Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä 1 (klassikkohaaste)

Aikaisemmissa kirjaboggaajien klassikkohaasteissa olen keskittynyt suomalaisiin klassikoihin. Nyt otin paikattavakseni yhden suurimmista aukoista länsimaisen kirjallisuuden sivistyksessäni. Luin Marcel Proustin suurteoksen Kadonnutta aikaa etsimässä 1. osan. Kirjan koko nimi on Kadonnutta aikaa etsimässä 1. Swannin tie I: Combray. Alkuperäisteoksen ilmestymisvuosi on 1913.

Kadonnutta aikaa etsimässä on nimenä hyvin kuvaava. Minäkertoja muistelee lapsuuttaan, ja varsinkin Combrayssa vietettyjä kesiä. Kertojan nimeä ei sanota tässä osassa, mutta ilmeisesti nimi on Marcel. Hän viettää aikansa lukien (hän aikoo kirjailijaksi) ja yksin tai perheen kanssa kävelyretkillä. Suvulla on tarkat sovinnaisuussäännöt. Kenen tahansa kanssa ei seurustella. Väärin valittu vaimo estää kyläilyt vanhan ystävän luona. Poika kuvailee välillä piikikkäästikin vuoteenomaksi heittäytynyttä Léonie-tätiä ja tämän uskollista palvelijaa Françoisea.

Kirja on täynnä tunnelmia ja vaikutelmia. Nuori poika pysähtyy kauniiden näkymien äärelle.

”Tiilikatosta lankesi lammen pintaan, joka auringossa heijasteli jälleen, punertava marmorijuovainen kuvajainen, jota en ollut koskaan ennen huomannut. Ja kun näin veden ja seinän pinnalla kalpean hymyilyn vastaavan auringon hymyyn, minä huudahdin innoissani, suljettua sateenvarjoa heilutellen: »Voi juku, juku, juku.»”

Tyytymättömänä omiin sanoihinsa hän teki tulevalle kirjailijalle sopivan havainnon: ”[- -] hätkähdin sitä ristiriitaa, mikä vallitsee ihmisen elämysten ja niiden tavallisen ilmaisumuodon välillä”. Tässä ja muissa luonnon inspiroimissa kohtauksissa en voinut olla ajattelematta, millaisia elämyksiä nykyisesessä  digimaailmassa elävät tulevat kirjailijat saavat. Ainakin niiden luulisi tuottavan erilaista kirjallisuutta.

Lapsuuden kokemukset ovat niin vahvoja, että ne ulottavat vaikutuksensa koko loppuelämään. Madeleine-leivoksen maku, orapihlajan tuoksu, tietynlainen kirkon alttarikomeron seinämä – kaikki  herättävät unohdetun muiston. Kadonnutta aikaa etsimässä on haikean kaihomielinen matka muistoihin, joista aikuinen löytää

”[- -] sielullisen maaperäni pohjimmaisia kerrostumia, kestäviä alueita, joihin voin vielä tukeutua.”

Olen osallistunut kirjabloggaajien klassikkohaasteisiin alusta alkaen. Aikaisemmat klassikkopostaukseni ovat:

1. Volter Kilpi: Alastalon salissa
2. J. W. von Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
3. Johannes Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta
4. Aino Kallas: Sudenmorsian
5. Maria Jotuni: Arkielämää
6. Minna Canth: Hanna

Linkit kaikkiin tämänkertaisen klassikkohaasteen kirjoituksiin löytyvät koostepostauksesta blogista Unelmien aika. Minä olen lupautunut seuraavan klassikkohaasteen vetäjäksi. Julkaisen Klassikkohaasteen 8 aloituspostauksen elokuussa.

Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä 1. Swannin tie I: Combray

Suomentaneet Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen

Otava 2017, 245 s., ensimmäinen suomenkielinen laitos 1968

Ranskankielinen alkuteos À la recherche du temps perdu. Du côté de chez Swann. Première partie. Combray, 1913

***********

Koska päähenkilön rakkain harrastus on lukeminen, Helmet-haastessa Kadonnutta aikaa etsimässä sopii kohtaan 16. Kirjassa luetaan kirjaa.

