Eeva Kilpi: Sininen muistikirja

 

Eeva Kilpi sai muistikirjan joululahjaksi vanhimmalta lapsenlapseltaan. Hän kirjoitti siihen ajatuksiaan ja merkitsi niihin päivämäärän ja kellonajan. Suurin osa kirjoituksista on vuosilta 2002 ja 2003. Nyt me saamme lukea näitä ajatuksia, jotka ovat syntyneet sisäisestä ilmaisutarpeesta, kuten kirjailija itse sanoo.

Ei sitä olisi arvannut, että kaiken jo kestetyn jälkeen
tulee kestettäväksi vielä yksinäinen vanhuus!

Kilpi kirjoittaa vanhuudesta, yksinäisyydestä ja ikävöinnistä. Hän kirjoittaa vanhemmuudesta, rakkaudesta ja onnesta. Luonnonsuojelusta tietysti myös, ja nykymaailman tietotulvasta ja turhasta kiireestä.

Avaruusolento? Jospa se olenkin minä? Kummas-
telen ja kauhistelen niin kovasti tämän planeetan
elämäntapaa, luonnon tuhoamista, tätä asein toisten
kimppuun hyökkäämistä jota he nimittävät sodan-
käynniksi, tätä moninaista mieletöntä tuhoamista
joka alueella ja jolle he näyttävät olevan aivan sokei-
ta.

Sininen muistikirja on täynnä viisaita sanoja, joita kaikkia voisi lainata tähän. Vanheneminen antaa perspektiiviä elämään.

Ihminen säilyttää sisimmässään nuoruutensa. Ydin ei
vanhene. Kerroksia sen ympärille kertyy vain lisää.
Niin ovat lopulta kaikki iät ympärilläni ja muodosta-
vat hyödyllisen, värikkään, monivivahteisen kokonai-
suuden. Näinkin voisi vanhuuteen suhtautua.

Eeva Kilpi: Sininen muistikirja
WSOY 2019, 103 s.

Eeva Kilpi: Kesä ja keski-ikäinen nainen

 

Kesä ja keski-ikäinen nainen on novellikokoelma, joka ilmestyi 1970. Sen viidestä novellista nousee esille kaksi aihetta, seksuaaliset tabut ja avioero, tarkemmin vielä avioeron jälkeinen aika.

”Tabuthan ne vain kaatuvat että rytinä käy.”

Noin sanoo novellin Lähikuva nainen, joka on sängyssä itseään paljon nuoremman miehen kanssa. Hän kutsuu miestä pojaksi. Samat henkilöt esiintyvät kokoelman ensimmäisessä novellissa Maailmanmuuttajat. He ovat kutsuttuina esiintyjinä jonkin pikkupaikkakunnan kotiseutu- ja kulttuuripäivien iltapäivämatineassa. Poika puhuu sukupuoliopetuksesta koulussa ja nainen vanhojen ihmisten rakkaudesta. Molempien esitysten aikana osa yleisöstä poistuu.

”Nämä ihmiset halusivat varjella sielunsa rauhaa, oikein elämisen antamaa mielentyyneyttä ja lähtivät pakoon muuttumisen tuskaa.”

Kolmas novelli Tamara ja minä ennakoi kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyttä romaania Tamara. Tamara on seksuaalisesti avoin nainen, jota hänen professorinsa ja ystävänsä tarkkailee. Novellissa Tamara käy läpi raivokkaan rakkaussuhteen, jonka piti olla vain seksisuhde, mutta pelkkä seksisuhde ilman tunteita osoittautuukin mahdottomaksi.

Novellissa Raportti eronnut nainen saa tutulta lääkäriltä kokeiluvaiheessa olevan pillerin, jonka pitäisi auttaa unettomuuteen. Pillerin vaikutuksesta nainen puhuu suunsa puhtaaksi siitä, miten ystävät kohtelevat häntä, miten hän vihaa onnellisia perheitä, miten hänen on koko ajan teeskenneltävä, miten hänen on peitettävä tuskansa.

Niminovellissa Kesä ja keski-ikäinen nainen muutama vuosi sitten eronnut Id-Mari viettää kesää yksin. Hän on ostanut kesäpaikakseen vanhan huonokuntoisen maatalon pihapiireineen. Yksinäisyyteen pakeneminen, luonnon seuraaminen ja luonnonsuojelu ovat aiheita, jotka esiintyvät Kilven myöhemmässäkin tuotannossa. Id-Marin luona vierailee eroprosessin keskellä kipuileva kollega (mies) ja myöhemmin hänen nuorin poikansa. Id-Mari saavuttaa kesän aikana jonkinlaisen seesteisyyden.

