Salman Rushdie: Itä, länsi

 

Salman Rushdien novellikokoelma Itä, länsi on jaettu kolmeen osaan, joiden otsikot ovat Itä, Länsi ja Itä, länsi. Jokaisessa on kolme novellia.

Osion Itä ensimmäisessä novellissa Hyvät neuvot ovat harvassa kuin rubiinit kaunis Rehana välttää vanhempiensa sopiman avioliiton ja muuton Englantiin soveltamalla saamiaan neuvoja nokkelasti päinvastoin kuin on tarkoitettu. Novellissa Ilmainen radio nuori rikshakuski joutuu lesken, viiden lapsen äidin, pauloihin ja suostuu sterilointiin ennen naimisiinmenoa. Hän luulee saavansa palkkioksi radion, vaikka radioiden jakaminen oli lopetettu jo vuosia aiemmin. Kolmas novelli Profeetan hius on monimutkaisempi. Moskeijasta varastettu reliikki päätyy koronkiskurille ja aiheuttaa hänen perheensä tuhon.

Länsi-novelleissa on paljon viittauksia länsimaiseen kulttuuriin. Ne on kirjoitettu eri tyyliin kuin Itä-novellit, ja keskenäänkin tyyliä vaihdellen.  Niitä lukiessani arvelin, että minulta jäi paljon ymmärtämättä Intiaan sijoittuvista novelleista. Novelli Yorick on eräänlainen esinäytös Hamletille. Novellissa Rubiinitohveleiden huutokaupassa myydään taikatohveleita erikoislaatuiselle asiakaskunnalle. Kertojan mielipide:

”Tämä reaalisen maailman sekoittuminen kuvitteelliseen on vuosituhannen lopun kulttuurisen rappion oire.”

Novellissa Kristoffer Kolumbuksen ja Espanjan Isabellan suhteen täyttymys Kolumbus unelmoi pääsevänsä Isabellan suosioon ja saavansa rahat matkaansa maailman ääreen ja kuolemattomuuteen.

Kolmannen osion novelleissa ollaan Englannissa, ja useimmat henkilöt ovat intialaistaustaisia. Novelli Sfäärien harmonia kertoo kahden kirjailijan ja heidän vaimojensa monimutkaisista suhteista. Toinen kirjailijoista on walesilainen ja toinen taustaltaan intialainen. Novellin Chekov ja Zulu päähenkilöt ovat saaneet lempinimensä Star Trekin hahmojen mukaan. Puhuessaan toisilleen he käyttävät sarjan sanoja ja puhetyyliä. En ole koskaan katsonut Star Trekiä, joten kaikki repliikit eivät auenneet. Novellin varsinainen aihe on vakava eli Indira Gandhin murhan seuraukset. Novellissa Kosija Lontoossa asuvan intialaisen perheen isoäiti-ikäinen palvelija ”Varmasti-Mary” ja heidän asuintalonsa vahtimestari ”Sekaisin-Päästä” alkavat seurustella. Vahtimestari on kotoisin jostain Itä-Euroopan maasta ja hänen puhekykynsä on heikentynyt halvauksen seurauksena, siitä lapsikertojan antama nimi.

Rushdien Itä, länsi -novellit antoivat ajattelemisen aihetta. Niissä on historiallisia ja kulttuurisia kerrostumia, sekoittumista, leikittelyäkin. Valaisevaa luettavaa.

Salman Rushdie: Itä, länsi
Suomentanut Arto Häilä
WSOY 1995, 185 s.
Englanninkielinen alkuteos East, West 1994

***********

Helmet-haasteessa on kuin tälle kirjalle tarkoitettuna kohta 25. Kirjan nimessä on ilmansuunta.

Rosa Montero: La loca de la casa

 

Rosa Monteron La loca de la casa (talon hullu nainen; ei suomennettu) on kirja kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta. Se on myös – ja ennen kaikkea – kirja mielikuvituksesta. Kirjan nimi tulee lauseesta ”La imaginación es la loca de la casa” (Mielikuvitus on talon hullu nainen), joka on peräisin pyhimykseltä Santa Teresa de Jesús. Montero yhdistää myös hulluuden mielikuvitukseen, samoin kuin intohimoisen rakkauden.

