maanantai 30. joulukuuta 2019

Katsaus vuoden 2019 lukemisiin

Vuoden vaihtuessa on taas hyvä vilkaista, mitä tuli luetuksi. Luin tänä vuonna 70 kirjaa eli tavanomaisen määrän. Edellisenä vuonna luin 69 kirjaa ja sitä edellisenä 71. Kirjoista 61 oli romaaneja ja niistä 16 dekkareita. Muissa oli tietokirjoja, elämäkertoja, kaksi runokirjaa ja yksi näytelmä. Miesten kirjoittamia kirjoja oli 55 % ja naisten 45 %.

Suurimman osan kirjoista lainaan kirjastosta. Tänä vuonna kirjaston osuus oli tavallistakin suurempi. Vain yksi kirja oli arvostelukappale.









Suomalaisia kirjoista oli 27 % eli samaa luokkaa kuin yleensä. Brittiläisiä kirjoja tuli luetuksi normaalia enemmän. Kohdassa 'Muut' on kaksi kirjaa Italiasta, Norjasta, Puolasta ja Intiasta ja yksi kirja Bosniasta, Espanjasta, Itävallasta, Ranskasta, Unkarista, Valko-Venäjältä, Israelista, Japanista, Kanadasta, Mosambikista ja Venezuelasta.

Muutaman kirjan luin muilla kielillä kuin suomeksi: kaksi ruotsiksi ja saksaksi sekä yhden espanjaksi ja englanniksi.

Olen aina pitänyt kirjaa kirjojen ilmestymisvuosista. Eniten on kirjoja tältä vuosikymmeneltä, mutta vain viisi on ilmestynyt nimenomaan tänä vuonna. 1920-luvulla näkyy olevan piikki, aivan tarkoittamatta.

Luin monta todella hyvää kirjaa. Listaan tähän viisi, jotka olivat vaikuttavimpia. Kirjat ovat aakkosjärjestyksessä kirjailijan sukunimen mukaan.
Bonuksena mainitsen vielä tietokirjoista Sanna Nyqvistin Räjähdemiehen perinnön eli kirjan Nobelin palkinnosta.

perjantai 27. joulukuuta 2019

Jo Nesbø: Macbeth

Nesbøn Macbeth mukailee Shakespearen näytelmää. Tapahtumat on siirretty 1970-luvulle rähjäiseen rapistuvaan rannikkokaupunkiin, jota vaivaavat työttömyys ja huumeongelma. Olen lukenut näytelmän, ja hyvin sen hahmot ja tapahtumat solahtavat korruptoituneiden poliisien, huumerikollisten, kasinoiden ja moottoripyöräjengien maailmaan. Jopa noidat ovat mukana, aivan realistisesti.

Synkkä tämä kirja on, todella synkkä, raaka ja verinen. Edes lapsia ei säästetä. Mutta samanlainen on Shakespearen näytelmäkin.

Macbeth ei pyri kuninkaaksi, vaan kaupungissa valtaa käyttäväksi poliisimestariksi. Lady yllyttää häntä.

»Etkö kaipaa valtaa? Etkö ole mies, etkö himoitse huipulle? Tyydytkö suutelemaan toisten saappaita?»

Vallanhimosta tässä on kysymys niin kuin näytelmässäkin. Macbethin kohdalla myös rakkaudesta, mutta valta on ylitse kaiken muun.

Joskus kirja seuraa näytelmää hyvinkin tarkasti, kuten tässä Macbethin ja Duffin (Macduffin) sananvaihdossa:

»Kun Hekate antoi lupauksensa, hän unohti minut», Duff sanoi tarkkaillen Macbethin vasenta kättä. »Minä pystyn tappamaan sinut, joten makaa siinä vain.»
»Onko sinulla kuulossa vikaa, Duff, sanoin…»
»Minä en ole naisen synnyttämä!» Duff kivahti.
»Eikö sinua ole synnytetty?»
»Ei. Minut leikattiin ulos äitini kohdusta, hän ei synnyttänyt minua.»

Nesbøn Macbethin voi aivan hyvin lukea, vaikka ei olisi lukenut tai nähnyt näytelmää. Se on itsenään jännittävä ja raadollinen rikosromaani. Siinä on yli 600 sivua, mutta ne kääntyvät nopeasti ja johdattavat vääjäämättömään lopputulokseen.