Paula Havaste: Tuulen vihat

Tuulen vihat on 1100-luvulle sijoitettu romaani. Aikakausi on kerrottu takakannen tekstissä, mutta jos sitä ei lue, aika selviää siinä vaiheessa, kun lukija ymmärtää päähenkilöiden nimistä yhteyden erääseen tunnettuun historialliseen (tai myyttiseen) tapahtumaan.

Kertte on aikakauden mittapuun mukaan varakkaan talon tytär. Hänen äitinsä on kuollut pian tytön syntymän jälkeen. Isoveli Sule on sairas ja isä Paimio kiukkuinen ja herkkä lyömään. Koska Sule ei voi ryhtyä isännäksi, Kertte perii talon. Isän sairastuttua Kerten on hankittava kotivävy, ja hän löytääkin markkinoilla kerran aikaisemmin tapaamansa Larrin, josta tulee kaikkien talon asukkaiden hyväksymä uusi isäntä.

Sule  saa sairauskohtauksia, joiden jälkeen hän kertoo muutamalla sanalla ennustuksia, jotka pitävät paikkansa. Kertte puolestaan näkee tuvassa kuolleiden ihmisten hahmoja, ja yhden talon ympärillä pyörivän kuolleen tytön kanssa hän pystyy puhumaankin. En yleensä pidä realistiseen tarinaan sotketuista yliluonnollisista ilmiöistä, mutta tässä täytyi hyväksyä Kerten näyt menneen ajan taikauskoon kuuluviksi. Talonväki tekee muutenkin taikoja koko ajan onnettomuuksien välttämiseksi ja suojatakseen itseään. Taioista ja enteistä on listaus kirjan lopussa.

Kertte varttuu tytöstä nuoreksi neidoksi ja vaimoksi. Vuodenkiertoja on monta ja niihin liittyviä puuhia ja talon töitä kuvaillaan niin, että kirja käy välillä toisteiseksi. Kertte on kuitenkin mainio päähenkilö. Hän on kipakka ja arvonsa tunteva talon tytär. Hän ei hyväksy naisen alistettua asemaa. Vaikka Kerten elinolosuhteita voi pitää varsin hyvinä, hän kaipaa jotakin muuta, pois pienestä mökistä, ulkopuoliseen tuntemattomaan maailmaan.

Kerten ja hänen läheistensä elämässä tapahtuukin lopulta mullistus, joka muuttaa kaiken. Jatkoa voi lukea seuraavaksi kirjasta Maan vihat. Ehkä minäkin vielä palaan Kerten pariin.

Osallistun tällä postauksella blogin Tuijata. Kulttuuripohdintoja Naistenviikkohaasteeseen. 1100-luvun Kertte on varhainen naisasianainen.

Paula Havaste: Tuulen vihat

Gummerus 2014, 383 s.

Alexandre Dumas: Musta tulppaani

Kuvassa tulppaanien sijasta krysanteemi.

Musta tulppaani on Alexandre Dumas’n historiallinen romaani. Se alkaa todellisesta tapahtumasta, kun väkijoukko lynkkaa veljekset Jan ja Cornelius de Wittin vuonna 1672. Jan de Witt oli tuolloisen Alankomaiden tasavallan neuvospensionääri (vastaa suunnilleen pääministeriä). Seuraava mahtimies oli Vilhelm Oranialainen, joka myös esiintyy kirjassa.

Cornelius van Baerle on nuori tulppaaninkasvattaja, maalari ja lääkäri. Lisäksi hän on komea ja varakas. Haarlemin puutarhayhdistys on luvannut sadantuhannen floriinin palkinnon henkilölle, joka pystyy jalostamaan mustan tulppaanin. Cornelius yrittää ja onnistuu saamaan aikaan kolme mustan tulppaanin sipulia. Hänen motiivinsa ei ole raha. Hän rakastaa tulppaaneja ja on luonnoltaan tieteilijä. Cornelius joutuu vankilaan, koska hänellä on yhteys de Wittin veljeksiin.

