Moses Isegawa: Abessinialaiset kronikat

 

Abessinialaisten kronikoiden minäkertoja Mugezi on syntynyt vuonna 1961 eli vuotta ennen kotimaansa Ugandan itsenäistymistä. Hänen kasvutarinansa on samalla itsenäisen Ugandan parin ensimmäisen vuosikymmenen tarina. Siihen kuuluvat Milton Oboten kaksi hallintokautta, niiden välissä Idi Aminin verinen sotilasdiktatuuri, Oboten jälkimmäisen kauden aikainen sisällissota ja AIDSin leviäminen ja tuhot.

Mugezin perhe asui aluksi maalla isoisän tilalla, kunnes isä pääsi töihin Kampalaan postilaitokselle. Mugezi jäi isoäidin hoiviin muun perheen muuttaessa. Oikeasti isoäiti oli isoisän sisar, mutta isoäidiksi Mugezi häntä kutsui. Tuo aika oli pojalle hyvä, mutta se päättyi, kun isoäiti kuoli tulipalossa. Mugezi joutui muuttamaan kaupunkiin.

Mugezi kutsui äitiään Munalukoksi ja isäänsä tämän nimellä Serenity. Hän inhosi äitiään, jonka kasvatus perustui kovan työn teettämiseen ja fyysisiin rangaistuksiin. Vanhemmat lähettivät Mugezin katoliseen pappisseminaariin, vaikka hän olisi halunnut asianajajaksi. Seminaarissa kohtelu ei paljon muuttunut kotioloista. Varsinkin talousasioista vastannut isä Mindi oli suorastaan julma. Mugezi piti Munalukkoa ja isä Mindiä samanlaisina.

”Molemmat uskoivat, että mitä kovakouraisemmin, ilkeämmin ja salakavalammin lapsia kohteli, sitä parempia heistä tuli.”

Koti- ja koulutyrannien vallan alla Mugezi oppi ovelaksi vaanijaksi, huijariksi ja kiristäjäksi, ehkä samoin kuin ihmiset yleensäkin selvitäkseen diktatuurissa.

Mugezin taisteluita Munalukon ja isä Mindin kanssa kuvataan turhankin pitkään ja yksityiskohtaisesti. Ugandalaisten elämästä valtiollisten mullistusten varjossa kertovat lukuisien sukulaisten kohtalot ja kokemukset, kuten isoäidin toimiminen itseoppineena kätilönä ja yrttiparantajana, Serenityn monivuotinen suhde Munalukon tädin kanssa, sedän menestyvä kanankasvatusbisnes, Mugezin suosikkitädin sairastuminen AIDSiin heti häidensä jälkeen ja toisen tädin joukkoraiskaus ja sitä seuranneen masennuksen hoito poppamiehen luona.

Kirjailija Moses Isegawa on suunnilleen Mugezin ikäinen. Hän on asunut useita vuosia Hollannissa, ja Hollantiin hän johdattaa Mugezinkin tarinan lopussa.

Moses Isegawa: Abessinialaiset kronikat
Suomentanut Kirsti Nikkanen
WSOY 1999, 494 s.
Hollanninkielinen alkuteos Abessijnse kronieken 1998

***********

Maailmanvalloitus: Uganda.

Rosa Montero: Instrucciones para salvar el mundo

 

Instrucciones para salvar el mundo (ohjeita maailman pelastamiseksi) ei ole nimestään huolimatta ohjekirja, vaan aivan tavallinen romaani. Siinä seurataan kahta nelikymppistä miestä, jotka kumpikin ovat tyytymättömiä elämäänsä. Taksikuski Matíaksen kohdalla sana tyytymätön on liian vaatimaton. Hän on epätoivoinen. Hän on juuri haudannut syöpään kuolleen vaimonsa, joka oli hänen elämänsä keskipiste. Matías ei näe mitään syytä elää. Lääkäri Daniel on jämähtänyt epäonnistuneeseen parisuhteeseen ja rutiiniksi muuttuneeseen työhön. Hän on vakuuttunut siitä, että vaimo jatkaa yhdessäoloa hänen kanssaan vain, koska nauttii hänen kiusaamisestaan. Koko työuransa Daniel on ollut sairaalan ensiavussa etenemättä vaativampiin tehtäviin. Vapaa-aikansa Daniel viettää netin virtuaalimaailmassa.

Muita keskeisiä hahmoja ovat kaunis nigerialainen prostituoitu Fatma ja ex-professori, luonnontieteilijä, jota Matíaksen suosimassa baarissa kutsutaan nimellä Aivot. Yllättäen Fatma on tyytyväinen elämäänsä, koska hän vertaa sitä kauhukokemuksiinsa Nigeriassa. Hän ihmettelee usein: ”Niin paljon hyviä ihmisiä.” Matías on ehdottomasti hyvä ihminen. Luonnontieteilijä Aivot istuu öisin baarissa juomassa itseään humalaan. Vanhan naisen ja Matíaksen välille syntyy yhteys. Heidän keskusteluissaan Aivot pitää pieniä esitelmiä, joissa hän yksinkertaistaa tieteellisiä teorioita.

Matíaksen ja Danielin tiet risteävät, ja Fatma toimii katalyyttinä muutokselle. Matías saa elämänsä kuntoon, mutta Daniel ei.

Siellä täällä kirjassa sivutaan ilmastonmuutosta, Madridin talven lämpenemistä, tulvia, mehiläisten katoamista. Vanhusten huono hoito on yksi aihe, Madridin ympärille kasvavat slummit toinen.

Kaikesta tästä Montero on saanut aikaiseksi kirjan, jossa vahvimmin nousee esille välittäminen ja elämänhalu.

”Y es que la Humanidad se divide entre aquellos que saben amar y aquellos que no saben.”

(Ja on niin, että ihmiskunta jakaantuu niihin, jotka osaavat rakastaa, ja niihin, jotka eivät osaa.)

Rosa Montero: Instrucciones para salvar el mundo
Alfaguara 2008, 313 s.

3 x Börjlindit

 

Cilla ja Rolf Börjlind kirjoittavat dekkarisarjaa, jonka päähenkilöt ovat Olivia Rönning ja Tom Stilton. Olen lukenut sarjan kaksi ensimmäistä osaa ja nyt olen kuunnellut kolme seuraavaa. Olivia on nuori poliisi, ja Tom on entinen poliisi, joka oli välillä ajautunut asunnottomaksi, mutta on nyt saanut asiansa parempaan järjestykseen. Kolmas tärkeä henkilö on Mette Olsäter, joka johtaa keskusrikospoliisin murhatutkimuksia. Olivia, Tom ja Mette muodostavat hyvän kolmikon, vaikka Tomin osallistuminen tutkimuksiin liikkuu välillä uskottavuuden rajoilla. Olen pitänyt tästä dekkarisarjasta, jossa on yhteiskunnallinen ote. Väkivaltaa on jonkun verran, mutta sen kuvaaminen ei ole liian yksityiskohtaista. Sen verran kaavamaisia nämä dekkarit ovat, että niiden loppupuolella on aina dramaattinen kohtaus, jossa usein joku pelastetaan kuolemanvaarasta.

Musta aamunkoitto

Olivia on ottanut määräaikaisen työn rivipoliisina pikkupaikkakunnalla Skånessa. Siellä murhataan kolmevuotias lapsi. Hänet on adoptoitu Ghanasta, joten murha voi olla rasistinen. Epäilys vahvistuu, kun toinenkin maahanmuuttajataustainen lapsi surmataan. Mustan aamunkoiton aiheena on rasismi ja Ruotsin äärioikeistolaiset ryhmittymät. Rikosjuoni murhien taustalla ei kuitenkaan ole suoraviivainen. Motiivi löytyy kaukaa menneisyydestä. Koska uhreina on pieniä lapsia, Musta aamunkoitto ei välttämättä sovi kaikille lukijoille.

Uinu paju pienoinen

Uinu paju pienoinen jatkaa Mustan aamunkoiton linjoilla. Vuoden 2015 pakolaiskriisissä Tukholmaan tulee yksinäisiä lapsia ja nuoria. Osoittautuu, että he eivät ole turvassa kansainväliseltä rikollisuudelta edes Ruotsissa. Tutkimukset vievät Olivian ja Tomin Bukarestin viemäreihin saakka. Olivia on päässyt töihin Metten ryhmään, ja Mette palkkaa myös Tomin viralliseksi avustajaksi. Aikaisemmin sarjassa sivuhenkilönä pistäytynyt Muriel on tässä kirjassa suuressa osassa. Muriel on huumeriippuvainen asunnoton, johon Tom tutustui omana asunnottomuusaikanaan. Nyt hän yrittää tosissaan irti huumeista, saa asua hyväsydämisen ystävän mökillä ja ottaa huostaansa yhden pakolaistytön, nigerialaisen Folamin. Nimi Uinu paju pienoinen tulee Sakari Topeliuksen runosta, johon sävellettyä kehtolaulua Muriel laulaa Folamille.

Polttopiste

Polttopisteessäkin on lapsiin kohdistuvia rikoksia. Tällä kertaa on kysymyksessä hyväksikäyttö. Kirja alkaa autoräjähdyksestä, jossa kuolee tunnettu syyttäjä perheineen. Olivia on mukana tutkinnassa ja löytää vahvan ehdokkaan räjäyttäjäksi. Tom on ystävänsä Lunan kanssa Thaimaassa, jossa hänen sisarpuolellaan on joogakeskus. Erään edellisessä kirjassa kerrotun tapahtuman vuoksi Tom on luisumassa masennukseen, josta hänet pelastaa arvoituksellisen naisen antama tehtävä. Se vie Tomin vaarallisiin – melkeinpä uskomattoman vaarallisiin – seikkailuihin Thaimaan viidakkoon. Lasten hyväksikäytön lisäksi kirjassa ovat esillä metoo-liike sekä rohyingyojen asema.

Cilla & Rolf Börjlind: Musta aamunkoitto
Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom
S & S 2016
Ruotsinkielinen alkuteos Svart gryning 2014
Äänikirjan kesto 13 h 38

Cilla & Rolf Börjlind: Uinu paju pienoinen
Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom
S & S 2017
Ruotsinkielinen alkuteos Sov du lilla videung 2016
Äänikirjan kesto 14 h 47

Cilla & Rolf Börjlind: Polttopiste
Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom
S & S 2019
Ruotsinkielinen alkuteos Kallbrand 2018
Äänikirjan kesto 13 h 7

Kuuntelin kirjat Ellibs-palvelusta. Kaikissa lukijana oli Paavo Kerosuo.

Hannu Mäkelä: Lukemisen ilo

 

Lukijana en voinut vastustaa kirjaa, jonka nimi on Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja. Tästä löytyikin paljon samastuttavaa, lukemisharrastuksen alusta alkaen. Mäkelä aloittaa kertomalla omaa historiaansa lukijana. Kirjaston lastenosastolta alkoi luettava loppua, ja hän luki lopulta jopa tyttökirjoja. Tuohan ei ole tytöille ongelma, koska me olemme aina lukeneet poikien seikkailukirjoja, eikä sitä pidetä mitenkään kummallisena.

Mihin lukija menee ulkomailla? Kirjakauppaan ja kirjastoon tietysti. Myös minuun Dublinin Trinity Collegen Long Room on jättänyt pysyvän muistijäljen. Kirjastot, kirjakaupat, antikvariaatit ja kustantamot tekevät lukemisen mahdolliseksi, ja ovat saaneet Lukemisen iloon omat lukunsa.

Mäkelä esittelee myös useita itselleen tärkeitä ja läheisiä kirjailijoita. Heissä oli monta, joita olen lukenut, esimerkiksi Heinrich Böll, Tove Jansson, V. S. Naipaul ja ilahduttavasti myös Anita Brookner. Se käy kyllä selväksi kirjan mittaan, että suurimpia suosikkeja ovat Aleksis Kivi ja Anton Tshehov.

”Sivistyksen kulmakivenä on edelleen lukutaito.”

Lukeminen tuottaa iloa ja nautintoa, mutta se on myös hyödyllistä. Se avaa ovet tietoon ja uusiin maailmoihin. Se auttaa ymmärtämään muiden ihmisten käytöstä – ja omaakin. ”Lukemisen oppiminen on välttämättömyys.” Hieno on Mäkelän havainto, että jos lukutaito hiipuu, niin jopa demokratia on vaarassa.

Lukemisen ilo on lukemisen ylistys ja paperikirjan puolustus.

”Kirjan arvo ei tietenkään ole siinä, missä muodossa se on. Sen merkitys on sisällön pysyvyydessä, säilyvyydessä. Sanan mittana on aina sana itse, ajatus. Se tarvitsee tuekseen osaavan lukijan, joka itse muodostaa sanoista lauseet päänsä sisällä ja samalla käsittää ne. Sillä tavoin ne ehkä jäävät jopa muistiin. Omaa lukemista ei koskaan voi korvata toisen ihmisen ääni. Kirjan lukeminen ihan itse, tuo kahdenkeskinen mykkä hiljaisuus sanojen kanssa on luovuutta.”

Valitettavasti Lukemisen ilo -nimisen kirjan valitsevat luettavakseen todennäköisesti vain ihmiset, jotka ovat jo itse löytäneet lukemisen ilon.

Hannu Mäkelä: Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja
Kirjapaja 2021, 190 s.

***********

Lukemisen ilo sijoittuu Helmet-haasteessa itsestään selvästi kohtaan 15. Kirjassa on jotain samaa kuin sinussa.

Leena Lehtolainen: Ilvesvaara

 

Ilvesvaara on Lehtolaisen henkivartija Hilja Ilveskerosta kertovan sarjan viides osa. Edellisestä osasta on aikaa jo viisi vuotta, joten Hiljan henkilöhistoria oli jo alkanut unohtua. Ilvesvaarassa on muistia virkistäviä viittauksia, jotka ovatkin tarpeen, koska Hilja ei pääse karkuun menneisyyden aaveita.

Hilja palkataan Lapin erämaassa sijaitsevan luksushotellin turvallisuuspäälliköksi. Hänen tehtävänään on huolehtia asiakkaiden turvallisuudesta, mutta myös uhkaavia viestejä saaneesta hotellin omistajasta. Hotelli on melko mielikuvituksellinen paikka lasisine arkkitehtuureineen. Miljöön valinta on kirjan vahvuus.

”Suomi on harvaan asuttu ja yksinäinen paikka, jossa voi halutessaan olla todella rauhassa. Sitä ominaisuutta monet silmäätekevät arvostavat. Kuninkaalliset, popparit, Hollywoodin tähdet. Hotelli tarjoaa turvasataman maailman vaaroilta.”

Tuohon lisätään vielä pimeys, pakkanen, lumi ja jää – sekä tietysti revontulet.

Hotellissa on kovin vähän henkilökuntaa, mutta eipä siellä ole kuin muutama asiakas kerrallaan. Henkilökunnan jäsenillä ja yhdellä asiakaspariskunnalla tuntuu olevan menneisyydessä yllättäviä yhteyksiä toisiinsa. Rikosjuoni käynnistyy hiljakseen, ja oikeastaan alkaa tapahtua vasta kirjan puolivälin paikkeilla. Henkivartija-sarjan kirjat eivät ole varsinaisia kukasenteki-dekkareita, mutta sitäkin puolta Ilvesvaarassa on mukana. Hilja itse on samanlainen kuin ennenkin, rohkea, itsenäinen ja samalla yksinäinen, sitoutumiskammoinen ja ilveksiin fiksoitunut.

Ilvesvaara on suositeltavaa luettavaa Lapin talvesta pitäville sekä aiemmista Hilja Ilveskero -kirjoista nauttineille.

Leena Lehtolainen: Ilvesvaara
Tammi 2021, 383 s.

***********

Ilvesvaaran tarinaa ei voisi olla olemassa ilman talvea, joten kirja sopii Helmet-haasteen kohtaan 21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan.

Kuka saa Nobelin 2021? Kysely ja arvonta

 

Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja ilmoitetaan torstaina 7.10. eli reilun kolmen viikon kuluttua. Avaan taas perinteisen Nobel-kyselyni, vaikka vastaajia on ollut viime vuosina kovin vähän.

Vastaa tämän postauksen kommentteihin, kenen luulet saavan palkinnon tai kenen haluaisit saavan sen. Voit nimetä kaksi ehdokasta. Kerro mielellään perusteluja valinnoillesi, vaikka vain muutamalla sanalla.

Kyselyyn osallistuville on tarjolla kirjapalkintoja. Kirjoittajina on neljä nobelistia sekä Eeva Kilpi, joka voisi myös hyvin olla nobelisti:

• Svetlana Aleksijevitš: Neuvostoihmisen loppu
• Toni Morrison: Toiseuden synty
• Orhan Pamuk: Kummallinen mieleni
• Albert Camus: Rutto
• Eeva Kilpi: Minä haluan olla tässä vielä

Eeva Kilven kirja sisältää 1970-luvulla ilmestyneet teokset Kesä ja keski-ikäinen nainen, Tamara ja Naisen päiväkirja.

Jos joku arvaa voittajan oikein, hän saa valita kaksi kirjaa. Jos oikeaan osuneita on useampia, arvon heidän keskuudestaan. Muiden osallistuneiden joukosta arvon yhden, joka saa valita yhden kirjan. Jos kukaan ei tiedä voittajaa, arvon kolme osallistujaa, joista kukin saa yhden kirjan. Tässä kyselyssä palkinnon saamisen todennäköisyys on varsin suuri!

Vastaukset siis kommentteihin ja viimeistään keskiviikkona 6.10.

Teuvo Pakkala: Lapsia & Pikku ihmisiä

Teuvo Pakkalan Lapsia & Pikku ihmisiä on ilmestynyt SKS:n Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita -sarjassa. Siihen on yhdistetty kaksi novellikokoelmaa, joista Lapsia on vuodelta 1895 ja Pikku ihmisiä vuodelta 1913. Nimien mukaisesti novellien pääosissa on lapsia. 

Maailma on muuttunut novellien ilmestymisajoista. Nykynovelli tuskin alkaisi lauseella ”Aappo oli lapsista vanhin ja hänen toimenaan oli kerjuulla käynti kaupungilta.” Niin alkaa Pakkalan Vanhakoti. Lapset sen sijaan ovat samanlaisia kuin ennen. Salaisuuden säilyttäminen on vaikeaa, ja se lipsahtaa helposti kuten Jaakolta äidin joululahja novellissa Häiritty joulu-ilo. Kun leikkiin uppoudutaan, se tuntuu todelta, vaikka aikuiset pitäisivät puheita valheena (Valehtelijoita?). Herkut houkuttavat kuten Maria kahvipavut novellissa Mari varkaissa.

Erona nykyaikaan lapsia yritetään pitää kurissa uskonnolla ja vitsalla. Lasten ajatuksissa aikuisten kummat jutut käsitetään väärin. Novellissa Syntinen joulupuuro Elsa yhdistää kuolleen isänsä, joulun ja riisikryynipuuron, jota hän luulee synniksi. Parin novellin perusteella uskoisin, että Pakkala vastusti lasten ruumiillista kuritusta. Novellissa Ihme ja kumma! Vappu unohti aina asian, jolle äiti hänet lähetti. Matkalla oli niin paljon ihmeellistä katseltavaa kuten ilmassa leijaileva korea höyhen, joka sai mielikuvituksen laukkaamaan. Unohtelu loppui, kun äiti heitti vitsakimpun uuniin.

Novelli Mahtisana oli oikea täysosuma. Maija ja pikkuveli Iikka lähtevät ulos. Kotona on ollut vanhempien välillä kireä ilmapiiri. Poikalaumalla on menossa kilpajuoksu, jossa palkintona on oikeus laskea ilmaiseksi Topin poikain mäessä. Voittajana ylpeilee Wille, joka keksii itselleen arvonimen stiiknafuulia. Maija haluaa kilpailla ja voittaakin Willen kahteen kertaan. Kun mennään mäkeen, hän uskaltaa laskea sen seisaallaan. Sitä ei pojistakaan tehnyt kuin muutama. Kävi niin, että Willen itselleen keksimä arvonimi siirtyi Maijalle. Hän oli stiiknafuulia. Kotona äiti ihmettelee, kuka tämä on ja osoittaa Maijaa.

”Hän oli lumessa yltäpäältä, sukat läjässä, kengät auki rihmoista, huivi päässä takaraivolla ja tukka hapsotti kamalasti kun se oli hiestyessä kastunut ja sitte käynyt jäänkuuraan. Toisessa poskessa oli pitkä verinaarma ja hame sivulta halki.”

Äiti lähestyy Maijaa vitsakimpun kanssa, kun Iikka keskeyttää ja huutaa ”Stiiknafuulia”. ”Oikea stiiknafuulia.” Vanhemmat repeävät nauramaan ja nimittelevät kohta toisiaan stiiknafuulioiksi, ja mitään ymmärtämätön Iikka sanoo tosissaan

”– Ei ne kaikki ole stiiknafuulioita!”

En ole aikoihin tullut mistään lukemastani niin hyvälle tuulelle kuin Mahtisanasta. Hymyilytti pitkän aikaa.

Teuvo Pakkala: Lapsia & Pikku ihmisiä
SKS 1999, 187 s.
Lapsia ilmestynyt ensimmäisen kerran 1895 ja Pikku ihmisiä 1913

***********

Helmet-haaste: kohta 19. Kirjassa leikitään.

Kazuo Ishiguro: Silmissä siintävät vuoret

 

Etsukon vanhempi tytär Keiko on tehnyt itsemurhan. Keiko oli Etsukon tytär ensimmäisestä avioliitosta, ja hän oli syntynyt Japanissa. Etsuko muistelee odotusaikaansa Nagasakissa. Hänen muistonsa keskittyvät Sachikoon ja tämän tyttäreen Marikoon, joihin hän oli tutustunut sattumalta ja joiden kanssa hän vietti paljon aikaa pitkinä muuten yksinäisinä päivinä miehen ollessa töissä.

Sachikolla oli katkeileva suhde yhdysvaltalaisen sotilaan kanssa, joka oli luvannut viedä hänet tyttärineen Yhdysvaltoihin. Etsuko kysyy monta kertaa, olisiko muutto hyväksi Marikolle, joka selvästi kipuilee ajatuksen kanssa. Lopulta hän päätyy itse puhumaan tytölle.

”Huokasin. – Mutta sinulla on siellä mukavaa. Kaikki ensin pelkäävät uusia asioita. Saat nähdä, että sinulla on siellä mukavaa.
– Minä en halua lähteä. Enkä minä pidä Frank-sedästä. Hän on kuin sika.
– Tuolla tavoin ei puhuta, sanoin vihaisesti. Tuijotimme hetken toisiamme, sitten hän laski taas katseensa käsiinsä.
– Sinä et saa puhua tuolla tavoin, sanoin rauhallisemmin. – Hän pitää sinusta kovasti, ja hänestä tulee sinulle kuin uusi isä. Kaikki kääntyy vielä hyväksi, minä lupaan sen.”

Etsuko käsittelee muistoilla omaa suruaan. Hän on ollut samassa tilanteessa Keikon kanssa. Tytär ei ole koskaan sopeutunut kunnolla äidin uuteen englantilaiseen perheeseen.

Taustan Etsukon japanilaiselle elämälle luo maailmansodan jälkeinen Nagasaki. Ollaan niin pitkällä, että kaupunkia on jälleenrakennettu. Nagasakin atomipommin muistoksi 1955 pystytetty muistomerkki on jo olemassa. Etsuko käy katsomassa sitä appensa kanssa. Muuten kirjassa miehet ovat sivuosissa, mutta appi on ollut Etsukolle tärkeä ja Etsuko tulee hänen kanssaan hyvin toimeen, vaikka appi edustaa vanhaa Japania.

”– Minkäänlainen uskollisuus ei enää sido vaimoa mieheen. Hän tekee mitä mielii, äänestää eri puoluetta, jos päähän sattuu pälkähtämään. Se kuvastaa hyvin sitä mille tolalle asiat ovat menneet Japanissa. Demokratian nimissä ihmiset laiminlyövät velvollisuutensa.”

Silmissä siintävät vuoret on Kazuo Ishiguron esikoisromaani. Se ei ole ihan samantasoinen kuin hänen myöhemmät mestariteoksensa Ole luonani aina ja Pitkän päivän ilta, mutta se on erittäin lupaava alku.

Kazuo Ishiguro: Silmissä siintävät vuoret
Suomentanut Marjatta Kapari
Tammi 1983, 201 s.
Englanninkielinen alkuteos A Pale View of Hills 1982

Janet Frame: Owls Do Cry

 

Owls Do Cry on Janet Framen ensimmäinen romaani. Sitä ennen hän oli julkaissut novellikokoelman The Lagoon and Other Stories. Kirjan nimi tulee yhdestä Shakespearen Myrskyn säkeestä.

Owls Do Cry on fiktiota, mutta siinä on vaikutteita Framen omasta elämästä. Se kertoo köyhän Withersien perheen lapsista. Francie, Toby, Daphne ja Chicks leikkivät usein kaatopaikalla, josta he etsivät aarteita, kunnes yhtenä päivänä Francie putoaa kuoppaan, jossa poltetaan roskia, ja kuolee. Seuraavaksi hypätään kaksikymmentä vuotta eteenpäin jäljelle jääneiden kolmen lapsen elämään.

Toby, jolla on epilepsia, asuu vanhempien kanssa ja ansaitsee elantonsa sekalaisilla töillä. Hänen mielilukemistaan on karttakirja. Chicks on naimisissa ja kolmen lapsen äiti. Hän pelkää, ettei häntä hyväksytä seurapiireihin. Daphne on mielisairaalassa. He kaikki kantavat lapsuuttaan mukanaan. Daphne ajattelee:

”And we sat, didn’t we, Toby, Chicks and Francie, as the world sits in the morning, unafraid, touching how and why and where, the wonder currency that I take with me, slipped in the lining of my heart, to hide it because I know. And Toby carries it backward and forward across continents and seas and does not understand it though it glitters and strikes part of the fire in him; and Chicks is afraid, and covers it with a washing-machine and refrigerator, and a space-heater behind glass.”

Janet Frame oli eri mielisairaaloissa useita vuosia ennen kirjailijan uraansa. Hän kuvaa Daphnen sairaalaa potilaan silmin, kovaa kohtelua, eristämistä, yrityksiä järjestää viihdykettä kuten piknikkejä. Daphne saa sähköshokkihoitoa, jota Framekin oli saanut. Framen lobotomialeikkauksen aika oli jo määrätty, mutta se peruttiin hänen novellikokoelmansa saatua kansallisen kirjallisuuspalkinnon. Romaanin lopussa Daphne odottaa lobotomialeikkausta.

”All this, except that my mother is dead, and I die tomorrow when snow falls criss-cross criss-cross to darn the believed crevice of my world.”

Owls Do Cry on tyyliltään hyvin runollinen. Daphnen sairaalassa kirjoittamat kirjeet ovat kuin runoja. Tämän kirjan luettuaan voi vain ihmetellä, miksi Janet Framen kirjoja ei ole suomennettu.

Janet Frame: Owls Do Cry
The Women’s Press, 173 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1957

***********

Maailmanvalloitus: Uusi-Seelanti.

Kuukauden nobelisti Jaroslav Seifert: Ruttopylväs

 

Jaroslav Seifert sai Nobelin palkinnon vuonna 1984. Ruttopylväs on ainoa häneltä suomennettu runokokoelma. Se julkaistiin silloisessa Tšekkoslovakiassa 1981, mutta suomentajan kirjoittaman johdannon mukaan runot oli kirjoitettu vuosia aiemmin.

Ruttopylväs on jaettu nimettyihin osiin: Aaveitten huuto, Pyhiinvaelluspaikka, Kreivin puutarha, Ruttopylväs, Valkea karusellijoutsen ja Epilogit. Epilogeja lukuun ottamatta kunkin osan runot liittyvät toisiinsa. Kokoelman prologina aloittava pitkä nimetön runo edesmenneille runoilijaystäville jo kertoo, mistä on kysymys. Kuolemasta, rakkaudesta ja nuoruuden kaipuusta.

Kuolema on vahvimmin läsnä osiossa Ruttopylväs. Katkelma:

Rutto raivoaa yhä ja lääkärit
antavat taudille uudelta kuulostavia nimiä
jotta vältyttäisiin paniikilta.
Silti se on yhä sama vanha kuolema,
ei muuta,
ja se on niin tarttuva
ettei sitä vältä kukaan.

Aaveitten huudossa on kauan ennen Kristusta kuolleen nuoren tytön haudasta löydetyn pienoisveistoksen inspiroimia runoja. Pyhiinvaelluspaikka yhdistää lapsuuden kirkkojuhlat ja ensimmäiset aavistukset erotiikasta. Kreivin puutarhassa kukoistivat nuoruus ja rakkaus. Nyt on puutarhakin kuollut. Valkean karusellijoutsenen runot ovat täynnä haikeutta ja rakkauden kaipuuta.

Pidin näistä vanhan miehen muisteluilta vaikuttavista runoista, jotka ylistävät rakkautta kuoleman lähestyessä.

Pahin on takanani,
sanon itsekseni, olen jo vanha.
Pahin on edessäni,
olen vielä elossa.
Mutta jos teidän on välttämättä saatava tietää,
olen ollut onnellinen.
Joskus kokonaisen päivän, joskus tuntikausia,
joskus vain muutaman minuutin.

Ruttopylväästä on kirjoitettu myös blogeissa Hyönteisdokumentti ja Jokken runonurkka.

Ruttopylväiksi kutsutaan keskieurooppalaisissa kaupungeissa olevia pylväitä, joita pystytettiin ruton voittamisen kunniaksi. Viereisessä kuvassa on Baden bei Wienin ruttopylväs.

Jaroslav Seifert: Ruttopylväs
Suomentanut ja johdannon sekä selityksiä kirjoittanut Hannu Ylilehto
WSOY 1985, 99 s.
Tšekinkielinen alkuteos Morový sloup 1981