Kirjamessuilla perjantaina

Helsingin kirjamessuilla oli perjantaina selvästi enemmän väkeä kuin torstaina, mutta esiintymislavojen sijoittelu ja muut järjestelyt olivat sen verran väljiä, ettei tungosta tullut. Käytin paljon aikaa kustantajien osastoilla tutustumassa kirjatarjontaan. Ehdin toki myös kuunnella muutaman kirjaesittelyn.

Aloitin ja lopetin päivän rikoskirjallisuuden parissa. Sari Rainio ja Juha Rautaheimo ovat kirjoittaneet dekkarin Vainajat eivät vaikene. Juha Rautaheimo on eläkkeellä oleva entinen Helsingin poliisilaitoksen väkivaltarikosyksikön tutkija, jonka erinomaisen omaelämäkerran Hermo - murharyhmän mies olen lukenut. Sari Rainio oli elämäkerran kustannustoimittaja. Odotan heidän dekkariltaan ainakin pätevää poliisityön kuvausta. Heidän kertomansa kirjoittamisen työnjaon perusteella näin tuleekin olemaan. Vainajat eivät vaikene  on lajityypiltään "pehmodekkari" eli siinä ei ole raa'an väkivallan kuvausta, vaan enemmänkin vanhojen brittidekkarien tyylistä rikosmysteerin ratkaisua. Miljöökuvausta on niin, että Helsinkiä voidaan pitää yhtenä päähenkilönä. Komisario Palmun jalanjäljillä liikutaan. Sekin selvisi, että Vainajat eivät vaikene aloittaa Mortui non silent -nimisen dekkarisarjan.

Max Manner on julkaissut neljännen Harri Hirvikallio -dekkarin Aavesärky ja Matti Remes yhdennentoista Ruben Waara -dekkarin Norjalainen tyttöystävä. Kumpaakaan sarjaa en ole lukenut, mutta minua kiinnosti heidän keskustelunsa aihe eli mitä on kirjojen miljöiden takana. Mannerin kirjat on sijoitettu Turkuun ja Remeksen Hankoon. Molemmista kuulimmekin herkullisia yksityiskohtia. Turusta ei voi kirjoittaa Reijo Mäki -tyylisiä dekkareita, ja Hanko taas on pieni paikkakunta, jossa täytyy varoa, etteivät ihmiset luule olevansa kirjan henkilöitä. Dekkarien kirjoittamisesta yleensäkin puhuttiin. Lainaus Remekseltä: "Sen mitä kirjoittaa ei tarvitse olla totta, mutta uskottava täytyy olla."

Manner vasemmalla ja Remes keskellä

Salla Leponiemen haastattelu Elin Danielson-Gambogin elämäkerrasta Niin kauan kuin tunnen eläväni oli sijoitettu saliin Suomenlinna, joka on suuri ja suljettu ja jossa ei ole esiintyjille koroketta. Esiintyjät näkyvät vain muutamalle eturiville. Kuuntelijoita oli paljon, ja salin huonoudesta huolimatta tässä esityksessä kuulijoiden kiinnostuksen saattoi aistia hiljaisuudessa, jota vain myöhässä saapujat häiritsivät. Haastattelijana oli Anna Kortelainen. Olen lukenut kirjan ja kirjoittanut siitä, joten keskustelussa ei tullut esille mitään varsinaisesti uutta, mutta kahta asiaan perehtynyttä valloittavaa keskustelijaa oli mukava kuunnella.

Virkki vasemmalla, Rajala keskellä

Annetaan tytön yrittää on Pertti Rajalan ja Susanna Virkin kirja naisista, jotka ovat murtaneet lasikattoja. He aloittavat kirjansa Suomen ensimmäisen eduskunnan naisista, jatkavat myöhempiin poliitikkoihin ja muiden alojen uraauurtaneisiin naisiin. Yleisöä kohahdutti muun muassa tieto, että ensimmäinen nainen nimismiehenä oli Dorde Olofintytär 1500-luvulla. Tästä kirjasta kirjoitan enemmän sen jälkeen, kun olen lukenut sen.

Salusjärvi, Itkonen, Sivulainen, Kurvinen, Pihlajaniemi

Valtakunnallinen e-kirjasto tulee - kirjailijat huolissaan lainauskorvauksista on aihe, josta keskustelivat kirjailija Juha Itkonen, e-kirjastohankkeen projektipäällikkö Suvi Sivulainen, kulttuuriministeri Antti Kurvinen ja Sanaston lakimies Juha Pihlajaniemi haastattelijana Aleksis Salusjärvi. Varsinkin äänikirjojen kuuntelu - ja samalla lainaaminen - on lisääntynyt voimakkaasti. Suunnitteilla oleva valtakunnallinen e-kirjasto lisännee lainaamista. Ongelmana on kirjailijoiden kannalta se, että he eivät saa lainkaan lainauskorvauksia e-kirjoista. Keskustelun osanottajat olivat yksimielisiä siitä, että korvauksia pitäisi saada, ja samaa mieltä lienevät kaikki e-kirjojen lainaajatkin. Tekijänoikeuslakia uudistetaan parhaillaan. Siinä yhteydessä voitaisiin päättää lainauskorvauksista. Ministeri Kurvisen puheista voi päätellä, että korvauksia tuskin on vielä tulossa. Mikä on ongelma? Raha tietysti. Oikeasti kysymys on tahtotilasta ja priorisoinnista.