Kaunis Rosa on ilkeän vanginvartija Gryphuksen tytär. Rosa ja Cornelius rakastuvat, tietysti. Rosa kasvattaa yhdestä sipulista kukan Corneliuksen ohjeiden mukaan. Nuorten onnen ja menestyksen tiellä on kateellinen tulppaaninkasvattaja Boxtel, joka himoitsee mustaa tulppaania ja palkintoa. Tässä kirjassa hyvikset ja pahikset erottuvat heti toisistaan.

Kiemuraisen juonen ratkaiseva palanen on irtirepäistylle raamatunlehdelle kirjoitettu viesti, josta lukija on tietoinen, mutta Rosa ja Cornelius eivät.

Musta tulppaani on ilmestynyt Punainen sulka -sarjassa, jota WSOY julkaisi 1957-1970. Sarjan kirjat olivat poikien seikkailuromaaneja. Kirjailijoita olivat muun muassa Arthur Conan Doyle, James Oliver Curwood ja Jack London. Musta tulppaani oli sarjan viimeinen kirja.

Epäilen, että Musta tulppaani ei ole saavuttanut suurta suosiota poikien seikkailukirjana. Tulppaanin jalostaminen ja kilpailu kukasta ei kuulosta kovin jännittävältä. Päähenkilökin on oikeastaan älykäs ja neuvokas Rosa, eikä Cornelius, joka on lähes koko ajan vankilassa. Tekstissä on runsaasti viittauksia antiikin taruihin ja ne saattavat jäädä nuorelle vieraaksi. Olen lukenut kirjan lapsena, mutta en muistanut siitä paljon mitään. Nyt vanhempana lukijana kirja oli minusta hyvin viihdyttävä, ja lisäksi erinomainen kuvaus hollantilaisten tulppaani-innostuksesta, joka oli todella suurta 1600-luvulla.

Mustasta tulppaanista ovat kirjoittaneet myös ainakin Jokke ja Norkku.

Alexandre Dumas: Musta tulppaani

Suomentanut Hertta Tirranen

WSOY 1970, 2. painos, 264 s. (ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi 1913)

Ranskankielinen alkuteos La tulipe noire 1850

***********

Kirjassa jalostetaan uusi tulppaanilaji, joten sijoitan sen Helmet-haasteen kohtaan 34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta.

Merete Mazzarella: Alma

Tutkija, historioitsija Alma Söderhjelm (1870-1949) oli Suomen ensimmäinen nainen, joka sai dosentuurin, sekä ensimmäinen nainen professorina. Hän oli myös ensimmäisiä naisia, joka pääsi ylioppilaaksi ja väitteli tohtoriksi. Ilman Merete Mazzarellan kirjaa Alma – Edelläkävijän tarina en olisi edes kuullut Alma Söderhjelmistä!

Jälkisanoissaan Mazzarella sanoo, että kirja on romaani. Se ei siis ole elämäkerta. Mazzarella on kuitenkin perehtynyt runsaaseen tausta-aineistoon kuten Alman kirjeisiin, päiväkirjaan ja viiteen muistelmateokseen. Hän on halunnut tuoda Alman oman äänen kuuluville. (Käytän tässä pelkkää etunimeä Alma kirjan nimen mukaisesti.)

Kirjassa Alma muistelee elämäänsä, kun hän on Saltsjöbadenin kylpylähotellissa hoidettavana. Vanhan naisen ajatukset hyppivät tapahtumasta ja ihmisestä toiseen, ja pysähtyvät joskus myös hoitajiin.

Alma asetti tavoitteensa jo nuorena: "[- -] voisin opetella elävöittämään historiallisia tapahtumia, eläytymään historiallisiin henkilöihin ja tulkitsemaan heitä. Siitä tuli minun elämäntyöni."

