En ole nähnyt Varasto -elokuvaa,
mutta siitä huolimatta juuri elokuvan vuoksi tiesin etukäteen, mistä kirja kertoo.
Varastomies Rousku paneskelee viikonloppuisin myyjä Karitaa, Karita tuleekin
raskaaksi ja Rousku joutuu tahtomattaan isäksi. Mistään suuresta rakkaudesta ei
ole kysymys. Kerronta keskittyy maalikaupan varastoon, jossa Rousku puuhastelee
työkaverinsa Ranisen kanssa ja myy tavaraa omaan piikkiin.
Kirjan alku herättää positiivisia
ajatuksia. Salmisen lauseet ovat lyhyitä ja toteavia ja tuovat mieleen
esimerkiksi Hyryn. Raitiovaunuun ehtimisestä:
”Juoksemalla ehdin kyytiin. Jos en olisi juossut, olisin ehtinyt vielä paremmin, mutta vasta seuraavaan.”
Myöhemmin kielenkäyttö alkoi
vaivata minua. Rouskukin puhui Karitalle tosi rumasti. Huippuna olivat Karitan
äidin puheet, kun Rousku oli esittäytymässä hänelle ensimmäistä kertaa. Ehkä
jotkut ihmiset puhuvat siten. En tiedä.
Rousku on vastuuntunnoton lurjus.
Sellaisistakin voi tietysti kirjoittaa kirjan. Ja on Varastossa hyvää ajankuvaa
(kirja on ilmestynyt 1998). Jylhäkorpi, jolle Rousku myy ohi kirjanpidon, käy välillä
filosofoimassa elämänmenosta. En malta olla lainaamatta tähän hänen puheistaan
katkelmaa, joka voisi olla kirjoitettu tänä vuonna.
”Sää tykkäät siitä että sulla on työssäkäyvän status. Sen tietää työnantajakin. Ne tietää että sää suostut joustoihin ja työelämän kehittämisiin. Ne on tehneet susta venyvän. Sää joustat ja joustat. Ne on saaneet koko valtakunnan uskomaan, että kun palkkoja pienennetään niin työpaikat lisääntyy.”
Jaana on kirjoittanut Varastosta analyyttisemmän
ja arvostavamman tekstin.
Arto Salminen: Varasto
WSOY Pokkari 2011, 148 s. Ilmestynyt ensimmäisen
kerran 1998.
