H. G. Wells: Maailmojen sota

Maailmojen sota on todellinen scifi-klassikko. Sen klassikkoasema on niin selkeä, että en välttele juonipaljastuksia. Kirja ilmestyi jo 1898 ja on vaikuttanut paljon myöhempään scifi-kirjallisuuteen ja jopa elokuviin. Maailmojen sodan marsilaisten ulkonäkö tuntuu tutulta, kun samantapaisia kuvauksia on nähnyt muualla:

”Kaksi suurta, tummaväristä silmää tarkkaili minua värähtämättä. Niitä kehystävä massa, olion pää, oli pyöreä ja siinä saattoi nähdä eräänlaiset kasvot. Silmien alla erottui suu, jonka huulettomat reunat värisivät ja läähättivät ja pisaroivat sylkeä. Koko olento aaltoili ja sykki kouristuksenomaisesti. Ohut lonkeromainen ulotin piteli kiinni lieriön reunasta ja toinen huojui ilmassa.”

Maailmojen sodassa marsilaiset pyrkivät valloittamaan Maan. Minäkertoja on tiedekirjoittaja, joka sattuu asumaan lähellä paikkaa, johon ensimmäinen marsilaisten aluksista putoaa. Myöhemmin pakoretkellään hän piilottelee talossa, johon yksi marsilaisten aluksista lähes osuu. Hänellä on siis onni – tai epäonni – tarkkailla marsilaisia läheltä.

Marsilaisten tekniikka on täysin ylivoimaista. Heillä on kolmijalkaisia taistelukoneita, kaiken tuhoavia lämpösäteitä ja tappavaa mustaa savua. 1800-luvun tykeillä ei ollut mitään mahdollisuuksia puolustautua. Kirjoittaja vertaa ihmisten tulevaa asemaa marsilaisten vallan alla eläinten asemaan luomakunnan herraksi itsensä kuvittelevan ihmisen mielivallan kohteena.

”Minusta tuntui samanlaiselta kuin esimerkiksi kaniinista, joka palatessaan kuoppaansa näkeekin äkkiä miesjoukon kaivavan sen kohdalla talon perustuksia.”

Tiedekirjailija kertoo englantilaisen herrasmiehen kiihkottomaan tyyliin kaikista todistamistaan kauheuksista, lontoolaisten kaoottisesta paosta marsilaisten lähestyessä, järkensä menettäneistä ihmisistä, mustan savun jälkeensä jättämistä ruumiista, ihmisverestä, jota marsilaiset käyttävät ruokanaan.

Ihmisten aseet eivät tehonneet. Ihmiskunta näytti tuhoon tuomitulta. Mikä lopulta koitui pelastukseksi? Bakteerit!

”Ja hajallaan tämän kaiken seassa, osa kaatuneissa taistelukoneissa, osa jäykiksi muuttuneissa käsittelykoneissa ja kymmenkunta hiljaisina ja liikkumattomina rivissä maaten, olivat marsilaiset – kuolleina! – kaikkien niiden mädättävien ja sairautta aiheuttavien bakteerien surmaamina, joita vastaan niiden elimistö ei ollut valmistautunut, tuhoutuneina samalla tavoin kuin punaruohotkin parhaillaan olivat tuhoutumassa, kuolleina kaikkein vaatimattomimpien olentojen työn ansiosta, mitä Jumala oli pallomme pinnalle luonut, sen jälkeen kun ihmisen parhaimmatkin keinot olivat osoittautuneet riittämättömiksi.”

Maailmojen sota on kerta kaikkiaan hieno oman genrensä kirja. Se pitäisi oikeastaan lukea ensin ennen kuin alkaa tutustua muuhun tieteiskirjallisuuteen. Kirja on filmattu kahteen kertaan. Olen nähnyt elokuvista jälkimmäisen vuodelta 2005, pääosassa Tom Cruise. Nykytulkinnoissa valloittajat eivät tietenkään voi olla Marsista, vaan jostakin paljon kauempaa.

Kirjan kannesta vielä: On outoa, että suomenkielisen kirjan kanteen painetaan isolla englanninkielinen nimi.

H. G. Wells: Maailmojen sota
Suomentanut Matti Kannosto
Tammi 2019, 234 s. (ensimmäinen suomenkielinen painos 1979)
Englanninkielinen alkuteos The War of the Worlds 1898

***********

Helmet-haaste: 13. Kirjassa eksytään.