Jo Nesbø: Macbeth
Suomentanut Outi Menna
Johnny Kniga 2018, 640 s.
Norjankielinen alkuteos Macbeth 2018

keskiviikko 25. joulukuuta 2019

Margaret Atwood: Orjattaresi

Minäkin luin lopulta tämän Margaret Atwoodin romaanin, joka on saanut viime aikoina nostetta HBO:n sarjasta. Sitä en ole nähnyt. Luettuani kirjan täytyy sanoa, että tv-sarja kohdisti huomion erinomaiseen teokseen.

Orjattaresi on dystopia lähitulevaisuudesta, jossa kristityt fundamentalistit ovat kaapanneet vallan Yhdysvalloissa, jota nyt kutsutaan nimellä Gilead. He perustelevat vallankäyttönsä sopivilla Raamatusta valituilla kohdilla. Maailma, tai ainakin Gileadin ympäristö, on saastunut, eivätkä useimmat naiset pysty synnyttämään ja harvat syntyneet lapset ovat usein epämuodostuneita. Ihmiset on jaettu ryhmiin, jotka erottuvat toisistaan jo pukujensa perusteella. Synnyttämiseen kelpaavien naisten puvustus on punainen ja he joutuvat orjiksi etuoikeutettuihin perheisiin. Heidän tehtävänsä on synnyttää perheeseen lapsi.

Kertoja on orjatar. Hänen rauhallisen toteava tyylinsä on vaikuttavassa ristiriidassa kuvailtujen kamaluuksien kanssa. Kansalaiset joutuvat katsomaan joukkoteloituksia, teloitetut ripustetaan muurille näytteille kuin joskus vuosisatoja sitten, joka puolella on asemiehiä ja tarkastuspisteitä. Orjattaren oma elämä on tarkasti määrättyä. Hänen on koko ajan noudatettava sääntöjä ja hillittävä itsensä. Joskus elämän absurdius saa tuntumaan kuin hän olisi räjähtämäisillään sisältäpäin.
”Painan molemmat kädet suulleni niin kuin olisin oksentamaisillani, vajoan polvilleni naurun kupliessa laavan tavoin kurkussani. Ryömin kaappiin, vedän polvet koukkuun, minähän tikahdun siihen. Kylkiäni pakottaa pidättelemisestä, minä hytisen, haukon henkeäni, seismisesti, vulkaanisesti, repeän kohta. Punaista joka puolella kaappia, hilpeys on syntymän sukua, voi kunpa kuolisin nauruun.”
Orjattaresi on dystopia, jonka tyyppinen tulevaisuus ei ole niin mahdoton kuin ensin voisi tuntua. Ajatellaan vain nykymaailman poliittisia suuntauksia. Ajatuksilla, joiden mukaan naisten tehtävä on olla kotona ja synnyttää lapsia, näyttää olevan aika paljon kannatusta. Ei tarvitse katsoa sen kauemmas kuin yhteen naapurimaahan, jossa naisia vähättelevä puoluejohtaja on päässyt ministeriksi asti.

Tästä kirjasta on paljon postauksia. Yksi perusteellinen on blogissa Yöpöydän kirjat.

Margaret Atwood: Orjattaresi
Suomentanut Matti Kannosto
Tammi 2017, 436 s., ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran 1986
Englanninkielinen alkuteos The Handmaid’s Tale 1985

perjantai 20. joulukuuta 2019

Kuukauden nobelisti Luigi Pirandello: Vino nenä


Vino nenä on varsinainen identiteettikriisikirja. Rikkaan tyhjäntoimittajan Vitangelo Moscardan vaimo kysyy mieheltään, onko tämä huomannut nenänsä olevan hieman vinossa. Siitä alkaa Vitangelon pohdiskelu.
”Jos siis en ollut muille sitä, mitä olin tuohon saakka uskonut olevani itselleni, kuka minä oikein olin?”
Vino nenä on pelkkä lähtökohta. Siitä Vitangelo huomaa, että hänestä on olemassa yhtä monta versiota kuin on ihmisiä, jotka tuntevat hänet, jopa satatuhatta Vitangelon liioittelevaan tyyliin. Pian hän päätyy miettimään ihmisten erilaisia todellisuuksia.
”Minulla on minun oma todellisuuteni, se jonka minä luon itselleni. Teillä on teidän oma todellisuutenne, se jonka te luotte itsellenne. Eivätkä ne koskaan tule olemaan täysin sama asia sen enempää teille kuin minullekaan.”
Näitä ajatuksia kirjassa toistetaan erilaisina versioina uudestaan ja uudestaan. Lopulta Vitangelo päättää näyttää ihmisille, ettei ole sellainen, miksi häntä luullaan, ja joudutaan hieman päälleliimatun tuntuisiin dramaattisiin tapahtumiin.

Olen lukenut aikaisemmin Pirandellon novelleja, jotka ovat minusta erinomaisia. Vino nenä on yhden asian pienoisromaani, joka tuntuu aika toisteiselta. Ehkä hieman lyhyempi muoto oli Pirandellon ominta aluetta.

Pirandellon teoksia muissa blogeissa:
Kuusi hahmoa etsii tekijää, Maailmankirjat
Mennyttä miestä, Jokken kirjanurkka
Sitruunoita Sisiliasta, Kirjanainen
Ahdas frakki, Kirjakko ruispellossa

Luigi Pirandello: Vino nenä
Suomentanut Juuso Kortelainen
Impromptu 2019, 176 s.
Italiankielinen alkuteos Uno, nessuno e centomila 1926

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Helmet-haaste 2019 suoritettu!

Sain Helmet-lukuhaasteen valmiiksi pitkälti samalla systeemillä kuin aiemmin: luettuani kirjan katsoin, sopiiko se johonkin haastekohtaan. Muutaman kirjan valitsin syksyn aikana haastetta ajatellen, kun huomasin että vain muutamasta haastekohdasta puuttui kirja. Viimeiseksi jäi - ehkä hieman yllättäen - kohta 8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen. Siihen sijoitin Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa. Tässä haasteeseen lukemani kirjat:

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot

2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä

3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue

4. Kirjailijan ainoa teos

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi

6. Rakkausromaani

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt

8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen

9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja

10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja

14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi

15. Kirjassa käsitellään jotain tabua

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla

17. Kirjassa on kaksoset

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja

19. Et pidä kirjan nimestä

20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja

22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja

23. Kirjan nimessä on jokin maa

24. Sokkona hyllystä valittu kirja

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan

27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja

28. Kirjan kannessa on kuu

29. Kirjassa nähdään unia

30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema

31. Kirjassa kuljetaan metrolla

32. Kirjan nimessä on ammatti

33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan

34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä

36. Kirjassa ollaan yksin

37. Pienkustantamon julkaisu

38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia

41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää

42.Kirjailijan nimi viehättää sinua

43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi

44. Kirja kertoo Berliinistä

45. Kirjan nimessä on kieltosana

46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö

47. Kirjassa on alle 100 sivua

48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä

49. Vuonna 2019 julkaistu kirja

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja



tiistai 10. joulukuuta 2019

Matti Rönkä: Uskottu mies

Uskotussa miehessä Matti Rönkä palaa Viktor Kärpän pariin. Kärppä saa yllätyksekseen tehtävän. Hänen armeija-aikainen ystävänsä Pavel Ljudin on tehnyt itsemurhan ja jättänyt kirjeen, jossa toivoo Kärpältä viimeistä palvelusta. ”Tiedän että hoidat asiat. Hyvin. Oikein.” Kirje on sen verran outo, ettei Viktor Kärppä sitä oikein ymmärrä.

Pian selviää, että Ljudinilta – tai Suomessa paluumuuttajana Lyytikäiseltä – on jäänyt jotakin, josta kaikki ovat kiinnostuneita. Kaikki tarkoittaa todella kaikkia: Suomen rikospoliisi, Supo, Venäjän suurlähetystö, Pietarin kassa, ehkä myös GRU ja FSB ja joku niemämätön vielä. Viktor Kärppä on vaikean tehtävän edessä selvittäessään, mitä kaikki haluavat, ja mitä täytyy tehdä, jos ja kun jotakin löytyy.

Uskotun miehen tyyli on sama kuin se on ollut Kärppä-kirjoissa. Kärppä kipuilee kahden maansa välissä. Muutenkin tunnelma on hieman surumielinen. Kärppä pelkää vanhenemista, ei oikein osaa käyttää digilaitteita, eikä ymmärrä rakennusalan yrityksensä johtajaksi ottamansa nuoren Matti Kiurun johtamistapaa.

Ihmiset Kärpän ympärillä ovat samat kuin ennen, vain edellisessä kirjassa kuolleen Teppo Korhosen tilalla on uusi poliisi, nuori paluumuuttajataustainen Max Paappa. Hänen nimensä on huvittava. Huumoria on nimissä muutenkin. Taustalla toimiva salaperäinen eversti on Aleksei Karamazov. Huumoria on myös Kärpän digiosaamattomuudessa ja sanaväännöksissä. Sihteeri Oksanan suussa opportunisti muuttuu opporputinistiksi.

Uskotun miehen alku on räväkkä. Se johdatteli odottamaan samaa lopusta. Mitään hurjaa huipennusta ei kuitenkaan tullut. Asiat selvisivät ilman sitäkin.

Jos on pitänyt aiemmista Viktor Kärppä -dekkareista, pitää varmasti myös tästä.

Matti Rönkä: Uskottu mies
Gummerus 2019, 303 s.

perjantai 6. joulukuuta 2019

Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa


Itsenäisyyspäivään sopii suomalainen klassikko kuten Tulitikkuja lainaamassa. En ollut lukenut kirjaa aiemmin. Elokuvan olin nähnyt vuosikymmeniä sitten.

Talollinen Antti Ihalainen lähtee lainaamaan naapurista tulitikkuja. Matkalla hän tapaa ystävänsä Jussi Vatasen, joka on menossa samaan paikkaan kosimaan talon vanhapiikatytärtä. Vatanen suostuttelee Ihalaisen puhemiehekseen. Tästä alkaa matka, joka vie miehet Liperistä Join kaupunkiin (Joensuuhun), muuttaa Vatasen elämän ja saa Ihalaisen melkein menettämään vaimonsa.

Huumoria rakennetaan klassisella väärinkäsitysjuonella. Iloisessa hiprakassa olleet miehet huutelevat vastaantulijoille olevansa menossa Ameriikkaan. Huhu sotkeentuu toiseen mitättömään tapahtumaan, ja juttu kasvaa kasvamistaan kunnes lopulta Vatasen ja Ihalaisen uskotaan hukkuneen Ameriikan reissullaan. Humoristisia ovat myös tapahtumat Joensuussa, kun miehet päätyvät putkaan (kaksi kertaa), juoksentelevat kaupungilla porsaan perässä tai yrittävät saada kiinni karanneen hevosensa.

Hauskimmillaan Tulitikkuja lainaamassa on kuitenkin kuvatessaan kansanihmisten keskusteluja ja puheenpartta. Kosiminen pitää aloittaa kaukaa, vaikka porsimisesta. »Jo se kuuluu se Makkosen imisä sika porsineen!» Välillä ollaan hiljaa. Sitten taas kehutaan sulhasehdokasta, mutta kierrellen. »Siinä Jussin talossahan se ei liha lopu kesälläkään. Kuusi sian jalkaa riippui viime keväänäkin räystään alla palvaantumassa.» Koko ajan kuulostellaan keskustelukumppanien aikeita ja aivoituksia.

Tulitikkuja lainaamassa on humoristinen klassikko, joka on klassikkoasemansa ansainnut. Se ei saa aikaan röhönauruja, vaan myhäilevää hymyilyä, samanlaista jota Ihalainen ja Vatanen herättivät Join kaupungissa.
”Nyt ajaa köröttivät he jo katua pitkin. Istuivat miehet kärrissä rinnatusten niin makean näköisinä, että jokaisen vastaan tulijan suun pituutta jatkui hyväsen äänettömän naurun eli hymyn mitan.”

Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa
SKS 2001, 215 s., ensimmäinen painos ilmestynyt 1910

***********
Maiju Lassila/Algot Untola/Irmari Rantamala on klassikkokirjailija, jolta en ollut lukenut mitään. Siksipä sijoitan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu  mielestäsi yleissivistykseen.