keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Kati Outinen: Niin lähelle kuin muistan

 

Kati Outisen omaelämäkerta Niin lähelle kuin muistan on valloittavaa luettavaa. Outinenhan on ammattikirjoittaja muiden taitojensa ohella. Hän keskittyy kirjassa työhönsä. Siviilielämästä on mukana tytär Iida ja vanhemmat, jotka tukivat tytärtään. Outisen isä, Iidan pappa oli usein lapsenvahtina. Näyttelijän työajat ovat yksinhuoltajalle hankalia.

Outinen pääsi Teatterikorkeakouluun ylioppilasvuonnaan ensimmäisellä yrityksellä. Hän oli harrastanut tanssia ja toiminut ahkerasti koulunsa näytelmäkerhossa. Ja olihan hänellä ollut jo päärooli Tapio Suomisen elokuvassa Täältä tullaan elämä. Olen nähnyt Outisen lavalla vain kerran, hänen opiskeluaikanaan, kun hän työharjoittelussa Intimiteatterissa esitti Juliaa Shakespearen näytelmässä Romeo ja Julia.

Outisella on kokemusta teatterin tekemisestä kiinnitettynä näyttelijänä sekä freelancerina. Hän on ääninäytellyt, hän on käsikirjoittanut, hän on opettanut. Kaikesta tästä hän kirjoittaa elävästi ja innostuneesti. Freelancerina työt olivat sirpaleina siellä täällä, puhelimen piti aina olla päällä, jottei yksikään työtarjous menisi ohi. Työttömyysbyrokratia ei ollut yhteensopiva näyttelijäfreelancerin työn kanssa. Professorina Teatterikorkeakoulussa Outinen kehitti opetusta ja nautti työstä, kunnes byrokratian lisääntyminen ja resurssien väheneminen väsyttivät liikaa. Minun kokemukseni opetustyöstä ovat aivan eri alalta, mutta valitettavan samanlaisia. Kaikesta huolimatta Outisen kirjoittamisessa on koko ajan vahva positiivinen ote.

Outisen ensimmäinen elokuva Aki Kaurismäen kanssa oli Varjoja paratiisissa.

Ensimmäisestä hetkestä kuvauksissa tiedän, että olen löytänyt sielunkumppaneita ison läjän. Akin ja Peltsin lisäksi koko sakki tuntuu omilta ihmisiltä. Innostunutta, kokeilunhaluista, muiden työpanosta kunnioittavaa, keskittynyttä, huumorintajuista, epähierarkkista, älyllisesti inspiroivaa työntekoa.”

Sen jälkeen tuli muita elokuvia, kansainvälistä kuuluisuutta ja palkintoja. Kaikki Kaurismäen elokuvat nähneelle ja niitä ihailevalle Outisen kuvaukset työskentelystä Kaurismäen kanssa olivat nautittavia.

Kun iän karttuessa (nais)freelancerin puhelin soi yhä harvemmin, Outinen työllisti itse itsensä esittämällä muistisairautta käsittelevää monologinäytelmää Niin kauas kuin omat siivet kantaa. Sen lisäksi hän kehitti yhdessä tanssija, koreografi Annatuuli Saineen kanssa tyttärensä Iidan näytelmän Om att se pohjalta esityksen Minä maalaan teidät kaikki, jonka aiheena on Helene Schjerfbeckin elämä ja taiteilijuus. Sen valmistumisesta kertominen antaa maallikolle käsityksen taideteoksen luomisprosessista. Esityksiä ehti olla 64 ennen kuin pandemia iski.

Outinen kirjoittaa preesensissä. Se tuntui aluksi vähän oudolta, mutta siihen tottui, ja se tuntui vievän lähelle kirjoittajaa. Muuta moittimista minulla ei kirjasta ole, mutta henkilöhakemisto olisi ollut kiva.


Kati Outinen: Niin lähelle kuin muistan
Karisto 2021, 349 s.

sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Helmet-haaste 2021 valmis!

 
Sain Helmet-haasteen suoritetuksi nopeammin kuin aikaisempina vuosina. Nytkin tein niin, että luettuani kirjan katsoin, mihin haastekohtaan se sopii. Tänä vuonna kohdat täyttyivät sujuvasti, vaikka tietenkään kaikkia lukemiani kirjoja en saanut sijoitetuksi haasteeseen. Viimeisiksi kohdiksi jäivät helppo 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä (Emmi Itärannan Kuunpäivän kirjeet) ja alun perin helpoksi luulemani 46. Kirjassa syödään herkkuja (Heikki Valkaman Laserjuuri). Nämä valitsin luettavakseni haasteen vuoksi, samoin muutaman muun jo aiemmin, esimerkiksi Satuja aikuisille. Sadan vuoden unet kohtaan 42. Satukirja.

Edelleen haastekohtien täyttäminen oli minusta mukavaa, ja varmaan osallistun haasteeseen myös ensi vuonna. Yllä olevassa kuvassa on muutama hyvän lukokemuksen tuottanut haastekirja.

Tässä koko kirjalistani linkkeineen:

