltu versio kirjojen Verasta. Cleeves on omistanut Yöperhoset ”Brendalle, kiittäen”.

Ruth Ware: Nainen hytissä 10

Englantilainen Ruth Ware on minulle uusi tuttavuus. Hänen trilleriään Nainen hytissä 10 on kehuttu kovasti. Matkailulehden toimittaja Laura Blacklock pääsee pomonsa sijaisena luksusristeilylle. Alus on uusi, ja risteilylle on kutsuttu mahdollisia sijoittajia sekä lehdistön edustajia. Laura (eli Lo) kuulee ja näkee jotakin, jonka perusteella hän uskoo, että viereisen hytin nainen on murhattu, mutta hänen kertomaansa suhtaudutaan epäuskoisesti. Nainen hytissä 10 on siinä mielessä klassinen, että tapahtumapaikka on suljettu ja mahdollisia tekijöitä on vähän. Kirja kääntyy kuitenkin trilleriksi, kun Lo itse joutuu uhatuksi. Koin Lon alkuun ärsyttävän hysteeriseksi, vaikka hänen käytökselleen oli perusteluja. Kirjoitustyyli kaikkine p- ja v-sanoineen ei aina miellyttänyt.

Olen ehkä vanhanaikainen, mutta näistä kahdesta kirjasta pidin enemmän perinteisestä dekkarista Cleevesin tyyliin.

Ann Cleeves: Yöperhoset

Suomentanut Annukka Kolehmainen

Karisto 2016, 333 s.

Englanninkielinen alkuteos The Moth Catcher 2015

Ruth Ware: Nainen hytissä 10

Suomentanut Terhi Kuusisto

Otava 2018, 352 s.

Englanninkielinen alkuteos The Woman in Cabin 10 2016

 ***********

Helmet-haaste:

Yöperhoset, kohta 34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana

Nainen hytissä 10, kohta 6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella

le Carré - Cleeves - Jokinen

John le Carré: Mies kylmästä, vakoilutrilleri. Mies kylmästä vie lukijan vakoilun käsittämättömään maailmaan, jossa kehenkään ei voi luottaa. Petturi voi olla kuka tahansa, kollega tai jopa esimies. Sivullisista uhreista ei välitetä. Yksi voidaan aina uhrata muiden puolesta. Ja tuo koskee omaakin puolta, eikä vain vastustajaa, joka le Carrén kirjoissa tulee rautaesiripun takaa. Vastakkainasettelu hyvät vastaan pahat  hämärtyy. Uransa loppupuolella oleva Alec Leamas ottaa vastaan viimeiseksi ajattelemansa tehtävän, mutta kaikki ei ole sitä miltä näyttää, eikä suju niin kuin on suunniteltu. Kuten kirjan kannesta näkyy, liikutaan Berliinissä. Aika on heti muurin rakentamisen jälkeen. Leamas on kokenut ja kova, mutta hänen kohdettaan kuvataan näin:

”Leamasin ei ollut vaikea palauttaa mieleensä, että Mundt oli tappaja. Hänestä uhosi kylmyyttä ja ehdotonta varmuutta; hänellä oli täydet edellytykset murhaajaksi. Mundt oli armottoman kova mies.”

Mies kylmästä on jäätävän hyytävää luettavaa.

Ann Cleeves: Satamakatu, Vera Stanhope -sarjan 4. osa. Metrossa murhataan vanha nainen. Tutkimukset selvittävät, että hän oli aktiivinen vapaaehtoistyöntekijä ja seurakuntalainen. Mitä syytä kenelläkään oli murhata hänet? Seuraava uhri on alkoholisti ja satunnainen prostituoitu. Murhatut tunsivat toisensa. Siinäkö on yhteys? Vera Stanhope ja hänen tutkijansa, varsinkin Joe Ashworth, paneutuvat Newcastlen rähjäisen Satamakadun elämään ja ihmisten menneisyyteen. Kirjassa onkin parasta Veran uppoutuminen miljööseen ja ihmissuhteisiin. Hän pääsee niin syvälle, että tulee ratkaisseeksi myös yhden vanhan mysteerin. Murhaajalla Cleeves yllätti minut täysin. Epäilykseni kulkivat aivan toiseen suuntaan. Sama on tapahtunut samantapaisesti ennenkin, pitää muistaa, jos (kun) luen lisää Cleevesiä.