László Krasznahorkai: Saatanatango

Unkarilaisen László Krasznahorkain Saatanatango ilmestyi jo vuonna 1985, mutta suomennettiin vasta viime vuonna. Se kertoo muutamasta päivästä hylätyllä osuustilalla, josta ovat lähteneet pois kaikki, jotka ovat kyenneet. Muutama ihminen sinnittelee vielä.

Erikoisen ihmisjoukon erikoisin on tohtori, joka istuu ikkunan ääressä nojatuolissaan, eikä poistu siitä edes nukkumaan. Hän juo pálinkaa, tarkkailee tilan muita asukkaita ja pitää heidän tekemisistään kirjaa.

”Tarkkailulle suotuisten olosuhteiden luominen ei ollut käynyt siis aivan kädenkäänteessä, ei; järjestelmä oli hioutunut vuosien saatossa, päivä kerrallaan, itseruoskinnan, rangaistusten ja yhä uusien harhaiskujen aiheuttamien kauhunväristysten kautta, [- -]”

Tila ja sen asumukset ovat rappiolla. Jäljelle jääneillä asukkailla on alussa suunnitelma pelastautumiseksi, mutta kun he kuulevat, että entinen kuolleeksi luultu työtoveri Irimiás on elossa ja tulossa paikalle, he alkavat odottaa häntä kuin vapahtajaa. Irimiásin poissaolon syytä ei sanota suoraan, mutta siitä annetaan vihjeitä, joita lukija voi tulkita. Irimiásia odotetaan kuin pelastajaa tai kuin Godota, mutta toisin kuin Beckettin näytelmässä tässä Irimiás itse pääsee ääneen. Ei ole mikään ihme, että kirjan mottona on Franz Kafkan lause ”Siinä tapauksessa haluan sittenkin mieluummin odottaa”.

Tilan ja ihmisten surkeutta korostaa kokoaikainen sade ja sen aikaansaama muta ja lieju, jossa ihmiset rämpivät. Odotuksesta huolimatta tunnelma on ankea ja kurja. Ainoana ilona on pálinkan juominen kapakassa. Kirjan ilmestymisen ajankohdan vuoksi tilaa tulee pakostakin ajatelleeksi silloisen Unkarin kuvana. Toivottomuus ulottuu nuoriin, joita kylässä on neljä alkoholisoituneen yksinhuoltajan lasta. Vanhimmat tyttäret myyvät itseään, tai myisivät, jos olisi ostajia. Teini-ikäisestä pojasta on hyvää vauhtia tulossa rikollinen. Nuorimmainen kehitysvammainen tytär ei edes haluaisi elää. Hänen kohtaloonsa kietoutuu yliluonnollisia vivahteita.

Saatanatango on synkkä tanssi. Sen askelten seuraaminen ei ollut aina helppoa, mutta tahdissa kannatti pysyä loppuun saakka, jossa pyörähdettiin vastapäivään.

”Eräänä lokakuun lopun aamuna, vain hetkeä ennen kuin armottoman pitkien syyssateiden ensimmäiset pisarat kastelivat suolaisen ja halkeilevan maan tilan länsilaidalla ( ja haiseva mutameri muutti polut kulkukelvottomiksi aina ensimmäisiin pakkasiin saakka estäen näin pääsyn myös kaupunkiin), Futaki heräsi kirkonkellojen soittoon.”

Saatanatango on jaettu lukuihin, joiden numerointiin on hyvä kiinnittää huomiota. Lukujen sisällä ei ole kappalejakoa ja virkkeet ovat usein pitkiä ja polveilevia. Kirjan suomentamisen on täytynyt olla todella haastavaa. Katsoin juuri Areenasta Helsinki Lit -käännöskirjallisuusfestivaalia, jossa suomentaja Minnamari Pitkänen ja kirjailija Riikka Pelo keskustelivat Saatanatangon kääntämisestä. He puhuivat tietysti kirjasta muutenkin ja myös kirjailija Krasznahorkaista. Keskustelu lienee katsottavissa Areenasta myöhemminkin.