Tämänvuotiset kirjamessut ovat minun osaltani ohi paikalla ollen. Virtuaalimessuilua saatan vielä jatkaa.

Kirjamessuilla torstaina

 

Live-kirjamessut pitkästä aikaa! Ihmisiä, hälinää, kirjoja, kirjailijoita. Ei tungosta ainakaan torstaina. Esityksiä mahtui kuuntelemaan hyvin. Parasta oli ilmapiiri. Satunnaiset kohtaamiset ilahduttivat. Juttelutuokio tuntemattoman kirjanystävän kanssa kahvilassa. Drinkki tuttujen bloggaajien kanssa.

Aloitin messupäivän antikvariaattiosastolla. Olen usein löytänyt messuilta kauan etsimiäni kirjoja, joita en ole nähnyt nettiantikvariaateissa. Nyt etsin kahta kirjaa, joista toinen löytyi, toinen ei.

Ensimmäinen seuraamani kirjaesittely oli Aura Koiviston Merilintuja ja lintuihmisiä, haastattelijana Pekka Saarainen. Itse tarkkailen lähinnä pihalintuja, mutta oli hauska kuunnella Koiviston kertovan harrastuksestaan. Tosin harrastus on kovin vaatimaton ilmaus kuten Saarainen huomautti. Merilinnuista kuulin kaikenlaista uutta, muun muassa niiden ihmeellisistä lentomatkoista ja kyvystä juoda suolaista vettä. Huolestuttava oli tieto, että ilmastonmuutoksesta johtuen merilinnuilla menee huonosti, huonoiten kaikista linnuista. Haastattelija Saarainen luki pari houkuttelevaa otetta kirjasta.

Seuraava ohjelmanumero oli Karttakeskuksen julkaisema Jussi Iltasen Löytöretkiä Helsingin seudulle - 40 kävelyreittiä, kartat, kohteet. Iltanen on suunnitellut kävelyreitit niin, että ne alkavat joltakin metro- tai juna-asemalta. Pisimmät reitit ovat jopa 15 kilometriä pitkiä, mutta niitä voi tietysti tutkia paloittain. Sopivia levähdyspaikkojakin, kuten kahviloita, on vinkattu. Reittien varrella on kulttuurikohteita ja luontoa, monet niistä kulkevat vanhoilla esikaupunkialueilla. Kirjassa on perusteelliset kartat, ja kartat on saatavissa myös puhelimeen.

Seuraavaksi kaunokirjallisuutta: esikoiskirjailija Maisku Myllymäen Holly. Häntä haastatteli Anna-Riikka Carlson. Oli ihanaa kuunnella uutta kirjailijaa, joka kertoi innostuneesti romaaninsa lähtökohdasta - saaresta ja sen miljööstä - sekä intuitiivisesta kirjoittamisestaan ja siitä, kuinka hauskaa oli kirjoittaa, kun rytmi ja kieli löytyivät. En ole vielä lukenut Hollya, joten lainaan tähän haastattelijan lauseen: "Karkeimmillaankin kaunista ja kirkasta proosaa".

Pyrin aina kirjamessuilla kuuntelemaan ohjelmaa kääntäjistä, jos sellaista on. Torstaina Suvi Ahola haastatteli Kersti Juvaa, jolta on ilmestynyt kirja Tolkienin tulkkina - tarina Sormusten herran suomentamisesta. Sormusten herra -trilogian olen lukenut useaan kertaan. Keskustelussa puhuttiin ensin Juvan suomentajan uran alusta ja yleisesti suomentamisesta ja sen vaikeuksista. Tolkienista kuulimme, että hänellä oli hyvin tarkat ohjeet kääntäjille, esimerkiksi nimistä. Niistä saimme muutaman esimerkin. Kersti Juva puhui hyvin ja hauskasti. Häntä olisi mielellään kuunnellut pidempäänkin.

Juvan haastattelu oli Senaatintori-lavalla, jonka ohjelma on nähtävissä verkossa. Samalla lavalla haastateltiin myös Leena Krohnia hänen esseeteoksestaan Mitä en koskaan oppinut. Haastattelijana oli Arla Kanerva. En ollut aiemmin kuunnellut Leena Krohnia, jonka kirjoja olen lukenut monta. Halusin ehdottomasti seurata haastattelua paikan päällä, enkä verkosta. Itse haastattelu oli hieman pettymys, mutta ei Krohnin vuoksi.

Jatkan messuilla perjantaina. Pahoittelen huonoja kuvia. En ole oppinut kuvaamaan kunnolla puhelimellani.

Huomenna kirjamessuille!

 

Huomenna alkavat odotetut live-kirjamessut. Messut ovat myös osin virtuaaliset, koska lipulla voi seurata osaa ohjelmista verkossa suorana ja/tai tallenteina, mutta jo etukäteen tuntuu mukavalta odottaa ihmisten näkemistä ja kuuntelemista paikan päällä.