Monteron teksti on eläväistä kuin hänen romaaneissaan. Hän käyttää kuvaavia esimerkkejä kirjoittaessaan kirjailijan suhteesta valtaan, kirjailijoiden turhamaisuudesta ja itsekkyydestä, kirjailijoista lukijoina, sisarusten vaikutuksesta… Kirjailijoista, jotka (lähes) vaikenivat ja joiden elämä alkoi liukua alamäkeen, hän ottaa yhdeksi esimerkiksi Herman Melvillen, jonka Moby Dick on nykyisin arvostettu teos, mutta oli ilmestyessään täysi floppi. Melville ei koskaan toipunut kirjan saamasta vastaanotosta. Montero tulkitsee, että kirjailijat tarvitsevat julkista tunnustusta pystyäkseen jatkamaan kirjoittamista.

Montero käyttää esimerkkinä myös omaa elämäänsä. Jälkisanoissa hän kertoo, että kaikki, mitä hän kirjoittaa muista kirjailijoista, on totta eli pystytään tarkistamaan lähteistä, mutta sen sijaan hän ei voi luvata samaa kirjoittaessaan itsestään. Niinpä hän kertoo kolmessa eri kohdassa – ja eri tarkoituksessa – tarinan siitä, kuinka hän nuorena toimittajana tapasi kuuluisan ulkomaalaisen elokuvanäyttelijän, jota hän kutsuu vain kirjaimella M. Kaikissa versioissa Montero ja M. tutustuvat illallisella yhteisten tuttavien luona ja ihastuvat. Jatko sujuu aivan eri tavalla, mutta on jokaisessa versiossa jokseenkin katastrofaalinen. Kirjailijan muistiin ei voi luottaa, kirjailijan sanomisiin ei voi luottaa, hän muokkaa todellisuutta tarkoituksensa mukaan. Tai hän kuvittelee koko jutun. Hänellä on mielikuvitusta.

Yhdessä luvussa Montero käsittelee naisten asemaa kirjailijoina. Hän inhoaa käsitettä naiskirjallisuus. Hän on lausunut, ja toistaa sen tässä teoksessa (oma käännökseni):

”Kun nainen kirjoittaa romaanin, jonka päähenkilö on nainen, kaikki ajattelevat, että hän puhuu naisista; kun taas, kun mies kirjoittaa romaanin, jonka päähenkilö on mies, kaikki ajattelevat, että hän puhuu ihmiskunnasta.”

Monteron laaja lukeneisuus näkyy teksteissä, mutta ei kiusallisena nimien luettelemisena, vaan aina pohdittavaan asiaan liittyen. Hän mainitsee suosikkikirjailijoitaan ja esittelee omia teorioitaan, jotka ovat joskus yllättäviä ja joskus hauskoja. Hänellä on muun muassa oma tapansa luokitella kirjailijat muistaviin ja muistamattomiin. Hän käyttää taas itseään esimerkkinä jälkimmäisestä kategoriasta: hänen muistinsa on kuin huonosti pyyhitty taulu.

Lopetan toiseen lainaukseen, joka on yksi selitys sille, miksi on kirjailijoita.

”Mutta minulle ei ole olemassa mitään kirjailijana olemiseen verrattavaa, koska se sallii ei vain elää muita elämiä, vaan myös keksiä niitä.”

Tämän kirjan on lukenut myös Kirjaluotsi.

Rosa Montero: La loca de la casa
Alfaguara 2003, 275 s.

Tuomainen: Hirvikaava & Patrakka: Kuolet vain kahdesti

 Antti Tuomainen: Hirvikaava

Hirvikaava jatkaa Jäniskertoimesta alkanutta tarinaa vakuutusmatemaatikko Henri Koskisesta ja seikkailupuistosta, jonka hän peri veljeltään. Koskinen on juuri saanut puiston veljensä jäljiltä jollakin tavoin kannattavaksi, kun hänen vaivoikseen ilmestyy uusia roistoja. Luin Jäniskertoimen viime kuussa ja muistan sen hyvin. Hirvikaava jatkaa samalla kaavalla vähän liiankin tarkkaan. Yllätykset, jotka olivat Jäniskertoimessa uusia, eivät nyt ole sitä, eivätkä niiden onnekkaat tai matemaattisesti perustellut ratkaisutkaan. Sinänsä Hirvikaava on Tuomaisen ammattitaidolla kirjoittamana sujuvasti etenevä ja viihdyttäväkin, mutta toivottavasti trilogian kolmas osa, johon lopussa viitataan, lähtee ennalta kulkemattomaan suuntaan.

