Pirjo
Hassinen on niitä suomalaisia nykykirjailijoita, joiden teoksia en ole aiemmin
lukenut. Valitsin Mansikoita marraskuussa, koska kirjan nimi on kiehtova.
Mansikoita
marraskuussa on Annan ja Lassen tarina. He tapaavat luennolla ja Anna haistaa
Lassessa manhattanin. Annan manhattan on jotain samanlaista kuin menestys,
mutta ei aivan sama asia. Anna alkaa muokata Lassesta näyttelijää,
tähtinäyttelijää. Anna ei osaa itse näytellä, mutta hän osaa analysoida. Hän kerää
kokemuksia ja havaintoja, jotka hän syöttää Lasselle tätä muovatessaan. Kaikki
keinot ovat sallittuja, jotta Lasse menestyisi, mukaan luettuna puolustuskyvyttömien
ihmisten hyväksikäyttäminen, mikä johtaa lopussa tragediaan näyttämöllä.
Mansikoita
marraskuussa kertoo taiteesta ja rahasta (Anna suorittaa tutkinnon taloustieteessä).
Se kertoo ihmisen identiteetistä. Mietin välillä jopa kaksoisolento -teemaa.
”Jos sinä jäät tuohon, vain tavanomaisen hyväksi näyttelijäksi, sinä et koskaan tunne sitä toista, joka katsoo sinua, haluaa sinut, on enemmän sinä kuin hän itse."
Mansikoita kirjassa on paljon. Anna on kesätyönään
mansikkapakastamossa. Myöhemmin hän vertaa työtään sijoitusneuvojana
pakastamoon. ”Ryhdyin pohtimaan työkseni miltä hihnalta asiakkaan laariin vierisi eniten pakastemansikoita.” Lassen varakkaat vanhemmat tarjoavat Annan
valmistumisen kunniaksi illallisen kalliissa ravintolassa ja jälkiruuaksi tuoreita
mansikoita, keskellä talvea.
Mansikoita marraskuussa on saanut Kiitos kirjasta -mitalin
ja se on ollut ehdokkaana Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon
saajaksi. Kirja on ehdottoman taitava, mutta minut se jätti jotenkin viileäksi.
Pirjo Hassinen: Mansikoita marraskuussa
Otavan Seven-pokkari 2011. 330 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 2000
