keskiviikko 5. toukokuuta 2021

Laurent Binet: Kuka murhasi Roland Barthesin?

 

Filosofi ja kirjallisuuden tutkija sekä kriitikko Roland Barthes kuoli vuonna 1980 jäätyään auton alle. Tästä lähtökohdasta Laurent Binet on kirjoittanut rikosromaanin, jossa Barthesin kuolemaan johtanut auto-onnettomuus on murha. Sen syynä on salaperäinen paperi, joka Barthesilla oli mukanaan ja joka katosi murhapaikalta.

Henkilöinä on ajankohdan kuuluisia ranskalaisia älykköjä kuten Julia Kristeva, Bernard-Henri Lévy, Michel Foucault, Jacques Derrida ja useita muita, joiden nimet olivat minulle ennestään tuntemattomia. Myös Umberto Eco on mukana. Kirjan tyylilaji on satiirinen. Satiirista olisi saanut enemmän irti, jos tuntisi älykkökuuluisuuksien kirjoituksia, mutta olen lukenut ainoastaan Umberto Ecoa ja häneltäkin vain romaanin Ruusun nimi (josta en pitänyt). Presidentti Giscard d’Estaing ja tulossa olevissa vaaleissa hänen kanssaan kilpaileva Mitterrand esikuntineen ovat myös kiinnostuneita Barthesilta kadonneen paperin sisällöstä.

Binet on saanut juoneen sovitetuksi muitakin historiallisia tapahtumia, kuten Bolognan rautatieaseman tuhoisan terrori-iskun sekä tapon, jonka teki filosofi Louis Althusser. Hän kuristi vaimonsa.

Juttua määrätään tutkimaan komisario Jacques Bayard, joka ei ymmärrä mitään kuulustelemiensa filosofien puheista. Hän ottaa apulaisekseen kielitieteen väitöskirjaa valmistelevan nuoren Simon Herzogin, jonka tulkkauksia lukijakin tarvitsee. Joistakin osuvista kohtauksista huolimatta kirjasta jää päällimmäiseksi tunne, että kirjailija esittelee siinä omaa tietämystään. Sama tunne jäi minulle Econ Ruusun nimestä. En siis erityisemmin innostunut tästä romaanista.

Kirsin Book Clubin Airi Vilhunen on kirjoittanut teoksesta hienon analyysin. Hänestä se on älykäs, kepeä ja nerokas.


Laurent Binet: Kuka murhasi Roland Barthesin?
Suomentanut Lotta Toivanen
Gummerus 2017, 378 s.
Ranskankielinen alkuteos La septième fonction du langage 2015

***********

Helmet-haaste: kohta 24. Kirjan nimessä on kysymysmerkki tai huutomerkki.

sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Kuukauden nobelisti Roger Martin du Gard: Confidence africaine

 

Ranskalaisen Roger Martin du Gardin tunnetuin teos on kahdeksanosainen romaanisarja Les Thibault, josta on suomennettu kuusi osaa nimellä Thibault’n suku. Pientä kirjaa Confidence africaine (afrikkalainen luottamuksenosoitus) kutsutaan Martin du Gardin teosluettelossa kertomukseksi. Sitä ei ole suomennettu. Olen lukenut sen kerran aikaisemmin vuosia sitten ja luin uudestaan tätä bloggausta varten. Tapojeni vastaisesti selostan tässä kertomuksen juonta.

Kirjassa on kehyskertomus, johon Martin du Gard on kirjoittanut itsensä. Kirjailija on mennyt keuhkotautiparantolaan tapaamaan erästä hoidettavana olevaa oppilastaan. Siellä hän tutustuu italialaiseen kirjakauppiaaseen Barbazanoon, jonka sisarenpoika Michele on kuolemaisillaan tautiin. Michele kuoleekin muutaman päivän kuluttua. Kirjailija auttaa Barbazanoa käytännön järjestelyissä. He ovat alusta alkaen pitäneet toisistaan.

Myöhemmin Martin du Gard on työmatkalla, joka vie hänet oleskelemaan j0ksikin aikaa pohjoisafrikkalaiseseen kaupunkiin, jossa Barbazano asuu. Kirjailija tutustuu Barbazanon yhtiökumppaniin Luzzatiin, joka on naimisissa Barbazanon sisaren Amalian kanssa. He ovat aivan erilaisia kuin Barbazano, niin henkisesti kuin ruumiillisestikin. Amalia on paljon miestään nuorempi. Hän istuu kaupan kassalla ja syö koko ajan viikunahilloa tai turkkilaisia makeisia. Ylensyöminen ja useat raskaudet ovat muokanneet hänen ulkomuotoaan niin, että kirjailija pitää häntä täydellisenä parannuskeinona seksuaalista halua vastaan.

Afrikkalainen luottamuksenosoitus on Barbazanon kirjailijalle kertoma tositarina, jonka Martin du Gard sanoo vain kirjanneensa ylös sellaisena kuin se hänelle kerrottiin. Barbazanon ja Amalian äiti kuoli, kun lapset olivat pieniä. Ankara isä kohteli heitä etäisesti. Lapset asuivat kaupan ja muiden asuintilojen yläpuolella samassa huoneessa. Kun Barbazano oli 17-vuotias ja Amalia 21, he alkoivat maata keskenään. Kiihkeä suhde kesti neljä vuotta kenenkään huomaamatta. Sille tuli loppu, kun Barbazanon piti lähteä kahden vuoden asepalvelukseen. Samoihin aikoihin isä päätti naittaa Amalian liikekumppanilleen Luzzatille. Amalia ei olisi halunnut naimisiin ”vanhan sian” kanssa, mutta isälle ei sanottu vastaan. Hän päätti hankkiutua raskaaksi ennen häitä. Keuhkotautiparantolassa kuollut Michele oli sisarusten lapsi.

Kirjailijaa hämmensivät perheen nykyiset järjestelyt. Barbazano asui yhdessä lankonsa ja sisarensa ja heidän lapsilaumansa kanssa. Hänen ja Amalian välinen intohimo oli laantunut asepalveluksen aikana. Sen jälkeen hän oli joutunut ensimmäiseen maailmansotaan, ja kun hän palasi sieltä, Amalia näytti täysin tyytyväiseltä elämäänsä. Sisarukset eivät olleet koskaan enää puhuneet nuoruutensa tapahtumista.