Keräsin ohjelmasta muutaman itseäni kiinnostavan esityksen vinkkilistaksi. Aikaisempien vuosien kokemusten perusteella tiedän, että lopullinen ohjelmani voi olla jotakin aivan muuta, mutta ainakin nämä kiinnostavat:

TORSTAI

13.00 Jussi Iltanen: Löytöretkiä Helsingin seudulle – 40 kävelyreittiä (Vallisaari)

13.30 Maisku Myllymäki: Holly (Töölö)

14.30 Kersti Juva: Tolkienin tulkkina (Senaatintori)

15.30 Leena Krohn: Mitä en koskaan oppinut (Senaatintori)

16.30 Rakkaudesta ja pettymyksestä dekkareihin, keskustelemassa mm. Marko Kilpi ja Laura Arikka (Punavuori)

PERJANTAI

11.30 Sari Rainio, Juha Rautaheimo: Vainajat eivät vaikene (Punavuori)

13.00 Pertti Rajala: Annetaan tytön yrittää (Suomenlinna)

14.30 Salla Leponiemi: Niin kauan kuin tunnen eläväni – Taidemaalari Elin Danielson-Gambogi (Suomenlinna)

18.00 Menolippu mustaan aukkoon, keskustelemassa Markus Hotakainen ja Tommi Tenkanen (Kruununhaka)

19.00 Heikki Oja: Einsteinin perintö (Kruununhaka)

LAUANTAI

10.30 Matti Rönkä, Johanna Valkama: Miksi kirjoitan kirjasarjaa? (Töölö)

13.30 Juha Itkonen, Paula Noronen, Kaija Rantakari: Kysy kirjailijalta! (Töölö)

14.00 Hannu Mäkelä: Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja (Vallisaari)

18.00 Anni Sumari: Louise Glückin runous (Töölö)

19.00 Kääntäjä näkyväksi: Kazuo Ishiguron suomentaja Helene Bützow (Töölö)

SUNNUNTAI

12.30 Kai Ekholm, Yrjö Repo: Lukemisen aika (Töölö)

16.00 Kati Outinen: Niin lähelle kuin muistan (Senaatintori)

16.30 Anna Kontula: Pikkuporvarit – pohdintaa aikamme hengestä (Hakaniemi)

17.00 Heikki Ylikangas: Kustaa Vaasa ja hänen uhmaajansa (Kruununhaka)

Eeva Kilpi: Kesä ja keski-ikäinen nainen

 

Kesä ja keski-ikäinen nainen on novellikokoelma, joka ilmestyi 1970. Sen viidestä novellista nousee esille kaksi aihetta, seksuaaliset tabut ja avioero, tarkemmin vielä avioeron jälkeinen aika.

”Tabuthan ne vain kaatuvat että rytinä käy.”

Noin sanoo novellin Lähikuva nainen, joka on sängyssä itseään paljon nuoremman miehen kanssa. Hän kutsuu miestä pojaksi. Samat henkilöt esiintyvät kokoelman ensimmäisessä novellissa Maailmanmuuttajat. He ovat kutsuttuina esiintyjinä jonkin pikkupaikkakunnan kotiseutu- ja kulttuuripäivien iltapäivämatineassa. Poika puhuu sukupuoliopetuksesta koulussa ja nainen vanhojen ihmisten rakkaudesta. Molempien esitysten aikana osa yleisöstä poistuu.

”Nämä ihmiset halusivat varjella sielunsa rauhaa, oikein elämisen antamaa mielentyyneyttä ja lähtivät pakoon muuttumisen tuskaa.”

Kolmas novelli Tamara ja minä ennakoi kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyttä romaania Tamara. Tamara on seksuaalisesti avoin nainen, jota hänen professorinsa ja ystävänsä tarkkailee. Novellissa Tamara käy läpi raivokkaan rakkaussuhteen, jonka piti olla vain seksisuhde, mutta pelkkä seksisuhde ilman tunteita osoittautuukin mahdottomaksi.

Novellissa Raportti eronnut nainen saa tutulta lääkäriltä kokeiluvaiheessa olevan pillerin, jonka pitäisi auttaa unettomuuteen. Pillerin vaikutuksesta nainen puhuu suunsa puhtaaksi siitä, miten ystävät kohtelevat häntä, miten hän vihaa onnellisia perheitä, miten hänen on koko ajan teeskenneltävä, miten hänen on peitettävä tuskansa.

Niminovellissa Kesä ja keski-ikäinen nainen muutama vuosi sitten eronnut Id-Mari viettää kesää yksin. Hän on ostanut kesäpaikakseen vanhan huonokuntoisen maatalon pihapiireineen. Yksinäisyyteen pakeneminen, luonnon seuraaminen ja luonnonsuojelu ovat aiheita, jotka esiintyvät Kilven myöhemmässäkin tuotannossa. Id-Marin luona vierailee eroprosessin keskellä kipuileva kollega (mies) ja myöhemmin hänen nuorin poikansa. Id-Mari saavuttaa kesän aikana jonkinlaisen seesteisyyden.

”Minä, Id-Mari Talvi olen aikuinen nainen nyt, eronnut, yksinäinen, keski-ikäinen. Ilman mitään puolusteluja. Se mitä olen. Elämäni on tässä.”