Anu Patrakka: Kuolet vain kahdesti

Kuolet vain kahdesti on Anu Patrakan Rui Santos -dekkarisarjan toinen osa. Ensimmäinen osa olisi pitänyt varata kirjastosta, mutta toinen osa oli heti saatavilla kuunteluun. Ei haitannut, vaikka en ollut tutustunut ensimmäiseen osaan. Rikosetsivä Rui Santos työskentelee Portossa Portugalissa. Hän on komea sinkku, joka ei osaa sanoa naisille ei. Porto on mukava uusi tapahtumapaikka dekkarille, mutta Dom Luís I:n silta mainitaan niin usein, että se tuntuu välillä olevan pääosassa. Selvitettävänä on vanhan naisen murha. Hän oli ylilihava, eikä ollut siksi poistunut asunnostaan vuosiin. Hänen luonaan käyneitä ihmisiä oli niin vähän, että mahdollisten murhaajien joukko oli pieni. Tutkimukset etenevät rauhallisesti, ehkä vähän liiankin hitaasti. Kuolet vain kahdesti -dekkarissa ympäristön ja ihmisten kuvailu on yhtä tärkeää kuin rikoksen ratkaiseminen.

Antti Tuomainen: Hirvikaava
Otava 2021, 303 s.

Anu Patrakka: Kuolet vain kahdesti
Lukija Toni Kamula
Into 2021, äänikirjan kesto 8 h 01
Kirjaston Ellibs-palvelu

Eeva Kilpi: Sininen muistikirja

 

Eeva Kilpi sai muistikirjan joululahjaksi vanhimmalta lapsenlapseltaan. Hän kirjoitti siihen ajatuksiaan ja merkitsi niihin päivämäärän ja kellonajan. Suurin osa kirjoituksista on vuosilta 2002 ja 2003. Nyt me saamme lukea näitä ajatuksia, jotka ovat syntyneet sisäisestä ilmaisutarpeesta, kuten kirjailija itse sanoo.

Ei sitä olisi arvannut, että kaiken jo kestetyn jälkeen
tulee kestettäväksi vielä yksinäinen vanhuus!

Kilpi kirjoittaa vanhuudesta, yksinäisyydestä ja ikävöinnistä. Hän kirjoittaa vanhemmuudesta, rakkaudesta ja onnesta. Luonnonsuojelusta tietysti myös, ja nykymaailman tietotulvasta ja turhasta kiireestä.

Avaruusolento? Jospa se olenkin minä? Kummas-
telen ja kauhistelen niin kovasti tämän planeetan
elämäntapaa, luonnon tuhoamista, tätä asein toisten
kimppuun hyökkäämistä jota he nimittävät sodan-
käynniksi, tätä moninaista mieletöntä tuhoamista
joka alueella ja jolle he näyttävät olevan aivan sokei-
ta.

Sininen muistikirja on täynnä viisaita sanoja, joita kaikkia voisi lainata tähän. Vanheneminen antaa perspektiiviä elämään.

Ihminen säilyttää sisimmässään nuoruutensa. Ydin ei
vanhene. Kerroksia sen ympärille kertyy vain lisää.
Niin ovat lopulta kaikki iät ympärilläni ja muodosta-
vat hyödyllisen, värikkään, monivivahteisen kokonai-
suuden. Näinkin voisi vanhuuteen suhtautua.

Eeva Kilpi: Sininen muistikirja
WSOY 2019, 103 s.

Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi

 

Traktorien lyhyt historia ukrainaksi oli nostettu kirjastossa esille Ukrainaan liittyvien kirjojen joukkoon. Kirjailija Lewyckan perhe on lähtöisin Ukrainasta, mutta muutti Englantiin toisen maailmansodan jälkeen. Samanlainen tausta on kirjan kertojan Nadeždan perheellä.

