Karin Alvtegen: Fjärilseffekten

Brombergs/Omslagsform Åsa Wärn Björling

Tässä kirjassa on kertojina vuorotellen kolme ihmistä. Bodil on 55-vuotias ja hän on juuri kuullut sairastavansa harvinaista tautia, joka johtaa kuolemaan noin vuodessa. Viktoria on juristi ja Bodilin tytär, mutta heidän välinsä ovat lähes katkenneet. Andreas on menestynyt arkkitehti, eikä hänellä näytä olevan mitään yhteyttä Bodiliin ja Viktoriaan, mutta totta kai yhteys selviää kirjan lopussa. Kaikki kolme ovat eri syistä joutuneet tavallisen elämänsä ulkopuolelle. Andreasin sanoin:

”Nu har jag tappat all styrsel. Jag drabbas ofta av en känsla av overklighet. När jag tror mig ha återvunnit kontrollen försvinner marken under mig igen och jag faller handlöst genom främmande tankar. Det finns inget att hålla sig i. Stundtals är jag rädd att förlora föståndet. Mitt vanliga liv känns så fjärran att jag inte förstår vad jag höll på med förut, att det faktiskt var jag.”

Viktorian ja Andreasin kautta kirjassa on nykyisen elämänmenon kritiikkiä. Miksi täytyy koko ajan haalia lisää arvostusta, rahaa ja omaisuutta? Elämä on yhtä työntekoa ja kiirettä.

Bodil nousee päähenkilöksi, kun hän käy läpi elämäänsä ja miettii, olisiko voinut tehdä toisenlaisia päätöksiä ja elää toisin, paremmin. Muutenkin kirjassa pohditaan pieniltä näyttävien tapahtumien vaikutusta omaan ja toisten elämään. Kauan sitten tehty teko johtaa katastrofiin tuntemattoman ihmisen elämässä, teolla on perhosvaikutus.

Alvtegenin dekkaristitaustasta johtunee, että hän kirjoittaa koukuttavasti. Fjärilseffekten on psykologinen romaani, mutta lähenee tyyliltään jännityskirjaa.

Karin Alvtegen: Fjärilseffekten

Brombergs 2013, 256 s

Karin Alvtegen: Syyllisyys

Karin Alvtegen kirjoittaa hyviä psykologisia rikosromaaneja. Olen aikaisemmin lukenut niistä kaksi: Varjo ja Svek.

Tälläkin kertaa juonesta voi kertoa vain lähtötilanteen. Juuri konkurssiin joutumassa oleva yksityisyrittäjä Peter Brolin istuu kahvilassa, kun hänen pöytäänsä tulee tuntematon nainen. Nainen luulee Brolinia yksityisetsiväksi, jonka kanssa hänellä on tapaaminen. Brolin ottaa tehtäväkseen viedä paketin naisen aviomiehelle, menestyvän mainostoimiston johtajalle Olof Lundbergille. Siitä alkaa kertomus, jossa Brolinin ja Lundbergin kohtalot kietoutuvat toisiinsa, jossa Brolin löytää itsestään uusia puolia, mutta jossa hän myös joutuu syvälle pelkoon.

Ihmisen muistin luotettavuutta tutkitaan tässäkin kirjassa, kuten usein dekkareissa. Voimmeko tietää, mitkä lapsuusmuistot ovat tosia ja mitkä vain kuvitteluamme tai unia? Kaikki, mitä meille on kerrottu ei välttämättä ole totta.

”Mutta kuitenkin Peteristä tuntui että kuvitelmien takana oli jotain. Jotain omaa. Syvällä aivojen sopukoissa oli muistoja tai ehkä pikemminkin tunteita oikeasta ja lämpimästä rakkaudesta jonka hän oli nähnyt isänsä kasvoilla juostessaan ulko-ovelle häntä vastaan ja turvallista savun katkua ja läheisyyttä jota hän oli tuntenut, kun isä oli nostanut hänet syliinsä.”

Kirjan alussa leikitellään urheilijoiden sukunimillä. Tuntematon nainen luulee tapaavansa yksityisetsivä Wilanderin (yksi Ruotsin menestyksekkäimpiä tennispelaajia 1980-luvulla oli Mats Wilander), Lundberg muistaa aluksi Brolinin sukunimeksi Dahlin (Tomas Brolin ja Martin Dahlin pelasivat Ruotsin jalkapallomaajoukkueessa yhtä aikaa). Muuta humoristista Syyllisyydessä ei olekaan.

Myös Norkku on lukenut tämän kirjan. Hän ei ollut aivan vakuuttunut, vaikka yleensä pitääkin Alvtegenista.

Karin Alvtegen: Syyllisyys

Suomentanut Jaana Nikula

WSOY 2006, 244 s

Ruotsinkielinen alkuteos Skuld 1998

Karin Alvtegen: En sannolik historia

Tätä kirjaa lukiessani ajattelin, miten ennakko-odotukset vaikuttavat lukukokemukseen. Havahduin kirjan puolivälissä huomaamaan, että en luekaan psykologista jännitystä, vaan tavallista ihmissuhderomaania. Koska kirjoittaja on Karin Alvtegen, jolta olen aiemmin lukenut kaksi psykologista dekkaria, oletin, että En sannolik historia kuuluu samaan genreen. Ja sitten kirjassa ei ollutkaan oudon tuntuisia henkilöhahmoja, eikä jännityskirjamaista tunnelmaa. Piti muuttaa suhtautumista kirjaan.

