lauantai 25. elokuuta 2012

Ismail Kadare: Särkynyt huhtikuu


Suomalaiseen yhteiskuntajärjestykseen tottuneena luin Särkyneen huhtikuun ensimmäisiä lukuja kauhistuneen ihmetyksen vallassa. Onko Albaniassa todella ollut voimassa verikostoa tarkasti säätelevä ohjeistus? Niin tarkka, että määräykset ovat yksityiskohtaisia. Murhaajan on käännettävä vainaja selälleen ja asetettava kivääri hänen päätään vasten. Murhaajan on osallistuttava hautajaisiin. Yleensä hän saa murhatun suvulta kuukauden mittaisen armonajan, jonka jälkeen hänet saa tappaa. Sen jälkeen kostetaan hänen kuolemansa, ja sen jälkeen seuraava, ja taas seuraava, loputtomiin. Jos tuollaiset säännöt ovat olleet voimassa, niin milloin?

Tätä piti selvittää, ja sääntökokoelma on  todella olemassa. Se on nimeltään Kanun, ja Kadare viittaa siihen Särkyneessä huhtikuussa usein. Kanun on vuosisatoja vanha ja alun perin tietysti suullinen. Sitä on noudatettu Albanian pohjoisosien ylänköalueella. Kommunistisessa Albaniassa se ei ollut käytössä, mutta Wikipedian englanninkielisessä laitoksessa väitetään, että jotkut osat Kanunista olisivat palanneet käyttöön. Kanunissa on määräyksiä, jotka koskevat muitakin asioita kuin vain verikostoa. Sen ohjenuorana ovat vieraanvaraisuus ja kunnia.

Nuori Gjorg joutuu kostamaan veljensä kuoleman, vaikka kysyykin, miksi. Murhan jälkeen hän vie verirahat prinssille, jolle Kanunin mukaan on maksettava. Särkyneen huhtikuun alku on kirjan paras osa. Siinä kuvataan Gjorgin tekemä murha ja hänen pitkä matkansa prinssin linnoitukseen. Toisen näkökulman verikostoon tuo tiranalainen kirjailija, joka tuo nuoren vaimonsa ylängölle ja selittää hänelle Kanunia. Kirjailija katselee tapahtumia kuin teatterin näyttämöllä. Kolmas näkemys on prinssin alaisen verikostonvalvojan, joka kerää maksut ja suhtautuu niihin kuin mihin tahansa tulonlähteeseen, samanlaiseen kuin vaikka myllystä saatavat tulot.

Alun jälkeen Särkynyt huhtikuu saavuttaa saman voiman lopussa, kun ylänkö ja Gjorgin kohtaaminen vaikuttavat kirjailijan nuoreen vaimoon niin, että hän ”vaikutti oudolta ja vieraantuneelta, pelkältä vartalolta joka oli jättänyt sielunsa ylängölle”.

Ismail Kadare on esiintynyt Nobel-veikkauksissa vuosien ajan. Valitettavasti Särkynyt huhtikuu on jouduttu kääntämään välikielen eli ranskan kautta.

Albanialaiseen verikostoon ovat tutustuneet myös Elma Ilona ja Satu.

Ismail Kadare: Särkynyt huhtikuu
Ranskankielisestä käännöksestä suomentanut Annikki Suni
Gummerus 2006. 225 s.
Albaniankielinen alkuteos Prilli i thyer, 1978

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Per Petterson: Hevosvarkaat


Hevosvarkaita minulle suositteli eräs ystäväni ja hän myös lainasi kirjan minulle.

Kirjassa seurataan limittäin Trondia 15-vuotiaana vuonna 1948 ja vanhana miehenä vuonna 1999. Nuori Trond on elämänsä kesässä isän kanssa karjamajalla. Vanha Trond viettää marraskuuta mökillä, jonne hän on vetäytynyt yksinäisyyteen kolme vuotta vaimonsa kuoleman jälkeen.