Tutkijana Alma erikoistui Ranskan vallankumoukseen. Hänen väitöskirjansa käsitteli lehdistön toiminnan ehtoja vallankumouksen vuosina. Tutkimustaan hän pääsi tekemään Pariisiin, josta tuli hänen ihannekaupunkinsa. Alma asui sekä Suomessa että Ruotsissa. Hän oli ilmeisesti jopa tunnetumpi Ruotsissa. Hän oli uskomattoman työteliäs. Laajan tieteellisen tuotannon lisäksi hän kirjoitti romaaneja, näytelmän, runoja, sekä pakinoita ruotsalaisiin lehtiin. Hän teki jopa yhden elokuvakäsikirjoituksen.

Olisin mielelläni lukenut enemmän Alman yliopistourasta kuin hänen seuraelämästään, mutta kyllä näinkin tuli selväksi, kuinka vaikeaa pioneerilla oli. Häntä vähäteltiin jopa silloin, kun hän oli professorina Åbo Akademissa. Alma ei mennyt koskaan naimisiin ja siitä seurasi yksityiselämässäkin omituisuuksia. Kun hän oli Suomessa, hänen odotettiin asuvan vanhempiensa luona. Hän joutui tarjoilemaan vieraille kahvia, vaikka hänen olisi pitänyt viimeistellä väitöskirjaansa.

Alma halusi olla yksilöllinen ja vapaa. Hän oli monilapsisen perheen kahdeksasta tytöstä seitsemäs, eikä tuntenut itseään yksilöksi tyttöjoukossa. Perhe oli yläluokkaa. Isä oli tuomari ja toimi Bobrikovin aikaan prokuraattorina (vastasi oikeuskansleria). Alma tapasi elämänsä aikana monia kuuluisuuksia, esimerkiksi nuoren tytön, josta tuli sittemmin Aleksandra Kollontai. Monet Alman ystävistä olivat kuuluisuuksia kuten Mauritz Stiller ja Hjalmar Bergman.

Almasta tuli vapaa, vapaa myös rakkaussuhteissaan. Hänestä tuli yksilö. ”On ollut taistelua olla yksilö.”

Muita kirjoituksia: Kulttuuri kukoistaa, Tuijata. Kulttuuripohdintoja ja Täällä toisen tähden alla.

Merete Mazzarella: Alma – Edelläkävijän tarina

Suomentanut Raija Rintamäki

Tammi 2018, 270 s.

Ruotsinkielinen alkuteos Alma 2018

***********

Koska kirjan koko nimi on Alma – Edelläkävijän tarina, se sopii Helmet-haastessa kohtaan 28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä.

Kesän dekkareita: Holt, Vargas, Wennstam

Anne Holt: Minkä taakseen jättää

Rikosta ratkaisevat psykologi ja juristi Inger Johanne Vik ja komisario Yngvar Stubø. Inger Johanne Vikillä on kokemusta FBI:sta. Nykyisin hän työskentelee yliopistossa tutkijana. Hän on eronnut ja hänellä on alle kouluikäinen tytär, jolla on lääkäreille mysteeriksi osoittautunut kehityshäiriö. Inger Johanne Vik auttaa poliisia rikollisen profiloinnissa. Yngvar Stubø on hieman alle viisikymppinen leski. Inger Johannen ja Yngvarin välillä on varovaista kiinnostusta. Tutkittava rikos on lasten sarjamurha. Lapset kidnapataan ensin ja he löytyvät vähän myöhemmin surmattuina tavalla, jonka selvittäminen kestää kauan. Lapsiin kohdistuvat rikokset kuohuttavat koko Norjaa. Fyysisiä raakuuksia ei kuvata. Murhien motiivi on ihmissuhteisiin liittyvä kosto. Se käy heti selväksi tekstistä, joka löytyy jokaisen uhrin luota. Minkä taakseen jättää on keskinkertainen dekkari, ei mitenkään erikoinen. Kirja olisi vaatinut tiivistämistä. Inger Johanne tutkii yhtä vanhaa rikosta yliopistotyönsä vuoksi ja kyseistä tutkimusta kuvataan turhan paljon. Se ei liity varsinaiseen aiheeseen muuten kuin lopussa selviävän epäuskottavan sattumuksen kautta. Loppuratkaisussa on toinenkin sattuma, joka on kovin epätodennäköinen. Norja on melko pieni maa, mutta ei sentään mahdottoman pieni.

