lauantai 26. maaliskuuta 2022

Tulikärpänen – Filippiiniläisiä novelleja

 

Tulikärpäsessä on 19 filippiiniläistä novellia. Kaikki ovat naisten kirjoittamia. Novellit ovat suurimmaksi osaksi 1980- ja 90-luvuilta. Muutaman novellin alkukieli on tagalog, mutta useimmat on kirjoitettu alun perin englanniksi. Kirjassa on myös tiivis katsaus filippiiniläiseen naisten kirjoittamaan kirjallisuuteen sekä lyhyet esittelyt kokoelman kirjoittajista. Koska en tiennyt ennestään Filippiineistä juuri mitään, googlailin ahkerasti novelleja lukiessani.

Novellit on ryhmitelty muutaman otsikon alle: Lapsuuden kesät, Kipeä nuoruus, Kuohuvat vuodet, Maalta kaupunkiin ja Merten taakse. Osion Merten taakse novellit ovat yhtenäisimpiä. Niissä kaikissa filippiiniläinen nainen joko haaveilee ulkomaille muuttamisesta tai on jo muuttanut. Keinona muuttamiseen on avioliitto. Naiset eivät välttämättä ole köyhistä oloista. Osa on hyvinkin pitkälle kouluttautuneita, kuten novellin Eleanorin keittiö Sveitsissä asuva Gloria, joka on psykologi.

Pänttään saksaa, johon minulla ei ole lainkaan intoa. Vain näin selviän tässä yhteiskunnassa, tai ainakin niin minulle on sanottu. Vaikka inhoan ajatusta, mitä muutakaan vaihtoehtoa minulla on? Jokainen päivä paljastaa kuitenkin, että vaikka osaisimme kieltä kuinka hyvin tahansa, emme pitäisi sitä omanamme. Sillä kieli kantaa elämän kokemuksia. Se on kulttuurimme ja perinteemme ruumiillistuma. Kieleen on juurtunut identiteettimme, lapsuutemme, kaikki muistomme.

Lapsuusnovelleista Noitaleikki on feministinen. Vanhempi serkkupoika pelottelee nuorempia sukulaislapsia kertomalla kauhutarinan verenhimoisesta aswang-noidasta. Angel-tyttö ja muut lapset kehittävät uuden leikin, aswang-hipan, jossa tytöt jahtaavat poikia. Leikki keskeytetään, kun aikuiset miehet huomaavat poikien pelkäävän.

Novelleja on japanilaismiehityksen ajalta, Vietnamin sodan ajalta, jolloin Filippiineillä oli yhdysvaltalaisia sotilaita, Ferdinand Marcosin ajalta, mutta myös sen jälkeen. Niminovellissa Tulikärpänen ihmisoikeusjärjestössä työskentelevä nainen rakastuu poliittisena vankina olleeseen mieheen, joka vapautuu vankilasta Marcosin vallan luhistuttua. Yksi mieleenjäävimmistä kertomuksista oli Varhain maailmassamme. Siinä nuori tyttö joutuu pitämään huolta masentuneesta äidistään ja liikuntavammaisesta veljestään. Ilman isää jäänyt perhe tulee toimeen juuri ja juuri.

Tulikärpäsen novellit avaavat näkymän Filippiineille – naisten näkökulmasta. Paikalliset piirteet korostuvat, mutta ihmiset rakkauksineen, toiveineen ja pettymyksineen ovat samanlaisia kuin muuallakin.

Kirjailijat:

Lualhati Bautista
Lilledeshan Bose
Cecilia Brainard
Gilda Cordero-Fernando
Susan Evangelista
Nena Gadujo
Paz Latorena
Edessa Ramos
Nadine Sarreal
Lakambini Sitoy
Grace Talusan
Linda Ty-Casper
Marianne Villanueva

Suomentajat: Ulla-Maija Aitakangas, Maarit Huhtaniemi, Sari Nurminen, Lynn Rangel-Mustonen, Riitta Vartti, Paula Väänänen


Tulikärpänen – Filippiiniläisiä novelleja
Toimittanut Riitta Vartti
Kääntöpiiri 2001, 302 s.