  1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa - Tash Aw: Silkkimies
  2. Kirjan on kirjoittanut opettaja - Minna Rytisalo: Lempi
  3. Historiallinen romaani - Paula Havaste: Veden vihat
  4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan - Mario Vargas Llosa: Lituma en los Andes
  5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan - Kirsten Jacobsen: Mankell om Mankell
  6. Kirja kertoo rakkaudesta - Ben Okri: Vaarallista rakkautta
  7. Kirjassa on kaveriporukka - Gaël Faye: Pienen pieni maa
  8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa - Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset
  9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella - Hermann Hesse: Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä
  10. Kirjan nimessä on numero - Jussi Adler-Olsen: Uhri 2117
  11. Kirja kertoo köyhyydestä - Sembene Ousmane: Jumalan puupalikat
  12. Kirjassa ollaan metsässä - Antti Heikkinen: Einari
  13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin - Mikael Persbrandt: Muistini mukaan
  14. Kirja on osa kirjasarjaa - Carme Chaparro: No soy un monstruo
  15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi - Hannu Mäkelä: Lukemisen ilo
  16. Kirjassa eletään ilman sähköä - Marcos Chicot: El asesinato de Pitágoras
  17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi - L. Onerva: Mirdja
  18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä - Anne B. Ragde: Perintötila
  19. Kirjassa leikitään - Teuvo Pakkala: Lapsia & Pikku ihmisiä
  20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen - Harry Martinson: Kulkijan pilvilinnat (sikarintekijä)
  21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan - Leena Lehtolainen: Ilvesvaara
  22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä - Anna-Kaari Hakkarainen: Dioraama
  23. Kirja, jota luet (kuuntelet) ulkona - Milla Ollikainen: Veripailakat
  24. Kirjan nimessä on kysymysmerkki tai huutomerkki - Laurent Binet: Kuka murhasi Roland Bathesin?
  25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa - Paula Arvas & Voitto Ruohonen: Alussa oli murha
  26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa - Kenneth Eriksson & Jeanette Björkqvist: Kovat kadut
  27. Kirjan päähenkilö on eläin - Leena Krohn: Tainaron
  28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä - Roger Martin du Gard: Confidence africaine
  29. Kirjan henkilön elämä muuttuu - Maggie Nelson: Jane / Punaiset osat
  30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen - Claes Andersson: Seuraavaksi Jätkäsaari
  31. Jännityskirja tai dekkari - Dolores Redondo: El guardián invisible
  32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa - Inger Frimansson: Tyttö ja kissa
  33. Kirjassa opetetaan jokin taito - Colson Whitehead: Maanalainen rautatie
  34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa - Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa
  35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut - Louise Glück: Uskollinen ja hyveellinen yö
  36. Kirjassa liikutaan ajassa - Claudio Magris: Tonava
  37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa - Jyrki Erra: Lyijyvalkoinen
  38. Kirja on käännetty hyvin - Nelly Sachs: Kuoleman asunnoissa (Aila Meriluoto)
  39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia - George Eliot: Daniel Deronda
  40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista - Eeva Kilpi: Animalia
  41. Kirjassa matkustetaan junalla - Pascal Mercier: Nachtzug nach Lissabon
  42. Satukirja - Satuja aikuisille. Sadan vuoden unet
  43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä - Christa Wolf: Häiriötapaus
  44. Kirjassa on reseptejä - Mark Crick: Kafkan kanssa keittiössä
  45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija - Karl Gjellerup: Romulus
  46. Kirjassa syödään herkkuja - Heikki Valkama: Laserjuuri
  47. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta (maahanmuutto) - 1. Tahar ben Jelloun: Lähtö
  48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta - 2. Leïla Slimani: Toisten maa
  49. Kirja on julkaistu vuonna 2021 - Maksim Gorki: Leo Tolstoi
  50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä - Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet

perjantai 15. lokakuuta 2021

Heikki Valkama: Laserjuuri

 

Laserjuuri on Heikki Valkaman gastrodekkarisarjan toinen osa. Ensimmäisen osan Pallokala luin vuosi sitten. Siinä suomalainen Michelin-kokki Riku Mäki osallistui Japanissa kokkikilpailuun. Nyt hän on muuttanut Japaniin haaveenaan perustaa sinne oma ravintola. Ensin hän paneutuu japanilaiseen ruokakulttuuriin työskentelemällä ystävänsä Kenta Maedan omistamassa ravintolassa.

Ruoka ON runoutta, se on ainesosista syntyvä kieli. Annoksissa erilaiset ilmiöt, kukat, sanat ja käsitteet tulevat esiin.”

Rikosjuoni pyörii laserjuuren ympärillä. Laserjuuri on antiikin aikainen mauste. Sen on luultu kuolleen sukupuuttoon, mutta nyt on levinnyt tieto, että sitä saattaa kasvaa salaisessa paikassa Kreikassa. Riku joutuu etsintämatkalle hieman vastentahtoisesti, koska ei saa sanotuksi ystävälleen Kentalle ei. Kenta esittelee Rikun laserjuuresta kiinnostuneelle miljardöörille Kawakamille. Valitettavasti laserjuurella olisi muitakin ottajia, kuten yakuza.

Vaikka juoneen liittyvä nuori nainen Namie joutuu hengenvaaraan Japanissa ja Riku Kreikassa, Laserjuuren vahvuus ei ole jännityksessä, vaan ympäristön, tunnelmien ja kulttuurin kuvauksessa. Varsinkin ruokakulttuurin, kun gastrodekkarista on kysymys. Kreikassakin syötiin hyvin, mutta varsinaista herkuttelua oli japanilainen kahdeksan ruokalajin kaiseki-ateria, jonka Kawakami tarjosi.

Kuudes annos, kurimanju, oli kastanjakuoreen friteerattu lihapulla, joka tarjoiltiin kiinalaistyylisen paprikakastikkeen kanssa. Seitsemäs annos taas oli aivan ohueksi leikattua raakaa lihaa. Rasvaisen, suuhun sulavan lihan päällä oli mattaista seesamikastiketta, joka korosti lihan makua.”

Rikun seikkailut makujen maailmassa jatkuvat vielä ainakin dekkareissa Tulikukka ja Yakuzan kosto.


Heikki Valkama: Laserjuuri
Tammi 2018, 296 s.

***********

Helmet-haaste: 46. Kirjassa syödään herkkuja.

tiistai 12. lokakuuta 2021

Dina Rubina: Kaksiosainen sukunimi

 

Kaksiosaisessa sukunimessä on uzbekistanilaisen Dina Rubinan kolme novellia. Novellit on kirjoitettu 1990-luvulla, ja niiden tapahtumaympäristö on neuvostoaikainen.

Niminovellissa Kaksiosainen sukunimi isä on hakenut poikansa lentokentältä. He ovat aloittamassa kesälomaa yhdessä. Automatkan aikana selviää, että mies ei olekaan pojan biologinen isä. Poika ei tiedä sitä. Hän kertoilee elämästään äidin uuden perheen kanssa. Isän ajatukset kertaavat menneisyyttä, jossa hän sai heti pojan synnyttyä tietää vaimonsa uskottomuudesta. Vaimo joutui rintatulehduksen vuoksi sairaalaan, mies rakastui vauvaan tätä hoitaessaan ja kasvatti häntä omanaan, kunnes vaimo lähti pojan oikean isän matkaan ja vei tämän mukanaan. Kaksiosainen sukunimi on koskettava ja inhimillinen novelli rakkaudesta lapseen.