Seppo Jokinen: Vilpittömässä mielessä, komisario Koskisen tutkimuksia vuodelta 2003. Tutkittavana on maahanmuuttajanaisen murha, jota lehdet julistavat isoilla otsikoilla kunniamurhaksi, sekä sarja kuolemantapauksia, joista ei heti tiedetä, ovatko ne itsemurhia, tappoja vai onnettomuuksia. Jälkimmäisten rikosten tekijä paljastetaan kirjan alkupuolella ja lukija pääsee seuraamaan hänen mielenliikkeitään. Kirjan teemat eivät ole lainkaan vanhentuneet, sillä ne ovat naisiin kohdistuva parisuhdeväkivalta ja nettichattailun petollisuus. Koskisen sanoin:

”Kylmät sieluttomat kirjaimet eivät koskaan voineet ilmaista tunteiden aitoutta tai lähettäjänsä todellisia tarkoitusperiä.”

Koskisen joskus sekavalla naisrintamalla on tässä kirjassa rauhallista, mikä on hyvä asia. Esimiehenä hänen pitäisi parantaa ihmissuhdetaitojaan, minkä hän itsekin huomaa lopulta. Vilpittömässä mielessä on luotettavan turvallinen kirja Seppo Jokisen Komisario Koskinen  -sarjassa.

John le Carré: Mies kylmästä

Suomentanut Antti Salomaa

Tammi 2018, 303 s., ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestynyt 1964

Englanninkielinen alkuteos The Spy who Came in from the Cold 1963

Ann Cleeves: Satamakatu

Suomentanut Annukka Kolehmainen

Karisto 2015, 317 s.

Englanninkielinen alkuteos Harbour Street 2014

Seppo Jokinen: Vilpittömässä mielessä

Karisto 2003, 280 s.

***********

Helmet-haaste:

Mies kylmästä; 33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan. Katsoin elokuvan joitakin vuosia sitten televisiosta, ja tietysti suunnilleen ainoa asia, jonka muistin, oli loppu.

Satamakatu; 31. Kirjassa kuljetaan metrolla. Metrossa tapahtuu tässä muutakin kuin alun murha.

Vilpittömässä mielessä; 30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema. Kannessa on öinen kuva Tampereelta.

Ann Cleeves: Kuolemanhiljaisuus

Kun lainaa Ann Cleevesin Vera Stanhope -dekkarin, tietää mitä saa: tavanomaisen rikosromaanin, jossa ei ole mitään erikoista. Joskus kaipaa sen tyyppistä turvallista luettavaa.

Kuolemanhiljaisuudessa on jonkinlaisena teemana vanhempien ja lasten suhteet, ja erityisesti äidin ja lapsen suhde. Kirjan alussa komisario Vera Stanhope löytää itse ruumiin kuntokeskuksen saunasta. Surmattu on lapsiperheisiin erikoistunut sosiaalityöntekijä. Sitä kautta päästään edellä mainittuihin suhteisiin, mutta myös aivan ’tavallisilla’ juttuun sekaantuneilla perheillä on omat ihmissuhdeongelmansa.

Parasta näissä kirjoissa on Vera Stanhope. Hän on hieman outo, pukeutuu kummallisesti, eikä hänellä ole muita ystäviä kuin lähin työtoveri. Hänenkin taustallaan on lapsuuskodin ongelmia. Kaikesta huolimatta hän on edennyt komisarioksi ja ihan omilla ansioillaan.

Sen jälkeen kun katsoin tv:stä Vera Stanhope -poliisisarjaa, minun on ollut pakko ajatella Vera näyttelijä Brenda Blethynin näköisenä. Blethyn teki sarjasta katsomisen arvoisen. Hän on todella hyvä näyttelijä. Oletteko nähneet häntä Mike Leigh’n hienossa draamaelokuvassa Salaisuuksia ja valheita? Mikä suoritus siinäkin!

Ann Cleeves: Kuolemanhiljaisuus

Suomentanut Kimmo Lilja

Karisto 2013, 338 s.