Kilven novellit ovat ilmestyneet viisikymmentä vuotta sitten, mutta ne olisi voitu kirjoittaa nyt, tänä vuonna, niin ajattomilta ne tuntuivat (vaikka niissä ei somessa vieraillakaan). Suosittelen.

Eeva Kilpi: Kesä ja keski-ikäinen nainen
Kokoomateoksessa Minä haluan olla tässä vielä, WSOY 2018
Kesä ja keski-ikäinen nainen ilmestynyt ensimmäisen kerran 1970

Kati Outinen: Niin lähelle kuin muistan

 

Kati Outisen omaelämäkerta Niin lähelle kuin muistan on valloittavaa luettavaa. Outinenhan on ammattikirjoittaja muiden taitojensa ohella. Hän keskittyy kirjassa työhönsä. Siviilielämästä on mukana tytär Iida ja vanhemmat, jotka tukivat tytärtään. Outisen isä, Iidan pappa oli usein lapsenvahtina. Näyttelijän työajat ovat yksinhuoltajalle hankalia.

Outinen pääsi Teatterikorkeakouluun ylioppilasvuonnaan ensimmäisellä yrityksellä. Hän oli harrastanut tanssia ja toiminut ahkerasti koulunsa näytelmäkerhossa. Ja olihan hänellä ollut jo päärooli Tapio Suomisen elokuvassa Täältä tullaan elämä. Olen nähnyt Outisen lavalla vain kerran, hänen opiskeluaikanaan, kun hän työharjoittelussa Intimiteatterissa esitti Juliaa Shakespearen näytelmässä Romeo ja Julia.

Outisella on kokemusta teatterin tekemisestä kiinnitettynä näyttelijänä sekä freelancerina. Hän on ääninäytellyt, hän on käsikirjoittanut, hän on opettanut. Kaikesta tästä hän kirjoittaa elävästi ja innostuneesti. Freelancerina työt olivat sirpaleina siellä täällä, puhelimen piti aina olla päällä, jottei yksikään työtarjous menisi ohi. Työttömyysbyrokratia ei ollut yhteensopiva näyttelijäfreelancerin työn kanssa. Professorina Teatterikorkeakoulussa Outinen kehitti opetusta ja nautti työstä, kunnes byrokratian lisääntyminen ja resurssien väheneminen väsyttivät liikaa. Minun kokemukseni opetustyöstä ovat aivan eri alalta, mutta valitettavan samanlaisia. Kaikesta huolimatta Outisen kirjoittamisessa on koko ajan vahva positiivinen ote.

Outisen ensimmäinen elokuva Aki Kaurismäen kanssa oli Varjoja paratiisissa.

”Ensimmäisestä hetkestä kuvauksissa tiedän, että olen löytänyt sielunkumppaneita ison läjän. Akin ja Peltsin lisäksi koko sakki tuntuu omilta ihmisiltä. Innostunutta, kokeilunhaluista, muiden työpanosta kunnioittavaa, keskittynyttä, huumorintajuista, epähierarkkista, älyllisesti inspiroivaa työntekoa.”

Sen jälkeen tuli muita elokuvia, kansainvälistä kuuluisuutta ja palkintoja. Kaikki Kaurismäen elokuvat nähneelle ja niitä ihailevalle Outisen kuvaukset työskentelystä Kaurismäen kanssa olivat nautittavia.

Kun iän karttuessa (nais)freelancerin puhelin soi yhä harvemmin, Outinen työllisti itse itsensä esittämällä muistisairautta käsittelevää monologinäytelmää Niin kauas kuin omat siivet kantaa. Sen lisäksi hän kehitti yhdessä tanssija, koreografi Annatuuli Saineen kanssa tyttärensä Iidan näytelmän Om att se pohjalta esityksen Minä maalaan teidät kaikki, jonka aiheena on Helene Schjerfbeckin elämä ja taiteilijuus. Sen valmistumisesta kertominen antaa maallikolle käsityksen taideteoksen luomisprosessista. Esityksiä ehti olla 64 ennen kuin pandemia iski.

Outinen kirjoittaa preesensissä. Se tuntui aluksi vähän oudolta, mutta siihen tottui, ja se tuntui vievän lähelle kirjoittajaa. Muuta moittimista minulla ei kirjasta ole, mutta henkilöhakemisto olisi ollut kiva.

Kati Outinen: Niin lähelle kuin muistan
Karisto 2021, 349 s.

Helmet-haaste 2021 valmis!

 

Sain Helmet-haasteen suoritetuksi nopeammin kuin aikaisempina vuosina. Nytkin tein niin, että luettuani kirjan katsoin, mihin haastekohtaan se sopii. Tänä vuonna kohdat täyttyivät sujuvasti, vaikka tietenkään kaikkia lukemiani kirjoja en saanut sijoitetuksi haasteeseen. Viimeisiksi kohdiksi jäivät helppo 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä (Emmi Itärannan Kuunpäivän kirjeet) ja alun perin helpoksi luulemani 46. Kirjassa syödään herkkuja (Heikki Valkaman Laserjuuri). Nämä valitsin luettavakseni haasteen vuoksi, samoin muutaman muun jo aiemmin, esimerkiksi Satuja aikuisille. Sadan vuoden unet kohtaan 42. Satukirja.