László Krasznahorkai: Saatanatango
Suomentanut Minnamari Pitkänen
Teos 2019, 305 s.
Unkarinkielinen alkuteos Sátántangó 1985

Hank Green: Ihan mieletön juttu

Ihan mieletön juttu on aika paljon normaalin lukualueeni ulkopuolella. Se on luokiteltu nuorten scifi-kirjaksi. Kirjan aiheena on sosiaalinen media ja sen vaikutus yhtäkkiä kuuluisaksi tulleeseen ihmiseen. Scifi-osuus on vain lisä, joka kasvattaa jutun suuruutta.

Työhönsä leipääntynyt graafikko April May huomaa yöllä Manhattanilla erikoisen kolmemetrisen robotin, jota hän luulee jonkun taideprojektin veistokseksi. Hän kutsuu paikalle ystävänsä Andyn, jolla on YouTubessa podcast. Yhdessä he tekevät videon, jossa April kutsuu veistosta Carliksi. Seuraavana päivänä videolla on jo yli miljoona katselukertaa. Käy ilmi, että Carleja on ilmestynyt eri puolille maailmaa kymmenittäin, ja juuri Aprilin ja Andyn videosta on tullut suosittu.

Siitä alkoi pyöritys, jossa Aprilista tuli maailmanlaajuinen somejulkkis. Hän twiittasi ja päivitti Instagram-tiliään jatkuvasti. Hän ja Andy tekivät uusia videoita. Pian April tarvitsi agentin julkisuuden hallintaan. Tiedemiehet ja tietokonenörtit yrittivät selvittää, mitä Carlit olivat, mistä ne tulivat ja halusivatko ne jotakin. Syntyi Aprilia ihailevia ja häntä vihaavia someyhteisöjä. Kuuluisuuden ja varallisuuden kasvaessa välit ystäviin kiristyivät. April oli joutunut mielettömän jutun keskipisteeseen.

”Olen antanut haastatteluja telkkariin, radioon ja lehtiin taukoamatta kahden kuukauden ajan. Ensin kerroin omaa tarinaani, sitten aloin puolustaa Carlia, mutta vähitellen olen päätynyt puolustamaan presidenttiä, perustuslakia ja sananvapautta.”

Loppuhuipennuksen April striimaa livenä Facebookiin.

Kirja on kirjoitettu minämuodossa, Aprilin kertomana. Teksti on välillä jopa lapsellisen tuntuista, vaikka April on 23-vuotias. Kyllähän tämän luki, mutta en ollut kohderyhmää, eikä kirja vedonnut minuun siten kuin esimerkiksi vähän aikaa sitten lukemani Maria Turtschaninoffin Helsingin alla, joka lienee tarkoitettu vieläkin nuoremmille lukijoille.

Hank Green: Ihan mieletön juttu
Suomentanut Kaisa Kattelus
Tammi 2019, 388 s.
Englanninkielinen alkuteos An Absolutely Remarkable Thing 2019

***********

Helmet-haaste: 35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa.

Paula Havaste: Maan vihat

Maan vihat jatkaa 1100-luvulla eläneen Kerten tarinaa täsmälleen siitä, mihin kirjassa Tuulen vihat jäätiin. Kerten mies joutuu pakenemaan tekemänsä hirmutyön jälkeen, ja myös Kerten on lähdettävä kotitilalta. Hän edesauttaa miehensä pelastumista lyöttäytymällä yhteen tätä etsivien miesten päällikön Arimon kanssa. Kertestä tulee Arimon nainen, eikä suinkaan vastentahtoisesti. Hän ja Arimo tunsivat voimakasta vetoa toisiinsa.

Arimon kanssa Kertte pääsee kotoaan avarampiin ympyröihin, ensin Turukylään ja sieltä meren yli Tokholmiin. Hypätessään laivasta maihin uudessa maassa Kertte huomaa, ettei ole tervetullut.

”Rantakivikko laiturin vieressä oli täynnä niin teräviä kiviä, että tuntui kuin kova maa olisi puraissut syvälle jalkapohjiin. Maan vihat, Kertte säikähti. Hän huiskaisi vasemmalla kädellään ja kuiskasi itsekseen.

Mene syrjään syyttömästä,
vieritse viattomasta,
kulje tuonne kunne käsken,
kovan koivun juurikkohon,
kipuvuoren kainalohon.”

