Ernest Hemingway: Nick Adamsin tarina

Kesäkuun nobelistini on Ernest Hemingway, jonka romaanista Afrikan vihreät kunnaat kirjoitin alkukuusta. Kun kirjastossa oli viime käynnilläni myös Nick Adamsin tarina, niin ajattelin, että sehän sopii hyvin tähän kuukauteen.

Nick Adamsin tarinaan on koottu Hemingwayn Nick Adams -nimisestä henkilöhahmosta kirjoittamat lyhyet novellit. Kuusitoista niistä Hemingway julkaisi elinaikanaan eri kirjoissa. Hänen kuolemansa jälkeen löydettiin kahdeksan kertomusta lisää.

Tällä tavalla yhteen koottuna novellit muodostavat tarinan Nick Adamsin elämästä lapsuudesta levottoman nuoruuden kautta sotaan ja sodan jälkeiseen rauhoittumiseen. Nick Adamsia on pidetty Hemingwayn omakuvana – onhan tarinoissa selviä yhtymäkohtia Hemingwayn omaan henkilöhistoriaan. Esimerkiksi novellissa Kirjoittamisesta, joka on yksi postuumisti julkaistuista, Hemingway kuitenkin korostaa, että kaikki kelvollinen teksti on kuviteltua.

”Tarinoiden Nick ei ollut koskaan hän itse. Hän keksi Nickin. Tietenkään hän ei ollut koskaan nähnyt intiaaninaisen synnyttävän. Juuri se teki tarinasta hyvän. Kukaan ei tiennyt sitä. Hän oli nähnyt naisen synnyttävän Karagatchin tiellä ja yrittänyt auttaa. Niin se oli.”

Mielenkiintoisesti Hemingway viittaa tuossa novelliin Intiaanikylä, joka minusta nousi selvästi tämän kokoelman parhaaksi. Toinen samanveroinen oli vain yhden sivun mittainen ”Nick istui seinään nojaten…”, jossa Nick on haavoittunut vakavasti ja odottaa paarinkantajia.

Novelleissa on suuria teemoja kuten Hemingwayn kirjoissakin. Kuolema, sota, rakastamisen vaikeus. Luonto ja sen merkitys. Monissa kertomuksissa kalastetaan. Nick Adams on yhteydessä luontoon paljon terveemmin ja luonnollisemmin kuin Afrikan vihreiden kunnaiden Hemingway.

Ernest Hemingway: Nick Adamsin tarina

Suomentanut Juhani Jaskari (käännöksen uudistanut Turun yliopiston suomentajaseminaari)

Tammen Keltainen kirjasto 2013, 306 s.

Ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran 1979

Englanninkielinen alkuteos The Nick Adams Stories 1972

Kuukauden nobelisti Ernest Hemingway: Afrikan vihreät kunnaat

Pidän Hemingwaysta sitä enemmän mitä vanhemmaksi tulen. Kirjahyllyssäni on useita Hemingwayn teoksia ja olen lukenut ne muutamaan kertaan. Tätä kirjoitusta varten halusin lukea kirjan, jota ei ole hyllyssäni. Lähikirjaston valikoimissa ainoa sellainen oli Afrikan vihreät kunnaat. Olen lukenut tämänkin vuosia sitten ja siitä oli jäänyt aika vahvoja muistijälkiä.

Kirja kertoo Hemingwayn, hänen vaimonsa ja parin heidän ystävänsä metsästyretkestä Afrikassa. Alkusanoissa väitetään, että se kertoo yksinomaan todellisista tapahtumista. Nykyajasta katsottuna kirjan ongelmana on juuri tuo metsästys. Nykyisin safarit tehdään kameraa käyttäen. Hemingway pitää itsestään selvänä, että eläimiä ammutaan. Hän haluaa kudun, puhvelin, sarvikuonon jne. ja ystävilleen hän luvannut niin ja niin monta seeprannahkaa. Lukijan on hyvä muistaa, että kirja on ilmestynyt vuonna 1935.

Aika rasistinenkin tämä on. Hemingway ja vaimonsa ihailevat heitä opastamassa ja avustamassa olevien paikallisten komeutta ja taitoja, mutta asetelma on valkoinen metsästäjä, jota mustat palvelevat.

Kirjalliset ansiot Afrikan vihreissä kunnaissa ovat kohdallaan. Pidän Hemingayn toteavasta ja selittelemättömästä tavasta kirjoittaa. Jos vertaan tätä kirjaa viime kuukauden nobelistiini eli Laxnessin Maan valoon, niin ei luulisi, että teosten julkaisuaika on kutakuinkin sama. Hemingwayn tyyli on niin paljon modernimpi.

Vaikka metsästys- ja luontokuvauksia on paljon, Afrikan vihreissä kunnaissa on muutakin, esimerkiksi kirjallisuuskeskusteluja, joista selviää Hemingwayn omia mieltymyksiä. Afrikan vihreät kunnaat on sikäli myös samanlainen kuin kuuluisampi Vanhus ja meri, että metsästyksen ja kalastuksen voi tulkita kuvaavan taitelijan työtä.

”Metsästämisen pitää kestää niin kauan kuin ihminen elää ja niin kauan kuin metsästettävää on olemassa, aivan kuten maalaamisen pitää kestää niin kauan kuin on olemassa ihminen ja värejä ja kangasta ja kirjoittamisen niin kauan kuin elonpäiviä riittää ja on olemassa lyijykyniä ja paperia tai mustetta tai kone jolla voi kirjoittaa jotakin mistä haluaa kirjoittaa, ja ihminen tuntee olevansa hölmö ja onkin hölmö jos toimii toisin.”

Samaan asiaan liittyy myös kateus, jota Hemingway tuntee metsästystoveriaan Karlia kohtaan. Hän pitää itseään paljon parempana metsästäjänä kuin Karl, mutta käykin niin, että Karl saa paljon suuremman sarvikuonon ja paljon mahtavamman kudun ja niin edelleen. Mainion itseironinen kuvaus.

Jos joku ei ole vielä lukenut Hemingwaytä ja haluaisi tutustua hänen tuotantoonsa, niin en suosittelisi Afrikan vihreitä kunnaita ensimmäiseksi kirjaksi. Esimerkiksi esikoisteos Ja aurinko nousee voisi olla parempi valinta.

Melkein kaikista Hemingwayn suomennetuista teoksista löytyy blogikirjoituksia. Tässä listaa:

Ja aurinko nousee, Eniten minua kiinnostaa tie

Jäähyväiset aseille, Kirja-aitta

Kuolema iltapäivällä, Kirjavinkit

Kirjava satama, Jokken kirjanurkka

Kilimandšaron lumet, Janne Tienpää

Ensimmäiset 49 kertomusta, Onko kaunosieluista kyborgeiksi?

Kenelle kellot soivat, Nipvet

Vanhus ja meri, Järjellä ja tunteella

Nuoruuteni Pariisi, Lurun luvut

Vaarallinen kesä, Kirja-aitta

Käärme paratiisissa, Ja kaikkea muuta

Totta aamunkoitteessa, LukeVille

Ernest Hemingway: Afrikan vihreät kunnaat

Suomentanut Tauno Tainio (käännöksen uudistanut Turun yliopiston suomentajaseminaari)

Tammi, keltainen pokkari 2012, 276 s.

Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 1960

Englanninkielinen alkuteos Green Hills of Africa 1935