Owls Do
Cry on Janet Framen ensimmäinen romaani. Sitä ennen hän oli julkaissut
novellikokoelman The
Lagoon and Other Stories. Kirjan nimi tulee yhdestä Shakespearen
Myrskyn säkeestä.
Owls Do Cry on fiktiota, mutta siinä on
vaikutteita Framen omasta elämästä. Se kertoo köyhän Withersien perheen
lapsista. Francie, Toby, Daphne ja Chicks leikkivät usein kaatopaikalla, josta
he etsivät aarteita, kunnes yhtenä päivänä Francie putoaa kuoppaan, jossa poltetaan
roskia, ja kuolee. Seuraavaksi hypätään kaksikymmentä vuotta eteenpäin jäljelle
jääneiden kolmen lapsen elämään.
Toby, jolla on epilepsia, asuu vanhempien
kanssa ja ansaitsee elantonsa sekalaisilla töillä. Hänen mielilukemistaan on
karttakirja. Chicks on naimisissa ja kolmen lapsen äiti. Hän pelkää, ettei häntä
hyväksytä seurapiireihin. Daphne on mielisairaalassa. He kaikki kantavat lapsuuttaan
mukanaan. Daphne ajattelee:
”And we sat, didn’t we, Toby, Chicks and Francie, as the world sits in
the morning, unafraid, touching how and why and where, the wonder currency that
I take with me, slipped in the lining of my heart, to hide it because I know.
And Toby carries it backward and forward across continents and seas and does
not understand it though it glitters and strikes part of the fire in him; and
Chicks is afraid, and covers it with a washing-machine and refrigerator, and a
space-heater behind glass.”
Janet Frame oli eri mielisairaaloissa
useita vuosia ennen kirjailijan uraansa. Hän kuvaa Daphnen sairaalaa potilaan
silmin, kovaa kohtelua, eristämistä, yrityksiä järjestää viihdykettä kuten piknikkejä.
Daphne saa sähköshokkihoitoa, jota Framekin oli saanut. Framen lobotomialeikkauksen
aika oli jo määrätty, mutta se peruttiin hänen novellikokoelmansa saatua kansallisen kirjallisuuspalkinnon.
Romaanin lopussa Daphne odottaa lobotomialeikkausta.
”All this, except that my mother is dead, and I die tomorrow when snow
falls criss-cross criss-cross to darn the believed crevice of my world.”
Owls Do Cry on tyyliltään hyvin runollinen.
Daphnen sairaalassa kirjoittamat kirjeet ovat kuin runoja. Tämän kirjan
luettuaan voi vain ihmetellä, miksi Janet Framen kirjoja ei ole suomennettu.
Janet Frame: Owls Do Cry
The Women’s Press, 173 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1957
***********
Maailmanvalloitus: Uusi-Seelanti.