Nadeždan yli 80-vuotias isä on jäänyt leskeksi kaksi vuotta sitten. Yllättäen hän ilmoittaa tyttärelleen aikovansa mennä naimisiin 36-vuotiaan ukrainalaisen Valentinan kanssa. Nadežda ja hänen isosiskonsa Vera suhtautuvat aikeeseen epäillen. Sosiologi Nadežda yrittää saada isän ymmärtämään, että edessä voi olla vaikeuksia. Vaikeuksia todella tulee Valentinan luullessa miestään varakkaaksi ja vaatiessa aina vain enemmän ja parempaa itselleen ja teini-ikäiselle pojalleen. Puhumattakaan muodokkaan Valentinan epäilyttävistä miesystävistä.

Nadežda ja Vera ovat aiemmin riitautuneet. Lisäksi Vera ei ole puhunut isälleen vuosiin. Äiti oli ollut perheen tasapainottava tekijä. Valentina saa siskokset yhdistämään voimansa. Vaikka siskokset eivät enää riitele, niin kirjassa riittää riitelyä rasittavuuteen asti. Suomentajalla on ollut melkoinen työ kaikissa Valentinan keksimissä haukkumasanoissa. ”Nikolai, senkin hullu koiransyömäaivo haudankalmo.”

Epäonnisen avioliiton kulkiessa kohti päätepistettään Nadežda muistelee välillä hänelle kerrottuja tietoja isovanhempien ja vanhempiensa elämästä Ukrainassa. Hän yrittää kysellä lisää vaiteliaalta isosiskoltaan, joka on häntä reilusti vanhempi ja koki kovia sodan aikaan pikkutyttönä Ukrainassa ja saksalaisten työleirillä.

Kirjan erikoinen nimi selittyy sillä, että Nadeždan isä todella kirjoittaa traktorien historiaa. Hän on insinööri ja oli eniten kiinnostunut lentokoneista, mutta joutui työurallaan tekemisiin traktoreiden kanssa. Pienet otteet historiasta näyttävät hänen kirjoittavan ensimmäisistä traktoreiden suunnittelijoista, traktorimerkeistä (Fordson, John Deere), mutta myös traktoreiden historiallisesta merkityksestä.

Traktorien lyhyt historia ukrainaksi on aineksiltaan hieman sekava. Minua kiinnostivat enemmän perheen historiasta kertovat osuudet kuin isän uusi avioliitto ongelmineen. Traktoreistakin olisin voinut lukea lisää.

Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi
Suomentanut Vesa Suominen
Sammakko 2006, 367 s.
Englanninkielinen alkuteos A Short History of Tractors in Ukrainian 2005

***********

Helmet-haaste: 35. Kirjassa on oikeudenkäynti.

W. G. Sebald: Vieraalla maalla

 

Saksalaisen W. G. Sebaldin Vieraalla maalla sisältää neljä kertomusta maastamuuttajista. Oikeastaan siinä on viideskin vieraalla maalla asuja eli Sebald itse. Hän asui suurimman osan elämästään Englannissa.

Sebaldin maastamuuttajat ovat kaikki juutalaisia, ja heillä jokaisella on esikuva todellisuudessa. Henry Selwyn oli Sebaldin lyhytaikainen vuokraisäntä Englannissa. Hän oli taustaltaan liettualainen lääkäri. Hän erakoitui ja teki lopulta itsemurhan. Paul Bereyter oli Sebaldin opettaja. Hän oli perimältään vain neljäsosalta juutalainen, mutta sekin riitti syrjintään. Saksan armeijaan hän kelpasi toisessa maailmansodassa. Bereyter vietti vuodet 1935–39 Ranskassa kotiopettajana. Eläkkeellä hän asui Sveitsissä. Hänkin teki itsemurhan.

Ambros Adelwarth oli Sebaldin isoeno. Hän muutti Saksasta Sveitsiin jo 14-vuotiaana ja päätyi myöhemmin Yhdysvaltoihin. Siellä hän oli rikkaan juutalaisperheen hovimestarina ja ystävystyi (ehkä intiimisti) perheen pojan kanssa. He matkustelivat yhdessä Euroopassa ja Lähi-Idässä. Adelwarth jäi yksin ystävänsä kuoltua, kirjoittautui itse mielisaaraalan potilaaksi ja kuoli siellä.

Max Aurach oli kuuluisa taidemaalari, johon Sebald tutustui Englannissa. Aurachin vanhemmat olivat lähettäneet pojan turvaan, kun hän oli 15-vuotias. Vanhemmat itse eivät ehtineet paeta Saksasta.

Sebald kuvaa, miten hän selvitti neljän henkilönsä elämäkertoja. Hän matkusti paikkakunnille, joilla he olivat asuneet, ja etsi käsiinsä heidät tunteneita ihmisiä. Isoenon kohdalla hän tutustui samalla oman sukunsa historiaan. Monet sukulaisista asuivat Yhdysvalloissa. Sebald kirjoittaa saaneensa käsiinsä isoenon kalenterimerkintöjä ulkomaanmatkoilta sekä Aurachin äidin päiväkirjan, jossa tämä kuvasi elämää Saksassa ennen natsien valtaan nousua.

Vaikka maastamuuttajien – tai maasta paenneiden – elämä oli näennäisesti kunnossa, heistä useimpien kohtalo oli surullinen. Sebald kuvaa omia ulkopuolisuuden tunteitaan, kun hän oli Englannissa ensimmäistä kertaa ja asui kylmässä ja ränsistyneessä Manchesterissa. Hän sai hotellihuoneeseensa yhdistetyn teenkeittimen ja herätyskellon, joka ”sai öisin hohteellaan, aamuisin pulputuksellaan ja päivisin pelkällä olemassaolollaan minut pysymään kiinni elämässä tuohon aikaan, jolloin minut oli vallannut käsittämätön irrallisuuden tunne ja olisin hyvin helposti voinut erota elämästä”.

Suhde vanhaan kotimaahan oli vaikea. Jos sinne palasi, siellä ei viihtynyt. Sebaldkin yritti palata, mutta muutti pian lopullisesti Englantiin. Maalari Aurach ei uskaltanut käydä koskaan enää Saksassa, koska pelkäsi, että siellä olisi juuri sellaista kuin hän kuvitteli.

Vieraalla maalla on tunnelmaltaan surumielinen. Tunnelmaa vahvistavat vanhat usein hämärät mustavalkoiset valokuvat maisemista ja rapistuvista rakennuksista. Edes ryhmäkuvat hymyilevistä ihmisistä eivät poista alakuloa.

W. G. Sebald: Vieraalla maalla
Suomentanut Oili Suominen
Tammen Keltainen kirjasto 2004, 292 s.
Saksankielinen alkuteos Die Ausgewanderten. Vier lange Erzählungen 1992

***********

Helmet-haaste: 30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan.

Sarah Waters: Yövartio

 

Halusin lukea jonkun paksun kirjan, johon voisin uppoutua. En ollut lukenut mitään kehutulta Sarah Watersilta, ja lähikirjastossa oli hänen romaaneistaan Yövartio. Kirja on hyvä, mutta ei ehkä paras valinta tämänhetkiseen maailmantilanteeseen. Siinä ollaan toisen maailmansodan aikaisessa Lontoossa. Kun yksi päähenkilöistä ajaa ambulanssia keskellä yöllisiä pommituksia, silmissä alkavat vilistä kuvat tuhotusta Mariupolista.

Yövartio etenee kronologisesti taaksepäin. Ensin eletään vuotta 1947, sitten vuotta 1944 ja lopuksi vuotta 1941. Monet alussa kerrotut tapahtumat saavat taustoituksen jälkikäteen. Ehkä käänteisyydestä johtuen kirja lähti liikkeelle hitaasti. Henkilöihin tutustuminen kesti jonkin aikaa. Kun Yövartioon pääsi kunnolla sisälle, siinä oli emotionaalisesti erittäin voimakkaita kohtauksia, niin voimakkaita, että sydän alkoi tykyttää ja henkilöiden puolesta pelkäsi ihan tosissaan.