Fred Vargas: Neptunuksen sauva

Vargasin dekkareiden viehätys perustuu komisario Jean-Baptiste Adamsbergiin. Hän on oman tiensä kulkija, ”pilvien lapioija”. Läheisin apulainen on tietokirjamuistilla varustettu ylikonstaapeli Danglard. Neptunuksen sauvassa myös ylikonstaapeli Violette Retancourt on Adamsbergille korvaamattoman tärkeä. Adamsberg on monelle vuosikymmenelle levittäytyneen murhien sarjan jäljillä. Hän tunnistaa yhteen kuuluvat murhat aseen perusteella. Ase on talikko, joka on kolmipiikkinen kuten Neptunuksen sauva. Rikoksen motiivi on niin monimutkainen, että lukijan on lähes mahdotonta arvata sitä, vaikka tekijä on tiedossa lähes koko ajan. Kuten yleensäkin Adamsberg-dekkareissa pidin eniten kirjan tunnelmasta. Se on jopa hieman yliluonnollinen, koska Vargas punoo tarinoihinsa vanhoja myyttejä. Aiemmin lukemissani on ollut muun muassa ihmissusia ja vampyyreita, paitsi että ei oikeastaan ollutkaan. Kaikki on lopulta aivan realistista. Tunnelman ja Adamsbergin hahmon vuoksi kirja kestää myös käänteet, joista en pitäisi jossain toisessa dekkarissa, esimerkiksi sen että Adamsberg itse hyvin ennalta arvattavasti joutuu rikollisen  juonien kohteeksi. Jostain syystä Adamsberg-sarjaa ei ole suomennettu järjestyksessä. Neptunuksen sauva on sarjan neljäs osa. Myöhempiin osiin tutustunut lukija tietää hieman häiritsevästi Adamsbergin yksityiselämästä asioita, jotka selviävät miehelle itselleen tässä kirjassa.

Katarina Wennstam: Tahra

Tahra on psykologinen rikosromaani. Se ei ole jännittävä, vaan sen ansiot ovat käsitellyissä aiheissa: ihmiskauppa, prostituutio ja ennen kaikkea seksin ostaminen rikoksena.

”Häntä kuohuttaa että kaikkia kiinnostavat vain parittajat, ettei kukaan tahdo tajuta että asiassa on kyse tavallisista yksinkertaisista markkinavoimista. Ilman ostajia ja heidän rahojaan ei ole kysyntää. Ilman kysyntää ei tarvita tavarantoimituksia.”

Lainauksen ’hän’ on isoa bordelliliigajuttua hoitava syyttäjä Madeleine Edwards, joka taistelee miesvaltaisessa syyttäjälaitoksessa sen puolesta, että myös seksin ostajat saataisiin tuomituksi. Laki on voimassa, mutta sitä sovelletaan hölläkätisesti. Madeleinea enemmän kirjassa ovat esillä julkkisasianajaja Jonas Wahl ja hänen toimittajavaimonsa Rebecca, heidän tarinansa, heidän lapsensa, heidän ihanteellinen avioliittonsa ja se millaiseen tyhjyyteen he ovat päätyneet. Tahrassa tartutaan tärkeään aiheeseen, mutta kirja on liiankin osoitteleva. Lukijan omalle oivallukselle ei jää tilaa.

Anne Holt: Minkä taakseen jättää

Suomentanut Katriina Savolainen

Gummerus 2005, 413 s. (ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran 2003)

Norjankielinen alkuteos Det som er mitt 2001

Fred Vargas: Neptunuksen sauva

Suomentanut Marja Luoma

Gummerus 2017, 464 s.

Ranskankielinen alkuteos Sous les vents de Neptune 2004

Katarina Wennstam: Tahra

Suomentanut Laura Beck

Otava 2011, 431 s.

