Minäkertoja on vähän yli 30-vuotias
nainen, jonka poikaystävä jättää hänet lyhyehkön seurustelun jälkeen. Nainen
yrittää toipua jätetyksi tulemisesta, mutta onnistuu siinä huonosti. Hän on
periaatteessa freelance-toimittaja, mutta koska ei pysty kirjoittamaan, hän on
käytännössä työtön. Rahat ovat vähissä, joten hän lainaa vanhemmiltaan. Ystävät
maksavat silloin tällöin lounaan tai drinkin. Nainen haahuilee vuoden verran
Helsingissä, käy kerran New Yorkissa lainarahalla, etsii satunnaisesti töitä,
käy terapiassa (joka oli alkanut ennen kuin poikaystävä jätti hänet).
Minun ei tarvitse pitää kirjan
päähenkilöstä, eikä minun tarvitse ymmärtää häntä, ja siitä huolimatta kirja
voi olla minusta hyvä, jopa loistava. Ehkä
tänä kesänä kaikki muuttuu ei ollut. Lohturuokaongelmat (sipsit ja
valkosipulidippi) ja vaatehuolet toivat mieleen Bridget Jonesin. En jaksanut
kiinnostua yhden yön Tinder-tuttavuuksista, enkä ainakaan sivun mittaisesta
meikin poiston selostuksesta.
Kirjan rakenne oli kuitenkin hauska.
Luvut olivat lyhyitä ja niissä hypittiin välillä yllättäen asiasta toiseen. Lukujen
nimet olivat ytimekkäitä: Tarjoilin kahvia, Kuuntelin naapurini
mikroaaltouunia, Allekirjoitan mummin mielipiteet, ja niin edelleen.
Helsinkiläisenä oli myös mukava bongailla tuttuja paikkoja.
Ehkä
tänä kesänä kaikki muuttuu
on ehdolla Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon saajaksi. Olen yllättynyt,
jos tämä on vuoden paras esikoinen, mutta jos niin käy, olen valmis
tunnustamaan ymmärtämättömyyteni.
Sisko
Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Gummerus 2018, 304 s.
Sain kirjan kustantajalta
***********
Kirjassa puhutaan silloin
tällöin musiikista, elokuvista ja tv-ohjelmista. Se sopii siis Helmet-haasteen kohtaaan 22. Kirjassa
on viittauksia populaarikulttuuriin.