Edelleen haastekohtien täyttäminen oli minusta mukavaa, ja varmaan osallistun haasteeseen myös ensi vuonna. Yllä olevassa kuvassa on muutama hyvän lukokemuksen tuottanut haastekirja.

Tässä koko kirjalistani linkkeineen:

1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa - Tash Aw: Silkkimies
2. Kirjan on kirjoittanut opettaja - Minna Rytisalo: Lempi
3. Historiallinen romaani - Paula Havaste: Veden vihat
4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan - Mario Vargas Llosa: Lituma en los Andes
5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan - Kirsten Jacobsen: Mankell om Mankell
6. Kirja kertoo rakkaudesta - Ben Okri: Vaarallista rakkautta
7. Kirjassa on kaveriporukka - Gaël Faye: Pienen pieni maa
8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa - Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset
9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella - Hermann Hesse: Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä
10. Kirjan nimessä on numero - Jussi Adler-Olsen: Uhri 2117
11. Kirja kertoo köyhyydestä - Sembene Ousmane: Jumalan puupalikat
12. Kirjassa ollaan metsässä - Antti Heikkinen: Einari
13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin - Mikael Persbrandt: Muistini mukaan
14. Kirja on osa kirjasarjaa - Carme Chaparro: No soy un monstruo
15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi - Hannu Mäkelä: Lukemisen ilo
16. Kirjassa eletään ilman sähköä - Marcos Chicot: El asesinato de Pitágoras
17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi - L. Onerva: Mirdja
18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä - Anne B. Ragde: Perintötila
19. Kirjassa leikitään - Teuvo Pakkala: Lapsia & Pikku ihmisiä
20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen - Harry Martinson: Kulkijan pilvilinnat (sikarintekijä)
21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan - Leena Lehtolainen: Ilvesvaara
22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä - Anna-Kaari Hakkarainen: Dioraama
23. Kirja, jota luet (kuuntelet) ulkona - Milla Ollikainen: Veripailakat
24. Kirjan nimessä on kysymysmerkki tai huutomerkki - Laurent Binet: Kuka murhasi Roland Bathesin?
25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa - Paula Arvas & Voitto Ruohonen: Alussa oli murha
26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa - Kenneth Eriksson & Jeanette Björkqvist: Kovat kadut
27. Kirjan päähenkilö on eläin - Leena Krohn: Tainaron
28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä - Roger Martin du Gard: Confidence africaine
29. Kirjan henkilön elämä muuttuu - Maggie Nelson: Jane / Punaiset osat
30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen - Claes Andersson: Seuraavaksi Jätkäsaari
31. Jännityskirja tai dekkari - Dolores Redondo: El guardián invisible
32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa - Inger Frimansson: Tyttö ja kissa
33. Kirjassa opetetaan jokin taito - Colson Whitehead: Maanalainen rautatie
34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa - Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa
35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut - Louise Glück: Uskollinen ja hyveellinen yö
36. Kirjassa liikutaan ajassa - Claudio Magris: Tonava
37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa - Jyrki Erra: Lyijyvalkoinen
38. Kirja on käännetty hyvin - Nelly Sachs: Kuoleman asunnoissa (Aila Meriluoto)
39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia - George Eliot: Daniel Deronda
40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista - Eeva Kilpi: Animalia
41. Kirjassa matkustetaan junalla - Pascal Mercier: Nachtzug nach Lissabon
42. Satukirja - Satuja aikuisille. Sadan vuoden unet
43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä - Christa Wolf: Häiriötapaus
44. Kirjassa on reseptejä - Mark Crick: Kafkan kanssa keittiössä
45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija - Karl Gjellerup: Romulus
46. Kirjassa syödään herkkuja - Heikki Valkama: Laserjuuri
47. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta (maahanmuutto) - 1. Tahar ben Jelloun: Lähtö
48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta - 2. Leïla Slimani: Toisten maa
49. Kirja on julkaistu vuonna 2021 - Maksim Gorki: Leo Tolstoi
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä - Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet

Heikki Valkama: Laserjuuri

 

Laserjuuri on Heikki Valkaman gastrodekkarisarjan toinen osa. Ensimmäisen osan Pallokala luin vuosi sitten. Siinä suomalainen Michelin-kokki Riku Mäki osallistui Japanissa kokkikilpailuun. Nyt hän on muuttanut Japaniin haaveenaan perustaa sinne oma ravintola. Ensin hän paneutuu japanilaiseen ruokakulttuuriin työskentelemällä ystävänsä Kenta Maedan omistamassa ravintolassa.

”Ruoka ON runoutta, se on ainesosista syntyvä kieli. Annoksissa erilaiset ilmiöt, kukat, sanat ja käsitteet tulevat esiin.”

Rikosjuoni pyörii laserjuuren ympärillä. Laserjuuri on antiikin aikainen mauste. Sen on luultu kuolleen sukupuuttoon, mutta nyt on levinnyt tieto, että sitä saattaa kasvaa salaisessa paikassa Kreikassa. Riku joutuu etsintämatkalle hieman vastentahtoisesti, koska ei saa sanotuksi ystävälleen Kentalle ei. Kenta esittelee Rikun laserjuuresta kiinnostuneelle miljardöörille Kawakamille. Valitettavasti laserjuurella olisi muitakin ottajia, kuten yakuza.