Confidence africaine on minusta erinomainen kertomus rakenteeltaan ja tyyliltään. Barbazano kertoo intohimotarinansa viileän toteavasti. Tunteita herää lukijassa.

Barbazano aloittaa kertomuksensa sen jälkeen, kun hän ja kirjailija ovat keskustelleet ranskalaisesta lehtiartikkelista, jossa syytettiin nuoria amerikkalaisia romaanikirjailijoita shokeeraavista ja epätodennäköisistä aiheista. Ehkä Martin du Gard halusi sanoa, että elämässä tapahtuu kaikenlaista poikkeuksellista.

Sarjasta Thibault’n suku on blogannut Jokke.


Roger Martin du Gard: Confidence africaine
Gallimard, 1995, 89 s. (ilmestynyt ensimmäisen kerran 1949)

***********

Sijoitan kirjan Helmet-haasteeessa kohtaan 28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä. Kirja ei ollut hyödyllinen sisältönsä vuoksi, vaan siksi, että en ole pitkään aikaan lukenut mitään ranskaksi ja jouduin verestämään taitojani.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Marcos Chicot: El asesinato de Pitágoras

Ostin tämän kirjan muutama vuosi sitten Espanjasta. En voinut vastustaa sen nimeä El asesinato de Pitágoras (Pythagoraan murha), niin monta kertaa olen Pythagoraan lausetta käyttänyt.

Historiallisen romaanin tapahtuma-aika on vuosi 510 eaa. ja tapahtumapaikka Krotonin kaupunki Magna Graeciassa (nykyisessä eteläisessä Italiassa). Krotonissa oli pythagoralaisten yhteisö, jolla oli suuri vaikutusvalta kaupungin johtamisessa. Iäkäs Pythagoras harkitsee seuraajansa nimittämistä. Yksi kuudesta seuraajaehdokkaasta murhataan, ja pian toinen. Toisen murhan jälkeen tapahtumat eskaloituvat niin, että lopulta päädytään Krotonin ja sen naapurikaupungin Sybariksen väliseen sotaan. Kaiken takana on salaperäinen naamioitunut mies, jonka matemaattiset taidot tuntuvat olevan paremmat kuin itsellään Pythagoraalla ja jonka tavoitteena on Pythagoraan luoman matemaattis-filosofisen koulukunnan tuhoaminen.

Kirjan sankarit ovat Ariadna ja Akenón. Ariadna on Pythagoraan tytär. Hän on taitava matemaatikko, älykäs ja oma-aloitteinen ja lisäksi – tietysti – poikkeuksellisen kaunis. Akenón on egyptiläinen, jonka ammatti olisi nykykielellä lähinnä yksityisetsivä. Pythagoras pyytää häntä tutkimaan murhia.

Pythagoralaisten yhteisön haluaa tuhota myös poliitikko ja loistava puhuja Cilón, joka kantaa kaunaa Pythagoraalle. Sybarislainen epävakaa, mutta upporikas liikemies Glauco aiheuttaa omat harminsa pyrkiessään kohti uusia matemaattisia löytöjä kullan avulla. Hänen orjansa, jättimäinen Bóreas nauttii ihmisten kiduttamisesta ja on väärissä käsissä vaarallinen ase. Pythagoraan puolella tärkeä tekijä on Krotonin armeijaa johtava Milón, moninkertainen olympiavoittaja.

Jälkisanoissaan kirjailija Chicot kertoo, ketkä ihmiset ja mitkä tapahtumat ovat historiallisia. Hän sanoo myös halunneensa tuoda viihteelliseen romaaniinsa pythagoralaista filosofiaa ja geometrian käsitteitä. Niitä on mukana, mutta El asesinato de Pitágoras on ennen kaikkea historiallinen viihderomaani. Siinä on kansitekstin lupauksen mukaisesti juonittelua, rakkautta, toimintaa ja arvoituksia. Minua kiinnosti kuitenkin eniten tämä: koskaan aikaisemmin en ole lukenut romaania, jossa dodekaedri, viisikulmio, piin neljäs desimaali ja irrationaaliluvut ovat oleellinen osa juonta.

El asesinato de Pitágoras on ilmestynyt englanniksi nimellä Killing Pythagoras.


Marcos Chicot: El asesinato de Pitágoras
Duomo Ediciones 2013, 658 s.

***********

Kun kirjassa liikutaan 500-luvulla ennen ajanlaskun alkua, sen voi sijoittaa Helmet-haasteessa kohtaan 16. Kirjassa eletään ilman sähköä.

maanantai 26. huhtikuuta 2021

Christa Wolf: Häiriötapaus

 

Tänään on kulunut 35 vuotta Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta. Kirjassa Häiriötapaus. Erään päivän uutisia Christa Wolfin oloinen nimetön kirjailija elää viidettä päivää onnettomuuden jälkeen. Päivä on hänelle erityinen, koska hänen veljensä on aivokasvainleikkauksessa.

Kirjailija kuvittelee mielessään leikkauksen vaiheita. Hän puuhastelee tavallisten arkiaskareiden parissa. Hän puhuu puhelimessa tyttäriensä ja kälynsä kanssa. Hän kitkee pakonomaisesti rikkaruohoja puutarhasta.

Radiossa ja televisiossa puhuvat asiantuntijat, joista yhdet sanovat sitä ja toiset tätä. Ohjeita annetaan. Älkää juoko tuoretta maitoa. Älkää syökö pinaattia tai lehtisalaattia. Kirjailija oppii uusia sanoja. Nuklidit. Kontaminoitua.

Kirjailija miettii radioaktiivisuutta, sen rauhanomaista ja sotilaallista käyttöä. Hänen ajatuksensa kulkevat ihmisen evoluutioon.

Missähän risteyksessä meidän ihmisten kehitys onkaan eksynyt niin, että olemme kytkeneet halujemme tyydytyksen tuhoamisvimmaan.”

Häiriötapaus on näennäisen arkinen kirja, joka kertoo elämisestä tuntemattoman uhkan ja pelon varjossa.


Christa Wolf: Häiriötapaus. Erään päivän uutisia
Suomentanut Riitta Liimatainen
Naisten Kulttuuriyhdistys 1988, 73 s.
Saksankielinen alkuteos Störfall, Nachrichten eines Tages 1987

***********

Helmet-haaste: kohta 43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä.

perjantai 23. huhtikuuta 2021

Tahar Ben Jelloun: Lähtö

Azel on nuori marokkolaismies. Hän asuu Tangerissa äitinsä ja sisarensa Kenzan kanssa. Azel on lahjakas, hän on suorittanut yliopistossa oikeustieteen tutkinnon stipendin turvin. Tutkinnosta huolimatta hän ei saa töitä, koska hänellä ei ole oikeanlaisia sukulaisia tai tuttavia, eikä myöskään rahaa lahjuksiin. Azel elää sisarelta saamillaan rahoilla ja väliaikaisilla hanttihommilla.

Azel viettää aikaa muiden toimettomien nuorten miesten kanssa kahvilassa teetä juoden. Heillä kaikilla on sama haave: päästä Espanjaan. Sopivalla ilmalla paratiisin valot näkyvät meren toiselta laidalta.

Rikkaalla espanjalaisella taidekauppiaalla Miguelilla on huoneisto Tangerissa. Azel on kaunis poika, ja Miguel rakastuu häneen. Miguel järjestää Azelille viisumin ja oleskeluluvan ja vie hänet Barcelonaan rakastajakseen. Oikeasti Azel pitää naisista. Miguel on niin rakastunut, että hän suostuu myöhemmin solmimaan Kenzan kanssa valeavioliiton, jolloin siskokin pääsee Espanjaan.

Kaikki eivät voi käyttää Azelin keinoa maastamuuttoon. Hänen tuttavistaan yksi hukkui matkalla, kun ahne salakuljettaja oli lastannut veneen liian täyteen. Toisen auttoi sukulaismies Belgiaan, mutta siellä hän osoitti kiinnostusta väärää tyttöä kohtaan, ja hänet lähetettiin Kairon kautta harjoitusleirille Pakistaniin. Hän ei koskaan palannut sieltä. Tytöt saattoivat päästä Espanjaan jonkun rikkaan arabimiehen mukana, mutta kun mies lähti ja jätti tytön, oli kohtalona usein prostituutio.

Marokosta voi tietysti päästä pois myös lopullisesti. Isä otti neljätoistavuotiaan Malikan pois koulusta, koska hänestä tyttöjen ei kannata opiskella. Malika joutui töihin kuorimaan katkarapuja käsin kylmässä hallissa ja sai keuhkokuumeen, johon kuoli. Hänenkin suurin haaveensa oli lähteä Espanjaan tai Ranskaan.

Espanjaan joko laillisesti tai laittomasti tulleille maa ei osoittaudu haaveiden paratiisiksi. Naiset päätyvät helposti kadulle tai muuten hyväksikäytetyiksi, miehet varastamaan ja salakuljettamaan ja mukaan huumekauppaan. Vieraassa maassa eläminen ei ole helppoa. Edes Azelille ja Kenzalle ei käy hyvin, vaikka odotukset olivat suuret. Lähtiessään Azel kirjoitti kirjettä kotimaalleen.

Tämä päivä on minulle suuri, sain vihdoinkin mahdollisuuden, onnen lähteä, jättää sinut, päästä hengittämästä sinun ilmaasi, sietämästä sinun poliisisi kiusantekoa ja nöyryytyksiä, minä lähden avoimin sydämin, tuijotan taivaanrantaa, katson tulevaisuuteen; en tiedä tarkalleen mitä aion tehdä, tiedän vain että olen valmis muuttumaan, elämään vapaana ja hyödyllisenä, - - ”

Lähtö antaa lohduttoman kuvan nuorista, joilla ei ole tulevaisuutta omassa maassaan.


Tahar Ben Jelloun: Lähtö
Suomentanut Annikki Suni
Gummerus 2007, 287 s.
Ranskankielinen alkuteos Partir 2006

***********

Maailmanvalloitus: Marokko.

 

maanantai 19. huhtikuuta 2021

Hermann Hesse: Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä

 

Hermann Hessen novellikokoelman nimi on Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä ja muita tarinoita. Saksankielinen alkuteos on Märchen, joka olisi suoraan käännettynä Satuja.

Sadunomaisuus näkyy selvimmin kokoelman aloittavassa tarinassa Augustus, jossa nuori leskeksi jäänyt äiti saa poikansa kummiksi omalaatuisen naapurinsa. Kummisetä antaa äidille lahjan: hän saa toivoa pojalle parasta mitä tietää, ja kummisetä huolehtii, että toive käy toteen. Pitkällisen harkinnan jälkeen äiti toivoo, että kaikki ihmiset pitäisivät hänen pojastaan. Toive ei johda onnelliseen lopputulokseen.

Tarinat, jotka eivät viittaa suoraan satuihin, ovat unenomaisia. Yksi on nimeltäänkin Unisarja. Se etenee unen logiikalla. Näyt ovat todellisia tai uneksittuja tapahtumia kertojan – nimeltään Hermann – elämän varrelta. Monessa kokoelman tarinassa on synkkä näkemys elämästä, jossa tavoitellaan jotakin tavoittamatonta, tai jos tavoite saavutetaan, sen eteen joudutaan uhraamaan elämästä kaikki muu. Niin käy kertomuksessa Runoilija, jossa nuori mies lähtee opiskelemaan Täydellisen sanan mestarin luo. Hän oppii vuosien jälkeen runojen kirjoittamisen salatun taidon, mutta menettää kotiseutunsa, omaisensa ja morsiamensa.

Pidin eniten suomalaisen kokoelman nimeen valitusta tarinasta Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä. Rauhallisessa, vuosisatoja sitten sodat taakseen jättäneessä yhteiskunnassa asuva nuori poika lähetetään suorittamaan tehtävää. Matka on pitkä, ja hänen on levättävä välillä. Silloin hän joko näkee unta tai lentää suuren linnun selässä toiselle tähdelle, jossa on käynnissä sota. Toisen sotivan osapuolen kuninkaalle hän jättää viestin.

Eikö teillä ole sielussanne aavistusta siitä, että te ette tee oikein? Ettekö kaipaa valoisia, hilpeitä jumalia, ymmärtäväisiä ja iloisia oppaita ja ohjaajia? Ettekö näe koskaan nukkuessanne unta toisesta ja kauniimmasta elämästä, jossa kukaan ei tahdo muuta kuin sitä, mitä kaikki tahtovat, jossa järki ja järjestys hallitsevat, jossa ihmiset aina kohtelevat toisiaan iloisesti ja myötätuntoisesti?

Nämä tarinat olivat aika mystisiä. Olen lukenut paljon Hessen tuotantoa ja pitänyt useimmista hänen kirjoistaan. Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä ja muita tarinoita ei nouse Hesse-suosikkieni joukkoon.


Hermann Hesse: Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä ja muita tarinoita
Suomentanut Aarno Peromies
Weilin+Göös 1978, 150 s.
Saksankielinen alkuteos Märchen 1919, ja kaksi myöhemmin lisättyä tarinaa

***********

Helmet-haaste: kohta 9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella.

torstai 15. huhtikuuta 2021

Mohammed Dib: Sisäpiha

 

Sisäpiha on algerialaisen Mohammed Dibin esikoisteos vuodelta 1952. Kirja aloittaa trilogian Dibin kotikaupungista Tlemcenistä. Trilogian toinen osa on suomennettu nimellä Vuoret odottavat, mutta kolmas on jäänyt suomentamatta.

Kymmenvuotias Omar asuu suuressa vuokratalossa äitinsä, kahden siskonsa ja halvaantuneen äidinäidin kanssa. Isä on kuollut vuosia sitten. Äiti yrittää ansaita ompelemalla kangastossujen päällisiä, mutta rahasta on tiukkaa. Puute kärjistää äidin suhdetta lapsiin. Kerran hän suututtuaan heittää Omaria veitsellä. Isoäiti jää lähes ilman huolenpitoa. Talossa kaikki ovat köyhiä. Silloin tällöin ristiriidat johtavat yleiseen riitelyyn, nimittelyyn ja haukkumiseen.

Omarin elämää hallitsee nälkä. Usein on päiviä, jolloin perheellä ei ole mitään syötävää, mutta hän ei todellakaan ole ainoa.

Omarin kaltaisia nimettömiä ja viluisia lapsia hortoili paljasjaloin vastaan joka kadulla. Heidän huulensa olivat mustat, heillä oli raajat kuin hämähäkillä ja silmissä kuumeen kiilto. Monet heistä kerjäsivät arkaillen toreilla ja ovenvierustoilla. Tlemcenin talot olivat heitä tupaten täynnä, heitä ja heidän ääniään.”

Omar on lapsi, mutta hän ihmettelee, miksi jotkut ovat rikkaita ja toiset köyhiä, miksi joillakin on ruokaa ja toisilla ei. Ja miksi ihmeessä aikuiset eivät kapinoi. Joskus hän kuitenkin kuulee aikuisten puheista epämääräisiä huhuja. Joitakin vuokraviljelijöitä on pidätetty. Heidän talossaan asunutta miestä etsitään kapinoinnista syytettynä. Pinnan alla on tapahtumassa jotakin.

Sisäpiha päättyy, kun toinen maailmansota syttyy. Kirja on ilmestynyt kaksi vuotta ennen Algerian itsenäistymissodan alkamista. Lukiessa tuntuikin koko ajan, että Sisäpiha ennakoi Algerian sotaa.


Mohammed Dib: Sisäpiha
Suomentanut Natalia Baschmakoff
Gummerus 1978, 173 s.
Ranskankielinen alkuteos La grand maison 1952

***********

Maailmanvalloitus: Algeria.

maanantai 12. huhtikuuta 2021

César Aira: Todiste │ Illallinen

Todiste ja Illallinen ovat kaksi pienoisromaania. Todisteessa Marcia kävelee kaupungilla nuorten suosimalla illanviettokadulla, kun häneltä yhtäkkiä kysytään ”Haluuks naida?” Kysyjä on toinen kahdesta punkkaritytöstä, jotka käyttävät nimiä Mao ja Lenin. Marcia ei pääse tytöistä eroon, vaan ajautuu keskusteluun, jossa repliikit eivät tunnu löytävän vastauksia. Mao puhuu maailman todellisuudesta ja rakkaudesta.

”Siitä huolimatta”, Mao jatkoi, ”rakkaus sallii yhden kiertoilmaisun, mutta vain yhden: toiminnan. Sillä vaikka rakkautta ei voi selittää, sen voi todistaa.”

Sen jälkeen Mao ja Lenin todistavat. Todistus onkin melkoinen loppuhuipennus: aseita, räjähdyksiä, tulipaloja, ruumiita.

Myös Illallisen aiheena on totuus. Päähenkilö on kuusikymppinen konkurssin tehnyt mies, joka on joutunut muuttamaan äitinsä luo. Mies käy äidin kanssa illallisella tuttavansa luona. Kotiin palattuaan hän sekoittaa todellisuuden ja televisio-ohjelman, jossa mellastavat elävät kuolleet. Illallisessa on omanlaistaan huumoria.

”Vainajat todellakin muistuttivat rockmuusikoita hoippuessaan puolelta toiselle epäsiisteinä, pitkät haituvat tuulessa hulmuten, ylimielisinä kuin rocktähdet, jotka olivat tietoisia tähteydestään ja siitä, ettei heidän tarvinnut kuin ilmestyä paikalle lunastaakseen yleisön odotukset. Mutta siihen yhtäläisyydet loppuivatkin ja puistattavat eroavaisuudet paljastuivat.”

Omaksi yllätyksekseni nautin kovasti näiden kahden surrealistisen tarinan lukemisesta.


César Aira: Todiste │ Illallinen
Suomentanut Sari Selander
Siltala 2018, 208 s.
Espanjankieliset alkuteokset La prueba 1992 ja La cena 2006

torstai 8. huhtikuuta 2021

Maksim Gorki: Leo Tolstoi

 

Uransa alkutaipaleella ollut Maksim Gorki ja maailmanmainetta nauttinut Leo Tolstoi viettivät kumpikin talven 1901-02 Jaltalla. He tapasivat lähes päivittäin. Gorki kirjoitti tapaamisista muistiinpanoja, jotka hän julkaisi vuosia Tolstoin kuoleman jälkeen. Hän liitti julkaisuun myös keskeneräisen kirjeen, jota oli kirjoittanut Tolstoin kuuluisan kotoaan pakenemisen jälkeen ja jatkanut Tolstoin kuoltua. Suomennokseen on lisätty Gorkin kirjoitus Tolstoin puolisosta Sofia Andrejevnasta.

Gorki arvosti Tolstoita suuresti. Muistiinpanoissaan hän luo Tolstoista kuvaa ihmisenä, eikä palvonnan kohteena.

Yhtä hyvin kuin muutkin minä tiedän että ei ole ihmistä joka häntä paremmin ansaitsisi neron nimityksen, ei hankalampaa, ristiriitaisempaa ja kaikessa suurenmoisempaa, niin niin, kaikessa.

Gorki kirjaa Tolstoin lausahduksia, keskustelunpätkiä ja omia ajatuksiaan, jotka ovat välillä varsin arvostelevia.

Joskus hän on itseriittoinen ja suvaitsematon kuin Volgan takametsien lahkolainen lukutoukka, ja se on kauheaa, niin kajakka maailmankello kuin hän on.

Keskusteluissa Tolstoi esittää usein mielipiteitä muista kirjailijoista, Dostojevskista, Dickensistä, Hugosta, Balzacista… Tšehovista hän piti sekä ihmisenä että kirjailijana. Kirjailijoiden ohella keskusteluissa esiintyy paljon tuntemattomia henkilöitä, joista kirjan lopussa on lukijan avuksi tietoja.

Gorkin kirjoitusta Sofia Andrejevnasta voi pitää tämän puolustuspuheena. Gorki ei pitänyt Tolstoin puolisosta, eikä tämä hänestä, mutta Gorki ymmärsi, kuinka vaikeaa Sofia Andrejevnan elämä suurmiehen rinnalla oli. Hänen piti pitää huolta perheestä ja samalla mukautua miehensä oikkuihin. Toisaalta hän yritti pitää Tolstoita ympäröivät hännystelijät loitolla, ja juuri siitä häntä arvosteltiin.

Siltalaa voi kiittää tämän kirjan tuomisesta suomalaisten lukijoiden ulottuville.


Maksim Gorki: Leo Tolstoi
Suomentanut Martti Anhava
Siltala 2021, 127 s.
Venäjänkieliset alkuteokset Lev Tolstoi 1923 ja O S.A. Tolstoi 1924

***********

Suomennos on ilmestynyt tänä vuonna, joten sijoitan kirjan Helmet-haasteessa kohtaan 49. Kirja on julkaistu vuonna 2021.

maanantai 5. huhtikuuta 2021

Jyrki Erra: Lyijyvalkoinen

 

Jyrki Erra sai Vuoden johtolanka -palkinnon 2021 romaanista Lyijyvalkoinen.   Kirjan taustalla on vuoden 2016 uutinen, jonka mukaan Ranskasta maalaistalon ullakolta löytynyt maalaus on todettu Caravaggion tekemäksi. Maalaus on nimeltään Judit leikkaa Holoferneen pään irti, ja sen arvoksi arvioidaan yli 100 miljoonaa euroa. Erra on luonut vuosisatoja kadonneena olleelle maalaukselle historian.

Lyijyvalkoisessa on kaksi aikatasoa. Kirjan nykyaika on vähän ennen kuin maalauksen löytyminen tulee julkiseksi. Kertoja ja keskushenkilö on suomalainen maalari ja Caravaggio-asiantuntija Axel Wallas. Hän on maalannut reproduktion yhdestä tuhoutuneesta Caravaggion työstä ja on perehtynyt Caravaggion tekniikkaan. Caravaggio pohjusti maalauksensa myrkyllisellä lyijyvalkoisella. Taitojensa vuoksi Axel joutuu Caravaggion maalauksesta vihiä saaneiden ja siitä kiistelevien osapuolten pelinappulaksi.

Toisessa aikatasossa Caravaggion oppilas, malli ja avustaja Cecco kertoo isäntänsä viimeisistä vuosista. Kopiot hänen muistiinpanoistaan ovat päätyneet Axelin käsiin.

Erra on saanut loistavasti sovitetuksi juoneen Caravaggion tiedettyä henkilöhistoriaa sekä hänen maalauksiaan, esimerkiksi Palermosta kirkosta vuonna 1969 varastetun alttaritaulun.

Suurin osa kirjasta tapahtuu Roomassa. Villa Lante ja Villa Borghese ovat tuttuja. Katuja, aukioita ja kirkkoja googlailin lukiessani, samoin ennestään vieraita historiallisia faktoja, joihin kuului Molempain Sisiliain kuningaskunta. Myös Caravaggion tauluja löytyi hyvin netistä katsottavaksi. Monet niistä ovat varsin synkkiä väreiltään ja väkivaltaisia aiheiltaan. Lyijyvalkoinen sen sijaan ei ole synkkä, eikä väkivaltainen, vaikka siinä on jännittävätkin hetkensä. Pidin kovasti tästä maalaustaiteen, historian ja Rooman yhdistävästä kirjasta.


Jyrki Erra: Lyijyvalkoinen
Otava 2020, 488 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa.

torstai 1. huhtikuuta 2021

Kuukauden nobelisti Louise Glück: Uskollinen ja hyveellinen yö

 

Tämän kirjan ilmestymistä odotin siitä alkaen, kun viime syksynä Louise Glück sai Nobelin palkinnon ja kun kerrottiin, että runokokoelma on ilmestymässä.

Onneksi on suomennettu kokonainen runokokoelma, eikä valittuja runoja useasta kokoelmasta. Tämän kirjan runot muodostavat kokonaisuuden. Ne keskustelevat keskenään. Jonkinlainen avain on nimiruno Uskollinen ja hyveellinen yö.

Runoissa on elämän muistelemista. Katkelma runosta Uskollinen ja hyveellinen yö:


Muistumia,
suuren muiston ainesosasia.
Selkeitä pisteitä sumussa, ajoittain näkyviä,
niin kuin majakka jonka tehtävistä
yksi on lähettää signaalia.