Päähenkilöinä on kaksi yli 40-vuotiasta ihmistä, joiden elämässä on tapahtunut muutos. Helena on jäänyt tyttärensä kanssa pitämään pientä hotellia maaseudulla, kun hänen miehensä on muuttanut takaisin Tukholmaan toisen naisen kanssa. Anders on jättänyt vapaaehtoisesti menestyksekkään liikemiesuransa. Hän päätyy Helenan hotelliin, jonka ympärillä tapahtumat pyörivät muutaman päivän ajan. Eräänlaisena katalysaattorina toimii salaperäinen, metsämökissä kissansa kanssa asuva vanha Verner.

Helena on eksyksissä omassa elämässään, eikä Anderskaan ole tyytyväinen kaikesta rikkaudestaan huolimatta.

”Känslan av att allt var meningslöst hade övergått i svartaste tröstlöshet. En ren fysisk smärta då ingen lösning fanns. Tid hade slösats i väntan på något som aldrig skulle komma. Han orkade inte trampa vatten längre, allt var ett lönlöst försök att dra ut på tid han ändå inte ville ha.”

En sannolik historia käsittelee ankeita lapsuuden kokemuksia, avioeroa, ennakkoluuloja, itsensä löytämistä. Kaiken kaikkiaan kirjassa on kysymys siitä, uskaltaako ihminen muuttaa maailmansa odotustensa mukaiseksi. Loppu on niin positiivinen ja sovitteleva, että se hieman yllättää lukijan.

Karin Alvtegen: En sannolik historia

Brombergs 2010, 320 s

Karin Alvtegen: Svǝk

Minulla on kesken kirja, jonka lukeminen etenee kovin hitaasti, joten päätin lukea välillä jotakin muuta. Olen aiemmin lukenut Karin Alvtegenin Varjon, joka oli minusta hyvä psykologinen trilleri. Valitsin kirjastosta Alvtegenin jo vuonna 2003 ilmestyneen kirjan Svǝk.

Evan ja hänen miehensä Henrikin avioliitto on hajoamassa, kun Henrikillä on suhde toiseen naiseen. Nuori Jonas vartioi sairaalassa koomaan joutuneen morsiamensa sängyn äärellä jo kolmatta vuotta, eikä tahdo päästää irti. Kirjan alussa seurataan Evaa ja Jonasta erikseen, mutta ennen pitkää heidän tarinansa kohtaavat.

Evalla ja Jonaksella on yksi yhteinen piirre. Kumpikin pelkää, ettei ole tarpeeksi hyvä, että ei kelpaa.

”Gång på gång försökte hon men var fanns orden som var överstigliga att uttala när hon skulle tvingas erkänna sitt nederlag. Att hon var ratad. Bortvald. Icke önskvärd. Att hon inte dög åt sin man längre."

Kirjan nimen mukaisen petoksen lisäksi teemana on ymmärtämisen vaikeus. Miten ihmiset voivat ymmärtää toisensa niin väärin? Muutama kohtaus kerrotaan kahteen kertaan, kahden ihmisen näkökulmasta, ja siten täydelliset väärinkäsitykset korostuvat.

Kirjassa on loppua kohti hiipien kasvava uhkaava tunnelma, mutta Svǝk ei ollut aivan yhtä hyvä kuin Varjo. Svǝkin aihe on tavanomaisempi, ehkä siinä syy.

Karin Alvtegen: Svǝk

Bokförlaget Natur och Kultur 2003. 311 s.

Karin Alvtegen: Varjo

Kafkan Oikeusjutun jälkeen halusin lukea jotain kevyempää, mikä minun kohdallani tarkoittaa dekkaria. Kirjastosta löysin Karin Alvtegenin Varjon.

Varjon keskipisteenä on Nobel-kirjailija Axel Ragnerfeldt. Lähes kaikki muutkin kirjan henkilöt ovat tai ovat olleet kirjailijoita. Paitsi Ragnerfeldtin poika, joka hoitaa isänsä tuloihin perustuvaa perheyritystä ja yhtenä tehtävänään käy pitämässä isästään kertovia yleisöluentoja. Luentonsa huippukohdassa hän sanoo:

Minun isäni ja Joseph Schultz ymmärsivät, että tekomme ovat kuin meidän lapsiamme, ne jäävät elämään jälkeemme ja jatkavat vaikuttamista meistä ja tahdostamme riippumatta.

Varjon lukija huomaa, kuinka totta tuo on. Tapahtumat alkavat, kun Ragnerfeldtien pitkäaikainen taloudenhoitaja kuolee, luonnollisen kuoleman yli 90-vuotiaana. Hänen hautajaistensa järjestely ja testamentin edunsaajan etsiminen nostavat menneisyydestä esiin asioita, joilla on järkyttävät seurauksensa nykyajassa.

Kirjassa ei ole kaikkitietävää kertojaa. Sen luvuissa katsotaan tapahtumia eri henkilöiden kannalta, ei kuitenkaan minä-muodossa. Tällä tavalla lukija pääsee sisälle kunkin henkilön ajatuksiin ja muistoihin.

Varjossa ei mässäillä verisillä hirmuteoilla. Se on psykologinen rikoskirja, ja minulle se toi mieleen Ruth Rendellin teokset. Pidin Varjosta, samoin kuin pidän Rendellistä.

Varjosta on kirjoittanut mm Kuutar.

Karin Alvtegen: Varjo

Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom

WSOY 2008. 364 s.