***********

Helmet-haaste: 39. Novellikokoelma.

Maailmanvalloitus: Filippiinit.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

Antti Heikkinen: Latu

Luin Ladun jo olympialaisten aikaan. Siihen kirja sopikin hyvin, koska sen päähenkilö on hiihtäjä Pauli Pitkänen, joka oli maailmanmestari. Alkusanoissaan Heikkinen korostaa, että Latu on romaani. Se perustuu Pitkäsen elämään, mutta ei ole elämäkerta.

Pitkänen kuoli 1941 Tarinaharjun sotilassairaalassa. Sinne hän oli joutunut äärimmäisen ikävän onnettomuuden seurauksena. Hän oli haavoittunut talvisodassa, ja hänen jalkansa halvaantui. Jatkosodan alussa hän oli Nilsiässä koulussa käsittelemässä kaatuneiden varusteita. Niistä löytyi käsikranaatti, joka virittyi. Pitkänen ei voinut heittää kranaattia ulos, koska pihalla leikki lapsia. Hän ei ehtinyt ulos huoneesta ennen kranaatin räjähtämistä.

Ladussa Pitkänen makaa sairaalassa. Välillä hän hourailee, välillä muistelee elämäänsä. Elämässä oli muutakin kuin hiihtäminen. Oli kotitalo, vanha isä, isää paljon nuorempi äiti, sisaruksia. Oli velipojat, jotka myös hiihtivät. Myöhemmin oli myös Tyttö, jonka Pitkänen ei anna tulla sairaalaan itseään katsomaan. Hiihtämiseen innostivat metsäyhtiöllä työskennellyt entinen suomenmestari, opettajat ja isä. Pitkänen kehitti itselleen aivan oman etukenoisen hiihtotyylin, jolle muut ensin naureskelivat, mutta jolla eteni nopeasti. Maailmanmestaruuksia tuli kolme. Olympiareissu meni pieleen harjoituksissa tulleen vamman vuoksi.

Potilaan päässä käy myös filosofisempia ajatuksia hiihtämisestä ja voittamisesta. Kuuluisuudestakin.

Lumikentän ladulla rikkovalla ihmisellä on valtaisa valta. Ladun avaaja tuntee olevansa luontoa ja ilmaa isompi. Tulee tunne, että luuditpas juukeli hiihtoreittini umpeen, mutta minäpä tulen ja avaan sen uudelleen. Ähäkutti. Ja jos se taas peittyy, hiihdän minä lenkkiäni vaikka vuorokauden ympäri. Välillä käyn juomassa, syömässä ja huussissa, sitten jatkan. Katsotaan, kumpi väsyy ensin, jatkuuko lumisade pidempään kuin minun hiihtoni!

Pitkäsen oman elämän latu loppui kovin aikaisin.

Pitkäsen elämässä on paljon aineksia. Ihan eivät kuitenkaan sairaalavaiheet ja muistelmat löydä toisiaan. Latu vaikuttaa hieman välityöltä. Olisikohan loistavan elämäkerturin kannattanut kirjoittaa perinteinen elämäkerta.


Antti Heikkinen: Latu
WSOY 2021, 172 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota.

perjantai 18. maaliskuuta 2022

Grebe: Veteen piirretty viiva ja Tuomainen: Jäniskerroin

Olen lukenut peräkkäin kahden suositun pohjoismaalaisen dekkaristin kirjat. Näistä Camilla Greben tavanomaisempi Veteen piirretty viiva jää toiseksi Antti Tuomaisen omaperäiseen Jäniskertoimeen verrattuna.