Ruotsinkielinen alkuteos Smuts 2007

***********

Neptunuksen sauva oli nostettu kirjastossa kesän lukusuosituksia esittelevälle pöydälle, joten sijoitan sen Helmet-haasteessa kohtaan 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja.

Robert McLiam Wilson: Eureka Street, Belfast

Eureka Street, Belfast kertoo 1990-luvun alun Belfastista kahden kaveruksen, Jaken ja Chuckien, kautta. Jake on katolilainen ja Chuckie on protestantti. Chuckie onkin harvinainen yksilö: hän on protestantti, jonka kaikki kaverit ovat katolilaisia.

Jaken englantilainen tyttöystävä on jättänyt hänet ja palannut Lontooseen. Sen seurauksena Jaken elämänasenne tuntuu olevan ”millään ei ole mitään väliä”. Tosin hänellä on vahva sosiaalinen omatunto, kuten tarinan edetessä huomataan. Jake on opiskellut Englannissa yliopistossa, mutta on Belfastissa jämähtänyt hanttihommiin, perintätoimistoon ja tiilenkantajaksi.

Chuckie täyttää 30 vuotta, tapaa yhdysvaltalaisen loistotytön ja muuttaa koko elämänsä. Tähänastinen työtön nahjus päättää alkaa ansaita rahaa. Alkupääoman Chuckie hankkii niin uskomattomalla keinolla, että lukijankin on pakko nauraa. Lisää rahaa hänelle syydetään Ulsterin kehittämisrahastosta ja Irlannin teollistamisvirastosta tuulesta temmattujen ideoiden perusteella, kunhan niissä esiintyy sana ekumeeninen.

Chuckien taloudellinen toiminta on Pohjois-Irlantiin kohdistuvaa satiiria. Kaveriporukan ryypiskely ja naisseuran jahtaaminen ovat nuorten miesten tavanomaista arkea. Kirjan varsinainen painopiste on kuitenkin tavallisten ihmisten elämässä katolisten ja protestanttisten äärijärjestöjen vihanpidon keskellä.

Aina kun Jake avaa radion sieltä kuuluu jotakin tyyliin ”Eilisessä ampumavälikohtauksessa haavoittunut mies [- -]”. 1990-luvun alussa Pohjois-Irlanti oli se paikka, jossa ammuttiin ja räjäytettiin pommeja. Kirjassa on pitkä kuvaus siviileihin kohdistuneesta pommi-iskusta verisine seurauksineen (ei sovi herkille lukijoille). Nyt kun terrori-iskuja on pitkin Eurooppaa, kirjan pohdiskelut ovat aivan ajankohtaisia.

”Uhrit voivat olla keitä tahansa, he ovat täysin yhdentekeviä. He eivät kiinnosta ketään, kaikkein vähiten pommin räjäyttäjiä. Tärkeimpiä olemme me muut.

Tällaisilla teoilla on sanoma. Niiden tarkoitus on kertoa meille jotakin. Tai näyttää meille jotakin. Teot eivät ole päämääriä. Ne ovat havaintoesityksiä. »Katsokaa mihin me pystymme», ne sanovat. »Katsokaa mitä me voimme tehdä teillekin.»

Me olemme jäkyttyneitä. Se on tarkoituskin. Kysymys on terrorismista.”

Vakavasta aiheesta huolimatta Eureka Street, Belfast ei ole synkkä. Chuckien lisäksi siinä on muutakin humoristista. Minun on aivan pakko mainita runoilija Shague Ghintoss, joka pyrkii kovasti vahvistamaan omaa mainettaan rauhanprosessin varjolla. Aavistukseni sai vahvistusta netistä, josta löysin arveluja siitä, että Shague Ghintoss on nobelisti Seamus Heaneyn satiirinen pilakuva.

Robert McLiam Wilson: Eureka Street, Belfast

Suomentanut Markku Päkkilä

Otava 1998, 560 s.

Englanninkielinen alkuteos Eureka Street 1996

***********

Helmet-haastessa kohta 4. Kirjan nimessä on jokin paikka.

