Ursula Poznanski: Sokeat linnut

Itävaltalainen Ursula Poznanski valitsee Salzburgiin sijoittuvien dekkariensa aiheet nykyajan harrastuksista tai nettimaailmasta. Hänen ensimmäinen kirjansa Vii5i pyöri geokätköilyn ympärillä, Sokeat linnut puolestaan Facebookin.

Saksankielisen suljetun Facebook-ryhmän jäseniä alkaa kuolla epäilyttävissä olosuhteissa. Kuolemat saattavat olla itsemurhia tai onnettomuuksia, mutta niitä tutkiva Beatrice Kaspary on varma, että ne ovat murhia. Kollega Florin Wenninger on välillä epäileväinen, mutta tukee tarvittaessa Beatricea.

Facebook-ryhmän nimi on Elävä runous. Beatrice saa esimieheltään luvan kirjautua Facebookiin valeprofiililla ja hän pääseekin pian runoryhmän jäseneksi. Aluksi ryhmän keskustelu on asiallista ja sivistynyttä, niin kuin ryhmän aihepiiristä voisi olettaa. Kun kuolemantapauksia on ollut useampia, ryhmässä julkaistut runot alkavat olla toinen toistaan synkempiä (kirjoittajina muun muassa Rilke ja Baudelaire). Samalla osa kommenteista muuttuu hyökkääviksi ja mystisiksi.

Jotkut Beatricen päätelmistä perustuvat aika kaukaa haetun tuntuisiin yhteyksiin ryhmän jäsenten välillä. Vaikka kaikki oletukset eivät pidäkään paikkaansa, hän pääsee toki rikollisen jäljille, rikosromaanihan tämä on.

Vanhoissa dekkareissa, tyypillisimmin Agatha Christiellä, on lopussa luku, jossa rikoksen ratkaissut poliisi tai yksityisetsivä paljastaa syyllisen juttuun sekaantuneiden ihmisten kuunnellessa. Nykyisin dekkarit päättyvät usein dramaattiseen kohtaukseen, jossa on väkivaltaa, julmuutta ja pelkoa, mutta jonka aikana selviää, kuka ja miksi. Poznanski on valinnut juuri tämän tavan kirjojensa loppuun.

Kirjassa useimmin siteerattu runo alkaa: ”Yksin linna valkea valkeassa vaipassa.” Runon innoittamana kuva Hohensalzburgin linnasta:

Ursula Poznanski: Sokeat linnut

Suomentanut Anne Mäkelä

Atena 2014, 425 s.

Saksankielinen alkuteos Blinde Vögel 2013

***********

Sokeat linnut sopii erinomaisesti Helmet-haasteen kohtaan 36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa.

Stephen King: Tervetuloa Joylandiin

En ole lukenut aikaisemmin Stephen Kingiä, koska en halua pelätä lukiessani. Kauhu ei ole minun genreni. Nyt päätin uskaltautua: lainasin Joylandin. Valitsin kirjaston kauhuhyllystä Kingin ohuimman kirjan tietämättä siitä etukäteen mitään.

Devin Jones, 21-vuotias opiskelija, pääsee kesätöihin Joylandin huvipuistoon. Vuosi on 1973. Devin, tai Dev, esittelee itsensä lukijalle 21-vuotiaana neitsyenä, jonka sydän särkyi, koska ensirakkaus Wendy jätti hänet. He eivät koskaan tehneet sitä (kursiivi kirjasta), vaikka seurustelivat kaksi vuotta. Dev kärsii ja uppoutuu sydänsuruihin kuunnellen esimerkiksi Doorsia.

Devin on hyvin sympaattinen nuorukainen. Hän tekee kaikkea, mitä kesäapulaiselle kuuluu lippujen myynnistä maailmanpyörän käyttämiseen. Hän on kiltti, avulias ja pitää lapsista. Niinpä hänestä tulee Joylandin suosituin kesätyöntekijä lapsien rakastaman Howie-koiran hahmossa. Muut työntekijätkin pitävät Devistä, ja jopa huvipuiston omistaja kiinnittää häneen huomiota. Parista kesäapulaisesta hän saa elinikäisiä ystäviä.