Kertte osaa paljon loitsuja ja taikoja, mutta niitä ei katsota hyvällä piispanlinnan kaupungissa, jossa ihmiset pakotetaan uuteen uskontoon. Elämä Arimon eman taloudessa on vaikeaa, eikä Arimokaan lopulta pidä lupaustaan olla hyvä Kertelle. Oman arvonsa tunteva nainen ei alistu, vaan joutuu taas tekemään raskaan ratkaisun.

Pidin Maan vihoista, sen vanhan ajan tapojen ja uskomusten kuvauksesta. Pidin vahvasta ja neuvokkaasta Kertestä, joka ei aina toimi odotusten mukaisesti. Kertestä kertova sarja jatkuu vielä romaaneilla Veden vihat ja Lumen armo.

Paula Havaste: Maan vihat
Gummerus 2015, 452 s.

***********

Kirjassa käytetään saunaa saunomisen lisäksi moneen. Siellä synnytetään, tehdään taikoja, rauhoitutaan, jopa asutaan. Maan vihat sopii erinomaisesti Helmet-haasteen kohtaan 46. Kirjassa on sauna.

Maria Turtschaninoff: Helsingin alla

 

Luin vuosi sitten Maria Turtschaninoffin Maresin ja pidin siitä. Nyt etsin kirjaa Helmet-haasteen kohtaan "Kirja on julkaistu myös selkokielellä" ja huomasin, että nuorten fantasiakirja Helsingin alla sopii siihen.

Alva on peruskoulun yläluokkalainen tyttö, joka asuu adoptiovanhempien kanssa. Hänelle selviää, että hän on Helsingin alla olevan Alistadin prinsessa, kun peikkopoika Nide tulee houkuttelemaan hänet takaisin kotiin. Alvaan ihastunut Joel seuraa tyttöä ja päätyy hänkin Alistadiin. Siellä alkaa seikkailu, jossa Alvan päättäväisyys, rohkeus ja eräs synnynnäinen erikoiskyky sekä Joelin kiintymys ja parkourtaidot ovat ratkaisevan tärkeitä.

Turtschaninoff on käyttänyt oivaltavasti satujen peruselementtejä noitia, peikkoja, linnoja, synkeitä salaisuuksia. Alva on sadun sankaritar, joten hänen vanhempansa ovat kuningas ja kuningatar. Satuun tuo nykyaikaa luonnonsuojelu. Nide kertoo Alvalle, miksi hänen sukunsa oli päätynyt Pohjois-Pohjanmaan metsistä Alistadiin:

”Mutta sitten alueelle muutti ihminen, joka hakkasi metsät, räjäytti ja hävitti. Meille ei enää ollut tilaa, ei rauhaa.”

Myyttien ja tarujen perusainesta on myös hyvän ja pahan välinen taistelu. Alva ja Joel kokevat sen hyvin konkreettisesti, sisällään. Ja ensirakkaus on aina yhtä ihana ja kipeä tapahtuu se sitten ihmisten maailmassa tai sadussa.

Helsingin alla oli kaikkine sadunomaisuuksineen viihdyttävää luettavaa myös tällaiselle kohderyhmän ulkopuoliselle lukijalle.

Maria Turtschaninoff: Helsingin alla

Suomentanut Marja Kyrö
Tammi 2012, 493 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Underfors 2010

***********

Helmet-haaste: 23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä.

Marguerite Yourcenar: Anna, sisaresi...

Aikaisemmin lukemissani Marguerite Yourcenarin kirjoissa on käsitelty homoseksuaalisuutta. Romaanissa Anna, sisaresi… aiheena on insesti.

Sisarukset Anna ja Miguel asuvat Napolissa 1500-luvun loppupuolella. Heidän isänsä Don Alvaro on korkea virkamies, joka laiminlyö perhettään. Lähes jumaloidun äidin kuoltua sisarukset viettävät paljon aikaa yhdessä. Miguel yrittää taistella haluaan vastaan. Hän lukee Raamatun Kuningasten kirjasta kohdan, jossa Amon loukkaa sisarensa Tamarin koskemattomuutta, ja kauhistuu. Lopulta intohimo voittaa.

”Miguel lähestyi ovea äänettömästi, jähmettyi paikalleen lukemattomia kertoja ennen perille saapumista ja kohotti viimein kätensä kahvalle. Hän tunsi sisarensa tekevän samoin; kaksi ihmisruumista värähteli toisilleen laudoituksen välityksellä.”

Anna, sisaresi… on täynnä symboliikkaa (käärmeitä, pulppuava lähde) ja kirkollisia viittauksia. Se on hyvin kauniisti kirjoitettu kirja, jonka tyyli on sovitettu historialliseen tapahtuma-aikaan. Vaikka Anna, sisaresi… on sivumäärältään pienoisromaani, siinä kerrotaan molempien sisarusten elämänkohtalot loppuun saakka. Kolmantena päähenkilönä nousee esille heidän isänsä, joka kokee uskonnollisen herätyksen ja ryhtyy munkiksi.

Jälkikirjoituksessaan Yourcenar kertoo kirjan olevan oikeastaan nuoruudenteos, kirjoitettu alun perin vuonna 1925. Se julkaistiin 1935 eri nimellä novellikokoelmassa La Mort conduit l´attelage. Kirja ilmestyi itsenäisenä 1981 ja Yourcenar teki siihen muutoksia, joita kuvailee jälkisanoissa.

Marguerite Yourcenar: Anna, sisaresi…
Suomentanut Jussi Lehtonen
LIKE 2002, 118 s.
Ranskankielinen alkuteos Anna, soror… 1981

***********

Helmet-haaste: 26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö.

A Private Eye in Santa Teresa och en privatdetektiv i Stockholm

Sue Grafton: W is for Wasted

Sue Graftonin aakkosdekkareiden suomentaminen lopetettiin kirjaimeen T (T niin kuin tappaja 2008). Aivan valmiiksi Grafton ei ehtinyt saada sarjaansa, sillä viimeiseksi jäi Y is for Yesterday 2017.

Graftonin kirjoja lukiessaan tietää mitä saa: mukavasti kudotun rikostarinan ilman raakaa väkivaltaa sekä runsaasti Kinsey Millhonen yksityiselämää. Kinsey on yksityisetsivä, jonka 90-vuotias vuokraisäntä ja tämän sukulaiset korvaavat hänelle perheen. Kinseyllä on satunnaisia miesystäviä, mutta hän on liian itsenäinen jatkuvaan yhdessäoloon. Liiallinen yksityiskohtien kuvailu pidentää kirjoja turhaan. Ihan jokaista hampurilaisen syömistä tai auton pysäköintipaikan etsimistä ei tarvitsisi kertoa.

W is for Wasted alkaa kahdesta kuolleesta miehestä. Toinen oli harmaalla alueella liikkunut yksityisetsivä, jonka Kinsey tunsi, ja toinen oli hänelle täysin tuntematon asunnoton alkoholisti, jonka taskusta löytyi Kinseyn nimi paperilapulle kirjoitettuna. Kuolemat – toinen murha, toinen ilmeisesti luonnollinen – liittyvät tietysti toisiinsa.

Yhteiskunnallisena ongelmana kirjassa sivutaan asunnottomien asemaa ja kohtelua. Toinen tärkeä seikka juonen kannalta on lääketieteellisessä tutkimuksessa esiintyvä kilpailu ja väärinkäytökset, johon se voi johtaa.

Arne Dahl: Friheten

Friheten on neljäs kirja Dahlin Sam Berger ja Molly Blom -sarjassa. En ole lukenut aikaisempia osia. Sam Berger ja Molly Blom ovat entisiä poliiseja. Ilmeisesti he saivat potkut sarjan edellisessä kirjassa. Nyt Berger on perustanut yksityisetsivätoimiston Båthuset Security AB, joka saa toimeksiannoiksi lähinnä tylsiä vakuutuspetosjuttuja. Molly Blom on kadonnut Bergerin tavoittamattomiin odottaessaan Bergerin lasta. Blom palaa kirjan aikana, lapsi mukanaan.

Berger menee edellisen kirjan tapahtumien vuoksi terapiaan. Sitä kautta hän saa terapeutiltaan yksityisen tehtävän. Terapeutille tärkeä, lähes ystäväksi muodostunut asiakas Nadja on kidnapattu. Hänet uhataan tappaa, ellei lunnasrahoja toimiteta kolmen päivän kuluessa.

Jutussa on mukana venäläinen mafia. Siltä osin lukija saa enemmän tietoa kuin Berger ja Blom. Mutta mukana on muitakin toimijoita. Sen Berger huomaa ja epäilee jopa parhaita poliisiystäviään. Kun dekkareissa on venäläinen mafia, niin niissä on usein epäinhimillisiä rikollisia ja sairasta väkivaltaa, niin tässäkin. Toinen asia, josta en pidä dekkareissa, on yleiseksi tullut rikoksen liittyminen jollakin tavalla päähenkilöihin. Sekin on tässä mukana.

Kirjan ansiot ovat juonessa, joka on osin yllätyksellinen. Muuten en Frihetenistä innostunut. Enemmän olen pitänyt Dahlin A-ryhmästä kertovista kirjoista.

Sue Grafton: W is for Wasted

Mantle 2013, 487 s.

Arne Dahl: Friheten

Albert Bonniers Förlag 2020, 393 s.

***********

Helmet-haaste

W is for Wasted: 38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu

Friheten: 49. Vuonna 2020 julkaistu kirja

Kuukauden nobelisti Peter Handke: Versuch über die Jukebox

Ostin tämän kirjan jo 2000-luvun alussa, kun kävin ensimmäisen kerran Wienissä. Vasta Handken viimesyksyinen Nobel sai minut yrittämään sen lukemista. Kirja on suomennettu nimellä Jukeboksista.

Minäkertoja on kirjailija, joka hakeutuu espanjalaiseen pikkukaupunkiin nimeltä Soria, koska uskoo sen olevan Espanjan hiljaisin ja vaiteliain paikkakunta. Hän valitsee huonetta tarkasti. Pitäisikö hotellin olla ylhäällä kukkulalla vai kaupungin keskustassa? Kukkulalla voisi etääntyä maailmasta liikaa, kun taas kaupungissa voisi tuntea itsensä liian rajoittuneeksi. Pitäisikö huoneen olla sisäpihalle vai jollekin aukiolle? Sisäpiha tuntui masentavalta ja aukio häiritsevältä. Monen muun vastaavan vaatimuksen jälkeen kirjailija myöntää itselleen, että kirjoittamisen kannalta tärkeämpää on löytää oikea rytmi. Sen löydyttyä työ lähtee käyntiin.

Versuch über die Jukebox onkin enemmän kirja kirjoittamisesta kuin jukebokseista. Kirjailija miettii myös, onko hänen kirjoittamisellaan mitään merkitystä tällaisena aikana. Aika on historiallinen: Berliinin muuri murtui. Kiinnostaisiko ketään kirja sellaisesta aiheesta kuin jukeboksi?

On kirjassa tarinaa jukebokseistakin, niiden historiasta ja siitä, millaisista paikoista niitä kannattaa etsiä, kun niiden loiston aika on ohi. Kirjailija on kokenut eräitä suurimpia musiikkielämyksiään jukeboksin äärellä. Ensimmäisen Beatlesien kappaleen kuuleminen on kuvattu samanlaisena järisyttävänä kokemuksena kuin Mikael Niemen romaanissa Populäärimusiikkia Vittulajänkältä. Jukeboksin suurin merkitys kirjailijalle ovat olleet kuvat, joita syntyy, kun hän kuuntelee tiettyjä itse valitsemiaan kappaleita kirjoitusprosessin ollessa käynnissä.

Suhtauduin Handkeen etukäteen hieman epäillen. Versuch über die Jukebox oli siihen nähden positiivinen lukukokemus. Tietenkään en voi tietää, kuinka edustava otos Handken tuotannosta tämä pienoisromaani on.

Nannan kirjakimarassa on yhden lukumaratonin yhteydessä lyhyet arviot romaaneista Jukeboksista, Riisuttu epäonni ja Vasenkätinen nainen. Muita blogikirjoituksia:

Vasenkätinen nainen, Ullan luetut kirjat

Riisuttu epäonni, Kirjailijan päiväkirja

Moravalainen Yö, Annelin kirjoissa

Suuri putous, Maailmankirjat

Intohimoisesta sienestäjästä, Lukutuikku

Peter Handke: Versuch über die Jukebox

Suhrkamp Taschenbuch 1993, 139 s.

Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1990