Vaikka juoneen liittyvä nuori nainen Namie joutuu hengenvaaraan Japanissa ja Riku Kreikassa, Laserjuuren vahvuus ei ole jännityksessä, vaan ympäristön, tunnelmien ja kulttuurin kuvauksessa. Varsinkin ruokakulttuurin, kun gastrodekkarista on kysymys. Kreikassakin syötiin hyvin, mutta varsinaista herkuttelua oli japanilainen kahdeksan ruokalajin kaiseki-ateria, jonka Kawakami tarjosi.

”Kuudes annos, kurimanju, oli kastanjakuoreen friteerattu lihapulla, joka tarjoiltiin kiinalaistyylisen paprikakastikkeen kanssa. Seitsemäs annos taas oli aivan ohueksi leikattua raakaa lihaa. Rasvaisen, suuhun sulavan lihan päällä oli mattaista seesamikastiketta, joka korosti lihan makua.”

Rikun seikkailut makujen maailmassa jatkuvat vielä ainakin dekkareissa Tulikukka ja Yakuzan kosto.

Heikki Valkama: Laserjuuri
Tammi 2018, 296 s.

***********

Helmet-haaste: 46. Kirjassa syödään herkkuja.

Dina Rubina: Kaksiosainen sukunimi

 

Kaksiosaisessa sukunimessä on uzbekistanilaisen Dina Rubinan kolme novellia. Novellit on kirjoitettu 1990-luvulla, ja niiden tapahtumaympäristö on neuvostoaikainen.

Niminovellissa Kaksiosainen sukunimi isä on hakenut poikansa lentokentältä. He ovat aloittamassa kesälomaa yhdessä. Automatkan aikana selviää, että mies ei olekaan pojan biologinen isä. Poika ei tiedä sitä. Hän kertoilee elämästään äidin uuden perheen kanssa. Isän ajatukset kertaavat menneisyyttä, jossa hän sai heti pojan synnyttyä tietää vaimonsa uskottomuudesta. Vaimo joutui rintatulehduksen vuoksi sairaalaan, mies rakastui vauvaan tätä hoitaessaan ja kasvatti häntä omanaan, kunnes vaimo lähti pojan oikean isän matkaan ja vei tämän mukanaan. Kaksiosainen sukunimi on koskettava ja inhimillinen novelli rakkaudesta lapseen.

Novellissa Eräs älykkö istahti tielle kertojana on oikolukija, joka on kirjailijatalossa lomalla toipumassa henkilökohtaisesta traumasta. Talon kirjailijoissa on erikoisia tyyppejä menestyvästä lastenkirjailijasta synkkään näytelmäkirjailijaan. Taloon johtavalla mäntykujalla naisia ahdistelee polkupyörällä liikkuva itsensäpaljastaja. Novellin tyylilaji on farssi, joka lähentelee absurdiutta varsinkin silloin, kun oikolukija siirtyy kertomaan traumaattisesta kokemuksestaan petollisen tallinnalaisen kosijan kanssa.

Kolmas novelli Ljubka on näistä ainoa, joka on sijoitettu Uzbekistaniin. Lääkäri ja yksinhuoltaja Irina Mihailovna asuu pienessä kylässä lähellä vankileiriä. Hän on erinomainen lääkäri, mutta aivan onneton käytännön asioissa. Varoituksista huolimatta hän palkkaa leiriltä vapautuneen entisen rosvokoplan johtajan Ljubkan lastenhoitajaksi. Nuori Ljubka on loistava kodinhoitaja, ostosten tekijä ja tinkijä. Vähän ennen Stalinin kuolemaa Irina saa potkut juutalaisuuteen viittaavan sukunimensä vuoksi, ja Ljubka alkaa elättää häntä ja lasta. Stalinin kuoltua kummankin elämä muuttuu.

Rubinan novellit kertovat ihmisistä ja tunteista. Neuvostoelämä tuo niihin oman mausteessa. Siitä huolimatta jopa Ljubkassa pääosassa on Irinan ja Ljubkan välinen luottamus ja heidän ystävyytensä.

Dina Rubina: Kaksiosainen sukunimi
Suomentanut Tuukka Sandström
Idiootti 2015, 158 s.
Venäjänkieliset alkuteokset Двойная фамилия 1990, Один интеллигент уселся на дороге 1994, Любка 1994

***********

Maailmanvalloitus: Uzbekistan.

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet

 

Kuunpäivän kirjeet on sijoitettu tulevaisuuteen, vuoteen 2168. Parantaja Lumi kirjoittaa muistikirjaansa, joka on tarkoitettu hänen puolisonsa Solin luettavaksi. Sol ja Lumi ovat joutuneet erilleen toisistaan.

Maa on muuttunut suurimmaksi osaksi asuinkelvottomaksi. Siellä kyllä asutaan vielä, Lumikin on sieltä kotoisin, mutta Maasta halutaan pois. Ihmiskunta on perustanut siirtokuntia Marsiin ja aurinkokunnan sopiviin kuihin. Lumi kirjoittaa muistikirjaansa kirjoitushetken tapahtumien lisäksi vanhoista asioista, elämästään Maassa, koulutuksestaan parantajaksi, yhteisestä ajastaan Solin kanssa. Tässä hän puhuu Solille:

”Et ole katsonut tulevaisuutta, jossa ainoat mahdollisuutesi ovat jäädä siivoamaan lomasaarekkeen vessoja, lähteä hengittämään myrkyllisiä höyryjä muovinlajittelulaitokseen tai säteilyvaaraan ydinvoimalan purkutyömaalle. Tai toivoa, että arpa valitsee sinut siirtotyöläiseksi Marsiin, missä sinua kohdellaan ikuisesti toisen luokan kansalaisena.”

Kuunpäivän kirjeet on tulevaisuuskuvitelma, mutta sen voi nähdä kommentoivan myös maapallon nykytilaa.

Pidin aurinkokunnasta tapahtumaympäristönä. Matkustaminen Jupiterin kuihin saakka sujui nopeasti, kun käyttövoima saatiin pimeästä energiasta. Muuten aikakausi oli tietysti teknologisesti kehittynyt, mutta Lumin mystiset parantajataidot viittasivat enemmän alkuperäiskansojen shamaaneihin kuin lääketieteen kehitykseen. Pidin myös kirjan tunnelmasta, joka ei ollut ahdistava, vaan ennemminkin surumielinen ja kaipaava. Samalla Lumi oli sitkeä ja yritti peräänantamattomasti selvittää, mitä Solille oli tapahtunut ja miksi.

Kuunpäivän kirjeet sai minut taas kerran ihmettelemään, miksi en lue enemmän tulevaisuusfiktiota. Yleensä pidän lukemistani genren kirjoista, kuten nytkin Kuunpäivän kirjeistä.

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet
Teos 2020, 382 s.

***********

Kuunpäivän kirjeet oli lähikirjaston suositushyllyllä, joten sijoitan sen Helmet-haasteen kohtaan 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä.

Nobelin sai tansanialainen Abdulrazak Gurnah (ja arvonnan tulokset)

Kirjallisuuden Nobel vuonna 2021 myönnettiin tansanialaiselle Abdulrazak Gurnahille.

Positiivista on, että palkinnon sai afrikkalainen kirjailija, vaikka Gurnah asuukin nykyisin Iso-Britanniassa. Palkinnon perusteluissa sanottiin, että Gurnah nostaa kirjoissaan esille kolonialismin vaikutuksia, mikä myös kuulostaa positiiviselta. Suomessa Gurnah lienee varsin tuntematon, vaikka hänen teoksiaan on ollut Booker-palkinnon ehdokkaina. Juuri palkinnosta ilmoittamisen jälkeen katsoin Wikipediaa, eikä siellä silloin ollut Gurnahista suomenkielistä sivua. Nyt tunti myöhemmin on. Toivottavasti joku kustantamo ottaa uuden nobelistin ohjelmaansa.

Nobel-kyselyyni osallistuneista kukaan ei osannut ehdottaa Gurnahia. Murakami olisi ollut suosikki. Arvoin osallistuneista kolme, jotka saavat valita yhden kirjan. Arvonta suosi seuraavia: Ida, Jokke ja Mai Laakso. Lähettäkää sähköpostitse (osoite sivulla Margit) osoitteenne sekä tieto siitä, minkä kirjan haluatte. Mielellään pari vaihtoehtoa. Nopein saa valita ensin. Valittavana ovat seuraavat kirjat:

• Svetlana Aleksijevitš: Neuvostoihmisen loppu
• Toni Morrison: Toiseuden synty
• Orhan Pamuk: Kummallinen mieleni
• Albert Camus: Rutto
• Eeva Kilpi: Minä haluan olla tässä vielä

Vielä ehdit veikata uutta kirjallisuuden nobelistia

 

Tällä viikolla jaetaan Nobelit. Torstaina on kirjallisuuden vuoro. Voit osallistua syyskuussa aloittamaani kyselyyn vastaamalla tämän postauksen kommenteissa, kenen toivot tai luulet saavan Nobelin. Voit myös vastata kyselyni alkuperäisen postauksen kommenteissa. Vastaukset viimeistään keskiviikkona 6.10.

Vedonlyöjien listoilla johtaa taas kerran Haruki Murakami. Itse toivon, että Nobel myönnettäisiin ensimmäisen kerran palkinnon historiassa kahtena peräkkäisenä vuonna naiselle. Viime vuonna palkinnon sai Louise Glück.

Anne B. Ragde: Perintötila

Perintötila jatkaa Anne B. Ragden alun perin trilogiana ilmestynyttä Berliininpoppelit-sarjaa. Olen lukenut trilogian, ja minusta Perintötilaa ei kannata lukea, jollei ole lukenut aiempia osia. Muutenkin Neshovin suvusta kertovan sarjan osista ensimmäinen – nimeltään Berliininpoppelit – on paras. Jo siinä selviävät suvun synkät salaisuudet. Jatko-osat eivät ole mitenkään välttämättömiä, mutta kertovathan ne, mitä tutuiksi tulleille ihmisille tapahtuu jatkossa.

Perintötilassa seurataan alkuun hautausurakoitsija Margidoa ja hänen veljeään Erlendiä. Perheetön Margido asuu Trondheimissa, jonka lähellä suvun vanha maatila on. Erlend ja hänen kumppaninsa Krumme asuvat Kööpenhaminassa. He elävät kolmen pienen lapsensa kanssa kaoottisen tuntuisia ruuhkavuosia, joihin kuuluvat kiinteästi myös lasten äidit, jotka puolestaan asuvat yhdessä.

Margidon ja Erlendin veljentytär Torunn on perinyt maatilan, jonne hän ei kuitenkaan ole jäänyt asumaan. Torunn on ollut hieman eksyksissä elämässään, mutta Perintötilassa hän saa asioita järjestykseen, kun palaa tilalleen. Aiemmin jäykkä ja tunteettoman tuntuinen Margido osoittautuu myös kykeneväksi muuttumaan. Kirjan rakenteessa Erlend ja Krumme kummallisesti unohdetaan jossakin puolenvälin paikkeilla, kun Torunn nousee päähenkilöksi. Margido sentään pysyy mukana koko ajan.

Trilogian 0sat olivat synkempiä kuin Perintötila. Tässä Neshovin suvun tarina tuntuu kääntyvän kohti positiivisempaa tulevaisuutta. Sarja jatkuu romaaneissa Elämänrakentajat ja Talon tytär.

Anne B. Ragde: Perintötila
Suomentanut Katriina Huttunen
Tammi 2017, 277 s.
Norjankielinen alkuteos Alltid tilgivelse 2016

***********

Helmet-haaste: 18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä.

Kuukauden nobelisti Maurice Maeterlinck: Sininen lintu

Sininen lintu on belgialaisen Maurice Maeterlinckin satunäytelmä. Se on suomennettu kahteen kertaan, Maila Talvio 1913 ja Juhani Aho 1921. Minulla on Ahon suomennos.

Näytelmä alkaa köyhän halonhakkaajan tuvasta, jossa lapset poika Tiltil ja tyttö Mitil nukkuvat. He heräävät kesken uniensa, ja kohta huoneeseen astuu haltijatar, joka muistuttaa naapurin vaimoa. Hän tarvitsee Sinisen Linnun, jotta hänen sairas tyttärensä paranisi. Lapset lähtevät etsimään mukanaan iso seurue, jossa ovat rohkea ja uskollinen Koira, viekas ja makeileva Kissa, pelokas Leipä, sekä Sokeri, Maito, Vesi ja Tuli. Valo ohjaa joukkoa.

Etsintämatkalla lapset joutuvat moneen pelottavaan paikkaan, kuten Yön linnaan ja hautuumaalle, mutta he pääsevät myös Onnen puutarhoihin. Siellä he oppivat, että suuret onnet kuten Rikkaana-olemisen-onni ja Tyydytetyn-turhamaisuuden-onni ovat petollisia, ja että pienet oikeat onnet pitää osata löytää. Niitä ovat vaikka Päivänpaisteessa-olemisen-onni ja Aamukasteessa-paljasjaloin-juoksentelemisen-onni.

Yli sata vuotta sitten kirjoitetussa näytelmässä otetaan kantaa luonnonsuojeluun. Metsässä lapset joutuvat vaaraan, kun puut ja eläimet haluavat rangaista heitä. Tammi puhuu:

”Ensi kerran on meille suotu tilaisuus tuomita Ihmistä ja antaa hänen tuntea voimaamme… Kaiken sen jälkeen, mitä hän on meille tehnyt, kaiken sen kuulumattoman vääryyden jälkeen, jota hän on meitä kohtaan harjoittanut, en luule olevan pienintäkään epäilystä siitä, mikä tuomio häntä odottaa…”

Sinistä Lintua ei löydy myöskään Muistojen maasta eikä Tulevaisuuden valtakunnasta. Lopulta lapset heräävät kotonaan. Viimeinen opetus odottaa. Onnen Sininen Lintu onkin kotona, siellä on Tiltilillä häkissä kyyhkynen, ja sen hän antaa naapurin vaimolle tämän tytärtä ilahduttamaan.

Maeterlinck oli symbolisti, ja hänen näytelmäänsä onnen etsimisestä voisi varmasti tulkita loputtomiin.

Näytelmään on kirjoitettu hyvin tarkat ohjeet näyttämökuvista ja henkilöiden ulkonäöstä ja vaatetuksesta. Esimerkiksi Koira:

”Punainen hännystakki, valkoiset housut, kiiltokengät, kiiltonahkahattu; puku yleensä muistuttaa englantilaista herrasmiestä.”

Etsin netistä tietoa, milloin Sininen lintu olisi esitetty Suomessa. Ainakin Kansallisteatterissa on vuonna 2007 esitetty aikuisille tarkoitettu versio, jossa Tiltil on onnellisuutta tutkiva dosentti.

Muista Maeterlinckilta suomennetuista teoksista löysin muutaman postauksen:

Haudattu temppeli, Kirja-aitta

Köyhäin aarteet, Kirja-aitta

Kuolema, Jokken kirjanurkka

Mehiläisten elämä, Jokken kirjanurkka

Maurice Maeterlinck: Sininen lintu
Suomentanut Juhani Aho
WSOY 1921, 229 s.
Ranskankielinen alkuteos L’Oiseau bleue 1908