Joylandin Kauhujen talon kummitusjunassa on muutama vuosi aikaisemmin murhattu nuori tyttö. ”Kummitusjunatappajaa” ei ole löydetty. Kauhujen talosta liikkuu huhuja, joista Devinille tulee lähes päähänpinttymä.

Mikä tekee Joylandista kauhukirjan? Ilmeisesti se on luokiteltu kirjailijan perusteella. Siinä on muutama yliluonnollinen ilmiö, kuten ennustaja, joka tuntuu tietävän Devinin tulevaisuudesta kaiken, pari kilttiä haamua, lapsi, joka näkee jotain, mitä muut eivät näe. Mikään ei ollut pelottavaa – onneksi, voisin sanoa. Joylandin voisi luokitella ennemmin dekkariksi kuin kauhukirjaksi, jos sitä nyt ylipäätään pitää luokitella. Minusta Joyland on ennen kaikkea romaani nuoren miehen kypsymisestä fyysiseen rakkauteen.

Ensimmäinen kosketukseni Stephen Kingiin oli erilainen kuin kuvittelin. Pidin Joylandista, sen ihmiskuvauksesta, henkilöhahmoista, tivolimiljööstä, sen lämmöstä. Stephen King -tuntija Lukupino-blogin Simo vahvistaa postauksessaan epäilykseni, että Joyland on tyyliltään poikkeavaa Kingiä. Minä en aio Joylandin kokemukseni jälkeenkään lukea Hohtoa tai ainakaan kirjaa Uinu, uinu lemmikkini, josta olen kuullut kauheita.

Stephen King: Tervetuloa Joylandiin

Suomentanut Kristiina Vaara

Tammi 2015, 288 s.

Englanninkielinen alkuteos Joyland 2013

***********

Vaikka Joyland ei ollutkaan aivan sitä, mitä luulin, katson sillä selvittäneeni Helmet-haasteen kohdan 21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi.

Daniel Kehlmann: Maailman mittaajat

En ollut huomannut Maailman mittaajia,  kun kirja ilmestyi vuonna 2007. Hyvä että löysin sen nyt sattumalta kirjastosta, sillä Maailman mittaajat on aivan herkullinen teos.

Mittaajat ovat kaksi saksalaista tiedemiestä, jotka elivät samaan aikaan 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa. Carl Friedrich Gauss on yksi maailmanhistorian kuuluisimpia matemaatikoita, kaikkien aikojen suurimpana matemaatikkonakin pidetty. Alexander von Humboldt oli luonnontieteilijä ja tutkimusmatkailija. Hän ei ole nykyisin yhtä tunnettu kuin Gauss, mutta aikanaan hänen Etelä-Amerikkaan suuntautuneet matkansa tekivät hänestä kuuluisuuden.

Molemmat miehet mittasivat ihan konkrettisesti. Humboldt mittasi Euroopan vuorien ja kukkuloiden korkeuksia jo ennen varsinaista kohdettaan eli Amerikkaa. Gauss joutui rahapulassaan joskus työskentelemään maanmittarina, vaikka olisi mieluummin istunut työhuoneessaan kynän ja paperin äärellä. Gauss mittasi maailmaa ajatuksen tasolla. Hän pohti avaruuden kaarevuutta jo paljon ennen Einsteinia.

Maailman mittaajat ei ole herrojen elämäkerta, vaan romaani. Kummankin elämänvaiheet tulevat kyllä selvitetyksi, mutta tietysti kirjailija on käyttänyt paljon mielikuvitustaan. Tämä kirja vei minut heti mukanaan, niin vetävästi se on kirjoitettu. Päähenkilöiden lisäksi siinä esiintyy muita aikansa kuuluisuuksia Goethestä alkaen. Vilahteleepa sellaisiakin nimiä kuin Bessel ja Moebius, joita näkee harvemmin muualla kuin matematiikan kirjoissa.

Humboldtin osuuksissa on paljon huumoria, etenkin hänen suhteessaan Etelä-Amerikan matkalla mukana olleeseen kasvitieteilijään Aimé Bonplandiin. Miehet olivat välillä kovin erimielisiä. Kun matka eteni hitaasti ja Bonpland ehdotti, ettei mitattaisi kaikkia mäkiä, Humboldtin vastauksesta näkyy tutkijan perustavanlaatuinen asenne.

”Humboldt mietti. Sitten hän sanoi että se ei käy, valitettavasti. Kukkula jonka korkeutta ei tiedä loukkaa järkeä ja saa hänet rauhattomaksi. Ihminen ei voi kulkea eteenpäin määrittämättä jatkuvasti omaa asemaansa.”

Maailman mittaajat näyttää, että tutkimukseen intohimoisesti suhtautuvista tieteentekijöistä on mahdollista kirjoittaa sujuva ja jopa hauska teos, joka ei ole tippaakaan kuiva.

Suomennoksesta pieni huomautus: suomeksi ei puhuta Eukleidesin geometriasta, vaan euklidisesta geometriasta.

Sain kirjastosta Maailman mittaajien ensimmäisen painoksen, jonka on kustantanut Perhemediat Oy. Toisen painoksen julkaisi Tammi, ja Kehlmannin toinen suomennettu romaani Maine on ilmestynyt Tammen Keltaisessa kirjastossa.

Daniel Kehlmann: Maailman mittaajat

Suomentanut Ilona Nykyri

Perhemediat Oy 2007, 288 s.

Saksankielinen alkuteos Die Wermessung der Welt 2005

***********

Sen verran olen opiskellut matematiikkaa, että vaikka kirjan esittelemä herra Gauss on henkilönä aika äksy ja hankala, sijoitan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö.

Wolf Haas: Kuolleista nousseet

Wolf Haas on itävaltalainen rikoskirjailija. Hän on sijoittanut esikoisdekkarinsa paikkaan, jota helposti ajattelee tyypillisesti itävaltalaiseksi.

”Amerikasta katsottuna Zell on vain pikkiriikkinen piste. Jossain keskellä Eurooppaa. Mutta Pinzgausta katsottuna Zell on Pinzgaun pääkaupunki. Kymmenentuhatta asukasta, kolmekymmentä kolmituhantista rinnettä, viisikymmentäkahdeksan hissiä, yksi järvi. Ja usko tai älä. Viime joulukuussa Zellissä murhattiin kaksi amerikkalaista. Annas kun kerron.”

Murhan uhrit löytyivät aamulla jäätyneinä hiihtohissistä. He osoittautuivat paikkakunnan rikkaimman miehen upporikkaiksi appivanhemmiksi.

Zell on pieni sisäänpäinlämpiävä paikkakunta, jossa ihmiset tuntevat kaikki sukuhistoriat, joita taas poliisien on vaikea saada selville. Pimeistä ihmissuhteista löytyvät murhien syyt, vaikka sivulauseissa ehdotellaan luonnonsuojelua tai paikallisen ylpeyden, Moosersperren padon rakentamiseen liittyneitä epäselvyyksiä.

Syyllisen keksii yksityisetsivä Simon Brenner, entinen poliisi, joka erosi poliisivoimista, kun ei tullut toimeen uuden pomonsa kanssa. Brenner ei ole niinkään toiminnan mies, vaan rauhallinen, ympäristöään tarkkaileva tuumailija. Joskus hän on suorastaan päättämätön.

Lainasin Kuolleista nousseet itävaltalaisuuden vuoksi. Muutenkin jutun ainekset vaikuttivat lupaavilta. Mutta… Kirjoitustyyli ei iskenyt minuun. Teksti on leppoisaa jaarittelua kuten näkyy alun lainauksesta. Väliin työnnetään huumoriakin, heikolla menestyksellä. Haasin Brenner-kirjoja on suomennettu vain kaksi, vaikka niitä on ilmestynyt jo kahdeksan. Ilmeisesti hänen tyylinsä ei ole uponnut muihinkaan suomalaisiin.

Wolf Haas: Kuolleista nousseet

Suomentanut Riitta Virkkunen

Otava 2003, 157 s.

Saksankielinen alkuteos Auferstehung der Toten 1996

Ursula K. Le Guin: Rocannonin maailma

Rocannonin maailma on Ursula K. Le Guinin varhaistuotantoa vuodelta 1966. Suomennos on ilmestynyt vasta 2010. Kirja kuuluu hainilaissarjaan, jonka teokset ovat täysin itsenäisiä.

Planeetta Formalhaut II on Maan kaltainen eksoplaneetta. Sillä on rautaydin ja runsashappinen ilmakehä, painovoima on vähän pienempi kuin Maassa, meret,vuoristot ja tasangot muistuttavat Maan vastaavia. Rocannonin maailman kirjoitusaikaan yhtään eksoplaneettaa ei ollut vielä havaittu. Nythän niitä on löydetty jo tuhansia.

Etnologi Rocannon on tutkimassa planeettaa, kun hänen tutkimusryhmänsä tuhotaan ja hänelle selviää, että Kaikkien maailmojen liittoa hajottavien kapinallisten tukikohta on Formalhautilla. Rocannon pitää velvollisuutenaan yrittää tuhota kapinalliset, vaikka hänen mahdollisuutensa ovat pienet. Hän aloittaa hengenvaarallisen matkan kohti seutua, jossa päättelee tukikohdan olevan.

Vaikka Rocannonin maailmassa on edellä kuvattu juoni, juonta tärkeämpää on Formalhautin älyllisen elämän kuvaaminen. Jo aikaisemmat retkikunnat ovat todenneet, että planeetalla on useita ihmisen kaltaisia lajeja. Älykkyydestään huolimatta Formalhautin lajit eivät ole olleet kiinnostuneita tekniikasta. Rocannonin parhaiten tuntemat liuarit tuovat mieleen Maan keskiajan miekkoineen, sankareineen ja jyrkkine kastijakoineen. Pienet fiiat ovat kuin keijuja tai menninkäisiä, joilla on telepaattisia kykyjä. Rocannonin matkan loppupuolella tulee vastaan lepakot mieleen tuova taantunut ja vaaralliseksi osoittautunut laji. ”[- -] pitkiä, enkelimäisiä hahmoja, joiden jalossa päässä aivot olivat rappeutuneet tai erikoistuneet hyönteisen tasolle [- -]”.

Rocannonin maailman idea kiteytyy minusta seuraavaan lainaukseen. Tämä ajatus kannattaisi muistaa nyky-Maassakin.

”[- -] Rocannon oli älyllisten elämänmuotojen tutkija, jonka tehtävä oli oppia, ei opettaa, ja hän oli elänyt melko monessa takapajuisessa maailmassa, joten hän epäili, ettei ollut viisasta panna kaikkea aseiden ja koneiden käytön varaan. Kentaurin, Maan ja Valaan aggressiivisten, työkaluja valmistavien ihmislajien hallitsema Liitto oli kohdellut väheksyvästi tiettyjä älykkyyden muotoja, tiettyjä taitoja, vahvuuksia ja mahdollisuuksia; se oli arvioinut niitä liian kapein mittarein.”

Ursula K. Le Guin: Rocannonin maailma

Suomentanut Jyrki Iivonen

Avain 2010, 180 s.

Englanninkielinen alkuteos Rocannon’s World 1966

***********

Rocannonin maailma kuuluu Helmet-haasteessa ilmiselvästi kohtaan 7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan.

Hannu Mäkelä: Mestari

Ensimmäinen muistiinpanoni Mestaria lukiessani oli, että en tiedä, onko kirja romaani vai tietokirja. Jälkisanoissa kirjailija Mäkelä ratkaisee ongelman: hän kutsuu kirjaansa elämäkertaromaaniksi. Lukijan on hyvä tietää pääkohdat Eino Leinon elämästä etukäteen, muuten kirjaa, ainakaan sen alkupuolta, on vaikea seurata.

Mestari on minämuotoinen. Leino on kuolinvuoteellaan ja muistelee elämäänsä. Muistelot ovat hyppelehtiviä, eivätkä kronologisia, ja niihin sekoittuu kirjan nykyhetki. Minusta tuntui ensin, että sairasvuoteen aika painottuu liikaakin. Kirjan koko nimi, Mestari. Eino Leinon elämä ja kuolema, sanoo kuitenkin, että elämän loppuvaihe on valittu lähestymiskulma.

Faktat ovat kohdallaan, sanoo kirjailija, ja niin varmasti ovatkin. Leinosta on paljon kirjallista materiaalia, johon tukeutua. Olen itsekin joskus nuoruudessani lukenut Leinon kirjeitä L. Onervalle.

Leinon elämänvaiheet löytyvät Mestarista paloittain. Lapsuus, Helkavirret, käännöstyöt, ärhäkkä lehtimiesura, ikuinen rahapula. Ja naiset, varsinkin naiset. Mestarin kohokohta on Leinon ja Aino Kallaksen rakkaustarinan kuvaus. Lähes joka luvussa päädytään kuitenkin Onervaan, jota Leino usein suoraan puhuttelee. Onerva oli tärkein.

Kirjassa on paljon lainauksia Leinon teksteistä. Runojakin on sopivia kohtia vahvistamassa. Leinon omin sanoin hänelle tärkeintä oli vapaus.

”Olen tahtonut olla vapaa, aivan vapaa. Niinpä voinkin sanoa, että koko kirjallinen urani on ollut taistelua vapaudesta.”

Mestari on oivaa – ja valaisevaa – luettavaa kaikille Eino Leinosta kiinnostuneille ja hänen runouttaan rakastaville.

Hannu Mäkelä: Mestari. Eino Leinon elämä ja kuolema

Otava 1995, 2. painos, 572 s.

***********

Helmet haasteessa kohta 37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi.

Kuukauden nobelisti Paul Heyse: Naiskohtaloita

Naiskohtaloita sisältää kaksi pitkää novellia. Beatrice on vuodelta 1867 ja Annina vuodelta 1860. Saksalainen Paul Heyse sai Nobelin varsin iäkkäänä vuonna 1910.

Novelleilla on paljon yhteistä. Beatrice ja Annina ovat nuoria kauniita italialaisia. Kumpaankin rakastuu saksalainen nuorukainen. Rakkaus syntyy ensisilmäyksellä. Beatrice: ” Tuntuiko sinustakin jo ensi päivänä, ikään kuin salama olisi iskenyt viereesi ja maa tärissyt ja puut ja pensaat syttyneet tuleen?” Rakkauden tiellä on esteenä suvun suosima tyttöjen mielestä vastenmielinen sulhasehdokas – ja uskonto. Annina: ”Te ette ole kristitty, te olette luterilainen, sellaiselle he eivät koskaan anna lastaan.”

Beatricella on kaunis äitipuoli, joka on paljon tytön isää nuorempi. Ajattelin ensin, että tulee versio saduista, joissa on samanlainen asetelma, mutta loppujen lopuksi siihen suuntaan ei edetty, vihjaistiin vain.

Kummankin novellin kehyskertomuksessa perustellaan tarinaa. Beatrice puolustaa yksilön oikeutta ratkaista ristiriitatilanne sovinnaisuussääntöjen vastaisesti. Tosin kertoja varaa tuon mahdollisuuden vain sankarillisille poikkeusyksilöille. Anninassa on oudompi ajatus, jonka mukaan nuoren kauniin ihmisen kuolema on vapautus tuskasta, jonka elämä toisi tullessaan.

Beatrice ja Annina ovat kauniita, romanttisia ja traagisia novelleja.

Heyseltä on suomennettu romaaneja, novelleja ja näytelmiä 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkupuolelle. Hän lienee nykyisin jokseenkin unohdettu kirjailija. Blogeista löysin vain kaksi kirjoitusta, jotka sattuvat molemmat olemaan näistä samoista novelleista. Kirja-aitasta löytyy postaus Naiskohtaloista ja Jokken runonurkasta Anninasta.

Paul Heyse: Naiskohtaloita

Suomentanut Helmi Setälä

Otava 1911, 119 s.

Saksankieliset alkuteokset Beatrice 1867 ja Annina 1860