Kesä karjamajalla on käännekohta Trondin elämässä. Tapahtuu jotain, jota hän ei osannut aavistaa.
"Mutta elämä oli siirtänyt painonsa yhdestä pisteestä toiseen, jalalta toiselle kuin vaitonainen jättiläinen suurissa varjoissa harjua vasten, enkä tuntenut itseäni siksi henkilöksi joka olin ollut silloin kun tämä vuorokausi alkoi, enkä edes tiennyt olinko siitä pahoillani."
Siihen kesään myös vanha Trond palaa ajatuksissaan.

Luonto ja sää myötäilevät tapahtumia. Lumisade marraskuussa ja myrsky, joka kaataa vanhan koivun. Ukonilma kesällä järkyttävien tapahtumien jälkeen. Majan ohi virtaa joki kohti Ruotsia, jonne tukit uivat ja salaisuudet katoavat. Kirjan kieli on hyvin kaunista kuten maisemat, joita sillä kuvataan.
"Kuusimetsä kohosi jyrkillä rinteillä sankkana ja koskemattomana, ja me seurasimme polkua pitkin harjun laelle ja pysähdyimme hetkeksi korkeimmalle kohdalle ja käänsimme hevoset katsoaksemme taaksemme, ja joki mutkitteli vastaniitettyjen vainioiden välissä hopeanhimmeänä puunlatvojen yläpuolella, ja pilvenlongat lepäsivät harjun yllä laakson toisella puolella."
Hevosvarkaat on hieno kirja.

Myös Katja (Lumiomena) ja Sara (p. s. rakastan kirjoja) ovat lukeneet Hevosvarkaat ja pitäneet. Linkkejä muihin arvioihin on heidän kirjoituksissaan.

Olen lukenut vuosien mittaan satunnaisesti Nobel-veikkauksissa esiintyvien kirjailijoiden teoksia. Nyt olen ajatellut ryhtyä lukemaan niitä järjestelmällisemmin. Hevosvarkaiden lukemisen oltua vielä kesken katsoin erään englantilaisen vedonlyöntitoimiston tilannetta vuoden 2012 veikkauksista ja Per Petterson oli noin 40 nimen listalla. Muuten, joukossa oli myös Sofi Oksanen, sekä Gösta Ågren.

Per Petterson: Hevosvarkaat
Suomentanut Katriina Huttunen
Otavan kirjasto 2009. 214 s.
Norjankielinen alkuteos Ut og stjæle hester, 2003

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Bloggaaja esittäytyy



Sain lopultakin kirjoitetuksi pienen bloggaajaesittelyn blogini sivulle "Margit". Tässä on sama teksti myös postauksena:

Nimeni on Margit Räsänen. Koulutukseltani olen tekniikan lisensiaatti ja teen koulutustani vastaavia töitä. Opin lukemaan viisivuotiaana ja siitä asti olen lukenut. Aina.

Kirjojen lisäksi pidän elokuvista, kuvataiteesta ja matkustamisesta. Olen tyypillinen kaupunkimatkailija.

Kirjamakuani voi kutsua sanalla perinteinen. Pidän realistisesta kertomakirjallisuudesta, mutta luen toki myös muunlaista kirjallisuutta. Suomalaisista kirjoista suosikkejani ovat Mika Waltarin Sinuhe ja Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla. Ulkomaalaiset suosikkikirjailijani ovat Fjodor Dostojevski ja Hermann Hesse, joiden suomennetun tuotannon olen lukenut lähes kokonaan. Yksi kiinnostuksen kohteeni ovat Nobel-palkitut kirjailijat, joista olen tehnyt oman sivun blogiini. Jos haluan lukea jotakin kevyempää, tartun useimmiten dekkariin.

Yritän seurata, mitä kirjamaailmassa tapahtuu, mutta minulla ei ole kiire lukemaan kirjaa heti, kun se on ilmestynyt. Hyvä kirja ei vanhene koskaan. Olen pettynyt monta kertaa jonkun kehutun nykykirjan äärellä. Sen sijaan yleensä on olemassa syy siihen, miksi joku kirja on klassikko, jota luetaan vielä vuosikymmeniä ja joskus jopa vuosisatoja sen ilmestymisen jälkeen. Suomalaista nykykirjallisuutta luen aika vähän. Minun on mahdotonta uskoa, että maailman kaikki hyvä kirjallisuus julkaistaisiin juuri nyt, ja Suomessa.