”Minä, Id-Mari Talvi olen aikuinen nainen nyt, eronnut, yksinäinen, keski-ikäinen. Ilman mitään puolusteluja. Se mitä olen. Elämäni on tässä.”

Kilven novellit ovat ilmestyneet viisikymmentä vuotta sitten, mutta ne olisi voitu kirjoittaa nyt, tänä vuonna, niin ajattomilta ne tuntuivat (vaikka niissä ei somessa vieraillakaan). Suosittelen.

Eeva Kilpi: Kesä ja keski-ikäinen nainen
Kokoomateoksessa Minä haluan olla tässä vielä, WSOY 2018
Kesä ja keski-ikäinen nainen ilmestynyt ensimmäisen kerran 1970

Eeva Kilpi: Animalia

 

Animalian runot kohdistavat katseen luontoon ja eläinten kohteluun, mutta siinä on runoja muistakin aiheista, kuten kuoleman läheisyydestä ja mummoista. Mummorunojen otsikkona on Mummografiaa. Runokokoelmassa on tietysti rakkausrunoja, varsinkin myöhäisestä rakkaudesta.

– No jos sinä kerran välttämättä
haluat tunnustuksia,
niin olkoon menneeksi:
minulla on ollut
kolmekymmentäkuusi rakastajaa.
Kyllä. Olet oikeassa,
se on aivan liikaa.
Kolmekymmentäviisi olisi riittänyt.
Mutta rakkaani, se kolmaskymmeneskuudes
olet sinä.

Luontorunoissa muun muassa perhonen, käärme ja kuusi puhuvat runoilijan kautta. Osiossa Animalia julmat eläinkokeet saavat tuomion. Lihan syöminen nähdään tuhotun elämän näkökulmasta. Runoilija herättelee lukijaa.

Minä riipun sinun olkapäilläsi tapettuna.
Minä pelkään kun lähestyt pihdit kädessä.
Minä istun ja odotan sinun häkissäsi.
Minä palelen. Minulla on ahdasta.
Minuun koskee.

Olet unohtanut jotain oleellista.
Olet unohtanut että
minä olen minä.
Ei tämä ole stressiä.
Minä kärsin.

Eeva Kilpi oli todella edellä aikaansa. Animalia on ilmestynyt jo 1987.

Sanokaa minulle yksi asia
jolla ihminen on hyödyttänyt luontoa.

Eeva Kilpi: Animalia
WSOY 1987, 91 s.

***********

Helmet-haaste: 40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista.

Eeva Kilpi: Terveisin

Minulla on ollut hyllyssäni kauan Eeva Kilven runokokoelma Laulu rakkaudesta ja muita runoja. Lueskelen sitä aina välillä. Terveisin-kokoelma on myös 1970-luvulta ja luin sen pian ilmestymisen jälkeen. Nyt kirja osui käteeni eräässä antikvariaatissa ja sattui vielä olemaan ensipainos, joten olihan se ostettava. Monen runon kohdalla huudahdin ajatuksissani: Täälläkö tämä olikin! Esimerkiksi seuraavan:

Reportterin mentyä

haastattelen pihassa kuminaa:

»Miten päätitte olla mauste?»

Runot on ryhmitelty osastoihin, joiden aiheita ovat muun muassa yksinäisyys, kipu ja luonto. Vaikka osa aiheista on raskaita, niin runot eivät ole.  Nämä runot tekevät hyvää.

Luontorunoja on monta. Eeva Kilpi on ollut luontosuhteessaan edelläkävijä. 70-luvulla luonnonsuojelu ei todellakaan ollut valtavirtaa. Samoihin aikoihin julkaistussa romaanissa Häätanhu on sama tunnelma kuin Terveisin-kokoelmassa.

Tänä iltana minulle selvisi heijastuksen tarkoitus:

Mikä muu saisi kuun lumpeitten joukkoon?

Runot ovat nimettömiä. Moni niistä on hyvin lyhyt ja muistuttaa aforismia. Yhden osan nimikin on Mietteitä. Vaikka kokoelmassa on myös pitempiä runoja, lainaan tähän vielä yhden lyhyen, koska se osui täydellisesti tämän viikon räntäsateen tunnelmaan (vaikkei vielä olekaan huhtikuu).

Huhtikuu.

Lunta sataa pystysuoraan ylöspäin.

Ei piru keksinyt enää muuta.

Eeva Kilpi: Terveisin

WSOY 1976, 116 s.

***********

Helmet haaste: 2. Kotimainen runokirja.

Reader, why did I marry him -blogin runohaaste.