Novellissa Eräs älykkö istahti tielle kertojana on oikolukija, joka on kirjailijatalossa lomalla toipumassa henkilökohtaisesta traumasta. Talon kirjailijoissa on erikoisia tyyppejä menestyvästä lastenkirjailijasta synkkään näytelmäkirjailijaan. Taloon johtavalla mäntykujalla naisia ahdistelee polkupyörällä liikkuva itsensäpaljastaja. Novellin tyylilaji on farssi, joka lähentelee absurdiutta varsinkin silloin, kun oikolukija siirtyy kertomaan traumaattisesta kokemuksestaan petollisen tallinnalaisen kosijan kanssa.

Kolmas novelli Ljubka on näistä ainoa, joka on sijoitettu Uzbekistaniin. Lääkäri ja yksinhuoltaja Irina Mihailovna asuu pienessä kylässä lähellä vankileiriä. Hän on erinomainen lääkäri, mutta aivan onneton käytännön asioissa. Varoituksista huolimatta hän palkkaa leiriltä vapautuneen entisen rosvokoplan johtajan Ljubkan lastenhoitajaksi. Nuori Ljubka on loistava kodinhoitaja, ostosten tekijä ja tinkijä. Vähän ennen Stalinin kuolemaa Irina saa potkut juutalaisuuteen viittaavan sukunimensä vuoksi, ja Ljubka alkaa elättää häntä ja lasta. Stalinin kuoltua kummankin elämä muuttuu.

Rubinan novellit kertovat ihmisistä ja tunteista. Neuvostoelämä tuo niihin oman mausteessa. Siitä huolimatta jopa Ljubkassa pääosassa on Irinan ja Ljubkan välinen luottamus ja heidän ystävyytensä.


Dina Rubina: Kaksiosainen sukunimi
Suomentanut Tuukka Sandström
Idiootti 2015, 158 s.
Venäjänkieliset alkuteokset Двойная фамилия 1990, Один интеллигент уселся на дороге 1994, Любка 1994

***********

Maailmanvalloitus: Uzbekistan.

perjantai 8. lokakuuta 2021

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet

 

Kuunpäivän kirjeet on sijoitettu tulevaisuuteen, vuoteen 2168. Parantaja Lumi kirjoittaa muistikirjaansa, joka on tarkoitettu hänen puolisonsa Solin luettavaksi. Sol ja Lumi ovat joutuneet erilleen toisistaan.

Maa on muuttunut suurimmaksi osaksi asuinkelvottomaksi. Siellä kyllä asutaan vielä, Lumikin on sieltä kotoisin, mutta Maasta halutaan pois. Ihmiskunta on perustanut siirtokuntia Marsiin ja aurinkokunnan sopiviin kuihin. Lumi kirjoittaa muistikirjaansa kirjoitushetken tapahtumien lisäksi vanhoista asioista, elämästään Maassa, koulutuksestaan parantajaksi, yhteisestä ajastaan Solin kanssa. Tässä hän puhuu Solille:

Et ole katsonut tulevaisuutta, jossa ainoat mahdollisuutesi ovat jäädä siivoamaan lomasaarekkeen vessoja, lähteä hengittämään myrkyllisiä höyryjä muovinlajittelulaitokseen tai säteilyvaaraan ydinvoimalan purkutyömaalle. Tai toivoa, että arpa valitsee sinut siirtotyöläiseksi Marsiin, missä sinua kohdellaan ikuisesti toisen luokan kansalaisena.”

Kuunpäivän kirjeet on tulevaisuuskuvitelma, mutta sen voi nähdä kommentoivan myös maapallon nykytilaa.

Pidin aurinkokunnasta tapahtumaympäristönä. Matkustaminen Jupiterin kuihin saakka sujui nopeasti, kun käyttövoima saatiin pimeästä energiasta. Muuten aikakausi oli tietysti teknologisesti kehittynyt, mutta Lumin mystiset parantajataidot viittasivat enemmän alkuperäiskansojen shamaaneihin kuin lääketieteen kehitykseen. Pidin myös kirjan tunnelmasta, joka ei ollut ahdistava, vaan ennemminkin surumielinen ja kaipaava. Samalla Lumi oli sitkeä ja yritti peräänantamattomasti selvittää, mitä Solille oli tapahtunut ja miksi.

Kuunpäivän kirjeet sai minut taas kerran ihmettelemään, miksi en lue enemmän tulevaisuusfiktiota. Yleensä pidän lukemistani genren kirjoista, kuten nytkin Kuunpäivän kirjeistä.


Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet
Teos 2020, 382 s.

***********

Kuunpäivän kirjeet oli lähikirjaston suositushyllyllä, joten sijoitan sen Helmet-haasteen kohtaan 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä.

torstai 7. lokakuuta 2021

Nobelin sai tansanialainen Abdulrazak Gurnah (ja arvonnan tulokset)

Kirjallisuuden Nobel vuonna 2021 myönnettiin tansanialaiselle Abdulrazak Gurnahille.

Positiivista on, että palkinnon sai afrikkalainen kirjailija, vaikka Gurnah asuukin nykyisin Iso-Britanniassa. Palkinnon perusteluissa sanottiin, että Gurnah nostaa kirjoissaan esille kolonialismin vaikutuksia, mikä myös kuulostaa positiiviselta. Suomessa Gurnah lienee varsin tuntematon, vaikka hänen teoksiaan on ollut Booker-palkinnon ehdokkaina. Juuri palkinnosta ilmoittamisen jälkeen katsoin Wikipediaa, eikä siellä silloin ollut Gurnahista suomenkielistä sivua. Nyt tunti myöhemmin on. Toivottavasti joku kustantamo ottaa uuden nobelistin ohjelmaansa.

Nobel-kyselyyni osallistuneista kukaan ei osannut ehdottaa Gurnahia. Murakami olisi ollut suosikki. Arvoin osallistuneista kolme, jotka saavat valita yhden kirjan. Arvonta suosi seuraavia: Ida, Jokke ja Mai Laakso. Lähettäkää sähköpostitse (osoite sivulla Margit) osoitteenne sekä tieto siitä, minkä kirjan haluatte. Mielellään pari vaihtoehtoa. Nopein saa valita ensin. Valittavana ovat seuraavat kirjat:

  • Svetlana Aleksijevitš: Neuvostoihmisen loppu
  • Toni Morrison: Toiseuden synty
  • Orhan Pamuk: Kummallinen mieleni
  • Albert Camus: Rutto
  • Eeva Kilpi: Minä haluan olla tässä vielä

maanantai 4. lokakuuta 2021

Vielä ehdit veikata uutta kirjallisuuden nobelistia

 
Tällä viikolla jaetaan Nobelit. Torstaina on kirjallisuuden vuoro. Voit osallistua syyskuussa aloittamaani kyselyyn vastaamalla tämän postauksen kommenteissa, kenen toivot tai luulet saavan Nobelin. Voit myös vastata kyselyni alkuperäisen postauksen kommenteissa. Vastaukset viimeistään keskiviikkona 6.10.