Runoista voi koota englantilaisen kuvataiteilijan, miehen, elämäntarinaa. Hänen vanhempansa ja perheen vauva kuolivat auton törmättyä puuhun. Täti kasvatti hänet ja hänen veljensä. Aikuisena taiteilija käy vuosikausia terapiassa. Hän ei kykene ”kestäviin kiintymyssuhteisiin”. Hän kirjoittaa päiväkirjaa. Hänellä on rahavaikeuksia ja siksi hän asuu välillä Amerikkaan muuttaneen veljensä mailla. Kun horisontti lähestyy, taiteilija menettää tunnon oikeasta kädestään. Samalla tavoin häneltä on ”usein puuttunut ilmaisukyvyn lahja”. Runot kertovat elämästä tietysti paljon kiehtovammin kuin edellä kirjoittamani selostus.

Useimmat runot ovat pitkiä. Niistä on vaikea löytää kuvaavaa lainausta Glückin välillä arkisesta, välillä korkealentoisesta tyylistä, mutta otan tähän alun runosta Keskiyö.


Lopulta yö ympäröi minut;
ajelehdin sen mukana, ehkä sen sisällä,
tai se kantoi minua niin kuin joki kantaa
venettä, ja samanaikaisesti
se kieppui yläpuolellani,
tähtien peittämänä, mutta silti pimeänä.

Tällaisia hetkiä varten elin.
Tunsin, että minut oli salaperäisesti kohotettu maailman yläpuolelle
niin että toiminta oli lopultakin mahdotonta,
mikä teki ajattelemisesta ei vain mahdollista, vaan myös rajatonta.

Perusteellisemman käsittelyn Uskollinen ja hyveellinen yö on saanut blogeissa Reader, why did I marry him? ja Kirjaluotsi.

Louise Glück: Uskollinen ja hyveellinen yö
Suomentanut Anni Sumari
Enostone 2020, 70 s.
Englanninkielinen alkuteos Faithful and Virtuous Night 2014

***********

Helmet-haaste: kohta 35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Anna-Kaari Hakkarainen: Dioraama

 

Tarina kertoo Juliasta ja Karlista, kuten tiedät.

Niinhän tämä kertoo, eräänlaisen rakkaustarinan. Jos kirjasta poistaisi kaiken muun, jäljelle jäisi melko tavanomainen rakkaustarina. Mutta sitä kaikkea muuta on paljon. Ensinnäkin Turun Biologisen museon dioraamat, joita Julian ja Karlin keskinäiset hetket joskus muistuttavat. Sukupuuttoon kuolleet eläimet, kvaggat ja muut. Mielikuvitusmatkat. Muistin temppelit. Ennen kaikkea kolibrit, joiden kauneutta ei voi tavoittaa.

Mikään kuva tai mitkään sanat eivät hänen mielestään pystyneet kuvaamaan sitä mistä tuossa pienessä linnussa oli kyse. Lintu oli liian kaunis kuvattavaksi, liian hauras. Pelkkä yritys musersi linnun. Nyppi sen rubiinin ja ametistin hehkuiset siivet irti, rusensi pienet luut kasaan. Ymmärrätkö?

Kolibria on mahdoton kuvata, samoin kuin rakkautta.

Kaikkine aineksineen Dioraama on hämmentävä. Uusia suuntia ja tulkintamahdollisuuksia avautuu Julian koodatessa tekoälyä. Ajatukset ajelehtivat kuvasta toiseen. Kuvittelen kaikkea mahdollista. ”Aivan kuten Karl kuvitteli.”


Anna-Kaari Hakkarainen: Dioraama
Tammi 2019, 319 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä.

maanantai 22. maaliskuuta 2021

Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset

 

Jakarandapuun lapset kertoo Iranin islamilaista vallankumousta vastustaneista vastavallankumouksellisista ja heidän lapsistaan. Azar synnyttää lapsensa vankilassa. Leila hoitaa vankilassa olevien sisariensa lapsia vanhempiensa kanssa. Pelko hallitsee elämää. Lisänä on ulkopuolinen uhka, kun sota Irakin kanssa on käynnissä ja Teherania pommitetaan.

Pelko ei lopu, vaikka vankilasta pääsisi pois. Lapsille pitää teroittaa, että kenellekään ei saa kertoa, missä vanhemmat ovat olleet.

Vanhempien kokemuksilla on seurauksensa pitkälle lasten tulevaisuuteen. Ihmissuhteet kärsivät, myös perheen sisäiset. Monet muuttavat ulkomaille. Toiset jäävät ja osallistuvat vuoden 2009 mellakoihin.

Joissakin kohdissa viihderomaanityylinen sentimentaalisuus vähentää kerronnan tehoa. Vankilakuvaukset ovat kuitenkin järkyttäviä. Ahtaus, lika ja hajut, kuulustelut, kidutus, mielivaltaiset tuomiot, teloitukset.

Tuntui kuin ne eivät olisi satuttaneet vain meitä, meidän sukupolveamme, vaan myös seuraavaa.”


Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset
Suomentanut Laura Jänisniemi
WSOY 2014, 285 s.
Englanninkielinen alkuteos Children of the Jacaranda Tree 2013

***********

Helmet-haaste: kohta 8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa.

Maailmanvalloitus: Iran.

torstai 18. maaliskuuta 2021

George Eliot: Daniel Deronda

 

Olipa mukava lukea vanha kunnon klassikko. George Eliotin viimeinen romaani Daniel Deronda suomennettiin vasta 2019.

Kirjan monista henkilöistä tärkeimpiä ovat Derondan ohella Gwendolen Harleth, Henleigh Grandcourt ja Mirah Lapidoth. Gwendolen 0n kaunis ja viehätysvoimainen nokkela nuori neiti, jonka isä ja isäpuoli ovat molemmat kuolleet. Isäpuolen jäljiltä hänellä on neljä nuorempaa siskoa, joita hän pitää pelkkinä häiriötekijöinä. Rakas mama on hemmotellut vanhimman lapsensa niin, että hänestä on tullut itsekeskeinen ja vaatelias. Köyhtyneen perheen tyttärenä avioliitto on Gwendolenin ainoa mahdollisuus saavuttaa elintaso, jota hän pitää itselleen sopivana.

Daniel Deronda on varakkaan sir Hugo Mallingerin kasvatti. Hän ei tiedä omaa syntyperäänsä, mutta olettaa olevansa sir Hugon avioton poika. Hänen asemansa on epämääräinen. Kunnioituksesta ja hienotunteisuudesta kasvatti-isäänsä kohtaan hän ei ole tohtinut ottaa asiaa puheeksi. Deronda on herkkä ja myötätuntoinen luottamusta herättävä ihminen. Hän opiskelee lakia, mutta ei tunne alaa omakseen. Avioliitostaan sir Hugolla on vain tyttäriä, jotka eivät voi periä arvonimeä tai maaomaisuutta. Ne ovat menossa sir Hugon veljenpojalle herra Grandcourtille.

Grandcourt herättää suurta innostusta ja toiveita saapuessaan viettämään kesää sir Hugon omistamalle tilalle, jonka lähistöllä Gwendolenin perhekin asuu.

Oli vaikea kuvitella kosijaa tai aviomiestä, joka omaisuutensa rinnalla näyttäisi yhtä vähän kauneusvirheeltä kuin Grandcourt.

Käytökseltään Grandcourt vaikuttaa vetelältä ja välinpitämättömältä ”kuin täydellisen hienostuneisuuden haalistunut perikuva”. Hänet paremmin tuntevat tietävät asioita, jotka eivät kestä päivänvaloa.

Naisten turvaton taloudellinen asema ja epäoikeudenmukainen perimysjärjestys ovat aiheita, jotka vievät ajatukset Jane Austeniin. Daniel Deronda ei kuitenkaan etene odotusten mukaisesti. Yhden muutoksen tuo Mirah, joka on juutalainen. Hän on kaunis (kukapa sankaritar ei olisi), musikaalinen, kiitollinen ja yritteliäs. Hän on kärsinyt pahoin kulkiessaan uhkapeliriippuvaisen isänsä matkassa. Mirahin kautta tarinaan astuu juutalainen intomielinen ajattelija Mordecai. Lukiessa on pidettävä mielessä, että Eliot kuvaa 1800-luvun loppupuolen englantilaisten suhtautumista juutalaisiin ja juutalaisuuteen.

Daniel Derondassa ei ole niin paljon tapahtumia kuin sen 900 sivua antaisivat olettaa. Se on psykologinen romaani, jossa kuvataan hyvin tarkasti varsinkin Gwendolenin ja Derondan tunteita ja mielenliikkeitä. Aluksi ärsyttävä Gwendolen kehittyy parempaan suuntaan elämän koetellessa, ja Deronda löytää elämäntehtävänsä.

Tärkeistä sivuhenkilöistä nostan vielä esille säveltäjän ja muusikon Herr Klesmerin. Hän edesauttoi Mirahin pääsyä esiintymään herrasväelle. Gwendolenin laulua säestettyään hän ilmaisi mielipiteensä sanomalla, että ”mielihyvin katson lauluanne”. Herr Klesmer antoi pianotunteja eräälle perijättärelle, ja aikakautta kuvaavasti vanhemmilla ei käynyt mielessäkään, että koomisesti pukeutuvasta taiteilijasta olisi mitään vaaraa. Mutta niin vain tyttö rakastui, piti päänsä, ja vanhemmat joutuivat antamaan periksi. Tuo rakkaustarina on kirjan hupaisin.

Suosittelen Daniel Derondaa kaikille, joita englantilainen 1800-luvun elämä kiinnostaa ja jotka eivät pelästy kirjan sivumäärää.

Daniel Deronda on luettu ainakin blogeissa Kirjakko ruispellossa ja Tuulevin lukublogi.


George Eliot: Daniel Deronda
Suomentanut Alice Martin
WSOY 2019, 928 s. (sis. suomentajan jälkisanat ja selityksiä)
Englanninkielinen alkuteos Daniel Deronda 1876

***********

Helmet-haaste: kohta 39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia.

tiistai 16. maaliskuuta 2021

Katsaus Kuukauden nobelisti -sarjaani

 

Aloitin Kuukauden nobelisti -sarjan huhtikuussa 2013 Orhan Pamukin romaanilla Musta kirja. Tämän kuun nobelistini on Mario Vargas Llosa. Yhteensä olen kirjoittanut 96 nobelistista. Yhtään kuukautta ei ole jäänyt väliin. Jäljellä on 21 nobelistia, joista ensi kuussa on vuorossa Louise Glück.

Jäljellä olevat ovatkin sitten aika vaikeita tapauksia. Joukossa on yksi saksalainen historioitsija, joka kirjoitti Rooman keisareista, ja kaksi filosofia. Filosofiaa en ole koskaan lukenut. Kaikkien teoksia ei ole suomennettu, esimerkiksi tanskalaisen Karl Gjellerupin. No, häntä voin lukea ruotsiksi. Espanjalaiselta runoilijalta Vicente Aleixandrelta ei ole suomennettu ainakaan kokonaista kokoelmaa. Luen espanjaksi, mutta tuskin runoja. Yksi espanjalainen kielikurssin vetäjä sanoi minulle vuosia sitten, että ”Aleixandre on vaikea”.

Muutenkin minulta on jäänyt sarjan loppuvaiheeseen monta runoilijaa. Luen vain vähän runoja ja koen niistä kirjoittamisen vaikeaksi. Yritin lukea Yeatsin runoja (Aale Tynnin suomennos), mutta en saanut niistä mitään irti. Kirjoittamisen vaikeuden huomaa huhtikuussa ilmestyvästä postauksestani Glückistä, vaikka hänen runonsa ovat kohtuullisen helposti lähestyttäviä.

Saattaa olla, että jatkossa en pysy tahdissa yksi nobelisti per kuukausi, mutta kaikista aion kirjoittaa.

torstai 11. maaliskuuta 2021

Carme Chaparro: No soy un monstruo

 

Espanjalaisen Carme Chaparron No soy un monstruo (en ole hirviö) aloittaa komisario Ana Arénista kertovan sarjan. Toinenkin osa on jo ilmestynyt. Kirjoja ei ole suomennettu.

Ana Arén vetää poliisin yksikköä, joka tutkii lapsiin kohdistuvia rikoksia. Madridin esikaupungissa sijaitsevassa kauppakeskuksessa nelivuotias poika katoaa äidiltään. Tapaus herättää heti kansallista huomiota, koska kaksi vuotta aikaisemmin samasta paikasta oli kadonnut toinen samanikäinen poika, jota ei koskaan löydetty. Ana Arén tutki myös edellistä katoamistapausta. Sen selvittämättömyys painaa häntä raskaasti edelleen.

Ana Arénilla on menneisyydessään traumaattinen tapahtuma, johon viitataan usein. Varsin kliseisesti hän ei tule toimeen pomonsa kanssa. Työtovereissa hänellä on hyviä ystäviä, ja heiltä hän saa tukea. Luonteeltaan Ana on impulsiivinen, mutta yrittää välttää ylilyöntejä poliisikoulutuksensa avulla.

Analla on hyvä ystävä Inés, jonka osuus kirjassa on suuri. Inés työskentelee televisiossa ja on uutisten tähtitoimittaja. Kirjailija Chaparro itse on tehnyt menestyneen uran ajankohtaisohjelmissa. Inéksen osuudet ovat kirjassa minämuodossa, muuten tarinaa vie eteenpäin kertoja.

Vaikka tässä tutkitaan pieniin lapsiin kohdistuvia rikoksia, kirja ei ole vastenmielisen väkivaltainen kuten jotkut viimeaikaiset pohjoismaiset dekkarit. Tunteissa mennään kyllä syvälle, varsinkin Inéksen kohdalla.

No soy un monstruo on melko tavanomainen rikoskirja, kunnes päästään loppuratkaisuun. Se nostaa tasoa oikein kunnolla.


Carme Chaparro: No soy un monstruo
Espasa 2017, 6. painos, 331 s. (ensimmäinen painos myös 2017)

***********

Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 14. Kirja on osa kirjasarjaa.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Pascal Mercier: Nachtzug nach Lissabon

Oikeanpuoleinen kuva on sillalta Bernissä.

Pascal Mercierin Nachtzug nach Lissabon on julkaistu suomeksi täsmällisellä nimellä Yöjuna Lissaboniin. Pidin kirjasta todella, todella paljon.

Raimund Gregorius näkee töihin mennessään sillalla nuoren naisen, joka näyttää aikovan hypätä jokeen. Gregorius estää aikeen. Nainen osoittautuu portugalilaiseksi. Hän istuu hetken Gregoriuksen luokkahuoneessa kunnes lähtee sanomatta sanaakaan. Vähän ajan kuluttua Gregorius lähtee myös. Hän jättää kirjansa opettajanpöydälle ja lähtee. Eikä tule takaisin.

Gregorius asuu Bernissä. Hän opettaa kuolleita kieliä hebreaa, latinaa ja klassista kreikkaa. Hän on 57-vuotias, eronnut, äärimmäisen tunnollinen, ilmeisen hyvä opettaja, josta oppilaat pitävät. Hän ei ole koskaan käyttäytynyt huomiota herättävästi.

Koulusta lähdettyään Gregorius löytää espanjalaisesta kirjakaupasta portugalilaisen Amadeo Pradon portuganlinkielisen kirjan, jonka nimi on Sanojen kultaseppä. Kirjakauppias kääntää osan johdantoa. Siinä Prado kirjoittaa sielun arkeologista, joka löytää mykkiä piileviä kokemuksia, jotka muokkaavat ihmisen elämää. Yksi virke erityisesti osuu Gregoriuksen mielentilaan. Omana käännöksenäni:

Jos on niin, että tunnemme vain pienen osan meissä olevasta elämästä – mitä tapahtuu lopulle?

Gregorius ostaa kirjan. Vaikka hän ei osaa portugalia, hän pystyy kielitaustallaan sekä sanakirjan ja portugalin peruskurssin avulla kääntämään otteita Pradon kirjasta, tosin vaivalloisesti ja hitaasti. Kirja alkaa kiehtoa häntä enemmän ja enemmän. Hän lähtee yöjunalla Lissaboniin.

Lissabonissa alkaa Gregoriuksen uusi elämä. Muutosta symboloivat silmälasit, jotka hän joutuu hankkimaan rikki menneiden tilalle ja joilla hän näkee kaiken paremmin kuin entisillä. Gregorius uppoutuu Pradon kirjaan ja elämään. Prado on kuollut kolmisenkymmentä vuotta sitten, mutta Gregorius löytää hänet tunteneita ihmisiä, sisaret, opettajan, ystäviä, Salazarin diktatuuria vastustaneen vastarintaliikkeen veteraanin. Hän saa luettavakseen muita Pradon tekstejä.

Gregorius lukee Pradon ajatuksia vanhempien vaikutuksesta, elämän suunnan ratkaisseista päätöksistä, vapaudesta vastustaa kaikkea julmuutta, hiljaisuudesta, sanojen pyhyydestä, runoudesta, kuolemanpelosta… Elämästä.

Elämä ei ole se, mitä me elämme; elämä on se, mitä kuvittelemme elävämme.

Gregorius kokoaa Pradon elämäntarinaa kirjoituksista ja keskusteluista.  Hän peilaa siihen omaa elämäänsä, miten on sen elänyt ja mitä nyt aikoo.

Minä viehätyin tästä kirjasta vähän kuin Gregorius Pradon Sanojen kultasepästä. Kuljin Gregoriuksen kanssa Bernin sateessa, Lissabonin auringossa ja Finisterren tuulessa. Pelasin shakkia. Join teetä ja lukemattomia kupillisia kahvia. Opettelin portugalia. Istuin junassa lukemassa. Istuin hylätyn koulun homeisessa rehtorinhuoneessa lukemassa.

Nachtzug nach Lissabon on ihana kirja. Sen kirjoittaja Mercier on filosofi, minkä lukiessaan ymmärtää, vaikka ei etukäteen tietäisi.


Pascal Mercier: Nachtzug nach Lissabon
btb 2006, 32. painos, 496 s. (ensimmäinen painos 2004)

***********

Helmet-haasteessa kirja sopii erinomaisesti kohtaan 41. Kirjassa matkustetaan junalla.