 |
| Ohjelmajohtaja Ronja Salmi |
Perjantaina tapasin bloggaajakollega Tuulevin kanssa sattumalta messujen ohjelmajohtajan Ronja Salmen. Hänen kanssaan keskustelimme muun muassa messujen uudesta pohjasuunnittelusta, joka on paljon parempi kuin aiemmin. Tila tuntui entistä väljemmältä, vaikka siellä oli ihmisiä vähintään yhtä paljon kuin ennenkin (torstaina jopa uusi kävijäennätys). Lauantaina oli tietysti ahtaampaa kuin perjantaina, mutta sitähän ei voi välttää.
Minua etukäteen eniten kiinnostanut ohjelmanumero oli tutkija Sanna Nyqvistin kirjan Räjähdemiehen perintö esittely. Kirjailijaa haastatteli Sirpa Pietikäinen. Räjähdemiehen perintö kertoo "Vallasta, kirjallisuudesta ja Nobelin palkinnosta". Sanna Nyqvist on ollut aina kiinnostunut nobelisteista ja mainitsi omiksi suosikeikseen runoilijat Seamus Heaney ja Joseph Brodsky. Hän suositteli lukemaan myös Selma Lagerlöfiä. Keskustelussa puhuttiin lyhyesti Alfred Nobelin henkilöhistoriasta ja pitempään Ruotsin Akatemian viimevuotisista ongelmista sekä naisten vähyydestä palkittujen joukossa. Tämän kirjan lukemisen olen jo aloittanut.
Pidän paljon elokuvista, joten Katja Kallion kirja Valkokangastuksia kiinnostaa kovasti. Kirjassa on Kallion oman luonnehdinnan mukaan kirjoituksia ihmisille, jotka eivät ole nähneet käsiteltyjä elokuvia. Mielenkiintoista. Toinen luonnehdinta oli "kirjoituksia elokuvista ja elämästä". Entistä kiinostavampaa! Puolet kirjoituksista on julkaistu aiemmin Image-lehdessä.
Muut perjantaina seuraamani esitykset olivat France, Paradise for Book Lovers? ja La mécanique de la peur - The Cycle of Fear. Edellisessä kuulin, miten Ranskassa kirja-alaa säädellään laeilla, joista tärkein on laki kiinteästä hinnasta. Hinnan määrää julkaisija. Ranskan kirjakauppaverkko on tiheä, ja vaikka alan tuottavuus on pieni, kirjakauppiaat ovat hyvin sitoutuneita työhönsä. The Cycle of Fear käsitteli toimittajien kokemaa väkivaltaa ja vaaratilanteita. Keskustelua veti Toimittajat ilman rajoja -järjestön Suomen puheenjohtaja Jarmo Mäkelä. Koska keskustelijoina olivat ennakkotiedoista poiketen vain Jussi Toivanen valtioneuvoston kansliasta ja tuottaja Tuomas Kerkkänen YLE:ltä, keskustelu painottui organisaatioiden varautumiseen ja toimittajille tarjottavaan tukeen.
Lauantaina seurasin eniten Suomen kirjailijaliiton ohjelmaa.
Tommi Melender haastatteli Leena Lehtolaista ja Pasi Ilmari Jääskeläistä aiheesta Käännöksen äärellä. Nykyisin suomalaista kirjallisuutta kännetään jonkin verran ja myynnin hoitavat agentuurit, mutta esimerkiksi Lehtolaisen ensimmäinen käännös syntyi Suomessa asuvan saksalaisen Gabriele Schrey-Vasaran halusta kääntää Kuparisydän. Hän kääntää edelleen Lehtolaisen kirjat saksaksi. Sekä Lehtolainen että Jääskeläinen uskovat kääntäjien ammattitaitoon, mutta pitävät siitä, että kääntäjät tarkistavat heiltä asioita. Lehtolainen kutsui kääntäjiä superihmisiksi. Kumpikaan kirjailija ei sanonut kirjoittaessaan ajattelevansa mahdollista tulevaa käännöstä, paitsi Jääskeläinen joskus hän-sanan käyttöä. Lehtolainen sanoi pitävänsä kirjansa tarkoituksella suomalaisina, päähenkilöiden nimiä ja taustalla mainittavaa musiikkia myöten.
Maarit Verronen ja Markku Rönkkö keskustelivat otsikolla Kaunokirjalliset ilmastodystopiat haastattelijana Ville-Juhani Sutinen. Kumpikin kieltäytyi olemasta ennustaja, mutta uskoi voivansa vaikuttaa kirjoittamalla ihmisten tarinoita (vrt. tietokirjat). Keskustelussa Esikoiskirjan tuska ja ihanuus Minna Rytisalo ja Jyri Paretskoi eivät tunnistaneet tuskaa, vaan ennemmin kirjoittamisen ihanuutta. Valmiissa esikoisessa jännitti eniten se, mitä läheiset sanovat (Minna Rytisalo). Neuvoina tuleville esikoiskirjailijoille he sanoivat: lue, aloita, luota itseesi, hae tukea ystäviltä, esimerkiksi esilukijoina.
Lauantain ihastuttavin haastateltava oli Tua Forsström. Hänen haastattelunsa oli sijoitettu aivan liian pienelle lavalle. Olihan selvää, että ensimmäinen suomalainen Ruotsin Akatemian jäsen vetää paljon kuulijoita. Forsströmillä oli hieno tapa miettiä hetki ennen kuin vastasi ja vastauksissa olikin viisaita sanoja. Akatemiasta puhuttaessa hän sanoi, että katsoo tulleensa valituksi suomenruotsalaisen kirjallisuuden edustajana, ei niinkään omana itsenään. Akatemiassa hän aikoo yrittää nostaa runouden arvostusta. Runoudessa hänestä traditio on kaikki. Hän on kiitollinen edeltäjilleen ja opettajilleen, joita ilman hän ei voisi kirjoittaa. Hän keskustelee usein runoissaan - nimeltä mainiten - muiden runoilijoiden ja taiteilijoiden kanssa. Tästä mahdollisuudesta vuoropuheluun hän on myös kiitollinen. Lopuksi Forsström luki haastattelijan valitsemat kolme runoa. Ne kuultuaan runoja haluaa lukea lisää.
Lauantaipäiväni messuilla päättyi Teos-kustantamon järjestämään tilaisuuteen, jossa esiteltiin viisi tämän vuoden uutuuskirjaa: Mikko Rimmisen Jos se näyttää siltä, J. P. Laitisen Lume, Riikka Pelon Kaikki elävä, Maija Muinosen Sexdeathbabies ja Marianna Stolbowin Surua se tyttö kantaa. Kirjailijoiden omaa puhetta kirjastaan on aina antoisaa kuunnella.
Maarit Verronen ja Markku Rönkkö keskustelivat otsikolla Kaunokirjalliset ilmastodystopiat haastattelijana Ville-Juhani Sutinen. Kumpikin kieltäytyi olemasta ennustaja, mutta uskoi voivansa vaikuttaa kirjoittamalla ihmisten tarinoita (vrt. tietokirjat). Keskustelussa Esikoiskirjan tuska ja ihanuus Minna Rytisalo ja Jyri Paretskoi eivät tunnistaneet tuskaa, vaan ennemmin kirjoittamisen ihanuutta. Valmiissa esikoisessa jännitti eniten se, mitä läheiset sanovat (Minna Rytisalo). Neuvoina tuleville esikoiskirjailijoille he sanoivat: lue, aloita, luota itseesi, hae tukea ystäviltä, esimerkiksi esilukijoina.
Lauantaipäiväni messuilla päättyi Teos-kustantamon järjestämään tilaisuuteen, jossa esiteltiin viisi tämän vuoden uutuuskirjaa: Mikko Rimmisen Jos se näyttää siltä, J. P. Laitisen Lume, Riikka Pelon Kaikki elävä, Maija Muinosen Sexdeathbabies ja Marianna Stolbowin Surua se tyttö kantaa. Kirjailijoiden omaa puhetta kirjastaan on aina antoisaa kuunnella.
