Albert Camus: Rutto

 

Albert Camus’n klassikkoteos Rutto kertoo algerialaisesta Oranin kaupungista, joka joutuu ruton valtaan. Kirja on ilmestynyt 1947 eli pian toisen maailmansodan jälkeen, joten ruton voi ajatella tarkoittavan paljon muutakin kuin vain fyysistä sairautta. Tämä ajatus nousee esimerkiksi kun ruumiita poltetaan krematorioissa. Nyt pandemia-aikaan rutto vertaantui suoraan koronaan.

Aluksi kuolevat rotat. Sen jälkeen ihmisiin alkaa ilmestyä paiseruton oireita. Kuolleita on aluksi vähän, ja lääkärit epäröivät diagnoosia. Kun he ovat varmoja, viranomaiset eivät heti usko tautiin. Rutonhan piti olla hävitetty.

Kun kuolleita alkaa tulla enemmän, kaupunki eristetään. Jotkut pyrkivät rikkomaan kaupungin saarron.

”Totta joka tapauksessa oli, että tyytymättömyys kasvoi kasvamistaan, ja peläten pahinta viranomaiset harkitsivat tiukkoja toimenpiteitä siltä varalta, että epidemian kiihottama väestö nousisi kapinaan.”

Sairastuneet kuljetetaan sairaalaan, ja heidän läheisensä joutuvat karanteeniin. Tilapäissairaaloita pystytetään. Ihmisille raskainta on se, että he eivät voi tavata rakkaitaan. Aluksi luullaan, että rutto kestää vain hetken. Taudin pitkittyessä ja kuolleisuuden koko ajan noustessa ihmiset eivät enää jaksa noudattaa suojautumisohjeita.

”Kaupungissamme kuljeskeli paljon uusmoralisteja, jotka todistelivat, ettei mistään ollut mitään hyötyä ja että oli vain alistuttava. Tarrou, Rieux ja heidän ystävänsä saattoivat vastata heille niin tai näin, mutta johtopäätös oli aina sama: ruttoa vastaan on taisteltava tavalla tai toisella eikä polvilleen saanut painua.”

Ruton vaivaamaa kaupunkia ja sen asukkaita katsotaan tohtori Rieux´n ja muutaman hänen tuttavansa silmin. Ruttoon ei ollut varsinaista hoitokeinoa.

”Lääkäreitten ja sairaanhoitajien ei tarvinnut kuluttavien ponnistustensa jatkoksi kuvitella vieläkin ankarampia koettelemuksia. Heidän oli vain niin sanoaksemme tasaisessa tahdissa jatkettava yli-inhimillistä työtään.”

Lopulta rutto häviää, salaperäisesti niin kuin oli tullutkin, häviää ainakin tällä erää.

Ei ole mikään ihme, että Otava on ottanut Rutosta tänä vuonna uuden painoksen. Se on klassikkomaineensa veroinen kirja. Kuitenkin, jos korona kovasti ahdistaa, Ruttoa ei kannata lukea.

Albert Camus: Rutto
Uuden tarkistetun käännöksen laatinut Jukka Mannerkorpi
Otava 2021, 414 s. (ilmestynyt ensimmäisen kerran 1948)
Ranskankielinen alkuteos La peste 1947

Kuukauden nobelisti Albert Camus: Putoaminen

Albert Camus’n tuotannosta olen lukenut aikaisemmin vain Sivullisen (muutamaan kertaan) ja jonkun novellin. Putoaminen tuotti heti aluksi yllätyksen, koska se oli satiirinen. Camus ja satiiri oli uusi yhdistelmä.

Putoaminen on yksinpuhelu. Pariisilainen asianajaja Jean-Baptiste Clamence kertoo elämästään satunnaiselle tuttavalle, jonka on tavannut merimieskapakassa Amsterdamissa. Tosin hän sanoo heti, että nimi Jean-Baptiste Clamence ei ole hänen oikea nimensä, joten kerrotun uskottavuus jää kuulijan (lukijan) arvioitavaksi. Keskustelukumppanin repliikkejä emme näe, mutta hän sanoo välillä jotakin, johon Clamence reagoi.

Aluksi Clamence kehuu itseään ja ylistää entistä elämäänsä Pariisissa, kunnes pääsee käännekohtaan ja siihen, miksi hän on vieraassa maassa ’katumuksentekijä-tuomarina’, kuten hän määrittelee itsensä. Hän puhuu elämän suurista asioista, mutta usein banaaleja esimerkkejä käyttäen. Varsinkin hän puhuu syyllisyydestä ja tuomitsemisesta.

”Mitä enemmän syytän itseäni, sitä paremmin minulla on oikeus tuomita teitä. Eikä vielä silläkään hyvä: yllytän teitä tuomitsemaan itse itseänne, mikä taas saman verran keventää minun kuormaani.”

Lopussa on ovela näkökulman muutos, jossa peili kääntyy kuuntelijan eteen ja samalla lukija huomaakin tarkastelevansa itseään. Lopetus on hieno ja nosti kirjan arvoa silmissäni. Putoaminen kannatti lukea, mutta se ei yllä Sivullisen tasolle. Sivullinen on Camus’n merkkiteos.

Camus’n tuotanto jäi suppeaksi. Hänen kahdesta kuuluisimmasta teoksestaan löytyy bloggauksia, esimerkiksi seuraavat:

Sivullinen, Jokken kirjanurkka

Rutto, Kannesta kanteen

Albert Camus: Putoaminen

Suomentanut Maijaliisa Auterinen

Otava 1962, 4. painos, 163 s. (1. painos 1958)

Päällys Kosti Antikainen

Ranskankielinen alkuteos La chute 1956