Vedonlyöjien listoilla johtaa taas kerran Haruki Murakami. Itse toivon, että Nobel myönnettäisiin ensimmäisen kerran palkinnon historiassa kahtena peräkkäisenä vuonna naiselle. Viime vuonna palkinnon sai Louise Glück.

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Anne B. Ragde: Perintötila

Perintötila jatkaa Anne B. Ragden alun perin trilogiana ilmestynyttä Berliininpoppelit-sarjaa. Olen lukenut trilogian, ja minusta Perintötilaa ei kannata lukea, jollei ole lukenut aiempia osia. Muutenkin Neshovin suvusta kertovan sarjan osista ensimmäinen – nimeltään Berliininpoppelit – on paras. Jo siinä selviävät suvun synkät salaisuudet. Jatko-osat eivät ole mitenkään välttämättömiä, mutta kertovathan ne, mitä tutuiksi tulleille ihmisille tapahtuu jatkossa.

Perintötilassa seurataan alkuun hautausurakoitsija Margidoa ja hänen veljeään Erlendiä. Perheetön Margido asuu Trondheimissa, jonka lähellä suvun vanha maatila on. Erlend ja hänen kumppaninsa Krumme asuvat Kööpenhaminassa. He elävät kolmen pienen lapsensa kanssa kaoottisen tuntuisia ruuhkavuosia, joihin kuuluvat kiinteästi myös lasten äidit, jotka puolestaan asuvat yhdessä.

Margidon ja Erlendin veljentytär Torunn on perinyt maatilan, jonne hän ei kuitenkaan ole jäänyt asumaan. Torunn on ollut hieman eksyksissä elämässään, mutta Perintötilassa hän saa asioita järjestykseen, kun palaa tilalleen. Aiemmin jäykkä ja tunteettoman tuntuinen Margido osoittautuu myös kykeneväksi muuttumaan. Kirjan rakenteessa Erlend ja Krumme kummallisesti unohdetaan jossakin puolenvälin paikkeilla, kun Torunn nousee päähenkilöksi. Margido sentään pysyy mukana koko ajan.

Trilogian 0sat olivat synkempiä kuin Perintötila. Tässä Neshovin suvun tarina tuntuu kääntyvän kohti positiivisempaa tulevaisuutta. Sarja jatkuu romaaneissa Elämänrakentajat ja Talon tytär.


Anne B. Ragde: Perintötila
Suomentanut Katriina Huttunen
Tammi 2017, 277 s.
Norjankielinen alkuteos Alltid tilgivelse 2016

***********

Helmet-haaste: 18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä.

perjantai 1. lokakuuta 2021

Kuukauden nobelisti Maurice Maeterlinck: Sininen lintu

Sininen lintu on belgialaisen Maurice Maeterlinckin satunäytelmä. Se on suomennettu kahteen kertaan, Maila Talvio 1913 ja Juhani Aho 1921. Minulla on Ahon suomennos.

Näytelmä alkaa köyhän halonhakkaajan tuvasta, jossa lapset poika Tiltil ja tyttö Mitil nukkuvat. He heräävät kesken uniensa, ja kohta huoneeseen astuu haltijatar, joka muistuttaa naapurin vaimoa. Hän tarvitsee Sinisen Linnun, jotta hänen sairas tyttärensä paranisi. Lapset lähtevät etsimään mukanaan iso seurue, jossa ovat rohkea ja uskollinen Koira, viekas ja makeileva Kissa, pelokas Leipä, sekä Sokeri, Maito, Vesi ja Tuli. Valo ohjaa joukkoa.

Etsintämatkalla lapset joutuvat moneen pelottavaan paikkaan, kuten Yön linnaan ja hautuumaalle, mutta he pääsevät myös Onnen puutarhoihin. Siellä he oppivat, että suuret onnet kuten Rikkaana-olemisen-onni ja Tyydytetyn-turhamaisuuden-onni ovat petollisia, ja että pienet oikeat onnet pitää osata löytää. Niitä ovat vaikka Päivänpaisteessa-olemisen-onni ja Aamukasteessa-paljasjaloin-juoksentelemisen-onni.

Yli sata vuotta sitten kirjoitetussa näytelmässä otetaan kantaa luonnonsuojeluun. Metsässä lapset joutuvat vaaraan, kun puut ja eläimet haluavat rangaista heitä. Tammi puhuu:

Ensi kerran on meille suotu tilaisuus tuomita Ihmistä ja antaa hänen tuntea voimaamme… Kaiken sen jälkeen, mitä hän on meille tehnyt, kaiken sen kuulumattoman vääryyden jälkeen, jota hän on meitä kohtaan harjoittanut, en luule olevan pienintäkään epäilystä siitä, mikä tuomio häntä odottaa…

Sinistä Lintua ei löydy myöskään Muistojen maasta eikä Tulevaisuuden valtakunnasta. Lopulta lapset heräävät kotonaan. Viimeinen opetus odottaa. Onnen Sininen Lintu onkin kotona, siellä on Tiltilillä häkissä kyyhkynen, ja sen hän antaa naapurin vaimolle tämän tytärtä ilahduttamaan.

Maeterlinck oli symbolisti, ja hänen näytelmäänsä onnen etsimisestä voisi varmasti tulkita loputtomiin.

Näytelmään on kirjoitettu hyvin tarkat ohjeet näyttämökuvista ja henkilöiden ulkonäöstä ja vaatetuksesta. Esimerkiksi Koira:

Punainen hännystakki, valkoiset housut, kiiltokengät, kiiltonahkahattu; puku yleensä muistuttaa englantilaista herrasmiestä.

Etsin netistä tietoa, milloin Sininen lintu olisi esitetty Suomessa. Ainakin Kansallisteatterissa on vuonna 2007 esitetty aikuisille tarkoitettu versio, jossa Tiltil on onnellisuutta tutkiva dosentti.

Muista Maeterlinckilta suomennetuista teoksista löysin muutaman postauksen:

Haudattu temppeli, Kirja-aitta

Köyhäin aarteet, Kirja-aitta

Kuolema, Jokken kirjanurkka

Mehiläisten elämä, Jokken kirjanurkka


Maurice Maeterlinck: Sininen lintu
Suomentanut Juhani Aho
WSOY 1921, 229 s.
Ranskankielinen alkuteos L’Oiseau bleue 1908

keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Moses Isegawa: Abessinialaiset kronikat

 

Abessinialaisten kronikoiden minäkertoja Mugezi on syntynyt vuonna 1961 eli vuotta ennen kotimaansa Ugandan itsenäistymistä. Hänen kasvutarinansa on samalla itsenäisen Ugandan parin ensimmäisen vuosikymmenen tarina. Siihen kuuluvat Milton Oboten kaksi hallintokautta, niiden välissä Idi Aminin verinen sotilasdiktatuuri, Oboten jälkimmäisen kauden aikainen sisällissota ja AIDSin leviäminen ja tuhot.

Mugezin perhe asui aluksi maalla isoisän tilalla, kunnes isä pääsi töihin Kampalaan postilaitokselle. Mugezi jäi isoäidin hoiviin muun perheen muuttaessa. Oikeasti isoäiti oli isoisän sisar, mutta isoäidiksi Mugezi häntä kutsui. Tuo aika oli pojalle hyvä, mutta se päättyi, kun isoäiti kuoli tulipalossa. Mugezi joutui muuttamaan kaupunkiin.

Mugezi kutsui äitiään Munalukoksi ja isäänsä tämän nimellä Serenity. Hän inhosi äitiään, jonka kasvatus perustui kovan työn teettämiseen ja fyysisiin rangaistuksiin. Vanhemmat lähettivät Mugezin katoliseen pappisseminaariin, vaikka hän olisi halunnut asianajajaksi. Seminaarissa kohtelu ei paljon muuttunut kotioloista. Varsinkin talousasioista vastannut isä Mindi oli suorastaan julma. Mugezi piti Munalukkoa ja isä Mindiä samanlaisina.

Molemmat uskoivat, että mitä kovakouraisemmin, ilkeämmin ja salakavalammin lapsia kohteli, sitä parempia heistä tuli.”

Koti- ja koulutyrannien vallan alla Mugezi oppi ovelaksi vaanijaksi, huijariksi ja kiristäjäksi, ehkä samoin kuin ihmiset yleensäkin selvitäkseen diktatuurissa.

Mugezin taisteluita Munalukon ja isä Mindin kanssa kuvataan turhankin pitkään ja yksityiskohtaisesti. Ugandalaisten elämästä valtiollisten mullistusten varjossa kertovat lukuisien sukulaisten kohtalot ja kokemukset, kuten isoäidin toimiminen itseoppineena kätilönä ja yrttiparantajana, Serenityn monivuotinen suhde Munalukon tädin kanssa, sedän menestyvä kanankasvatusbisnes, Mugezin suosikkitädin sairastuminen AIDSiin heti häidensä jälkeen ja toisen tädin joukkoraiskaus ja sitä seuranneen masennuksen hoito poppamiehen luona.

Kirjailija Moses Isegawa on suunnilleen Mugezin ikäinen. Hän on asunut useita vuosia Hollannissa, ja Hollantiin hän johdattaa Mugezinkin tarinan lopussa.


Moses Isegawa: Abessinialaiset kronikat
Suomentanut Kirsti Nikkanen
WSOY 1999, 494 s.
Hollanninkielinen alkuteos Abessijnse kronieken 1998

***********

Maailmanvalloitus: Uganda.

sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Rosa Montero: Instrucciones para salvar el mundo

 

Instrucciones para salvar el mundo (ohjeita maailman pelastamiseksi) ei ole nimestään huolimatta ohjekirja, vaan aivan tavallinen romaani. Siinä seurataan kahta nelikymppistä miestä, jotka kumpikin ovat tyytymättömiä elämäänsä. Taksikuski Matíaksen kohdalla sana tyytymätön on liian vaatimaton. Hän on epätoivoinen. Hän on juuri haudannut syöpään kuolleen vaimonsa, joka oli hänen elämänsä keskipiste. Matías ei näe mitään syytä elää. Lääkäri Daniel on jämähtänyt epäonnistuneeseen parisuhteeseen ja rutiiniksi muuttuneeseen työhön. Hän on vakuuttunut siitä, että vaimo jatkaa yhdessäoloa hänen kanssaan vain, koska nauttii hänen kiusaamisestaan. Koko työuransa Daniel on ollut sairaalan ensiavussa etenemättä vaativampiin tehtäviin. Vapaa-aikansa Daniel viettää netin virtuaalimaailmassa.

Muita keskeisiä hahmoja ovat kaunis nigerialainen prostituoitu Fatma ja ex-professori, luonnontieteilijä, jota Matíaksen suosimassa baarissa kutsutaan nimellä Aivot. Yllättäen Fatma on tyytyväinen elämäänsä, koska hän vertaa sitä kauhukokemuksiinsa Nigeriassa. Hän ihmettelee usein: ”Niin paljon hyviä ihmisiä.” Matías on ehdottomasti hyvä ihminen. Luonnontieteilijä Aivot istuu öisin baarissa juomassa itseään humalaan. Vanhan naisen ja Matíaksen välille syntyy yhteys. Heidän keskusteluissaan Aivot pitää pieniä esitelmiä, joissa hän yksinkertaistaa tieteellisiä teorioita.

Matíaksen ja Danielin tiet risteävät, ja Fatma toimii katalyyttinä muutokselle. Matías saa elämänsä kuntoon, mutta Daniel ei.

Siellä täällä kirjassa sivutaan ilmastonmuutosta, Madridin talven lämpenemistä, tulvia, mehiläisten katoamista. Vanhusten huono hoito on yksi aihe, Madridin ympärille kasvavat slummit toinen.

Kaikesta tästä Montero on saanut aikaiseksi kirjan, jossa vahvimmin nousee esille välittäminen ja elämänhalu.

Y es que la Humanidad se divide entre aquellos que saben amar y aquellos que no saben.”

(Ja on niin, että ihmiskunta jakaantuu niihin, jotka osaavat rakastaa, ja niihin, jotka eivät osaa.)


Rosa Montero: Instrucciones para salvar el mundo
Alfaguara 2008, 313 s.

torstai 23. syyskuuta 2021

3 x Börjlindit

 

Cilla ja Rolf Börjlind kirjoittavat dekkarisarjaa, jonka päähenkilöt ovat Olivia Rönning ja Tom Stilton. Olen lukenut sarjan kaksi ensimmäistä osaa ja nyt olen kuunnellut kolme seuraavaa. Olivia on nuori poliisi, ja Tom on entinen poliisi, joka oli välillä ajautunut asunnottomaksi, mutta on nyt saanut asiansa parempaan järjestykseen. Kolmas tärkeä henkilö on Mette Olsäter, joka johtaa keskusrikospoliisin murhatutkimuksia. Olivia, Tom ja Mette muodostavat hyvän kolmikon, vaikka Tomin osallistuminen tutkimuksiin liikkuu välillä uskottavuuden rajoilla. Olen pitänyt tästä dekkarisarjasta, jossa on yhteiskunnallinen ote. Väkivaltaa on jonkun verran, mutta sen kuvaaminen ei ole liian yksityiskohtaista. Sen verran kaavamaisia nämä dekkarit ovat, että niiden loppupuolella on aina dramaattinen kohtaus, jossa usein joku pelastetaan kuolemanvaarasta.

Musta aamunkoitto

Olivia on ottanut määräaikaisen työn rivipoliisina pikkupaikkakunnalla Skånessa. Siellä murhataan kolmevuotias lapsi. Hänet on adoptoitu Ghanasta, joten murha voi olla rasistinen. Epäilys vahvistuu, kun toinenkin maahanmuuttajataustainen lapsi surmataan. Mustan aamunkoiton aiheena on rasismi ja Ruotsin äärioikeistolaiset ryhmittymät. Rikosjuoni murhien taustalla ei kuitenkaan ole suoraviivainen. Motiivi löytyy kaukaa menneisyydestä. Koska uhreina on pieniä lapsia, Musta aamunkoitto ei välttämättä sovi kaikille lukijoille.

Uinu paju pienoinen

Uinu paju pienoinen jatkaa Mustan aamunkoiton linjoilla. Vuoden 2015 pakolaiskriisissä Tukholmaan tulee yksinäisiä lapsia ja nuoria. Osoittautuu, että he eivät ole turvassa kansainväliseltä rikollisuudelta edes Ruotsissa. Tutkimukset vievät Olivian ja Tomin Bukarestin viemäreihin saakka. Olivia on päässyt töihin Metten ryhmään, ja Mette palkkaa myös Tomin viralliseksi avustajaksi. Aikaisemmin sarjassa sivuhenkilönä pistäytynyt Muriel on tässä kirjassa suuressa osassa. Muriel on huumeriippuvainen asunnoton, johon Tom tutustui omana asunnottomuusaikanaan. Nyt hän yrittää tosissaan irti huumeista, saa asua hyväsydämisen ystävän mökillä ja ottaa huostaansa yhden pakolaistytön, nigerialaisen Folamin. Nimi Uinu paju pienoinen tulee Sakari Topeliuksen runosta, johon sävellettyä kehtolaulua Muriel laulaa Folamille.

Polttopiste

Polttopisteessäkin on lapsiin kohdistuvia rikoksia. Tällä kertaa on kysymyksessä hyväksikäyttö. Kirja alkaa autoräjähdyksestä, jossa kuolee tunnettu syyttäjä perheineen. Olivia on mukana tutkinnassa ja löytää vahvan ehdokkaan räjäyttäjäksi. Tom on ystävänsä Lunan kanssa Thaimaassa, jossa hänen sisarpuolellaan on joogakeskus. Erään edellisessä kirjassa kerrotun tapahtuman vuoksi Tom on luisumassa masennukseen, josta hänet pelastaa arvoituksellisen naisen antama tehtävä. Se vie Tomin vaarallisiin – melkeinpä uskomattoman vaarallisiin – seikkailuihin Thaimaan viidakkoon. Lasten hyväksikäytön lisäksi kirjassa ovat esillä metoo-liike sekä rohyingyojen asema.


Cilla & Rolf Börjlind: Musta aamunkoitto
Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom
S & S 2016
Ruotsinkielinen alkuteos Svart gryning 2014
Äänikirjan kesto 13 h 38

Cilla & Rolf Börjlind: Uinu paju pienoinen
Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom
S & S 2017
Ruotsinkielinen alkuteos Sov du lilla videung 2016
Äänikirjan kesto 14 h 47

Cilla & Rolf Börjlind: Polttopiste
Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom
S & S 2019
Ruotsinkielinen alkuteos Kallbrand 2018
Äänikirjan kesto 13 h 7

Kuuntelin kirjat Ellibs-palvelusta. Kaikissa lukijana oli Paavo Kerosuo.

sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Hannu Mäkelä: Lukemisen ilo

 

Lukijana en voinut vastustaa kirjaa, jonka nimi on Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja. Tästä löytyikin paljon samastuttavaa, lukemisharrastuksen alusta alkaen. Mäkelä aloittaa kertomalla omaa historiaansa lukijana. Kirjaston lastenosastolta alkoi luettava loppua, ja hän luki lopulta jopa tyttökirjoja. Tuohan ei ole tytöille ongelma, koska me olemme aina lukeneet poikien seikkailukirjoja, eikä sitä pidetä mitenkään kummallisena.

Mihin lukija menee ulkomailla? Kirjakauppaan ja kirjastoon tietysti. Myös minuun Dublinin Trinity Collegen Long Room on jättänyt pysyvän muistijäljen. Kirjastot, kirjakaupat, antikvariaatit ja kustantamot tekevät lukemisen mahdolliseksi, ja ovat saaneet Lukemisen iloon omat lukunsa.

Mäkelä esittelee myös useita itselleen tärkeitä ja läheisiä kirjailijoita. Heissä oli monta, joita olen lukenut, esimerkiksi Heinrich Böll, Tove Jansson, V. S. Naipaul ja ilahduttavasti myös Anita Brookner. Se käy kyllä selväksi kirjan mittaan, että suurimpia suosikkeja ovat Aleksis Kivi ja Anton Tshehov.

Sivistyksen kulmakivenä on edelleen lukutaito.”

Lukeminen tuottaa iloa ja nautintoa, mutta se on myös hyödyllistä. Se avaa ovet tietoon ja uusiin maailmoihin. Se auttaa ymmärtämään muiden ihmisten käytöstä – ja omaakin. ”Lukemisen oppiminen on välttämättömyys.” Hieno on Mäkelän havainto, että jos lukutaito hiipuu, niin jopa demokratia on vaarassa.

Lukemisen ilo on lukemisen ylistys ja paperikirjan puolustus.

Kirjan arvo ei tietenkään ole siinä, missä muodossa se on. Sen merkitys on sisällön pysyvyydessä, säilyvyydessä. Sanan mittana on aina sana itse, ajatus. Se tarvitsee tuekseen osaavan lukijan, joka itse muodostaa sanoista lauseet päänsä sisällä ja samalla käsittää ne. Sillä tavoin ne ehkä jäävät jopa muistiin. Omaa lukemista ei koskaan voi korvata toisen ihmisen ääni. Kirjan lukeminen ihan itse, tuo kahdenkeskinen mykkä hiljaisuus sanojen kanssa on luovuutta.”

Valitettavasti Lukemisen ilo -nimisen kirjan valitsevat luettavakseen todennäköisesti vain ihmiset, jotka ovat jo itse löytäneet lukemisen ilon.


Hannu Mäkelä: Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja
Kirjapaja 2021, 190 s.

***********

Lukemisen ilo sijoittuu Helmet-haasteessa itsestään selvästi kohtaan 15. Kirjassa on jotain samaa kuin sinussa.

torstai 16. syyskuuta 2021

Leena Lehtolainen: Ilvesvaara

 

Ilvesvaara on Lehtolaisen henkivartija Hilja Ilveskerosta kertovan sarjan viides osa. Edellisestä osasta on aikaa jo viisi vuotta, joten Hiljan henkilöhistoria oli jo alkanut unohtua. Ilvesvaarassa on muistia virkistäviä viittauksia, jotka ovatkin tarpeen, koska Hilja ei pääse karkuun menneisyyden aaveita.

Hilja palkataan Lapin erämaassa sijaitsevan luksushotellin turvallisuuspäälliköksi. Hänen tehtävänään on huolehtia asiakkaiden turvallisuudesta, mutta myös uhkaavia viestejä saaneesta hotellin omistajasta. Hotelli on melko mielikuvituksellinen paikka lasisine arkkitehtuureineen. Miljöön valinta on kirjan vahvuus.

Suomi on harvaan asuttu ja yksinäinen paikka, jossa voi halutessaan olla todella rauhassa. Sitä ominaisuutta monet silmäätekevät arvostavat. Kuninkaalliset, popparit, Hollywoodin tähdet. Hotelli tarjoaa turvasataman maailman vaaroilta.

Tuohon lisätään vielä pimeys, pakkanen, lumi ja jää – sekä tietysti revontulet.

Hotellissa on kovin vähän henkilökuntaa, mutta eipä siellä ole kuin muutama asiakas kerrallaan. Henkilökunnan jäsenillä ja yhdellä asiakaspariskunnalla tuntuu olevan menneisyydessä yllättäviä yhteyksiä toisiinsa. Rikosjuoni käynnistyy hiljakseen, ja oikeastaan alkaa tapahtua vasta kirjan puolivälin paikkeilla. Henkivartija-sarjan kirjat eivät ole varsinaisia kukasenteki-dekkareita, mutta sitäkin puolta Ilvesvaarassa on mukana. Hilja itse on samanlainen kuin ennenkin, rohkea, itsenäinen ja samalla yksinäinen, sitoutumiskammoinen ja ilveksiin fiksoitunut.

Ilvesvaara on suositeltavaa luettavaa Lapin talvesta pitäville sekä aiemmista Hilja Ilveskero -kirjoista nauttineille.


Leena Lehtolainen: Ilvesvaara
Tammi 2021, 383 s.

***********

Ilvesvaaran tarinaa ei voisi olla olemassa ilman talvea, joten kirja sopii Helmet-haasteen kohtaan 21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan.

maanantai 13. syyskuuta 2021

Kuka saa Nobelin 2021? Kysely ja arvonta

 

Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja ilmoitetaan torstaina 7.10. eli reilun kolmen viikon kuluttua. Avaan taas perinteisen Nobel-kyselyni, vaikka vastaajia on ollut viime vuosina kovin vähän.

Vastaa tämän postauksen kommentteihin, kenen luulet saavan palkinnon tai kenen haluaisit saavan sen. Voit nimetä kaksi ehdokasta. Kerro mielellään perusteluja valinnoillesi, vaikka vain muutamalla sanalla.

Kyselyyn osallistuville on tarjolla kirjapalkintoja. Kirjoittajina on neljä nobelistia sekä Eeva Kilpi, joka voisi myös hyvin olla nobelisti:

  • Svetlana Aleksijevitš: Neuvostoihmisen loppu
  • Toni Morrison: Toiseuden synty
  • Orhan Pamuk: Kummallinen mieleni
  • Albert Camus: Rutto
  • Eeva Kilpi: Minä haluan olla tässä vielä
Eeva Kilven kirja sisältää 1970-luvulla ilmestyneet teokset Kesä ja keski-ikäinen nainen, Tamara ja Naisen päiväkirja.

Jos joku arvaa voittajan oikein, hän saa valita kaksi kirjaa. Jos oikeaan osuneita on useampia, arvon heidän keskuudestaan. Muiden osallistuneiden joukosta arvon yhden, joka saa valita yhden kirjan. Jos kukaan ei tiedä voittajaa, arvon kolme osallistujaa, joista kukin saa yhden kirjan. Tässä kyselyssä palkinnon saamisen todennäköisyys on varsin suuri!

Vastaukset siis kommentteihin ja viimeistään keskiviikkona 6.10.

perjantai 10. syyskuuta 2021

Teuvo Pakkala: Lapsia & Pikku ihmisiä

Teuvo Pakkalan Lapsia & Pikku ihmisiä on ilmestynyt SKS:n Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita -sarjassa. Siihen on yhdistetty kaksi novellikokoelmaa, joista Lapsia on vuodelta 1895 ja Pikku ihmisiä vuodelta 1913. Nimien mukaisesti novellien pääosissa on lapsia. 

Maailma on muuttunut novellien ilmestymisajoista. Nykynovelli tuskin alkaisi lauseella ”Aappo oli lapsista vanhin ja hänen toimenaan oli kerjuulla käynti kaupungilta.” Niin alkaa Pakkalan Vanhakoti. Lapset sen sijaan ovat samanlaisia kuin ennen. Salaisuuden säilyttäminen on vaikeaa, ja se lipsahtaa helposti kuten Jaakolta äidin joululahja novellissa Häiritty joulu-ilo. Kun leikkiin uppoudutaan, se tuntuu todelta, vaikka aikuiset pitäisivät puheita valheena (Valehtelijoita?). Herkut houkuttavat kuten Maria kahvipavut novellissa Mari varkaissa.