Blogi on tietysti oma lukupäiväkirjani, mutta ajattelin sitä perustaessani, että ehkä voisin tuoda esille joitakin sellaisia kirjoja, joista muissa blogeissa ei kirjoiteta. Olen kokenut blogin pitämisen hyvin mukavaksi ja antoisaksi harrastukseksi. Jopa niin, että jos nuoruudessani olisi ollut kirjablogeja, olisin saattanut valita elämänurani toisin.

Sähköpostia voi lähettää osoitteeseen margit.rasanen (at) elisanet.fi .


lauantai 18. elokuuta 2012

Kaari Utrio: Oppinut neiti


Luin välipalakirjana Kaari Utrion Oppineen neidin, joka osui silmiini kirjastossa. Olen lukenut monta Utrion kirjaa ja kirjoittanutkin aiemmin yhdestä eli Vaiteliaasta perillisestä.

Oppinut neiti kuuluu Utrion 1800-luvun Suomea kuvaaviin teoksiin. Siinä on aateliston tapojen, pukeutumisen ja sisustamisen kuvausta.
"Katse kuljeskeli ikkunoiden kultakeltaisista verhoista kirjarivien nahkaselkiin. Kirjaston seiniä peittivät kattoon asti ulottuvat kirjahyllyt. Niiden kannatinpuut jäljittelivät kreikkalaisia pylväitä ja päätyivät kullattuihin akanthuslehviin katon rajassa. Vaaleanharmaata lautalattiaa koristivat kellervät ympyräkuviot. Ainoat tummat esineet huoneessa olivat mahonkinen kirjoituslipasto ja miehenkorkuiset itsekseen seisovat tikkaat hyllyn vieressä."
Henkilögalleria on Utriolle tyypillinen. Oppinut neiti on itsenäinen ja sanavalmis Sofia Malm, joka pystyy elättämään itsensä opettajana ja selviää Lapin lumituiskuissa. Heti kirjan alussa lukija ymmärtää, kuka on mies, jonka jo vanhapiikaiässä oleva Sofia lopuksi saa itselleen. Tietysti kirjassa on myös kaksi kaunotarta, joiden miehen pyydystämistä seurataan. Vanhempi juonitteleva nainen on tällä kertaa kunnianhimoinen ruustinna.

Oppineessa neidissä tapahtumapaikat vaihtelevat Pietarista Uudenmaan kautta Lappiin ja lopuksi Helsinkiin. Lapista en muista Utrion aiemmin kirjoittaneen. Siellä monet henkilöistä osuvat pariin kertaan vähän epäuskottavasti samaan paikkaan juuri kriittisellä hetkellä. Etelään palattuaan Sofia Malm ottaa reippaasti kantaa saamen kielen puolesta. Tuo kannanotto on edelleen ajankohtainen.

Oppineesta neidistä kirjoitettiin monessa blogissa viime vuonna, kun kirja ilmestyi. Tässä pari linkkiä: Sinisen linnan kirjasto ja Saran kirjat.

Kaari Utrio: Oppinut neiti
Amanita 2011. 431 s.

perjantai 17. elokuuta 2012

Georges Hausemer: Con Dao


Georges Hausemer on luxemburgilainen kirjailija, joka kirjoittaa saksaksi. Ostin tämän kirjan, kun kävin keväällä Luxemburgissa. Tapanani on ostaa matkoilla ainakin yksi teos joltakin kohdemaan kirjailijalta. Koska en tiedä Luxemburgin kirjallisuudesta mitään, kysyin neuvoa kirjakaupasta. Siellä minulle suositeltiin Con Daoa.

Hausemer on kirjailija, kääntäjä ja toimittaja, joka on matkustanut laajalti ympäri maailmaa etsimässä todellista elämää turistikohteiden takana. Hänen matkareportaasejaan ilmestyy esimerkiksi lehdissä Frankfurter Allgemeinen Zeitung ja Berliner Zeitung. Hän on julkaissut useita erityyppisiä kirjoja, romaanien lisäksi matkakirjoja ja esimerkiksi tänä vuonna kirjan italialaisesta keittiöstä Luxemburgissa. Con Dao on kertomuskokoelma.

Con Daossa ei ole mitään luxemburgilaista. Siinä näkyy kirjoittajansa matkustaminen ja kohteiden tuntemus. Tapahtumapaikat vaihtelevat Aasiasta ja Afrikasta Etelä-Amerikkaan ja Karibian saarille. Esimerkiksi nimikertomuksen Con Dao on saaristo Vietnamissa. Kertomuksia on 19. Kun kirjassa on vain 170 sivua, kertomukset ovat lyhyitä, jotkut ovat vain parin sivun mittaisia.

Paikat, joista Hausemer kirjoittaa, eivät ole mitään paratiiseja. Niissä on kuumaa, sateista, mutaista ja likaista. Hyttyset ja vielä pahemmat ötökät kiusaavat. Sähköä ei ole. Jos vesijohto on, niin se ei toimi. Haisee.

Kertomusten tyyli on omaperäinen. Lukija viedään keskelle tarinaa. Henkilöitä ei taustoiteta. Lukija on yhtä hämmentynyt kuin kertomuksen länsimaalainen (valkoinen) päähenkilö, joka ei ymmärrä, mitä tapahtuu, eikä aina edes tiedä, miksi on siellä, missä on, ja minne on menossa. Loput jäävät avoimiksi. Yritetäänkö kertojan maja polttaa? Miksi liikekumppani jättää hänet yksin lauttalaiturille? Lyhyimpien kertomusten loput ovat usein suorastaan surrealistisia.

Kirjan idea valkoisen miehen (nimenomaan miehen; kaikkien kertomusten länsimaalainen on mies) ja muun maailman kohtaamisesta on kerrottu jo motoksi valituissa Joseph Conradin sanoissa:
”Sie sagen, der Weiße habe den Gesichtern links und rechts
einen stolzen, standhaften Blick zugeworfen. Dann fiel er mit
seiner Hand über den Lippen nach vorn und war tot.” 
 (Sanotaan, että valkoinen oli heittänyt vasemmalla ja oikealla puolellaan olleisiin kasvoihin ylpeän, lujan katseen. Sitten hän kaatui eteenpäin käsi huulillaan ja oli kuollut.)


Tällä kirjalla saan valmiiksi Ikkunat auki Eurooppaan -haasteen kategorian Länsi-Eurooppa.

Georges Hausemer: Con Dao
Editions Guy Binsfeld 2011. 170 s.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Michael Wallner: Pariisin huhtikuu


Lainasin tämän kirjan ennen Pariisin matkaani pelkän nimen perusteella. Pariisin huhtikuu – mikä ihana nimi kirjalle! En kuitenkaan ehtinyt lukea kirjaa ennen lähtöäni, joten luin sen vasta nyt.

Pariisin huhtikuu on rakkauskertomus toisen maailmansodan ajalta. Tarinaan kietoutuvat saksalainen sotilas, pariisilainen vastarintaliikkeen tyttö, tytön kirjakauppiasisä, sotilaaseen vetoa tunteva luutnantti, päällekäyvä saksalainen sihteeri, ja lopussa tärkeä concierge (ovenvartija). Kirja on kovin romanttinen käänteiltään. Minulle liiankin romanttinen. Lopun tapahtumat ovat osittain epäuskottavia, osittain ennalta-arvattavia. Ajattelin aluksi lukiessani, että kirjaa voisi suositella romanttisista tarinoista pitäville, mutta sitten eteen tuli yksityiskohtaisia kuulustelujen kidutuskuvauksia, joita rakkauskertomusta etsivä tuskin haluaa lukea.

Loppupuolella rakkaustarinan saksalainen osapuoli havahtuu omaan toimintaansa:
"Olin halunnut olla joku toinen, kulkea rivien välissä    ranskalaisena, saksalaisena, kuinka kulloinkin huvitti. Oli tuntunut niin yksinkertaiselta pompottaa Leiboldia, vetää nenästä ranskalaisia. Minulle selkeni laverilla viettämieni tuntien aikana, että olin uskonut, ettei minun tarvitse valita puoltani. Olin halunnut kuoria saksalaisuuden ja sipaista ylleni ranskalaisuuden, kuinka kulloinkin huvitti."
Pariisin huhtikuun parasta antia on miehitetty Pariisi itse. Tutut katujen nimet, bukinistit, Seinen rannat illan hämärtyessä… Sekä La Fontainen eläinsadut, joihin viitataan monta kertaa.

Kirjailija on itävaltalainen, joten tästä saan pisteen Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen.

Michael Wallner: Pariisin huhtikuu
Suomentanut Marja Kyrö
Otava 2007. 258 s.
Saksankielinen alkuteos April in Paris, 2006

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Kirjallisia kahviloita Pariisissa


Kahvila Mabillon on Satu Waltarin esikoiskirja. Ja aivan viehättävä kirja onkin. Kannattaa lukea, jos ei ole vielä lukenut. Oikea Café Mabillon on Pariisissa osoitteessa 164 Boulevard Saint-Germain. Olin mieheni kanssa muutaman päivän Pariisissa ja otin ohi kulkiessani kuvia kirjallisuuteen liittyvistä kahviloista. Joissakin kävimme myös sisällä kahvikupillisella tai juomassa jotakin virvoittavaa. Pariisissa oli kovin kuuma.

Mabillonin tavoin moni kirjallinen kahvila on lähellä aukiota Place St. Germain de Prés. Aukion laidalla on Les Deux Magots, joka on nykyisin suosittu turistikahvila, mutta sillä on vahva kirjallinen historia. Vieraisiin ovat lukeutuneet mm. Jean-Paul Sartre ja Simone de Beauvoir sekä Ernest Hemingway ja Albert Camus. Aivan Les Deux Magotsin vieressä on Café de Flore, jolla on samantapainen tausta. Siellä jaetaan vuosittain kirjallisuuspalkinto Le Prix de Flore.

Les Editeurs, 4 carrefour de l'Odéon, on nimensä mukaisesti julkaisijoiden kahvila. Sen seinät on peitetty kirjahyllyillä ja kahvilassa järjestetään kirjailijatapaamisia, näyttelyitä tms. Siellä istuimme jonkin aikaa nauttimassa ilmapiiristä. La Palette, 43 rue de Seine, on vähän matkaa Seine-joelle päin edellisistä kahviloista. La Palette on kuuluisa varsinkin maalarivieraistaan, joita olivat mm. Picasso, Cézanne ja Braque, mutta lisäsin sen kuitenkin tähän listaan. La Paletten terassi on mukavan varjoisa kuumana päivänä (kupillinen kahvia maksoi kolme euroa).

Montparnassessa on kahvila Le Rosebud, 11 bis rue Delambre. Se on ollut Jean-Paul Sartren ja Marguerite Duras´n kantapaikkoja. Valitettavasti Le Rosebud on kiinni elokuussa, kuten aika moni muukin Pariisin kahvila ja ravintola. Kuuluisin Montparnassen kahviloista lienee La Closerie de Lilas, perustettu 1847. Sen asiakkaita ovat olleet Émile Zola, Charles Baudelaire, André Gide, Samuel Beckett, F. Scott Fitzgerald ja moni muu, jopa Lenin.

Kuvani eivät ole kovin hyviä. Kahviloissa oli paljon asiakkaita, joiden kuvia en tähän liitä, joten kuvissani on lähinnä kahviloiden nimikylttejä.



Les Editeurs, sisäkuva







perjantai 3. elokuuta 2012

Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies


Saksalainen ystäväni suositteli minulle ranskalaisen Fred Vargasin dekkareita. Fred Vargas on pseudonyymi ja kirjailija on nainen. Löysin kirjastosta Sinisten ympyröiden miehen, jossa Vargas esittelee päähenkilönsä komisario Adamsbergin.