Keitä henkilöt sitten ovat? Vivian, jolla on suhde naimisissa olevan miehen kanssa. Vivianin veli Duncan, joka on vankilassa. Helen, Kay ja Julia, joiden väliset rakkaussuhteet muuttuvat sotavuosien aikana. Sen enempää en halua sanoa kirjan tapahtumista. Kannattaa lukea itse.

Vivian ja hänen veljensä sellitoveri Fraser tapaavat sattumalta sodan jälkeen. Fraser sanoo Vivianille jotakin, joka sopii myös tähän aikaan.

”Olen työskennellyt viime kuukaudet sellaisten ihmisten parissa, jotka tulivat tänne Saksasta ja Puolasta. Heidän tarinansa – laupias taivas! He kertoivat minulle hirveitä asioita, julmia asioita, asioita jollaisia en uskonut kuulevani tavallisesti pukeutuneelta tavalliselta mieheltä tässä maailmassa, jonka minä tunnen… Mutta he kertoivat minulle myös suurenmoisia asioita. Ihmisten rohkeudesta, uskomattomasta hyvyydestä.”

Sarah Waters: Yövartio
Suomentanut Helene Bützov
Tammen Keltainen kirjasto 2007, 509 s.
Englanninkielinen alkuteos The Night Watch 2006

***********

Helmet-haaste: 32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja.

Kuukauden nobelisti Sully Prudhomme: Lyriska dikter

 

Ranskalainen runoilija Sully Prudhomme sai ensimmäisen Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1901. Häneltä on suomennettu vain yksittäisiä runoja. Minulla on vuosia sitten Pariisista ostettu Sully Prudhommen Poésies 1866–1872, mutta en edes yritä lukea runoja ranskaksi. Onneksi Helmet-kirjastosta löytyi ruotsiksi Lyriska dikter, jossa on runoja monesta Prudhommen kokoelmasta, useimmat kokoelmasta La Vie intérieure.

Lyriska dikter on sen verran sekalainen kokoelma Prudhommen runoja, että mitään kokonaiskuvaa ei muodostunut. Runoja on rakkaudesta – tietysti – ja kuolemasta. Muutama runo on runoilijan epävarmuudesta. Tavoittaako hän sanoilla ajatuksensa? Onko hänellä mitään uutta sanottavaa? Pari säkeistöä runosta Gammalt nytt (Printemps oublié):

Nej, vårens doftande blomma
Skall ej lefva kvar i vår sång:
Hon finner ej händerna tomma
Som Virgilii guldregn en gång.

Vi tiga, af vemod betagna,
Ty forntida släkten oss kränkt –
I arf åt oss, arma bedragna,
Blott åldriga känslor de skänkt!

Alkuperäiset:

Rien de cette saison fragile
Ne sera sauvé dans nos vers,
Et les cytises de Vergile
Ont embaumé tout l’univers.

Ah! frustrés par les anciens hommes,
Nous sentons le regret jaloux
Qu’ils aient été ce que nous sommes,
Qu’ils aient eu nos cœurs avant nous.

Vähäisen ranskani perusteella näen, miten paljon runo on muuttunut, kun on yritetty pitää muodosta kiinni. Alkuperäinen on sujuvampi.

Prudhommen runot tuntuvat vaatimattomilta ensimmäiselle kirjallisuuden nobelistille. Vaikutusta voi tietysti olla runojen valinnalla ja käännöksen tasolla. Tässä vielä ote pitkästä runosta I döden:

Af ord, som ljuga, men ej hugsvala
Har nog jag fått –
Må orden tiga och toner tala
Till känslan blott!

Låt själen domnande glida stilla
På toners ström
Och föras sakta från yrselns villa
till dödens dröm.

Sully Prudhomme: Lyriska dikter
Ruotsintanut Teresia Eurén
Wahlström & Widstrand 1901, 61 s.
Ranskankieliset runot kokelmista La Vie intérieure, Jeunes filles, Femmes, Mélanges, Doute, Solitudes, Vaines tendresses 1860- ja 1870-luvuilta

***********

Helmet-haaste: 23. Pieni kirja.