Ferdinand von Schirach: Syyllisyys

Ferdinand von Schirach on kirjailija, mutta hän on myös asianajaja. Kirjassa Syyllisyys on 15 lyhyttä tarinaa rikoksista kerrottuna kunkin tapauksen puolustusasianajajan kannalta. Kirjailijan kotisivujen mukaan jutut perustuvat todellisuuteen ja niin voi tietysti ollakin, mutta viimeinen, vain kolmen sivun mittainen ja ainoa humoristinen ei liene totta. Sen itseironinen päätösvirke sopii hyvin lopettamaan kirjan.

Suurin osa rikoksista on hyvin vakavia. Minua kouraisi eniten kirjan aloittava Kansanjuhla, jossa tavalliset hyvin toimeentulevat perheelliset miehet raiskaavat nuoren tytön kyläjuhlassa. Muita aiheita ovat mm. pedofilia, murha, huumeet. Jotkut rikokset ovat kevyempiä, kuten kleptomaanin tekemät muutaman euron hintaisten tavaroiden varkaudet.

Tarinat saavat lukijan pohtimaan syyllisyyttä ja oikeuden toteutumista. Itsekin kun olen rikoslain suhteen maallikko ja ajattelen tuomioita vain sen mukaan, mikä tuntuu oikealta, niin joissakin tapauksissa oikeudenkäynnin lopputulos vaikuttaa aivan väärältä (kuten edellä mainitussa joukkoraiskauksessa). Joskus taas tuomio osuu kohdalleen. Kertomus nimeltä Hyvitys käsittelee raakaa perheväkivaltaa ja siinä tuomarikin venyttää tulkintaoikeuttaan niin, että lukija on tyytyväinen, kunnes lopussa on käännös, jonka jälkeen alkaa miettiä, että meniköhän kaikki nyt oikein ja miksi minä hyväksyn tämän.

Syyllisyys ei ole aina suoraviivaista. Se on joskus monimutkaista. Voiko rikos tapahtua vahingossa? Voiko myöhempi yhteiskuntakelpoinen elämä hyvittää tehdyn rikoksen? Voiko todellinen syyllinen olla joku muu kuin rikoksen tekijä? Tämäntyyppisiä kysymyksiä nousee mieleen kirjaa lukiessa.

Aiheen lisäksi Syyllisyys kannattaa lukea siksi, että von Schirach kirjoittaa hyvin, selkeästi ja tehokkaasti. Suosittelen.

Ferdinand von Schirach: Syyllisyys

Suomentanut Raija Nylander

Atena 2014, 161 s.

Saksankielinen alkuteos Schuld 2010

Ferdinand von Schirach: Tabu

Sain Ferdinand von Schirachin Tabun lahjaksi saksalaisilta ystäviltäni. Kirja on ollut Saksassa myyntimenestys. Tietääkseni sitä ei ole suomennettu, vaikka muita von Schirachin kirjoja löytyy suomeksi Atenan kustantamina. En tiennyt kirjailijasta, enkä kirjasta mitään etukäteen. Lukiessani huomasin, että olin saanut hyvän kirjan.

Päähenkilö on Sebastian von Eschburg, köyhtyneen aatelissuvun viimeinen poika. Sebastianilla on synestesia, mutta sitä ei kukaan huomaa. Häntä pidetään vain määrittelemättömällä tavalla vähän outona. Sebastianin lapsuuden voimakkaimmat kokemukset ovat metsästysretki isän kanssa ja isän itsemurha. Nämä kaksi asiaa seuraavat häntä koko ajan. Sebastianista tulee kansainvälisesti tunnettu taidevalokuvaaja. Kaikki hänen valokuvansa ovat mustavalkoisia.

Kirjan alku on hyvin vaikuttava. Tyyli on selkeä, lauseet lyhyitä. Sebastianin tunteet kuvataan teoin, eikä sanoin, mikä on tehokasta.

Puolivälin jälkeen käykin ilmi, että Tabu on rikosromaani. Näkökulma vaihtuu Sebastianista kuuluisaan puolustusasianajajaan. Samalla kirjan intensiteetti valitettavasti laskee, siitä huolimatta että rikos, jos sitä tässä oikeastaan onkaan, on mielikuvituksellisesti kehitelty. Kysymys on siitä, mikä on taidetta. Ja vielä enemmän tästä:

”Sie haben in diesem Interview gesagt, Wahrheit und Wirklichkeit seien ganz verschiedene Dinge, - -”

(Olette sanonut tässä haastattelussa, että totuus ja todellisuus ovat aivan eri asioita, - -)

Vaikka kirjoitin edellä, että Tabu on rikosromaani, niin tämä on niillä rajoilla, että kannattaako kirjaa luokitella (ja tarvitseeko). Voimme puhua pelkästä romaanista.

Tabusta saan toisen merkinnän Kirjakaapin kummitus -blogin kesäiseen kirjankansibingoon.

Ferdinand von Schirach: Tabu

Piper 2015, 256 s.

Ilmestynyt ensimmäisen kerran 2013