Adamsberg on tässä kirjassa juuri siirtynyt Pyreneiltä Pariisiin. Hänen lähin apulaisensa on älykäs, mutta liikaan alkoholiin taipuvainen ylikonstaapeli Danglard. Adamsberg on hyvin erikoislaatuinen poliisi. Hänen tutkimusmenetelmänsä eivät ole tavanomaisia, vaan hän saa jutut ratkaistuksi miettimällä ja päättelemällä, eikä esimerkiksi niinkään rikosteknisiin tutkimuksiin perustuen. Jopa jonkinlaiset ennakkoaavistukset ovat käytössä.
"Murhaaja nauttii nähdessään toisen kärsivän, anovan armoa, tekevän kuolemaa, murhaaja nauttii repiessään uhrinsa rikki. Ihmisestä ei tietenkään aina näe sellaista heti, mutta silti voi aavistaa, että kaikki ei ole kohdallaan, toisesta ihmisestä voi aistia sen verran, että hän huokuu liikaa jotakin, jokin on karannut käsistä. Joskus on kyse julmuudesta, käsitätkö? Julmuus on saanut vallan.”
Pariisin kaduille on alkanut ilmestyä öisin sinisiä liituympyröitä, joiden sisällä on aina joku kadulta löytynyt esine kuten olutpullon korkki, silmälasin linssi tai korvakoru. Adamsberg seuraa löytöjä jo ennen kuin ympyröiden sisällä on mitään vakavampaa, joka hänen aavistuksensa mukaan on tulossa. Ja kuolleen kissan ja vauvanuken jälkeen ympyrän sisällä onkin ensimmäinen ruumis.

Pariisi on tietysti tapahtumapaikaksi hieno valinta. Vargasin dekkari on sen tyyppinen, että myös poliisien yksityiselämää seurataan jonkin verran. Adamsberg on naisia miellyttävä poikamies, mutta hänen todellinen rakastettunsa on jättänyt hänet. Danglard on viiden lapsen yksinhuoltaja. Hänetkin vaimo on jättänyt.

Sinisten ympyröiden mies on aika tavanomainen rikosromaani Adamsbergin omalaatuisuudesta huolimatta. Vähän liikaa aikaa käytetään hänen filosofisiin pohdintoihinsa ja metodien ihmettelyyn. Välillä lukija huomaa, että omat ajatukset ovat karanneet kauas kirjan sivuilta. Vargasin myöhemmät dekkarit ovat saaneet useita kansainvälisiä palkintoja, joten taso on ilmeisesti noussut tämän kirjan jälkeen.

Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies
Suomentanut Marja Luoma
Gummerus 2007. 301 s.
Ranskankielinen alkuteos L'Homme aux cercles bleus, 1996

torstai 2. elokuuta 2012

Juice Leskinen: iltaisin, kun veneet tulevat kotiin


Kävin Juankoskella ja pitihän siellä tietysti käydä katsomassa Juice Leskisen patsasta. Arvostan suuresti hänen hienoja sanoituksiaan. Tuon kuuluisimman juankoskelaisen muistomerkki on keskellä toria. Enkä suinkaan ollut ainoa turisti ottamassa siitä kuvia.


Minulla on Juice Leskisen runokokoelma iltaisin, kun veneet tulevat kotiin ja luin sen uudelleen Juankoskella käyntini jälkeen. Muistin taas, miten luettavia Juicen runot ovat. Suuri osa kokoelman runoista on lyhyitä, aforismityyppisiä, kuten seuraava kolmen rivin nimetön runo.

                      Taistelit minun kanssani ja uskoit voittaneesi.
                      Nyt vastustajasi on kovempi, sinä itse.
                      Uskoisit nytkin.

Naisia ja rakkautta käsitteleviä runoja on vähän, mitä voi pitää yllättävänä, kun Juicesta on kysymys. Samoin jotkut luonnonsuojeluaiheiset runot yllättävät. Useimpia runoja voisi luonnehtia elämänfilosofisiksi.


Kokoelman lopussa on pari pitkää runoa, jotka muistuttavat Juicen laulusanoituksia. Tässä säkeistö runosta KOSMOPOLIITIT.

                      Sanoin: ”Maksa on parasta pateena,
                      kun se ouzossa kylliksi likos!”
                      Nainen tokaisi: ”Helteinen Ateena!
                      Herra Giorgios Aviorikos!
                      Juntta vei sen kun kuutamorakasteltiin
                      Akropoliin kukkulalla . . .
                      Voi, Zeus! Yksi mies vain on kaunis niin!
                      Levykaupassa . . . Nokialla!”

Sain kustantajalta (nykyisin Tammi) luvan edellä oleviin lainauksiin.



Juice Leskinen: iltaisin, kun veneet tulevat kotiin
Kirjayhtymä 1989 (2. painos). 62 s.