Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dickens Charles. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dickens Charles. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. huhtikuuta 2023

Charles Dickens: Kävelyretkiä Lontoon kaduilla

 

Kävelyretkiä Lontoon kaduilla on koottu alun perin sanomalehdissä ilmestyneistä kertomuksista. Kuutamokävelyllä on valittu aloittamaan kokoelma, ja se onkin todella sopiva tehtävään. Dickensiä vaivasi tilapäinen unettomuus, minkä vuoksi hän kierteli öisin Lontoon katuja. Hänen kuutamokävelynsä kulkee pitkin katuja ja siltoja, joiden nimet ovat tuttuja jokaiselle Lontoon kävijälle. Englanninkielinen kertomus löytyy netistä, ja sen yhteyteen on piirretty kartta reitistä. Kävellessään kirjailija kuvailee öisen kaupungin tunnelmia iltayöstä aamuvarhaisen ensimmäiseen kahvikupilliseen.

Covent Gardenin torilta sai varhain aamulla hyvää – ja mikä parasta – lämmintä kahvia. Kahvilassa oli tarjolla myös laadukasta paahtoleipää, vaikka leivän valmistanut pörrötukkainen mies ei ollut saanut vielä takkia ylleen ja oli niin uneliaan oloinen, että meni jokaisen tilauksen välillä seinän taakse puoliksi yskimään ja kuorsaamaan.

Useimmissa kertomuksissa näyttäytyy Dickensin sosiaalinen omatunto. Hän käy köyhäinhoitolaitoksessa ja lastensairaalassa, jota hän kutsuu ”itäiseksi tähdeksi”. Hän ottaa kantaa katulapsiin, joita maailman maita ja meriä hallitseva valtio ei auta. Hän valittaa poliisin saamattomuutta, joka sallii öykkäröinnin (= varastelun) kaduilla.

Tunnelmallisessa kertomuksessa Edesmenneiden kaupunki Dickens kulkee sunnuntaina Lontoon Cityn hiljenneillä kaduilla. Erityisen mielellään hän kävelee Cityn kätköistä löytyvillä vanhoilla hautausmailla.

Kaksi tarinaa on humoristisia. Syrjäkujilla kuvaa kaupungissa ihmisen seurana asuvia eläimiä. Lasten maailmaan uppoutumisen taitonsa Dickens näyttää kirjoittaessaan pienestä pojasta, joka eksyy seuralaisestaan ja viettää päivän kaupungilla. Pojan päässä vilistää mielikuvituksellisia ajatuksia kuten halu värväytyä rumpaliksi armeijaan. Eksyksissä-kertomuksen Dickens sanoo perustuvan omaan kokemukseensa.

Vaikka Dickens kirjoittaa vanhoista ajoista, nämä kuvaukset tuovat silmien eteen elävän kaupungin ja herättävät halun matkustaa Lontooseen.

Dickensin opastuksella Lontoossa ovat kävelleet myös Takkutukka ja Aino.


Charles Dickens: Kävelyretkiä Lontoon kaduilla
Suomentanut Jussi Korhonen
Basam Books 2019, 113 s.
Englanninkieliset alkuteokset ovat ilmestyneet lehdissä 1853–1869

torstai 29. maaliskuuta 2012

Charles Dickens: Hard Times

Charles Dickens syntyi vuonna 1812. Juhlavuoden vuoksi halusin lukea häneltä jotakin. Olen lukenut aiemmin ainakin teokset David Copperfield, Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit, Kaksi kaupunkia ja Nicholas Nicklebyn elämä ja seikkailut. Kirjaa Hard Times ei ole suomennettu (ainakaan Wikipedian mukaan).

Hard Times on osin satiirinen, osin humoristinen, mutta myös Dickensin tapaan sentimentaalinen. Kirjan tapahtumapaikka on kuvitteellinen teollisuuskaupunki Coketown (nimi, joka herättää nykyisin aivan toisenlaisia assosiaatioita kuin 1850-luvulla). Kaupunki on punatiilinen, mutta mustunut ilmansaasteista. Kirjan kritiikki kohdistuu työläisten elinolosuhteisiin ja yhteiskunnalliseen epätasa-arvoon. Paikkakunnan pankkiiri ja teollisuuspomo saa satiirisen kohtelun, samoin poliitikkojen toiminta, joka ei hyödytä kansaa. Teemaksi nousee ihmisen tarve tehdä muutakin kuin työtä. Lapsen on saatava antaa mielikuvituksensa lentää, jotta hänestä kasvaisi ehjä aikuinen. Kirjassa mielikuvitusta edustivat sirkus ja – ei mitenkään yllättäen – runous. 

Henkilöitä on paljon. He jäävät vähän yksiulotteisiksi, kun kussakin on vallitsevana yksi ominaisuus. Yksi on täysin hyvä, toinen on ehdottoman rehellinen, kolmas on itseään täynnä oleva tärkeilijä, neljäs muiden asioihin sotkeutuja jne. 

Suuri kirjailija on kuitenkin suuri kirjailija. En ole muualta lukenut vastaavaa kuvausta mistään koneesta:
"...the piston of the steam-engine worked monotonously up and down like the head of an elephant in a state of melancholy madness."
Ja miten kauniisti voi sanoa rakastetusta:
"She turned her head, and the light of her face shone in upon the midnight of his mind."
Englantilaisen 1800-luvun työläisen puhekielen kirjoittaminen johtaa siihen, että suomalainen lukija saa vaivata päätään ennen kuin ymmärtää.
"God forbid as I, that ha' known, and had'n experience o' these men aw my life – I, that ha' ett'n an' droonken wi' 'em, an' seet'n wi' 'em, and toil'n wi' 'em, and lov'n 'em, should fail fur to stan by 'em wi' the truth, let 'em ha' doon to me what they may!"
Saksalaisen tilapäisasuntoni takapihalla kukkii onnenpensas. Otin kuvan kirjasta ja kukinnosta, vaikka onnenpensas ei tätä kirjaa vastaakaan.

Charles Dickens: Hard Times
Penguin Popular Classics 1994. 268 s.
Julkaistu ensimmäisen kerran 1854