Englanninkielinen alkuteos Silent Voices 2011

***********

Helmet-haasteessa en keksinyt mitään muuta kohtaa, johon tämä sopisi, kuin 23. Käännöskirja.

Ann Cleeves: Sininen sarastus

Sininen sarastus on Ann Cleevesin Shetlanti-sarjan neljäs ja viimeinen osa. Olen kirjoittanut myös kolmesta aikaisemmasta (Musta kuin yö, Valoisat illat, Punaista tomua).

Tässä kirjassa komisario Jimmy Perez vie kihlattunsa Franin tutustumaan kotisaareensa Fair Isleen. Fair Isle on Shetlannin kaukaisimpia asutettuja saaria. Sinne kulkee Perezin isän kipparoima yhteysalus ja sinne on mahdollista päästä myös pienellä lentokoneella. Kun Jimmy ja Fran pääsevät saarelle, alkaa myrsky, joka käytännössä eristää saaren muutamaksi päiväksi. Koska kyseessä on rikosromaani, tapahtuu murha, ja saaren eristyneisyyden vuoksi Jimmy Perez joutuu aloittamaan tutkimukset yksin.

Saaren pohjoismajakassa on lintuasema. Sen johtava tutkija murhataan. Hän on saavuttanut kuuluisuutta omalla alallaan, mutta on yleisestikin tunnettu television luonto-ohjelmista. Epäiltyjen joukko on rajattu ja mahdollisia motiiveja löytyy ammattikateudesta rakkauteen ja mustasukkaisuuteen. Tutkimukset sivuavat myös Jimmy Perezin lähipiiriä.

Sininen sarastus on taitavasti rakennettu jännitysromaani, jossa syyllistä joutuu arvailemaan pitkään. Loppu on vain niin surullinen, että siitä jää alakuloinen olo. Vihjauksia on pitkin matkaa, mutta lukijana toivoo, että ei kai sittenkään. Aivan viimeinen virke antaisi minusta mahdollisuuden, että Cleeves voisi jatkaa Jimmy Perezin parissa, mutta ei Shetlannissa.

Ann Cleeves: Sininen sarastus

Suomentanut Annukka Kolehmainen

Karisto 2010, 336 s.

Englanninkielinen alkuteos Blue Lightning 2010

Ann Cleeves: Punaista tomua

Viikolla 8.-14.6. vietetään Kirjan vuoden 2015 dekkariviikkoa. Tällä viikolla monet kirjabloggaajat kirjoittavat dekkareista. Minultakin on tulossa tämän postauksen lisäksi ainakin toinen aiheeseen liittyvä.

Punaista tomua on kolmas kirja Ann Cleevesin Shetlantiin sijoitetussa dekkarisarjassa. Aiemmat ovat Musta kuin yö ja Valoisat illat (linkit omiin postauksiini).

Tällä kertaa komisario Jimmy Perez joutuu tekemään tutkimuksia pienellä Whalseyn saarella, joka sijaitsee lyhyen lauttamatkan päässä pääsaarelta. Whalsey muodostaa oman suljetun yhteisön, jossa kaikki tuntevat toisensa. Tämä on tyypillistä Cleevesin Shetlanti-dekkareille. Kirjassa nousee etualalle Perezin työtoveri Sandy Wilson, joka on kotoisin Whalseysta ja joka siksi tietää paljon saaren asukkaista ja heidän välisistään ristiriidoista. Tutkimukset alkavatkin Sandyn isoäidin kuolemasta. Isoäiti on ollut melkoinen persoona. Hän on kirjan kiinnostavin hahmo, vaikka kuolee heti alussa.

Kirjan alkuperäinen nimi on Red Bones. Luilla viitataan löytöön, jonka saarella kaivauksia suorittavat arkeologit tekevät. Kaksi nuorta arkeologityttöä ja heidän professorinsa ovat ulkopuolisia toimijoita, jotka hämmentävät saaren elämää.

Kun rikostarinan syyllinen selviää, niin lukija ajattelee (ainakin minä ajattelin), että olinpa hölmö, kun en tuota tajunnut. Niin itsestään selvä ratkaisu on. Mutta siis taitavasti pyöritelty.

Shentlanti-sarjan kirjoissa seurataan Jimmy Perezin siviilielämääkin, mutta tavalla, joka ei sinänsä haittaisi lukemista "väärässä" järjestyksessä. Jos näihin kirjoihin haluaa tutustua, kannattaa kuitenkin aloittaa ensimmäisestä (Musta kuin yö). Minusta se on edelleen sarjan paras.

Ann Cleeves: Punaista tomua

Suomentanut Annukka Kolehmainen

Karisto 2009, 366 s.

Englanninkielinen alkuteos Red Bones 2009

Ann Cleeves: Valoisat illat

”Hänellä oli klovninnaamari kasvoillaan. Kuminauha painoi hiuksia, niin että ne hapsottivat naamion ympärillä. Naamio oli aivan samanlainen kuin se, joka peitti edelleen vajassa rikospaikkatutkijoita odottavan vainajan kasvoja. Perez tunsi taas vatsaansa kouraisevan. Hetken häntä kiehtoi se, että naamio päässä lapsi lakkasi näyttämästä inhimilliseltä. Aivan kuin joku olisi varastanut hänen sielunsa.”

Valoisat illat on Ann Cleevesin Shetlanti-sarjan toinen osa. Ensimmäisen osan Musta kuin yö luin aiemmin tänä vuonna.

Alussa murhataan tuntematon englantilainen, joka oli häiriköinyt gallerian avajaisissa. Galleriassa oli paikallisen, mutta kansainvälistä kuuluisuutta saavuttaneen taiteilijan retrospektiivinen näyttely. Siellä esiintyi myös hänen veljenpoikansa, josta oli tullut kuuluisa shetlantilasta musiikkia soittamalla. Murhan juuret ovat menneisyydessä ja murhia tapahtuu tietysti lisää.

Komisario Jimmy Perez tutkii murhia omalla rauhallisella tyylillään antamatta paikalle lähetetyn johtavan tutkijan Roy Taylorin häiritä liikaa. Paikkakunta on niin pieni, että Perez tuntee jollakin tavalla kaikki kuulusteltavat. Hän selvittää tapauksen pohdiskelemalla ja ihmisten välisiin suhteisiin paneutumalla, eikä niinkään rikosteknisten todisteiden perusteella.

Pidin kirjasta Musta kuin yö enemmän kuin tästä. Valoisat illat on kelvollinen dekkari, mutta ehkä Shetlannin ja Jimmy Perezin tyylin uutuudenviehätys oli nyt hävinnyt. Musta kuin yö oli myös yllätyksellisempi. Tässä murhaajan arvasi aika helposti. Myönteisistä asioista voin sanoa, että Perezin ja edellisessä kirjassa suuressa osassa olleen taiteilija Franin haparoivan suhteen kehittyminen on kuvattu todentuntuisesti.

Valoisat illat on viimeinen kirja, jonka luin Oksan hyllyltä -blogin Rikoksen jäljillä -haasteeseen. Tarkoitukseni on julkaista koontipostaus huomenna.

Ann Cleeves: Valoisat illat

Karisto 2008, 376 s.

Suomentanut Annukka Kolehmainen

Kannen kuva Getty Images

Englanninkielinen alkuteos White Nights 2008

Ann Cleeves: Musta kuin yö

Luin viime kuussa Cleevesin ensimmäisen Vera Stanhope -dekkarin, joka oli varsin tavanomainen. Sain silloin Elinalta kommentin, että Cleevesin Shetlantiin sijoittuva sarja on hänestä parempi. Tämän kirjan luettuani olen aivan samaa mieltä.

Musta kuin yö on Shetlanti-sarjan ensimmäinen kirja. Rikoksia tutkii Jimmy Perez, joka on nimestään huolimatta syntyperäinen shetlantilainen. Piti oikein katsoa kartasta tarkasti Shetlantia ja Lerwickin kaupungin sijaintia. Tämän kirjan rikos tapahtuu pienessä kylässä, jossa kaikki tuntevat toisensa. Jimmy Perezkin tuntee lähes kaikki tapahtumiin liittyvät, tai ainakin tietää heidät. Dekkarille on yleensä etua siitä, että ympäristö on vähän oudompi, niin tässäkin.

Kirjassa tutkitaan nuoren tytön murhaa. Lisäjuonteen tutkimuksiin tuo se, että samassa kylässä on vuosia aiemmin kadonnut pieni tyttö. Vanha rikos oli jäänyt selvittämättä, mutta vahvimmin epäilty mies asuu edelleen seudulla.

Musta kuin yö on hyvä napakka rikosromaani. Se on palkittu ilmestymisvuotenaan Englannin parhaana dekkarina, mikä on aina suositus. Murhaaja oli ainakin minulle täydellinen yllätys, henkilö, jota en epäillyt kertaakaan. Ratkaisu oli kuitenkin täysin looginen, eikä keksityn kiemuraisen tuntuinen. Hyvä piirre tuokin.

Tapahtumapaikan nimi on Ravenswick ja englanninkielisessä kirjan nimessäkin on korppi. Korpit eivät sinänsä liity rikokseen, mutta niitä lentelee välillä tapahtumien ympärillä.

”Jos Magnus olisi ehtinyt, hän olisi halunnut kertoa tytöille korpeista. Hillheadin mailla oli korppeja, oli aina ollut, siitä asti kun hän oli ollut pikkupoika, ja hän oli katsellut niitä. Joskus ne näyttivät leikkivän. Niiden näki kiertelevän ja kaartelevan taivaalla niin kuin hippaa leikkivät lapset, ja sitten ne laskivat siipensä ja syöksyivät kohti maata.”

Juttuun liittämälläni kuvalla ei ole mitään tekemistä kirjan kanssa. Kuvassa on mustarastas. Pihapiirissä ei liikuskele korppeja kuvattavaksi.

Ann Cleeves: Musta kuin yö

Karisto 2007, 335 s

Suomentanut Annukka Kolehmainen

Englanninkielinen alkuteos Raven Black 2006

Ann Cleeves: Vera - Kuolonkukkia

Ann Cleevesin kirjojen pohjalta tehtyä televisiosarjaa on näytetty Suomessakin. Kirjan kannessa on Vera Stanhopen esittäjä. En katsonut sarjaa, enkä ole aikaisemmin lukenut Cleevesin dekkareita. Kuolonkukkia on ensimmäinen Vera Stanhopen tutkimuksista kertova kirja.

Nuori poika ja vähän vanhempi opiskelijatyttö murhataan. Murhilla on selvästi yhteys toisiinsa. Molemmat uhrit on asetettu dramaattisesti veteen kellumaan ja heidän ympärilleen on siroteltu kukkia. Tapahtumapaikka on sen verran pieni, että murhiin liittyvät ihmiset ovat tavalla tai toisella yhteydessä toisiinsa. On vanhoja koulu- ja opiskelukavereita, entisiä puolisoita, lintubongaajia. Yhteyksiä ilmenee melkein epäuskottavan paljon.

Cleeves on tehnyt Vera Stanhopesta sikäli tyypillisen poliisipäähenkilön, että Vera on omistautunut työlleen, hän on yksinäinen ja alkoholiongelma uhkaa. Toisaalta Cleeves on antanut Veralle epätavanomaisempia ominaisuuksia sekä käytökseen että ulkonäköön. Vera on lihava ja pitää itseään rumana. Hän ei viitsi huolehtia ulkonäöstään ja käyttää ulkoista olemustaan hyväksi kuulusteluissa. Hän korostaa kömpelöä käytöstään ja saa epäillyt aliarvioimaan itseään.

”Pahoittelen, että jouduimme pyytämään teidät tänne juuri ennen illallista”, Vera sanoi. Hän asettui kaikessa rauhassa paikoilleen, pudotti muka vahingossa paperit kassista laskiessaan sen lattialle ja nosti sitä vielä kerran etsiäkseen kynän.

Kuolonkukkia on aika tavanomainen englantilainen perusdekkari. Siinä ei ole mitään erikoista, mutta se sopii hyvin muutaman tunnin ajankuluksi työviikon jälkeen.

Ann Cleeves: Vera - Kuolonkukkia

Karisto 2012, 347 s

Suomentanut Annukka Kolehmainen

Kannen valokuva Helen Turton

Englanninkielinen alkuteos Hidden Depths 2007