Erona nykyaikaan lapsia yritetään pitää kurissa uskonnolla ja vitsalla. Lasten ajatuksissa aikuisten kummat jutut käsitetään väärin. Novellissa Syntinen joulupuuro Elsa yhdistää kuolleen isänsä, joulun ja riisikryynipuuron, jota hän luulee synniksi. Parin novellin perusteella uskoisin, että Pakkala vastusti lasten ruumiillista kuritusta. Novellissa Ihme ja kumma! Vappu unohti aina asian, jolle äiti hänet lähetti. Matkalla oli niin paljon ihmeellistä katseltavaa kuten ilmassa leijaileva korea höyhen, joka sai mielikuvituksen laukkaamaan. Unohtelu loppui, kun äiti heitti vitsakimpun uuniin.

Novelli Mahtisana oli oikea täysosuma. Maija ja pikkuveli Iikka lähtevät ulos. Kotona on ollut vanhempien välillä kireä ilmapiiri. Poikalaumalla on menossa kilpajuoksu, jossa palkintona on oikeus laskea ilmaiseksi Topin poikain mäessä. Voittajana ylpeilee Wille, joka keksii itselleen arvonimen stiiknafuulia. Maija haluaa kilpailla ja voittaakin Willen kahteen kertaan. Kun mennään mäkeen, hän uskaltaa laskea sen seisaallaan. Sitä ei pojistakaan tehnyt kuin muutama. Kävi niin, että Willen itselleen keksimä arvonimi siirtyi Maijalle. Hän oli stiiknafuulia. Kotona äiti ihmettelee, kuka tämä on ja osoittaa Maijaa.

Hän oli lumessa yltäpäältä, sukat läjässä, kengät auki rihmoista, huivi päässä takaraivolla ja tukka hapsotti kamalasti kun se oli hiestyessä kastunut ja sitte käynyt jäänkuuraan. Toisessa poskessa oli pitkä verinaarma ja hame sivulta halki.”

Äiti lähestyy Maijaa vitsakimpun kanssa, kun Iikka keskeyttää ja huutaa ”Stiiknafuulia”. ”Oikea stiiknafuulia.” Vanhemmat repeävät nauramaan ja nimittelevät kohta toisiaan stiiknafuulioiksi, ja mitään ymmärtämätön Iikka sanoo tosissaan

”– Ei ne kaikki ole stiiknafuulioita!

En ole aikoihin tullut mistään lukemastani niin hyvälle tuulelle kuin Mahtisanasta. Hymyilytti pitkän aikaa.


Teuvo Pakkala: Lapsia & Pikku ihmisiä
SKS 1999, 187 s.
Lapsia ilmestynyt ensimmäisen kerran 1895 ja Pikku ihmisiä 1913

***********

Helmet-haaste: kohta 19. Kirjassa leikitään.

tiistai 7. syyskuuta 2021

Kazuo Ishiguro: Silmissä siintävät vuoret

 

Etsukon vanhempi tytär Keiko on tehnyt itsemurhan. Keiko oli Etsukon tytär ensimmäisestä avioliitosta, ja hän oli syntynyt Japanissa. Etsuko muistelee odotusaikaansa Nagasakissa. Hänen muistonsa keskittyvät Sachikoon ja tämän tyttäreen Marikoon, joihin hän oli tutustunut sattumalta ja joiden kanssa hän vietti paljon aikaa pitkinä muuten yksinäisinä päivinä miehen ollessa töissä.

Sachikolla oli katkeileva suhde yhdysvaltalaisen sotilaan kanssa, joka oli luvannut viedä hänet tyttärineen Yhdysvaltoihin. Etsuko kysyy monta kertaa, olisiko muutto hyväksi Marikolle, joka selvästi kipuilee ajatuksen kanssa. Lopulta hän päätyy itse puhumaan tytölle.

Huokasin. – Mutta sinulla on siellä mukavaa. Kaikki ensin pelkäävät uusia asioita. Saat nähdä, että sinulla on siellä mukavaa.
– Minä en halua lähteä. Enkä minä pidä Frank-sedästä. Hän on kuin sika.
– Tuolla tavoin ei puhuta, sanoin vihaisesti. Tuijotimme hetken toisiamme, sitten hän laski taas katseensa käsiinsä.
– Sinä et saa puhua tuolla tavoin, sanoin rauhallisemmin. – Hän pitää sinusta kovasti, ja hänestä tulee sinulle kuin uusi isä. Kaikki kääntyy vielä hyväksi, minä lupaan sen.

Etsuko käsittelee muistoilla omaa suruaan. Hän on ollut samassa tilanteessa Keikon kanssa. Tytär ei ole koskaan sopeutunut kunnolla äidin uuteen englantilaiseen perheeseen.

Taustan Etsukon japanilaiselle elämälle luo maailmansodan jälkeinen Nagasaki. Ollaan niin pitkällä, että kaupunkia on jälleenrakennettu. Nagasakin atomipommin muistoksi 1955 pystytetty muistomerkki on jo olemassa. Etsuko käy katsomassa sitä appensa kanssa. Muuten kirjassa miehet ovat sivuosissa, mutta appi on ollut Etsukolle tärkeä ja Etsuko tulee hänen kanssaan hyvin toimeen, vaikka appi edustaa vanhaa Japania.

– Minkäänlainen uskollisuus ei enää sido vaimoa mieheen. Hän tekee mitä mielii, äänestää eri puoluetta, jos päähän sattuu pälkähtämään. Se kuvastaa hyvin sitä mille tolalle asiat ovat menneet Japanissa. Demokratian nimissä ihmiset laiminlyövät velvollisuutensa.

Silmissä siintävät vuoret on Kazuo Ishiguron esikoisromaani. Se ei ole ihan samantasoinen kuin hänen myöhemmät mestariteoksensa Ole luonani aina ja Pitkän päivän ilta, mutta se on erittäin lupaava alku.


Kazuo Ishiguro: Silmissä siintävät vuoret
Suomentanut Marjatta Kapari
Tammi 1983, 201 s.
Englanninkielinen alkuteos A Pale View of Hills 1982