Kuukauden nobelisti Günter Grass: Minun vuosisatani

Günter Grassin Minun vuosisatani pitää sisällään 100 lukua, yhden jokaista vuotta kohti alkaen vuodesta 1900 ja päättyen vuoteen 1999. Grass on poiminut kustakin vuodesta jonkun asian tai tapahtuman tarkasteltavaksi ja kertojat ja näkökulmat vaihtelevat.

Vuosisadan aikana tiede ja tekniikka kehittyivät. Runoilija Else Lasker-Schüler kuvaa Wuppertalin riippuradan avajaisia 1901. Rata on edelleen olemassa ja käytössä. Äänilevyteollisuus syntyi 1907, Zeppelin luovutettiin sotakorvauksena Yhdysvaltoihin 1924, nisäkkäiden kloonaus onnistui 1997, kertojina myyntimies, lentomekaanikko ja geenitutkija.

Kirjailijoista tarinoissa ovat mukana esimerkiksi Erich Maria Remarque ja Ernst Jünger, joita tutkija haastattelee I maailmansodan kokemuksista 1914-1918, sekä Bertolt Brecht ja Gottfried Benn, joiden tapaamista eräs opiskelija todistaa 1956.

Vuoden 1954 jalkapallon maailmanmestaruusottelua kuunnellaan radiosta. Silloin vasta sodasta toipumassa ollut Saksa voitti yllättäen Unkarin. Vuoden 1974 MM-kisoissa Länsi-Saksa ja Itä-Saksa joutuivat pelaamaan vastakkain. Grass on laittanut ottelua seuraamaan Willy Brandtin lähipiiristä kiinni saadun kaksoisagentin otsikolla Millaista on kokea itsensä kahtena.

1900-luku oli ääri-ilmiöiden ja suurten sotien vuosisata. Grassin kertomuksista jäävät mieleen vastenmielisenä juutalaisen runoilijan Heinrich Mühsamin tökerön brutaali murha Oranienburgin keskitysleirissä 1934 ja ihailtavana raunioiden raivaus, jota ’Berliinin rojunaiset’ tekivät käytännössä käsin 1946.

Kirjan sadasta luvusta voisi nostaa esille mitkä tahansa. Aiheiden ja näkökulmien kirjo on laaja. Vuosisadan loppua lähestyttäessä Grass on itse monen tarinan kokijana, esimerkiksi kun hän oli mukana Willy Brandtin vaalikampanjassa 1965, kun hän piirsi happosateiden tuhoamia metsiä Erzgebirgessä 1988 – ja kun Berliinin muuri murtui 1989.

Minun vuosisatani ei ole perinteinen kaunokirjallinen teos. Voin suositella sitä kaikille historiasta kiinnostuneille. Näkemys on tietysti Grassin niin kuin hän jo kirjan nimessä korostaa.

Grassin kirjoja on suomennettu paljon. Seuraavassa joitakin linkkejä blogikirjoituksiin:

Peltirumpu, Täysien sivujen nautinto

Kissa ja hiiri, Nipvet

Kampela, Jokken kirjanurkka

Aivoituksia, Kirja-aitta

Rottarouva, Keltainen kirjasto

Häpeän kieli, Seppo-Zen-selällään

Avarammille aloille, Keltainen kirjasto

Ravunkäyntiä, Nannan kirjakimara

Sipulia kuoriessa, Keltainen kirjasto
Taikalaatikko, Luettua elämää
Grimmin sanat, Oksan hyllyltä

Lyypekissä on Günter Grassin museo talossa, jossa Grassilla oli toimistonsa. Kävin siellä muutama vuosi sitten. Museossa esitellään Grassia kirjailijana ja kuvataiteilijana. Siellä on myös muiden taiteilijoiden näyttelyitä.

Günter Grassin museo

Günter Grass: Minun vuosisatani

Tammen Keltainen kirjasto 1999, 395 s.

Suomentanut Oili Suominen

Saksankielinen alkuteos Mein Jahrhundert 1999

***********

Sain kirjan äidiltäni, joten se kuuluu Helmet-haastessa kohtaan 10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja.