Älä kysy yöltä kertoo Noasta ja Theosta. Noa on kirjallisuuden opettaja ja Theo arkkitehti. Theo on viisitoista vuotta Noaa vanhempi. He ovat olleet yhdessä melkein kymmenen vuotta ja asuvat autiomaan laidalla sinne aika vast'ikään rakennetussa pikkukaupungissa. Heidän luonteensa ovat kovin erilaiset. Noa on eläväinen ja innokas, Theo taas, sanoisinko, jähmeä.
Yksi Noan oppilaista on kuollut huumeisiin. Oppilaan isä haluaa perustaa kaupunkiin huumevieroitusklinikan nuorille poikansa muistoksi. Hän on saanut Noan suostumaan hankkeen ajajaksi. Kaupunkilaiset tietysti vastustavat klinikkaa. Klinikkaprojekti vaikuttaa suuresti Noan ja Theon keskinäiseen suhteeseen.
Kirjan keskeinen ajatus onkin mielestäni tässä erään Noan oppilaan ilmaisemana:
Kukaan ei tiedä mitään kenestäkään. Varsinkaan rakkaudesta. Rakkaus on tosiaan tuhoisa tila, tyttö sanoi. Kaksi ventovierasta näkee äkkiä toisensa, tai eivät he oikeasti edes näe toisiaan, he haistavat toisensa, ja hups vain, he ovat kiintyneempiä toisiinsa kuin jos olisivat sisar ja veli. He alkavat nukkua yhdessä, samassa sängyssä, vaikkeivät ole samaa perhettä. Ja usein he eivät ole edes ystäviä, eivät tunne toisiaan, he vain ovat äkkiä koukussa toisiinsa ja koko muu maailma joutaa mäkeen. Katso nyt, miten tuhoisaa se on, oikeasti. Todennäköisesti paljon useammat ihmiset kuolevat rakkauteen kuin huumeisiin.
Noa ja Theo jäivät minulle etäisiksi. Koko kirja oli jotenkin lattea, aiheestaan huolimatta. Amos Ozin kirjoja on suomennettu paljon. Älä kysy yöltä on ilmestynyt jo 1994, mutta suomennettu vasta 2010. En tiedä, viittaako viive jonkinlaiseen välityöhön. Tämä on ensimmäinen lukemani Ozin kirja, joten en osaa verrata sitä hänen muihin teoksiinsa. Hepreankielinen kirja on suomennettu englantilaisesta käännöksestä. Kaksinkertainen kääntäminen ei voi olla vaikuttamatta lopputulokseen.
Amos Oz: Älä kysy yöltä
Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen
Tammi 2010. 282 s.
