Peter von Baghin kirja Chaplin ei
ole elämäkerta, vaan kirja Chaplinin elokuvista. Von Bagh kirjoittaa Chaplinin
lyhytelokuvista, ei tietenkään kaikista, mutta monista. Pitkät elokuvat
käsitellään kaikki. Kirja on jaettu osiin tuotantoyhtiöiden mukaan eli alkaa
Keystone-kaudesta ja päättyy United Artists -kuviin. Liitteenä on täydellinen
filmografia.
Jos minulta kysytään, mistä elokuvasta pidän eniten (vältän puhumasta parhaasta elokuvasta), en osaa valita kahden elokuvan väliltä. Toinen on Ingmar Bergmanin Seitsemäs sinetti ja toinen Chaplinin Nykyaika. Olen pitänyt von Baghin tavasta
puhua elokuvista siitä asti, kun kuuntelin radiosta hänen upeaa sarjaansa
Elämää suuremmat elokuvat. Siirsin ihastukseni hänen kirjoihinsa, joita minulla
on muutama, muun muassa juuri Elämää suuremmat elokuvat. Von Baghin kirjan Chaplinista halusin siis ehdottomasti lukea. Lukiessani kuulin korvissani von Baghin innostuneen äänen vyöryttävän
ylisanoja. Tämä sanottuna positiivisessa mielessä.
Vaikka Chaplin ei ole elämäkerta,
siinä löydetään joistakin elokuvista yhteyksiä Chaplinin yksityiselämään. Olen
lukenut Chaplinin omaelämäkerran, joka on hyvä tausta, mutta tämän kirjan
tiedotkin riittävät. Perusteellisemmin von Bagh yhdistää elokuvat maailman ja
Yhdysvaltojen taloudelliseen ja henkiseen tilaan.
Lyhytelokuvia käsitellään parin
kolmen sivun mittaisissa luvuissa ja sitä mukaa kuin elokuvat pitenevät,
pitenevät myös tekstit. On aina antoisampaa lukea näkemistään elokuvista, mutta
von Bagh kirjoittaa siten, että sain paljon irti myös elokuvista Nainen
Pariisissa ja Hongkongin kreivitär. Nuo kaksi ovat ainoat Chaplinin pitkät
elokuvat, joita en ole nähnyt. Elokuvien juonia ei tässä kirjassa ole selitetty
tarkasti.
Meillä on kotona Chaplinin
lyhytelokuvien dvd-boksi, jossa on melkein kaikki tässä kirjassa käsitellyt
filmit. Katsoin niistä joitakin ennen kuin luin von Baghin kirjoituksen.
Tavallisena elokuvan katsojana huomaan Chaplinin loistavan hahmon ja gägit,
mutta en osaa analysoida tutkijan lailla. Vaikutus tulee tiedostamattomasti.
Esimerkiksi elokuvasta The Tramp (Kulkuri) vuodelta 1915 von Bagh sanoo:
”Jacques Lourcelles muistuttaa,
että Tramp on ensimmäinen elokuva,
jossa voimme tunnistaa Chaplinin tunnetuimman hahmon kaikki ulottuvuudet:
koomisuuden ja pateettisuuden, jotka välittyvät yhtä lailla hänen
vaatetuksestaan kuin käytöksestään.”
Ja elokuvan lopusta, jossa
kulkuri on kirjoittanut jäähyväiskirjeen saavuttamattomalle ihastukselleen:
”Hän kirjoittaa viestin selin
katsojaan, mikä tuo kajoamattoman yksityisyyden tunteen. Syntyy fantastinen
tutkielma tärkeästä aiheesta: kulkuri etsii sivullisuutensa sielua. Tuokio
saavuttaa poeettisen maagisuuden asteen.”
Katsomiskokemus muuttui von
Baghin tekstin lukemisen jälkeen. Hiukan kyllä ihmettelen, että kun Chaplin
uransa alussa joutui tuottamaan lähes yhden lyhytelokuvan viikossa, niin
ajattelikohan hän kaiken niin tarkasti ja hienosti kuin Peter von Bagh ja hänen
siteeraamansa elokuvakriitikot sanovat. Sen tiesin ennestään, että pitkiä
elokuviaan Chaplin työsti vuosikausia.
Sirkus on ainoa elokuva, josta
von Bagh löytää negatiivista sanottavaa. Kaikkia muita hän ylistää. Minulla
taas ainoa asia, jota tässä kirjassa arvostelen, oli siihen liitetty radio-ohjelmasta
työstetty von Baghin ja Jouko Turkan Chaplinia koskeva keskustelu. Se oli
minusta tarpeeton.
Peter
von Bagh: Chaplin
Like 2013, 496 s