Camilla Grebe: Veteen piirretty viiva

Nuori Yasmin katoaa. Hänen jäljiltään löydetään itsemurhaviestiksi tulkittava kirjelappu. Ruumista ei löydetä, ja muitakin viittauksia on, ettei kyseessä ehkä olekaan itsemurha. Katoaminen jää selvittämättä, vaikka Yasminin isää epäillään. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin löytyy ruumis, joka voisi olla Yasminin, ja tutkinta avataan. Kertojia on neljä. Katoamisen aikaisia tapahtumia katsotaan Yasminin äitipuolen Marian ja tämän pojan Vincentin näkökulmista. Vincentillä on Downin oireyhtymä. Lopulta myös Yasmin itse pääsee ääneen. Kertomuksista näkyy, miten eri tavalla ihmiset tulkitsevat näkemänsä. Omat odotukset ja ennakkoluulot vaikuttavat, väärinkäsitykset myös. Neljäs kertoja on poliisi Gunnar, joka tutki juttua alun perin, ja saa sen tutkittavakseen myös myöhemmin. Usean kertojan käyttäminen pitkitti tarinaa, jonka salaisuuksista osa oli helppo arvata, mutta kaikkia ei. Rasismia, kulttuurieroja ja lähisuhdeväkivaltaa löytyi taustalta. Olen ennenkin ihmetellyt kirjojen nimeämistä suomeksi. Miksi selkeä Kaikki valehtelevat (Alla ljuger) ei ole kelvannut?

 

Antti Tuomainen: Jäniskerroin

Vakuutusmatemaatikko Henri Koskinen perii veljeltään seikkailupuiston. Seikkailupuisto itsessään on jo jotakin järjestelmälliselle miehelle sopimatonta, mutta sen mukana tulee yllätyksiä, joista jotkut uhkaavat mielenrauhaa ja jotkut henkeä. Henri Koskinen haluaisi vain, että hänen elämänsä olisi rauhallista ja järkevää. Sellaiseen ei ole paluuta. Vakuutusmatemaatikko yritti ratkaista ongelmansa osaamallaan tavalla:

Numerot vilisevät mielessäni. Tämä on se mitä vakava ja todellinen matematiikan harjoittaminen antaa. Onnea, lohtua, toivoa. Järkeä ja logiikkaa. Ennen kaikkea: ratkaisuja.

Jäniskertoimen tyylilajia kutsutaan takakannessa mustaksi huumoriksi. Minä löysin vain vähän huumoria, enemmän tavoitin surumielisyyttä, epävarmuutta ja kaipausta kaikkien absurdienkin käänteiden keskeltä. Tuomaisen tyyli kyllä puri minuun, oli se lajiltaan mitä tahansa. Toivottavasti Jäniskertoimesta tekeillä oleva Hollywood-elokuva onnistuu. Aineksia ainakin on. 


Camilla Grebe: Veteen piirretty viiva
Suomentanut Sari Kumpulainen
Gummerus 2021, 415 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Alla ljuger 2021

Antti Tuomainen: Jäniskerroin
Otava 2020, 343 s.

***********

Veteen piirretty viiva sopii Helmet-haasteessa kohtaan 19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa.

perjantai 11. maaliskuuta 2022

Hanna-Reetta Schreck: Säkenöivät ja oikukkaat

 

Siri von Essen, Ellan de la Chapelle, Sigrid af Forselles, Alma Söderhjelm, Thyra Thesleff ja Aino Järnefelt ovat Hanna-Leena Schreckin säkenöiviä ja oikukkaita Suomen kultakauden naisia. Kaikki olivat minulle nimeltä tuttuja, Ellan tosin vain Ellan Edelfeltinä. Alma Söderhjelmistä olen lukenut muutama vuosi sitten ilmestyneen Merete Mazzarellan kirjoittaman elämäkerran. Söderhjelm oli Suomen ensimmäinen nainen professorina.

1800-luvun lopulla ja vielä 1900-luvun alussa naisten mahdollisuudet valita elämänuransa olivat rajallisia. Varakkaidenkin perheiden tyttöjen tulevaisuus oli avioliitossa. Heille sopivina pidettyjä ammatteja ei ollut. Ellan pohti kirjeessään: ”avioliitto on naisen ainoa ura – jos ei halua tyytyä sähköttämiseen tai puhtaaksikirjoittamiseen”. Hän solmi epäonnistuneen avioliiton Albert Edelfeltin kanssa. Siri von Essen pääsi toteuttamaan näyttelijähaaveensa erottuaan ensimmäisestä miehestään ja mentyään naimisiin August Strindbergin kanssa. Kun avioliitto alkoi sujua huonosti, Sirin näytteleminen loppui. Jos nainen halusi luoda uraa, hänen piti olla rohkea, eikä hänen kannattanut mennä naimisiin. Alma Söderhjelm menestyi historian tutkijana professoriksi saakka. Sigrid af Forselles opiskeli Auguste Rodinin johdolla Pariisissa, ja hänestä tuli arvostettu kuvanveistäjä.

Schreck kuvaa naisiaan suhteessa ajan ilmiöihin kuten hysteriaan ja esoteriaan. Positiivisempi ilmiö oli "uusi nainen, new woman", jollainen päättäväinen, opiskellut ja feministinen Alma Söderhjelm oli mitä suurimmassa määrin. Suomessa piirit olivat pienet ja ahtaat. Vapautta etsittiin Pariisista ja myöhemmin myös Firenzestä, jossa Thesleffin sisarukset Thyra ja Ellen oleskelivat, Thyra miehensä Torsten Söderhjelmin ja lasten kanssa.

Uuden naisen elämäntyyli ei sinänsä pakottanut irtautumaan normatiivisista sukupuolen kuvastoista, mutta monille naisille itsensä ilmaisun uudenlainen vapaus tarkoitti kuitenkin normien rikkomista jollakin tavalla; työtä tehden, kirjoittaen, maalaten, itsetietoista ja omaehtoista elämää omin varoin eläen, omasta suunnasta ja elämäntyylistään itse päättäen.

Säkenöivät ja oikukkaat on aiheeltaan ja toteutukseltaan onnistunut. Onneksi myös kirjan ulkonäköön on panostettu. Aikakautta kuvaava kansi on hieno. Sivut ovat kauniita koristeluineen ja kuvineen. Kansi ja graafinen suunnittelu ovat Tuomo Parikan.


Hanna-Reetta Schreck: Säkenöivät ja oikukkaat
Kansi ja graafinen suunnittelu Tuomo Parikka
Like 2021, 241 s.

***********

Säkenöivät ja oikukkaat oli nostettu kirjaston suositushyllylle, joten sijoitan sen Helmet-haasteessa kohtaan 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä.

tiistai 8. maaliskuuta 2022

Bandi: Syytös – 7 kertomusta Pohjois-Koreasta

 

Syytös on pohjoiskorealaisen kirjailijanimimerkki Bandin novellikokoelma. Novellit on päivätty vuosille 1989–1993, mutta kirja on saatu julkisuuteen vasta 2014 Etelä-Koreassa.

Suurimman vaikutuksen tekivät novellit Aaveiden kaupunki ja Aarrejalava. Aaveiden kaupungissa valmistellaan suurta kansallista juhlaa. Perheen kaksivuotias lapsi pelkää valtavan kokoisia Marxin ja Kim Il-sungin kuvia. Niitä katsoessaan hän itkee ja kouristelee. Perhe karkotetaan pääkaupungista maaseudulle, koska vanhemmat eivät ole osanneet kasvattaa lastaan oikein. Aarrejalavassa Korean sodan veteraani ja puolueen jäsen on koko ikänsä uskonut, että kun hän vain tekee työtä ja ponnistelee, maa muuttuu hänen haaveidensa mukaiseksi. Tulevaisuususkon symbolina on jalava, jonka mies on istuttanut pihalleen, ja joka lopulta suo ihmisille ”valkoista riisiä, lihaa, silkkivaatteita ja jopa tiilikattoisia taloja”. Kun mies 13. kunniamerkin saatuaan havahtuu todellisuuteen, hän pilkkoo puun palasiksi.

Novelleissa ihmisillä on kylmä ja nälkä. Koko ajan saa pelätä ilmiantoja, joiden perusteella joutuu luokitelluksi puolueen viholliseksi. Kahdessa kertomuksessa elämää häiritsevät Ensimmäisen luokan tapahtumat. Novellissa Pandemonium Ensimmäisen luokan tapahtuma sulkee sekä rautatien että sitä myötäilevän maantien, jotta suuri johtaja pääsee vapaasti kulkemaan. Novellissa Niin lähellä mutta kaukana mies ei pääse äitinsä kuolinvuoteen äärelle, koska kulku kotikylään on suljettu.

Kertomukset kuvaavat pohjoiskorealaista todellisuutta, joka näyttää absurdilta, mutta jossa kansa joutuu elämään.

Ko In-sikin sielu, tahraton kuin lumi, hahmotti vihdoinkin myrkkysienen, joka oli juurtunut syvälle tähän maahan. Puhdas sielu yritti millä hinnalla hyvänsä tuhota tuon totalitarismin, juonittelujen, keplottelun ja vainoamisen symbolin.


Bandi: Syytös – 7 kertomusta Pohjois-Koreasta
Ranskankielisestä laitoksesta suomentanut Raisa Porrasmaa
S & S 2017, 189 s.
Koreankielinen alkuteos 고발 2014

***********

Helmet-haasteessa tämän kirjan paikka on kohdassa 4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana.

Maailmanvalloitus: Pohjois-Korea.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Blogistania-palkintojen ääneni

 
Kirjabloggaajat, kirjagrammaajat ja kirjatubettajat äänestivät vuoden 2021 parhaita kirjoja äänestyksessä, joka päättyi eilen. Tulokset julkaistaan huomenna maanantaina 7.3. blogeissa

Osallistuin muihin paitsi Kuopuksen äänestykseen. Julkaisen, mitä kirjoja äänestin, mutta en niiden järjestystä. Listaan kirjat kirjailijoiden sukunimen mukaisessa järjestyksessä. Linkit ovat omiin arvioihini.

Finlandia (kotimaiset kirjat)
Globalia (käännöskirjat)
Tieto (tietokirjallisuus)



perjantai 4. maaliskuuta 2022

Carme Chaparro: La química del odio

 

La química del odio (vihan kemia) on toinen kirja komisario Ana Arénista kertovassa sarjassa. Olen lukenut ensimmäisen osan No soy un monstruo, joka pitäisikin olla luettuna ennen tätä toista osaa. Siihen viitataan paljon. Kirjoja ei ole suomennettu.

Ana on saanut ylennyksen Madridin murhatutkintojen johtajaksi. Hän palaa töihin pitkältä masennuksesta johtuvalta sairauslomalta, jolle hän joutui edellisessä kirjassa tutkitun jutun jälkeen. Anan työhön paluu osuu jouluun, ja juuri silloin tapahtuu kansakuntaa kuohuttava murha. Uhri on avioliittojen kautta kuuluisuuteen kivunnut ja viimeiseltä mieheltään herttuattaren arvonimen saanut julkkiskaunotar. Seuraavaksi kuolee neljä ihmistä, kun sairaalan hissin lattia pettää kuudennessa kerroksessa. Kaikki viisi kuolemaa liittyvät toisiinsa, ja vielä yksi kuudeskin. Murhien yhdistäminen samaan tekijään perustuu hänen jättämiinsä vihjeisiin.

Kirjassa käytetään tutkimuksen apuna kekseliäästi nykytekniikkaa, kuten esineiden Internetiä. Nimessä oleva kemia viittaa kuoleman väriin (el color de la muerte), jolla tekijä merkitsee murhansa. Sen löytämisessä auttaa kannettava spektrometri.

Tässä kirjassa on muutamia piirteitä, joista en pitänyt. Ensinnäkin se on pitkitetty. Olisi voitu hyvin lyhentää. Toiseksi Anaa inhoavan pomon käytös on täysin yliampuvaa. Kolmanneksi murhilla on yhteys Anaan itseensä, varsin mielikuvituksellisen juonen kautta. Dekkarit, joissa poliisit ovat liian lähellä tutkimiaan juttuja, eivät ole koskaan olleet suosikkejani. Kirjan lopussa oleva koukku viittaa siihen, että myös sarjan jo ilmestyneessä kolmannessa osassa rikos liittyy Anaan.

Carme Chaparro: La química del odio
Espasa 2018, 412 s.

torstai 3. maaliskuuta 2022

Anneli Kanto: Rottien pyhimys

 

Rottien pyhimys on kirja Hattulan kirkon maalareista. Sitähän ei tiedetä, ketkä kirkon maalasivat, joten kirjailija on luonut omat maalarinsa. Arvellaan, että samat maalarit ovat toteuttaneet myös Lohjan Pyhän Laurin kirkon maalaukset. Yllä vasemmalla olevan kuvan otin viime kesänä Lohjan kirkosta.

Kokeneet kirkkomaalarit Andreas ja Martinus saapuvat Hattulaan oppipoikansa Vilpun kanssa. Ryhmän kolmas maalari munkki Benedictus on jäänyt Ruotsiin sairastamaan. Kun Vilppu putoaa telineiltä ja teloo kätensä, tarvitaan kiireesti uusi apulainen. Kirkonisäntä Klemetti suostuttelee maalarit kokeilemaan orpoa Pelliinaa, joka on ollut tiilimestarin kasvatti ja jota koko kylä hyljeksii ja pitää outona. Pelliina osoittautuu oppivaiseksi ja hoksaavaiseksi, vaikka hänessä on omat omituisuutensa.

Tyttö ei yksinkertaisesti osannut olla ihmisten seurassa eikä tiennyt, miten nuoren naisen olisi pitänyt siveästi käyttäytyä, itseään asetella ja kainostella. Hän levitteli käsiään ja harotti jalkojaan. Hän ei yrittänytkään olla avuton ja etsiä tukea miehen voimista ja vakaasta järjestä vaan näytti pärjäävän itsekseen eikä peitellyt tai hävennyt sitä. Ehkä hän ei edes ymmärtänyt olevansa sopimattoman itseriittoinen ja naiseksi väärä.

Rottien pyhimyksessä on kaikkea, mitä historialliselta romaanilta kaipaa: 1500-luvun alun ajankuva säätyeroineen ja tapoineen, inhimilliset ja todentuntuiset päähenkilöt. Romantiikkaa on, mutta se ei ole imelää, vaan katkerankaihertavaa. Jännitystäkin on vähän, ja lempeää huumoria. Jälkimmäinen kohdistuu lähinnä nuoreen kirkkoherraan Petrus Herckepaeukseen, kansan suussa Mulli-Pekkaan.

Kaikkein hienointa romaanissa on sen aihe: iättömän taideteoksen luominen. Mestari Andreas selittää Pelliinalle, mitä työ vaatii. Nöyryys tulee vasta työn tekemisen jälkeen.

”– Työtä aloittaessaan maalari ei saa epäillä itseään. Sinun pitää olla kova ja lujatahtoinen, Andreas neuvoi. – Katso ympärillesi. Katso kirkkoa. Tällaista työtä ei voi suunnitella eikä tehdä, jollei ole korskeutta täynnä, sen sinulle sanon. Pitää uskoa itseensä ja taitoihinsa ja siihen, että kaikki onnistuu. Muuten ei ole uskallusta eikä voimaa aloittaa.


Anneli Kanto: Rottien pyhimys
Gummerus 2021, 7. painos, 409 s.
1. painos myös 2021

***********

Helmet-haaste: 27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva.

tiistai 1. maaliskuuta 2022

Kuukauden nobelisti Giosuè Carducci: Selected Verse

 

Italialainen runoilija Giosuè Carducci on varhainen nobelisti vuodelta 1906. Hänen runokokoelmiaan ei ole suomennettu. Joitakin hänen runojaan on WSOY:n julkaisemassa kirjassa 21 Nobel-runoilijaa. Selected Verse on englantilaisen professorin David H. Higginsin kääntämä valikoima Carduccin runoja.  Se sisältää runoja neljästä kokoelmasta: Giambi ed Epodi, Rime nuove, Odi barbare ja Rime et Ritmi. Higgins on myös kirjoittanut johdannon ja runsaat kommentit. Selected Verse on painettu niin kuin runot pitäisi painaa. Aukeaman vasemmalla puolella on alkuperäinen italiankielinen runo ja oikealla käännös. Valitettavasti vain en osaa italiaa.

Carducci ihaili Italian suuria runoilijoita kuten Dantea ja Vergiliusta ja sijoitti itsensä heidän työnsä jatkajaksi. Hänen runoissaan toistuvat viittaukset antiikin Kreikkaan ja Roomaan. Runot ovat mitallisia ja etenkin vanhemmat myös loppusoinnullisia. Englantilaiset käännökset ovat vapaampia. Esipuheen mukaan Carducci saavutti tavoitteensa runoilijana ”through a new, classically-based art, which transcended all previous models, and which he defined as:

la poesia del progresso nelle maschili forme dell’antichità

(the poetry of progress in the virile forms of antiquity).”


Pitkän runon La chiesa di Polenta (The Church of Polenta) neljäs ja viides säkeistö:

Beauty fades like a flower over which
the white butterfly of poetry hovers:
power is but the dying echo
of a trumpet-call.

Ideals alone conquer the fleeting years,
the barbarian night; they alone survive,
lighthouses rising from the flux of things to illumine
future centuries.

Carducci kirjoitti runojaan Italian yhdistymisen aikoihin. Hän oli kiihkeä tasavaltalainen.  Akuun hän kirjoitti kantaaottavia runoja, joissa puolusti ihmisen uteliaisuutta ja vapaata tahtoa, joita hänen mielestään katolinen kirkko ja paavin valta kahlitsivat. Myöhemmin Carduccin mielipiteet tasaantuivat.

Säkeistö runosta Il canto dell’amore (Love Song), jossa rakkaus kohdistuu Italiaan:

Is it I who embrace the sky, or deep within me,
is it the universe that draws me into itself?...
Ah, what I heard was a note from the music of the spheres,
and now is a feeble line of verse.

Carducci kirjoittaa runoissaan paljon Italian historian tapahtumista. Rakkausrunoissaankin hän sijoittaa rakastetun usein historialliseen kehykseen. Hänen maisemakuvauksistaan välittyy rakkaus Italian maaseutuun ja varsinkin omaan kotiseutuun Toscanassa.

Runo Egle on kirjoitettu yhdelle Carduccin muusista. Egle (Aigle) on yksi kreikkalaisen mytologian najadeista. Runon kaksi viimeistä säkeistöä:

Egle stands there, and gazes up at that clear promise of Spring,
watching clouds and sun.

She watches; and the clouds above the ancient tombs reflect more the light
of her pure brow than of the sun itself.

Carduccin runojen lukeminen vaatisi laajaa antiikin, italialaisen runouden ja Italian historian tuntemusta. Kokoelman Selected Verse kommentit olivat todella tarpeen.


Giosuè Carducci: Selected Verse
Englanniksi kääntänyt David H. Higgins
Aris & Phillips Ltd 1994, 263 s.
Italiankieliset alkuteokset vuosilta 1877–1899

***********

Runovalikoimien nimet ovat usein tylsiä, niin tämäkin Selected Verse. Kirja pääsee Helmet-haasteessa kohtaan 10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä.